1949 Se oli karmea löytö. Sinä päivänä me vain olimme ajatelleet kaivaa viimeinkin sen sähkökaapelin maahan että saunalle viimein saisi sähkövalot. Olihan jo vuosi 2007 joten oli korkea aika tehdä se. Oli sopiva ilma tehdä se kaivanto. Isoäiti torkkui pihakeinussa aina kuitenkin silloin tällöin heräten antamaan ohjastusta. Suunniteltu kaivanto näet sivusi komeata kukkapenkkiä. Äkkiä kaivinkoneen kauha kolahti johonkin juuri siinä kukkapenkin kohdalla. Kauha nostettiin ylös ja jotain valkoista paljastui mullan joukosta.

Keräännyimme katsomaan mitä oli paljastunut. Kauhuissamme katsoimme löytöä. Valkoisia lasten luurankoja. Tämä tila oli jo kuolleen papan rakentama. Vanha isoäiti Irma heräsi juuri silloin keinussaan ja tajusi heti mitä oli tapahtunut. Tämän päivän hän oli tiennyt joskus tulevan, mutta oli toivonut että ehtisi kuolla ennen kuin papan salaisuus paljastuisi. Nyt komentoja syytänyt nainen vaikeni pihakeinussaan. Katsoimme vanhusta kysyvästi. Hän huokaisi ja alkoi kertomaan vuosia vanhaa salaisuutta ajalta jolloin tämä talo oli uusi ja Pauli ja hän nuoria.

Se tapahtui sitten kuin juuri oli sodasta selvitty ja elämä taas alkoi sujumaan. Mummon äiti oli majoittanut muutamia tuttujen orpolapsia taloonsa. Niiden vanhemmat olivat kuolleet Helsingin pommituksissa. Lapset, Ilona 3v, Antti 5v ja Leena 6v oli lähetetty turvaan maalle. Nyt kuin Irman äidin kotona oli syttynyt tulipalo jossa hänen äitinsä kuoli auttaessaan lapsia turvaan. Irman isä oli kuollut muutama vuosi sitten sodassa. Koska lapsilla ei ollut muuta paikkaa, niin Irma oli luvannut että kyllä lapset voisivat majoittua heidän uuteen taloonsa kun siitä iso oli tehty - tilaa oli. Se olisi hyvä.

Pauli ei oikein pitänyt lasten tulosta. Sanoikin että tämä olisi vain väliaikainen ratkaisu. Irma oli samaa mieltä. Nainen suri äitinsä kohtaloa mutta lasten läheisyys auttoi eteenpäin. Paulista tuntui että vaimo oli lasten kanssa mieluiten kuin miehensä. Hän alkoi tuntemaan mustasukkaisuutta. Sota oli jättänyt jälkensä. Mies halusi unohtaa kaiken näkemänsä helvetin juomalla kun ei muuten osannut unohtaa. Sitten Irman piti lähteä tätinsä luo viikoksi kun se tarvitsi apua. Sota oli siltäkin vienyt miehen. Lapset jäivät Paulin kontolle. Tietty naapurin rouva lupasi auttaa. Eihän työssä käyvä mies voinut olla kokopäiväisenä lapsenvahtina.

Pauli joi sinä iltayönä ja mietti elämää. Ilonalle oli tullut maha kipeäksi ja herättänyt Antin joka puolestaan oli herättänyt isosiskonsa. Leena oli mennyt pyytämään Paulia avuksi. Siinä oli niin neuvokas pikkunainen tuo Leena. Miestä moinen kitinä ei kuitenkaan huvittanut. Kaikki viha ja tuska mitä sota oli aiheuttanut herkälle ja hiljaiselle miehelle – tuli nyt ulos. Pauli oli ottanut säikähtäneen pikkutytön kiinni ja kuristanut tämän miehen otteella. Kun Leena valahti veltoksi niin Pauli oli pelästynyt tekoaan. Antti seisoi ovensuussa itku kurkussa. Pauli otti todistajan kiinni ja kuristi tämänkin. Tämän jälkeen oli mennyt lastenkamariin ja painanut tyynyn Ilonan kasvojen päälle ja pitänyt sitä siinä kunnes tyttö kuoli.

Mies meni sen jälkeen pihalle ja kaivoi kuopan samaan paikkaan mistä nyt löysimme ruumiit. Kuin kysyimme mummolta miksi hän ei ollut silloin kuin oli tullut kotiin kutsunut apua. hän vastasi että tämän tekonsa oli Pauli kertonut vasta kuolinvuoteellaan. Kuin Irma oli tullut takaisin niin Pauli kertoi että lasten sukulaiset olivat tulleet ja hakeneet ne pois. Oli sanonut sitten että hän oli möyhinyt talon taakse kukkapenkin. Tuo kukkapenkki olikin ollut tabu. Pappa oli kieltänyt meitä hävittämästä sitä. Vasta kun oli koittanut aika papan erota tästä elämästä oli hän kertonut asiasta vaimolleen. Tämä oli vannonut ettei paljastaisi salaisuutta. Mutta nyt kun se oli paljastunut niin ei sillä enää ollut mitään väliä.

Ja nyt me saimme tietää tämän synkän salaisuuden. Päätimme laittaa sen johdon toista kautta ja olla sanomatta löydöstämme mitään.