HUIPULLA
(c) Simo Pahula
--------------------------------------------------------------------------

HAAPAVUOREN NÄKÖALAPAIKALLA MARRASKUUSSA 2003.

Taivas on pilvessä ja tihuttaa vähän vettä. Syksy on kohta ohi ja talven pitäisi alkaa jo, muttei lunta ole tullut jäädäkseen. Vain vettä ja räntää. Puista on lehdet lähteneet neljä viikkoa sitten. Koko kuukausi on ollut yhtä pimeätä ja utuista. Se on varsin sopivaa tälle uudelle vuosituhannelle - säät ovat sekaisin. Alkaa jo hämärtämään. Minä poltan tupakkaa. Jälleen. Kaikki on niin sopivaa tälle itsetuhoiselle menettelylleni. Kerta terveyteni ei ole enää entisellä tasolla, niin antaa vaan mennä loputkin. Minä seison hylätyn hiihtohissin kannatinpilarin edessä, nojaudun siihen. Katson avautuvaa maisemaa - noita yksitellen syttyviä valoja.

Nimeni on Joonatan, 33 vuotias pitkäaikaistyötön. Minulla on ajokortti ja auto. On oma asunto mutta raha-asioistani murehtii tämän kunnan virkaholhooja. Tällä paikkakunnalla ei ole minulle muuta tarjota kuin mielenterveyspalveluita, josko niitäkään kun nekin karsittiin pois minun osaltani. En kuulemma ole tarpeeksi hullu. Kaupungintalon remontti on tärkeämpi seikka kun kuntalaisten väheneminen torjumattomien itsemurhien kautta. Olen siinä elämänvaiheessa, jossa kaikki asiat ovat menneet sekaisin. Kuoltuani joudun helvettiin - sen verran pahaa on tullut tehtyä.

Minä odotan erästä henkilöä menneisyydestäni. Hän lupasi tulla nyt, näihin aikoihin - kello viisi iltapäivällä. Viimein on koittanut tilinteon päivä. Eilen sovimme tästä puhelimessa. Sain valita tapaamispaikan. Hän ei vastustellut syrjäistä, mutta näkyvää paikkaa. Hylättyä laskettelurinnettä. Minä voisin vaikka tehdä täällä jotain, eikä kukaan ehtisi tulla hätiin ajoissa. Hän on myöhässä. Minun rakas kahleeni, Pirjo. Hän ja kaikki elämässäni ovat tehneet minusta tällaisen. Vaarallisen itselleni ja muille. Se on muistaakseni Suomen laissa määritelty eräänlaiseksi mielentilaksi. joka puolestaan toimii kriteerinä tietynlaiseen toimintaan yhteiskunnan puolesta. Olen lukenut sen kerran koulussa. Se lainkohta hymyilytti. Olla vaaraksi itselleen ja toisilleen. Siinä ajatuksessa on sitä jotain.

Minä pystyn tekemään nyt sen miksi järjestin tämän tapaamisen. Minun täytyy kertoa viimeinkin totuus vuoden takaisista tapahtumista. Viimein kuulen askeleita. Hän tietää mistä minut tältä huipulta löytää. Hiihtokeskus on lopettanut toimintansa jo 13 vuotta sitten, joten täällä on vielä sen hiihtohissin jäänteet sekä kahvilarakennuksen haamu. Tämä on näköalapaikka. Hyvä paikka käydä vaikka kutemassa ja vaikka mitä tekemässä. Pirjo sanoo tätä kukkulaa meidän rakkauden alttariksi vaikka olen tuonut tänne muitakin naisia. Tässä paikassa ei ole mitään pyhää. Hän on takanani, nyt vieressäni. Kuulen hengityksen tasaantuvan. Käännyn katsomaan häntä. Siinä hän nyt on. Kauniina kuin aina. Hän, Pirjo aloittaa keskustelun sanomalla:

"Hei."

"Moi. Sinä siis uskalsit saapua tänne.."

"Niin, kyllähän mä."

Siinä hän on - Pirjo. Vaaleassa takissaan ja mustissa housuissaan. Käsissään rukkaset ja jaloissa lenkkarit. Minulla on farkut ja nahkatakki. Kanssa lenkkarit ja Soneran lippis. Ei me mitään muotitietoisia koskaan oltu. Jatkan keskustelua kysymällä:

"Mitens tulit?"

"Bussilla ja sitten pysäkiltä kävellen, nätti ilma tänään.."

"Niinhän se on, Miten olet voinut?"

"Siinähän se. Vielä hengissä."

"Niin.. tuota.. Sähän tulit yksin eikä kukaan tiedä missä olet?"

"Miksi sä tuollaisia kyselet?"

"Sen takia vain, että musta, Pirjo, tuntuu että meillä on niin paljon puhuttavaa etten haluaisi kenenkään tai minkään keskeyttävän meitä."

"Ei, ei mua kukaan oota tai tiedä missä olen. Voit vaikka tappaa mut ja piilottaa ruumiin tänne jonnekkin, jos niin haluat. Mulla ei ole edes kännykkää mukana"

"Ei.. en minä mitään sellaista ole ajatellut - meillä on vain keskeneräisiä asioita. Siksi mäkin jätin sen kännykän pois."

"Hyvä. ne sitten eivät ainakaan soi.. Onhan meillä niitä ja jotain uuttakin - varmasti. Sä halusit kertoa mulle jotain..?

"Niin. Mä haluan kertoa sinulle viimeinkin sen totuuden vuoden takaisista tapahtumista. Sun on vain jaksettava kuunnella mua. Sun on pakko."

"Aivan.. Se Karin tapaus."

Viittasin Pirjon vuosi sitten kuolleeseen veljeen. Hän kuoli auto-onnettomuudessa.. Virallinen syy oli nukahtaminen rattiin ja ajautuminen vastaantulevien kaistalle. Vain minä tiedän mikä oli oikea syy. Karille ei tehty - koska ei näyttävän olevan tarvetta - ruumiinavausta. Siinä olisi selvinnyt ne unilääkkeet, jotka minä Karille syötin salaa. Pirjo on siirtynyt vierelleni. Nainen on orpo, ei paljon sukua. Pirjon ja Karin vanhemmat olivat kuolleet yhdeksän vuotta aikaisemmin autolautta Estonian onnettomuudessa. Hiljaisuus rikkoontuu Pirjon toimesta:

"Niin, mä tahtoisin tietää että mitä silloin oikein tapahtui?"

"Se ei ole mikään kaunis tarina.. Tule niin mennään tuonne istumaan, kerron siellä."

Kävelemme vanhan puutalon luo. Se toimi hiihtokeskuksen kahvilana josta sai vuokrata suksia, mutta nyt siitä on ovet potkittu sisään ja tietty ikkunat palasina. Kukaan ei taida välittää tästä paikasta, vanhat rinteetkin on jätetty metsittymään. Metsä palaa sinne mistä se joskus kaadettiin. Sen hökkelin edessä on tuulelta suojassa terassi. Suunnistamme sinne. Hän tulee perässäni, minä kuljen edellä. Istumme vierekkäin terassin ainoalla ehjällä penkillä. Nyt on viimein se hetki, jota olen odottanut pitkään. Saan kertoa Pirjolle totuuden. Aloitan:

"Niin.. Silloin vuosi sitten. Kyllähän sä muistat meidän silloisen tilanteen. Mehän oltiin kihloissa. Muistatkos miten se päättyi?"

"Aivan.. Sä olit pettänyt mua sen Tiinan kanssa."

"Sinä et tiennyt siitä mitään. Olisin valinnut sinut, mutta asiat menivät sekaisemmin kuin olisi pitänyt.."

"Ai olisit, mikä sitten esti ettet sitten valinnutkaan?"

"Tiina kertoi Karille että mä petin sua sen kanssa."


"Kari siis tiesi siitä. Sähän olit sen kanssa silloin sinä päivänä.. Teitkö sä jotain?"

"Kyllä. Mä mursin unilääkettäni jauheeksi ja sirottelin sitä Karin sämpylään ja - se söi sen. Tiina oli lähettänyt yhden videon Karille. Mä olisin kosinut sinua, Pirjo, sen päivän iltana. Mutta Kari sai siis tietää siitä ja mun oli vaimennettava se."

Tämän jälkeen seurasi pitkä tauko. Ne unilääkkeet olivat siis omiani, lääkärin minulle kirjoittamia. Tuolloin en saanut öisin unta. Tai niin ainakin kerroin lääkärilleni. Sain reseptin ja hain pillerin apteekista. Silloin olin kahden naisen loukussa ja koko homma oli levitä käsiin.. Tiina, Pirjon kaveri, uhkasi paljastaa kaiken Pirjolle tai sen veljelle jos jättäisin hänet. Tiina uhkasi lähettää sen videonauhan. jolle mä Tiinan kanssa olimme kuvanneet itsemme naimassa. Se nauha joutui Karin huostaan kun Tiina suuttuneena erosta lähetti sen hänelle. Hän kertoi siitä lähetyksestä. Tein suunnitelman, kuinka estäisin paljastumisen.

Me Karin kanssa olimme kavereita jo ennen kuin olin kiinnostunut Pirjosta. Kiinnostus autoihin yhdisti meitä. Tiinan uhkauksen jälkeen olin sopinut Karin kanssa että viimein kunnostaisimme sen vanhan Mersun, mikä lojui hänen autotallissaan. Aamupäivät sopivat kummallekin. Siis järjestin asiat niin. että olisin Karin luona kun posti tulisi. Kesti muutaman päivän ja sitten se posti tuli.

Olimme keittiössä, mistä näkyi tielle. Kari oli tekemässä sämpylää, hän sai sämpylänsä valmiiksi juuri kun posti tuli Karin asunto oli oikeammin hänen lapsuudenkotinsa, Kari oli saanut sen vanhempiensa kuoltua. Pirjo asui jo tuolloin omassa asunnossaan kaupungin keskustassa. Karin siis piti hakea posti tienvarren postilaatikosta. Näin Karin nostavan videonauhan muotoisen pakkauksen laatikosta ja siitä tiesin että Tiinan lähetys oli tullut perille. Ajattelin, etten tekisi mitään. Kari näkisi varmasti sen nauhan raskauttavan sisällön.

Muusta videon sisällöstä kuitenkin muistin sen verran, että siinä oli alussa jotain amerikkalaista komediasarjaa ja sitten alkoi mun ja Tiinan sessio - juuri ennen sen sarjan loppua. Karin hakiessa postia, mulla oli kylliksi aikaa sirotella taskuuni pussiin varaamani unilääkejauhon sämpylän väliin. Kari vei nauhan olohuoneeseensa ja tuli tekemään sämpylänsä loppuun. Hän ei huomannut mitään outoa, Lähdin sanomatta mitään. Kari jäi katsomaan sitcomia ja syömään apettaan. Tarkistin vielä että hän haukkasi siitä palan huomaamatta mitään.

Lähdin ajamaan kohti kaupunkia. Kari tietty lähti perääni vähän ajan päästä. Muutama minuutti sen sitcomin päättymisen jälkeen kun televisiossa näkyi Tiinan ja mun seksikohtaus. Puoli tuntia oli riittävä aika lääkkeiden vaikuttamiselle. Karilla vielä kun oli kiivas luonne. Mun asuntoni oli kaupungin keskustassa ja Karin kämppä 5 kilometrin päässä kaupungista, se tie on valtatie. Siinä kulkee rekkoja. Kun lääkkeet alkoivat vaikuttamaan niin Kari tosiaan ajautui vastaantulevien kaistalle tuhoisin seurauksin. Mä kiersin kiertotietä takaisin Karin kämpille, siltä oli jäänyt ovi auki äkillisen lähdön ansiosta ja televisiokin oli päällä. Otin videon ja tuhosin sen. Tiinan hoitelin samalla lailla pois kuvioista.

Menin hänen luokseen ja lavastin itsemurhan. Väitin että Pirjo on nähnyt sen nauhan joten se juttu on nyt ohi. Sain jäädä Tiinan luo yöksi. Hän oli yksinkertainen nainen - sille oli helppoa valehdella päin naamaa. Hain pari pussia sipsejä, suolasta ja janottavaa. Tiina söi niitä, piti perunalastuista. Olin käynyt hakemassa kämpiltäni spritepullon johon olin liottanut tusinan nukahtamislääkepillereitä. Tiinalla oli loppuillasta kova jano. Suostuin vielä "käymään" kioskilla hakemassa limsaa. Kävin vain autollani.

Yliannos unilääkkeitä sai Tiinan kovin uneliaaksi.. Vielä tarjosin hänelle pari kaljaa, jotka hän nautti mielellään. Alkoholia ja lääkkeitä ei saisi nauttia yhtäaikaisesti. Se teki tehtävänsä. Saatoin nukkuvan Tiinan sänkyynsä, asettelin muovikäsineet käsissäni pilleripurkin ja tyhjän vesilasin Tiinan yöpöydälle. No oli se jo muutenkin sellainen narttu josta tahdoin eroon. Hän oli antanut toiseksi vaihtoehdoksi itsemurhan jos en valitsisi häntä Pirjon sijasta. No autoin siinä uhkauksessa. Toteutin sen.

Odotin tunnin ja sitten soitin apua. Hätääntyneellä äänellä, välitin joskus Tiinasta, joten tekosuruni oli oikean näköistä. Sitäkään tapausta ei sitten tutkittu sen syvempää.

Mutta nyt Pirjo odottaa vastausta. Hän on onnellisen tietämätön tästä kaikesta. Hän vain luulee että lopetin suhteeni hänen kanssaan muuten vain ja että ne kuolemantapaukset vain sattuivat koska kohtalo niin oli määrännyt. Pirjo on ollut hiljaa. Jotain tälläistä hän varmaan on miettinytkin. Hän rikkoo hiljaisuuden.

"Vastaa, mitä mietit? Vastaa - teitkö sä jotain!?"

"Vähän kaikkea. Jos kertoisin sinulle kaiken niin mun olisi kait sitten murhattava sinutkin.. Kato, ei todistajia. Eli mä kyllä tein jotain."

"Ke.. Kerro pois mitä olet tehnyt.. Ei kai se mitään pahaa voi olla"

"Kuule kyllä on. Muistatko vuosi sitten kun mä kävin lääkärissä?

"Joo.. et vaan ole kertonut koskaan että miksi kävit?"

"Saamassa unilääkkeitä, se Karin onnettomuus.. Se oli niiden vaikutuksen alainen kun ajoi sen rekan alle. Ja se Tiina, muistatkos sitä? Sitä kaverias?

"Kyllä, sehän teki.. sehän.. sinä.. Ne lääkkeet.. Ei!.. tarkoitatko sä, että sinä..?!!"

Pirjo tajuaa asiat. Otan häntä kädestä kiinni, hän tajuaa että olin tosissani siinä kun kerroin mahdollisuudesta, että voisin murhata hänet kerrottuani. On tullut jo hämärää ja tihkusade on muuttunut rännäksi. Katson Pirjoa silmiin. Näen pelkoa sekä alistumista. Hän ei yritä päästä otteestani eroon. Istumme katsoen toisiamme silmiin. Nyt pitäisi tehdä jotain. Pirjo saattaa nyt kyllä sanoa, ettei kerro osallisuudestani kuolemantapauksiin - mutten luota häneen. Viimein hän alkaa puhumaan jälleen tauon jälkeen.

"Joonatan, ennen kuin teet mitään niin sinun pitäisi tietää eräs asia."

"Mitä sulla on enää lisättävää tähän?"

"Muistatkos pari kuukautta sitten kun tavattiin siellä baarissa. Me kumpikin olimme humalassa.. Niin muistatkos mitä sitten tapahtui?"

"En.. en mä mitään muista siltä illalta. Mulla on muisti mennyt."

"No me tehtiin se sen baarin vessassa. Me naitiin. Me ei käytetty mitään.. Eli tässä tappaisit myös oman lapsesi, jos teet sen mitä ajattelen sinun harkitsevan nyt."

"Jaa.. en mä sitten sitä tee. En mä voi.. Siis oletko varma? Että se on mun?"

"Kyllä. Mä en ole ollut kenenkään muun kanssa ja se on totuus.

Räntäsade on muuttunut lumipyryksi. Siis minulla lapsi. se muuttaa kaiken. Hankkiuduin Karista ja Tiinasta eroon siksi että he olisivat voineet tuhota Pirjon ja mun välit. En vieläkään irrota otettani Pirjon käsivarresta, mutta nyt en enää purista niin kovasti. otteeni on kait lempeän hellä, mutta pitävä. Pelaisinko aikaa? Kysyn Pirjolta.

"Mitens tästä sitten eteenpäin?"

"Sun on kai kosittava mua. Jos sen teet, niin minä kyllä suostun. Mä olen miettinyt sinua paljon. On totta että meillä on selvitettäviä asioita, mutta mä lupaan etten kerro kenellekään sitä, mitä juuri minulle kerroit. Kukaan ei saa tietää että sä tapoit ne. Joonatan - mä rakastan sua, enkä mä haluu että sä joudut vankilaan koska sä kyllä siellä tappaisit itsesi - enkä mä haluu sitä."

"Entä jos mä en kosi ja tapan sut nyt?"

Hiljaista. Pirjo näyttää miettivän kovasti mitä sanoisi seuraavaksi. Otteeni on jälleen tiukentumassa.

"Sun omantunto ei kestä sitä. Mä tiedän että sä rakastat mua. Ja jos sä et tapa mua, etkä kosi niin kerron kaiken poliisille ja sitten tapan itseni. - - sun on päätettävä nyt mitä aiot tehdä."

"Sä tiedät etten mä kestäisi jos sulle kävisi jotain, joten mä kosin sua. Pirjo - tutko vaimokseni?"

"Kuten sanoin - mä suostun jos sä vaan pyydät."

Pirjo antaa minulle suudelman. On tullut jo pimeä, tuuli muuttunut viimaksi joka heittelee lunta päin naamaa. Me kävelemme autolleni ja ajamme pois näköalapaikalta. Menemme hänen luokseen, hän haluaa peseytyä. Jään keittiöön juomaan teetä Pirjon mennessä siihen kylpyynsä. No kyllähän niitä verkkokäyttöisiä hiustenkuivaajia saattaa pudota kylpyveteen. En vain luottanut Pirjoon. Tässä kunnassa ei tosiaan ole kunnollisia mielenterveyspalveluita, mutta tuleehan olemaan komea kaupungintalo.

TAMMIKUUSSA 2004


Olen jälleen täällä Haapavuorella nojaamassa rampaan hiihtohissiin. Nyt viimein on tullut se pysyvä ensilumi, seutu on likaisen valkoisena. Minua jotenkin hymyilyttää se mitä täällä kävi ja on käynyt ennen. Samana päivänä jynssäsin täällä Tiinaa kun Pirjoakin. Mutta se että miten kaikki päättyi - sen ei pitäisi kyllä naurattaa koska rakastin Pirjoa, mutta rakastan vapauttani enemmän. Minä tapoin Pirjon. Teon jälkeen soitin heti apua, hätäännytin itseni sopivasti. Selitykseeni uskottiin. Istuin keittiössä kun valot alkoivat välkkymään ja kylpyhuoneesta kuului huutoa. Pirjo oli kyllä sanonut jotain itsetuhoista sinä iltana. Juoksin sinne ja totesin mitä oli tapahtunut. Soitin sitten poliisit koskematta mihinkään. Sain rauhoittavia.. Tarvitsin niitä silloin.

Nimeni on Joonatan, työskentelen kaupungin ylläpitämällä työpajalla. Minua pidetään hiljaisena ja mukavana miehenä. Olen se metallipajan Joonatan joka ei keskusteluihin pahemmin osallistu.

Kari, Pirjo ja Tiina ovat poissa. Meidän yhteiset tuttumme ovat esittäneet minulle surunvalittelujansa, kysyneet että kuinka minä pärjään? Olen valehdellut heille että mulla menee hienosti. Kaikki on hyvin. Kun ne keskustelut menevät syvemmälle niin silloin kyllä tulee esiin se tuska. No, viina auttaa unohtamaan. Ja saamani suojatyöpaikka. Se piti ottaa, ettei työttömyyskorvaus olisi katkennut.

TAPAAMINEN MÄNTÄN MIELENTERVEYSTOIMISTOSSA KEVÄÄLLÄ 2004.


Painan ovikojeen näppäintä. Sisältä huoneeesta kuuluu vaimea summerin ääni. Valotauluun syttyy keltainen valo. Minun täytyy odottaa.

Viimein ovikojeeseen syttyy vihreä valo. Summerin ääntä ei kuulunut. Tietty rikkinäinen ovikoje. Lähestyn taas ovea. Koputan. Askeleita oven takana. Kahvaa painetaan alas. Ovi avautuu. Avaaja, Terttu Uusivirta, noin 42 vuotias nainen. Tummatukkaisena ja virallisesti pukeutuneena hän toivottaa minut tervetulleeksi. Olen kohtelias ja asiallinen. Tämä on jo 2. kerta kun käyn hänen terapiassaan. Keskustelua. Sitähän minä kaipasinkin, mutta silti siitä on jo mennyt maku. Menneisyyteni on tutkittua ja nyt pitäisi pikkuhiljaa keskustella tulevaisuudesta. En ole siihen paljoa perehtynyt, mutten anna naisen sitä itsestäni huomata. Istumme vastakkain kuten aina.

"Kerro, Joonatan, että kuinka sinulla on mennyt?"

"Ihan hyvin - ei valittamista."

"Sepä kiva kuulla."

"Mistäs sun mielestä olisi nyt hyvä puhua, jatkaa siitä mihin viime kerralla jäätiin?"

"Niin.. Viime kerralla jäimme sinun, Joonatan, ja Tiinan suhteeseen. Haluaisitko kertoa siitä lisää?"

"No, voinhan minä, tässähän on se 45 minuuttia aikaa.. Siis meillä oli hienoa aikaa. Kumpikin pidimme toisistamme. Kuitenkaan en rakastanut häntä."

"Mikset et rakastanut häntä, Tiinaa?"

"Tätä en ole kertonut sulle vielä.. Eli sen voisin tässä paljastaa, että tuolloin olin toisen naisen kanssa. Pirjon. Siis Tiina oli se jonka kanssa mä petin Pirjoa"

"kuinka ihmeessä sinä, Joonatan, niin teit? Oliko jotain vialla sinun ja Pirjon suhteessa?"

"Se vain oli mennyt sellaiseksi tavalliseksi - siis arkiseksi jutuksi ja mä kaipasin lisää."

"Eli sinulla on sitoutumisvaikeuksia? Vai mitä sinä itse, Joonatan, olet siitä mieltä - onko niitä?"

"Varmaankin. Minä en ole vielä valmis sitoutumaan yhteen naiseen."

"Kerroit, Joonatan, viime kerralla että siinä sinun ja Tiinan suhteessa oli traaginen loppu - Tiina.."

"..Tappoi itsensä unilääkkeillä - yliannos. Se oli kyllä järkytys mutta kyllä mä siitä selvisin. Vielä kun oli se Karinkin juttu ja ero.."

"Et olekaan kertonut kenestä Karista on kyse?"

"Hän oli Pirjon veli ja mun kaveri - rukattiin yhdessä autoja. Oltiin kavereita jo ennen kuin kiinnostuin sen siskosta, siis Pirjosta. Kari kuoli liikenneonnettomuudessa."

"Mitä tapahtui? Mikä se onnettomuus oli?"

"Kari nukahti auton rattiin, ajautui vastaantulevien kaistalle ja päin rekkaa."

"Luin siitä onnettomuudesta lehdestä. Onnettomuuden syytä ei selvitetty?

"Ei, ei sitä selvitetty. En vain ole kertonut siitä kellekään."

"Joonatan, tahtoisin kysyä sinulta että salaatko sinä mahdollisesti jotain.. Salaatko sinä minulta nyt jotain?"

"En.. en salaa. No tuolloin mä sain unilääkkeitä kun en öisin saanut unta. Juuri sen pettämisen tähden. Sitä tarkoitin kun sanoin etten ole kertonut kenellekään"

"Miksi, Joonatan, salasit tuota minulta?"

"No.. ei sitä mielellään tunnusta että käyttää nukahtamislääkkeitä."

"Miten Pirjo otti uutisen vastaan, miten se vaikutti teidän kahden suhteeseen?"

"Siinä kävi niin että samana päivänä Pirjo sai tietää Tiinasta, joten meidän suhde kariutui samana päivänä. En halua puhua siitä sen enempää."

"Aivan.. Sinä siis työskentelet siellä Nuorten työpajalla? Mitä sinä siellä teet?"

"Olen metallipajalla. Siis ainakin toistaiseksi, saan ehkä töitä oikeastakin työpaikasta - eräästä paikkakuntalaisesta autokorjaamosta."

"Miten niin 'oikeastakin työpaikasta'? Onko sinulla, Joonatan, jotain sitä työpaikkaasi vastaan?

"No sinnehän tää kaupunki panee ne tyypit töihin, jotka eivät muualta töitä saisi. Siis en tarkoita tällä niitä kaikkia siellä - vaan joitakin. Mutta mä en viitsisi keskustella nyt siitä."

"Mistä sinä sitten haluaisit keskustella?"

"Tulevaisuudestani. Siksihän mä täällä olen. Me ollaan puhuttu mun tähän astisesta elämästäni. Mutta nythän varmaan pitäisi siirtyä tulevaisuuteeni, vai mitä mieltä olet?"

"Mielestäni meillä on menneisyydestäsi vielä muutamia seikkoja selvittämättä. Joonatan, olet kertonut oleskelevasi usein Haapavuorella, siellä näköalapaikalla. Mitä mietit siellä, mitä teet siellä ja miksi menet sinne?"

"No.. Sehän on näköalapaikka, siellä voi tuntea olevansa jotenkin vapaampi kuin täällä kaupungissa. Siellä kun katselee tätä paikka, tätä kaupunkia niin voi miettiä kaikenlaista. Muistella kaikkea sitä mitä tapahtui. Siis prosessoroida asioita päässään. Niitähän mulla on.."

"Aivan, Kari, Pirjon ja Tiinan kuolemat. Traagisia tapahtumia kaikki. Tärkeitä ihmisiä sinulle. Joonatan - miten sinä jaksat?"

"En tiedä.. Sitä vain on turtunut tähän kaikkeen. Siis elämään. Ja tämä syyllisyys toisinaan on musertavaa, mutta minulla on ystäviä joiden avulla olen pärjännyt tähän asti.."

"Syyllisyys? Mitä sinä sillä tarkoitat?"

"No, se Pirjon kuolema. Tuntuu toisinaan kuin olisi aiheuttanut sen. Mutta se ei tietenkään ole niin. Minä vain satuin olemaan samassa huoneistossa. Pirjo päätti elämänsä kylvyssä.. Olin samassa asunnossa muttei minusta ollut mitään apua. Soitinhan mä paikalle apua, vaikka silloin tiesinkin että se tulisi liian myöhään.."

"Ei se ollut sinun vikasi, Joonatan."

"Kyllä mä sen tiedän. Samana päivänä kun se kävi, niin Pirjo kertoi että odottaa lastani. Ehkä parempi näin, siis että Pirjo kuoli. En vain luottanut siihen. Se olisi kyllä kertonut.. Tai ei mitään."

"Mitä tarkoitat tuolla, että kyllä se Pirjo olisi sitten kertonut - mistä?"

"Siis.. Tarkoitin sillä sitä, että Pirjo tiesi sen, että kuinka Kari kuoli - sen aiheuttaneet syyt. Siis Karikin söi unilääkkeitä. Epäilisin sitä että se ajoi sen kolarin niiden vaikutuksen alaisena. Ja olin kertonut sen Pirjolle. Kari oli vannottanut minua ettei Pirjo saisi tietää että veli napsi mömmöjä. Siis se häpeän tunne.."

"Miksi olit Pirjon asunnossa tämän tapahtuessa. Tehän olitte eronneet?"

"Me tavattiin samana päivänä, olimme pitäneet yhteyksiä päällä puhelimitse. Pääosin kylläkin Pirjon toimesta. En säilyttänyt edes sen numeroa kännykässä - kun sen aina sai viesteissä ja puheluissa."

"Sinä, Joonatan, et siis tahtonut Pirjoa elämääsi, vaikka niin tahdoitkin?"

"Se on vaikeata selvittää. Siis jotenkin tavallaan minä kai rakastin Pirjoa. Silloin samana päivänä hän kertoi odottavansa minulle lasta. Se lapsi oli vahinko. Känninen kähmäys.."

"Aivan.. Olet maininnut aika monta kertaa unilääkkeet. Sinä, Joonatan, käytit niitä, Kari käytti ja Tiina.. Oliko teillä jotain yhteistä syytä käyttää lääkitystä?"

"Kuten jo varmaan kerroinkin - itselläni se tarve oli se kun se Pirjon pettämiseni vei yöunet. Muista en tiedä. Ehkä jotain mielenterveysongelmaa. Karista en tiedä. Se ei olisi kertonut mulle, jos olisi ollut jotain. Se tyyppi piti kaiken sisällään. En ihmettelisi jos vaikka se onnettomuus olisi ollut tahallinen - sitä ei tutkittu. Se tapahtui vuosi sitten."

"Siis samoihin aikoihin, kuin se Tiinankin kuolema.?"

"Niin, silloin. Tiina varmaan ei kestänyt sitä eropäätöstä ja teki huonosti. Muttei se minua enää niin paljon paina. Se oli hänen oma päätöksensä. Karin kuolinkolari oli onnettomuus, Tiina ja Pirjo tappoivat itsensä oman tahtonsa mukaisesti - ja olen nyt hyväksynyt sen. Oikeastaan minulla menee ihan hyvin."

"Aivan.. Entä se Pirjon odottama lapsi, oletko miettinyt sitä?"

"Kaikki kävi niin äkkiä, etten ehtinyt miettiä sitä. En minä tässä elämäntilanteessa pystyisi huolehtimaan lapsesta."

"Niin se varmaan on. Itse sinä, Joonatan, varmaan tiedät asioistasi paremmin."

"Niin se on. Tietenkin se satutti henkisesti, muttei se asia parane sitä vatvomalla. Mulla kuitenkin menee nyt kohtuullisen hyvin, tai siis ihan hyvin - tilanteen huomioonottaen.

"Mukava kuulla. Joonatan, meiltä näyttää olevan aika lopussa. Sovitaanko seuraava aika nyt vai soitatko?"

"Voidaanhan me se aika sopia.. Koska kävisi?"

"Miten olisi seuraava Keskiviikko kello 16:00?"

"Se käy ihan hyvin. nähdään silloin."

"Nähdään. silloin"

Poistun paikalta, siitä samasta ovesta. Terttu kätteli minua. Hän ei tiedä kaikkea. Valehtelen sopivasti. Totuus ylittää vaitiolovelvollisuuden. Siis ensi keskiviikkoon asti aikaa miettiä mitä puhun seuraavalla kerralla. Terttu on sanonut että arvostaa suoruuttani, rehellisyyttäni ja täsmällisyyttäni. Kunpa hän tietäisi.. Mutta kukaan ei saa koskaan tietää.
Minä jatkan vain elämääni eteenpäin. Kuten mitään erikoista ei olisi tapahtunut

Mitään erikoista ei ole tapahtunut.