ensin on nurmikkoa,

siihen on pystytetty kaksi metallista jalkaa,

joka puolestaan pitävät liikennemerkkiä,

tienviittaa.

Paikkakunnan nimellä ei ole mitään merkillistä väliä.

Se vain on olemassa.

Ohitimme sen, musta verho ja minä. Verho alkoi puhumaan kuten olisi tahtonut jotenkin olla viisas. Minä puolestaan katsoin ikkunasta ja mietin kovasti missä olimme. Oliko tämä auto linja-auto, henkilöauto vaiko kuorma-auto. Kaikissahan niissä on neljä pyörää.

Verho totesi tuohon, että kuorma-autoissa voi olla jopa kuusitoista pyörää, jos otetaan taka-vaunu mukaan.

Minä sanoin siihen, ettei nyt oteta mitään taka-vaunuja mukaan. Kohta tähän saapuisi kärrymyynti. Verho totesi siihen, ettemme ole nyt junassa matkalla Nordcappiin.

Minä totesin siihen puolestani, ettei sinne ole edes rautatietä. Verho oli tyrmistynyt tiedosta, että juna tarvitsee edetäkseen raiteet, kaksi raidetta pölkkyjen päällä ja kokonaisuutta kutsutaan rautatieksi.

Verho kuitenkin antoi anteeksi ja kertoi minulle lentokorkeutemme. neljä kilometriä maan pinnasta.

Minä ihmettelin asiaa, sillä mielestäni nämä matkailuajoneuvot, jonka kyydissä olimme - eivät tavallisesti lennä neljän kilometrin korkeudessa. Mutta tähdensin samaan päätelauseeseeni, että oikean siiven moottorissa oli jotain vikaa.

Meidän on laskettava ankkuri! Huusin verholle. Teimme niin sillä olimme jo satamassa. Verho tähän huomautti, että tämä satama on jo nähty.

Olin samaa mieltä ja painoin pysäytysnappia. Tämä olisi meidän pysäkkimme. Astuimme molemma ulos rautiovaunusta, joka jatkoi matkaansa.

Olimme perillä. Täällä kasvoi nurmikkoa, sitten siihen oli juntattu kaksi korkeata metallitolppaa, joka kannattelivat liikennemerkkiä.

Paikkakunnalla ei nyt olisi mitään väliä, pääasia että se on olemassa.

Me ohitimme sen, verho ja minä. Olimme matkalla.

Ensimmääne on nurmikkua, siihe on pystytetty kaks metallista jalkua, jokka taasen pitävät liikennemerkkiä, tienviittua. Paikkakunnan nimi ei oo mittää kummosempaa väliä. Se vain on olemassa. Me ohitimme sen, musta verho ja mie. Verho alako jauhamaan niinku ois tahtonu olla jotenki viisas. Mie taas kattelin ikkunasta ja pohiskelin kovasti missä myö ollahan. Oliko tää auto linja-auto, henkilöauto vai kuorma-auto. Kaikissahan niissä on nelijä pyörää.

Verho tokasi siihen, notta kuorma-autoissa voi olla jopa kuusitoista pyörää, jos otetaan taka-vaunu mukkaan.

Mie sanoin siihen, notta ei ny oteta mittää taka-vaunuja mukkaan. Kohta tähän saapuu kärrymyynti. Verho tokasi siihen, notta emmä oo nyt junassa matkalla Nordcappiin.

Mie sanoin siihen puolestani, notta sinne ei ole ees rautatietä. Verho oli tyrmistyny tietosta, notta juna tarvittoo edetäkseen raiteet, kaks raidetta pölkkyjen päällä ja kokonaisuutta kutsutaan rautatieksi.

Verho anto kuitenki anteeksi ja kerto mulle lentokorkeutemme. nelijä kilometriä maan pinnasta.

Mie ihmettelin asiaa, ku mielestäni nämä matkailuajoneuvot, jonka kyyrissä ollahan - ei tavallisesti lennä nelijän kilometrin korkeuressa. Mutta tähdensin samaan päätelauseeseeni, notta oikean siiven moottorissa oli jotaki vikaa.

Meirän on laskettava ankkuri! Huusin verholle. Teimme niin ku ollahan jo satamassa. Verho tokasi siihen, notta tää satama on jo nähty.

Mie olin samaa mieltä ja painoin pysäytysnappia. Tämä olis meirän pysäkki. Astuimme molemmat ulos rautiovaunusta, joka jatkoo matkaansa.

Ollahan perillä. Täällä kasvaa nurmikkua, sitten siihen on juntattu kaks korkeeta metallitolppaa, jokka kannattelevat liikennemerkkiä.

Paikkakunnalla ei ny olis mittää väliä, pääasia notta se on olemassa.

Me ohitimme sen, verho ja mie. Ollahan matkalla.