SÄÄNSÄ PUOLESTA SOPIVAA

Ahdistus ei poistunut eilenkään ja tänään on aivan samanlainen päivä, mitä oli eilen ollut. ainakin se näyttää siltä kun katson kelloani. Se näyttää puolta kymmentä ja päivä taitaa olla tiistai. Keräsin itseni pois sängystä mennäkseni suihkuun. Oli hikinen, nihkeä ja turta olo kun tiesin, että mitä nyt olisi tiedossa tänään. Kylmän suihkun jälkeen jäin katsomaan itseäni peilistä. Vastaani katsoi vieras mies. en tuntenut heijastusta omakseni, olin jossain vaiheessa ilmeisesti vanhentunut liikaa. Samalla mä tajusin, että tänään olisi pakko tehdä se, mistä olin kuvitellut haaveissani sekä valveunissani meidän erostamme, siitä että missä sen voisi toteuttaa..

"Tahdotko sinä, Sami Harju ottaa tämän Lotta Mäntysen aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäissä?"

"Tuota.. EN! Lotta pakotti mut tähän, sä petit mua! Mä EN rakasta sua!"

Olin kuvitellut mielessäni paikkoja, joissa sen voisin tehdä sekä lauseita - joilla voisin romuttaa haaveet. Tosin sen pitäisi kai näyttää onnettomuudelta, jottei Lotan perhe alkaisi vainoamaan minua. Siirryttyäni ikkunan eteen ja vedettyä verhot sivuun, valo täytti huoneen ja tajuntani. Verhoni ovat tummat, koska se sopii minuun, tähän asuntoon, elämääni - siihen kuka minä olen. Silmieni totuttua kirkkauteen, näin että sää oli sumuista ja parkkipaikan asfaltti oli märän näköistä. Eli tihkusadetta. Puista oli lehdet lähteet jo pari viikkoa sitten. Lämpömittari näytti seitsemää plus astetta. Hymähdin ja hymyilin kuvajaiselleni ikkunasta. Tänään sää olisi ainakin sopiva aikomukselleni lopettaa viisitoista vuotta kestänyt suhde, rakkauden umpikuja. Häneltä riittäisi rakkautta minulle, mutta minä en voi antaa hänelle anteeksi vuosia vanhoja tapahtumia. Olen sanonut itselleni, etten minä häntä rakasta. Olen tehnyt sitä niin hyvin, että itse olen alkanut siihen uskoa.

Olimme eilen sopineet näkevämme toisemme tämän kaupungin keskustassa. Jälleen sen saman videovuokraamon edessä. Edelleen.. Siinähän me aina olemme toisemme nähneet ja toisinaan emme. Toisinaan me olimme pettäneet sen vuokraamon edessä toisiamme. Hän kaulaili toista ja minä näin hänet ohiajaneen bussin ikkunasta. En koskaan kertonut hänelle siitä, mutta se tapaus sai minut kuolemaan hitaasti sisältäpäin. Olen nyt vain kuori entisestäni ja juuri sen tahdon kostaa. En varmaan enää koskaan kykene rakastumaan, jos sille on joskus tarvetta. Tänään, viimeinkin, on se koston päivä. Olen kärsinyt tästä aina tavatessamme. Minä sanon, että rakastan häntä ja olen fyysisesti hänen kokonaan. Siis me naidaan, hän puhuu siitä rakasteluna enkä minä ole häntä viitsinyt oikaista. Huonoa omaatuntoa siis kasautunut jo liikaa. Voisin tietty kylmästi vain jättää hänet, ellei hänen perheensä olisi ottanut minua niin hyvin vastaan. He eivät taida tietää tuosta, että minkälainen lutka niiden tytär oikein on. Ovat vain uhkailleet, etten saisi jättää Lottaa, koska meillä on pitkä yhteinen historia ja olen Lotan elämän tarkoitus. Ilman minua hän ei jaksaisi olla enää. Paskat siitä, se on ihan mun oma asia että mitä mä teen. Lotan äiti on sanonut minulle, ettei hyväkseni meidän ns. seurustelua, mutta antaa Lotan tehdä itse mitä hän haluaa. Hän ei pidä minusta. Oikeastaan hän luulee, jos tietää että Lotta on käymässä kaupungissa, jossa on 15000 asukasta ja näkee minut kävelemässä kadulla, niin hän luulee heti että olen tavannut Lottaa. Senkin keskustelun olisi voinut hoitaa silloin kerran ihan toisinkin..

"SAMI! Mitä sä täällä teet? Tietty ot ollu Lotan kanssa.. Etkö voisi pysyä siitä erossa?"

"Aijaa.. Eikös tää ole vapaa maa? No, rouva on hyvä vaan ja ottaa mun kännykkänumeron, jotta voi soittaa aina kun on tulossa kaupunkiin, jotta mä osaan olla asunnossani, ettei tarvitsisi pelätä että törmäätte minuun! On mulla täysi oikeus kävellä täällä!"

Monta hienoa asiaa sitä vain jättää sanomatta. Tuolloin mä vain kävelin sen akan ohitse. Ehkä olisi pitänyt kyllä sanoa jotain. Tai kannattaako edes sanoa? Tämä paikkakunta on juurtunut kiinni minuun, enkä pääse sen otteesta irti kai milloinkaan. Mutta nyt on aika lähteä. Lotta varmaan odottaa sen videovuokraamon edessä. Antaa hänen vain seistä siinä odottamassa. Sää suosii odotusta, tuulta ja tihkusadetta. Astun ulos asunnostani ja lukitsen oven. Tämä ulosmeno.. Oikeastaan ainoa hyvä, mitä siitä tulee - on se, että saan vietyä roskat ulos. Eroammeko tänään? Kyllä, niin minä tahdon sen tehdä. Sää suosii suudelmaa videovuokraamon edessä ja sitten hyvästit joen rannassa. Lotta kylläkin tappaa sen jälkeen itsensä. Mä tunnen hänet niin hyvin ja tiedän, että tätä hän nyt viimeiseksi odottaa tältä päivältä. Hän venaa vissiin vaan sitä, että pääsisi "rakastelemaan" kanssani. No, voin mä kaiketi sitä panna ja sen jälkeen.. Ero. Kun me tapaamme nyt kohta, niin varmaan käymme ne tavanomaiset tervehdykset..
Tapaamme, minä pussaan häntä, koska hän odottaa sitä ja sen jälkeen..

"Hei kulta. Onko sinulla ollut minua ikävä?"

"Että minulla olisi muka sinua ikävä? Älä naurata.. Oikeastaan tahtoisin, että olisit kuollut. Jätän sut nyt, narttu."

Mitähän sen jälkeen tapahtuisi? Juoksisiko hän itkien pois vai saisinko osakseni väkivaltaa hänen taholtaan. Entä olisiko minusta todella siihen, että toteuttaisin nämä fantasiani tosielämässä. Olisiko se totta, että jaksaisin elää senkin jälkeen? Heittäessäni roskapussiani yhteisroskikseen, kuvittelen sen tilalle Lotan. Ajatus ei hymyilytä minua, ajatus joka tuli mieleeni. Elämäni olisi paljon helpompaa, jos Lottaa ei olisi. Jos se olisi onnettomuus tai ainakin näyttäisi siltä?

Minä kävelen kevyenliikenteen väylää pitkin kohti keskustaa. Nyt tai sitten ei koskaan. Haluan erota Lotasta. Meillä on se historiamme, olemme olleet välillä erossa ja palanneet taas yhteen. En muista enää, että kuinka monta kertaa se sama oravanpyörä on pyörähtänyt ympäri. Olen oppinut tunnistemerkkejä siitä, että koska saan jälleen odottaa sitä eroa hänen taholtaan. Se joku äänensävy puhelimessa, tekstiviestittömyys.. Asioita on, joista voi lukea tulevaisuutta. Olen kohta liikenneympyrän kohdalla. Kiertoliittymä, siis jalankulkijakin pääsisi suojateiden kautta kääntymään ympäri ja jättää menemättä sovittuun tapamaamiseen.

Siitä seuraisi vain se, että hän tulisi minun luokseni. Hän tietää, että missä mä asun. Tämä on tätä onttoa elämää. En usko sanaakaan, mitä hän sanoo ja hän puhuu aina niin monta sanaa - lauseita rakkaudesta ja minun pitää ne niellä. Joka ikinen tavu, jokainen.. Nyt kun näen hänet kohta, niin tiedän että me suutelemme tervetulijaiseksemme.

Minä jätän sinut nyt. Sää suosii aikomuksiani olemalla sopivan syksyisen sumuinen. Näen Lotan jo. Siinä hän seisoo, nyt hän huomasi minut. Mä nostan kättäni, koska hänkin tekee niin.

Naisen onnellisuutta kestää enää vain kymmenen sekuntia.