L.K.S. - (Luettavaa Kolmannelle Silmällesi)
LKS osion aloitusvuoden voin kohdistaa vuoteen 2005
Sivuston varmuuskopissa tuon vuoden marraskuulta on se osio mukana, mutta vuoden 2004 joulukuun varmuuskopiossa sitä ei ollut.
Mutta osa niistä teksteistä, joita on nykyään LKS-osion vanhimpia - olivat kyllä mukana tekstiarkistossa.
Joten Luettavaa Kolmannelle Silmällesi - osio syntyi siitä, että tahdoin huumori ja irroittelu tekstit omaan paikkaansa, ja ne eivät oikein kuuluneet tekstiarkistoon.
Siellä kun enemmän - jo tuossa vaiheessa vuonna 2005 - aloin tekstejen juonia ja rakennetta rakentelemaan paremmin.
LKS - osion tekstit ovat nopeasti kirjoitettuja, hetken irroittelua, ajatusvirtaa ja tuotos sitten nopeasti vain nettiin luettavaksi. Se LKS - osion perusidea on.
Sivuston lokissa lukee 27.2.2005 että LKS osio tuli takaisin sivuille. Mutta sen on vanhin LKS osiota koskenut info sivujen historiikista, enkä ole löytänyt vanhempaa varmuuskopiota sivustostani kuin se joulukuun 2004 varmuuskopio oli.
Eli syy koska se oli ollut ensimmäisen kerran osana sivustoani - on kadonnut.
LKS‑osio sisältää tekstejä 2000‑luvun alusta lähtien. Ne ovat ajatusvirtaa, parodiaa ja aikansa nettikulttuuria — joskus överiä, joskus synkkää, usein täysin absurdia. Ne eivät kuvaa todellisia tapahtumia, vaan sen ajan tapaa leikkiä liioittelulla ja huumorilla.
Työtapa olisi siis se että mä vaan saan jonkun ihmeen idean kirjoittaa, teen sen tekstitiedostoksi. Käsittelen sen sit avaamalla päätteen lks-sapluuna kansiossa ja annan siihen komennon pandoc [tiedostonimi,jonka vaan heitän].txt -o [se sama tiedostonimi vaikka leikepöydältä].html --template=plain ja sitten painan ENTER - pääte tekee siitä html tiedoston, jonka sitten nopeasti jatkokäsittelen kwritellä ja valmista. Sitten vaan filezillaa kehiin ja tuotos nettiin Ja sitten joskus kun itse löydän sen, niin olen kuten että "ai mulla on sivuilla tälläistäkin tekstiä, no olkoon.."
Tämän sivun teksti kirjoitettu ja tarkistettu 02.03.2026