LEvotTOmuuDEN ÄärIRajOiLLa

AUTTAKAA MINUA!

Kuule, ei sinua voi enää auttaa mitenkään..

Miksi.. tämän.. on.. lo.. loputtava.. juuri.. n.. nyt. . ?

-Kuolinaika 33.03.2019, 25:21

En.. tah.. tahdo.. kuolla..

On viides yö jo. On viides nukkumaton yö takanani ja tiedän niiden olevan vasta tulossa. Ne tulevat.. voi ei.. miksi taas jälleen he tulevat tänne ja ristiinnaulitsevat ruumiini. Ei täällä keitään murhata, minä olen sekasin näistä nukkumattomista öistä. Ruumiini on äärirajoillaan, aivoni eivät toimi enää kunnolla. Hyvä jos pystyy liikkuttamaan raajojaan.

Taas.. tämä kofeiinimäärä alkaa jo haittaamaan sydämmeni toimintaa. Kohta.. Pian.. se lakkaa olemasta. Se häipyy minusta pois. . ELÄMÄ!

Kuka minä olen? -Ei tietoa. Missä minä olen? -Ei tietoa. Mitä tai mikä minä olen? -Ei tietoa.. Pystynkö nukahtamaan? -Ei tietoa. Ei tietoa. Ei tietoa. Ei muuta tietoa kuin se, että tältä varmaan tuntuu se kuoleminen. Kyllä.. tältä.. se.. sitten.. nyt.. tuntuu..

MINULLA ON KYLMÄ! Tunnen veren seisahtelevan suonissani. Näköni sumenee. Nälkä säätelee tajuntaani. Kipu.. Sekavuus..

Kuljen valoa kohti.. valotunnelin päässä kuuluu musiikia, diskovalot vilkkuvat.. Täällä on naisia nahkaasuissa hinkkaamassa itseään metallitankoja vastaan. He tanssivat ja heidän silmissään ei ole iristä, pelkkää valkoista. Muodonmuutos, he muuttuvat leijoniksi ja sitovat minut raajoistani kiinni repimislaitteeseen jonka tarkoituksena on repiä minut kappaleiksi. En tunne kipua, vaikka alan revetä kappaleiksi suuren peilipallon alla. Sielu pääsee vapaaksi ruumiin räjähtäessä tuhansiksi paloiksi. Nousen ylös, ylösnuosemus. Kyllä, tämä on ylösnuosemukseni. Alhaalla on vain petoja, jotka raatelevat sen, mikä kerran oli kehoni.

Ylhäällä olevassa pinnassa on neliönmuotoinen aukko jonne minä nousen. Sen lähestyminen pelottaa minua, en hallitse nousemistani. Tämä on hallitsematonta nousua. Ympärilläni välkkyy saatanalliset revontulet, virvatulet sekä kuolleiden ihmiset kasvot. He katsovat minua kasvoilleen sulaneilla silmillään. Tuo miljoonan silmäparin tuijotus tuo minulle vain lohdun tunteen. Vaikka minä putoan ilmeisesti vauhdillä ylös, kohden sitä aukkoa, tuntuu siltä että pysyn paikallani. Alhaalta alkaa satamaan punaista nestettä. Olen nyt lähempänä aukkoa ja sieltä kuuluu kuorolaulua, en ole koskaan kuullut näin kaunista ääntä. Minä siirryin toiselle puolelle.

Aukon toisella puolella on kuin toinen maailma, enkelikuoroksi kuulevani ääni onkin vain kuvitelmaa. Sillä en näe mitään, mutta tunnen että siellä on jotain. Täällä ei ole valoa, eikä pimeää.

Täällä ei ole mitään muuta kuin hyvä olla.

http://simopahula.fi