7. helmikuuta

Oli kylmä helmikuun alun aamu. Aurinko ei ollut vielä noussut kun matkapuhelin herätti omistajansa puoli seitsemän aikaan.

Reetta vastasi ja sai tiedon, jota oli pelännyt. Hän asui Vantaalla ja hänen vanha isänsä Tampereella. Soittaja oli Reetan äiti, Ulla, joka kertoi asiansa yrittäen olla vahva.

"Reetta. Isä sai sydänkohtauksen yöllä ja nyt on sairaalassa. Ota Eero mukaan ja tule heti tänne.. Reetta, se kohtaus oli paha."

Enempää vanha nainen ei saanut sanottua.

Yksinhuoltajan arki pysähtyi uutiseen. Hänellä olisi ollut työvuoro Citymarketin kassalla illalla, mutta nyt hän soitti töihinsä ja kertoi tilanteen. Työnantaja antoi pari päivää lomaa ja toivoi kaiken menevän hyvin.

Seuraavaksi piti soittaa päivähoitoon, ettei Eero tulisi kahteen päivään matkan vuoksi. Seuraavaksi nainen soittikin taksin. Pendolinolla pääsisi nopeasti isän luokse. Reetta piti itsensä kiireisenä, jottei murtuisi ja Eero, 4 vuotta, pelästyisi. Kello oli 7:00

Taksi tulikin ja pian he olivat Helsingin rautatieasemalla automaatin edessä lippuja ostamassa seuraavaan Pendolinoon - joka lähtisikin kohta kello 9:33.

Nainen otti juoksuaskeleita toisessa kädessään hätäisesti pakattu matkalaukku ja toisessa lapsi - josta tämä kaikki olisi vain mukava seikkailu. Eero oli innoissaan nähdessään valkoisen, suuren junan. Oikea vaunuosasto, oikea paikka - matkalaukku ylähyllylle ja istumaan, Eero tietty ikkunapaikalle.

Tämä oli hetki, jota Reetta oli salaa pelännyt. Nyt hän ei voisi muuta kuin istua ja odottaa. Onneksi Eero halusi äitinsä huomiota koko ajan, jottei tälle jäänyt aikaa miettiä asioita joita pelkäsi. Hän leikki lapsensa kanssa ja samalla mietti, että miksi tämä juna ei jo lähde vaikka pitäisi.

Naisen helpotukseksi, juna lähti liikkeelle ja ajoi Tikkurilan asemalle ottamaan lisää matkustajia ja sen jälkeen lähtikin kiihdyttämään huippunopeuteensa. Eero katseli innoissaan nopeasti ohi vilisevää maisemaa. Nyt Reetta paljasti lapselleen matkan syyn.

"Eero, ukki on sitten vähän pipi."

"Mitä sillä on?"

"Ukki on sairaalassa, me mennään sinne taksilla asemalta. Mummi odottaa siellä"

Lapsi katsoi hetken äitiään, mutta juna oli mielenkiintoisempi. Maisemat vaihtuivat nopeasti ja se oli vanginnut lapsen mielenkiinnon. Hämeenlinnan jälkeen vauhti alkoi kuitenkin hidastumaan ja juna pysähtyi keskelle pelto-aukeaa. Kului hetki ja juna nytkähti taas liikkeelle. Seurasi kuulutus:

"Hyvät matkustajat. Teknisten syiden vuoksi kuljemme loppumatkan Tampereelle alennetulla nopeudella. Arvioitu saapumisaikamme on kello 11:25. Pahoittelemme asiaa"

Eero katsahti äitiinsä ja kysyi:

"Äiti, miksi sä itket?"

Reetta selvitti itsensä kuntoon ja selitti että tuo myöhästyminen vain vähän harmitti. Kaikki on hyvin, kohta ollaan ukin luona.

Kärrymyynti saapui ja Eero tahtoi mehua ja suklaata. Reetta osti molemmat ja itselleen kahvin sekä kinkkusämpylän. Aterioinnin jälkeen Eeroa alkoi väsyttämään ja hän kävi nukkumaan käyttäen äitiään tyynynä.

Reetta käytti tilaisuutta hyväkseen soittaakseen äidilleen kertoakseen tilanteesta, ettei lapsi säikähtäisi. Kello oli 10:50, joka oli aikataulun mukainen saapumisaika. Ei ollut tapahtunut muutosta, tilanne oli yhtä pahana. Reetta lupasi tulla mahdollisimman pian.

Puhelun jälkeen juna alkoikin taas lisätä nopeuttaan. Toijala vilahti ohi, kohta juna olisi perillä. Reetta alkoi taas järjestelemään asioita. Hän kysyi numerotiedustelusta Tampereen taksin numeroa, kun se oli puhelimen vaihdon yhteydessä kadonnut.

Juna saapui viimein Tampereelle, kello oli 11:25 - kuten oli luvattu. Taksi odottikin jo aseman edessä. Reetta tunki taksiin kantamuksensa - lapsen ja matkalaukun - ja sanoi.

"Hatanpään sairaalalle - ja pian. Mun isä on siellä kuolemaisillaan"

Auto lähti nopeasti ja Reetta huomasi lapsensa katseen.

"Äiti.. kuoleeko ukki?"

Reetta sai sanottua horjuvalla äänellä:

"Ei, ei ukki kuole."

Samalla hän loi pyytävän katseen kuskiin taustapeilin kautta. Katseet kohtasivat ja mies nyökkäsi. Hän laittoi hätävilkut päälle ja ajoi niin nopeasti, kuin vain oli turvallista. Pian he olivatkin sairaalan pihassa. Reetta maksoi kyydin ja kiitti kuskia.

Hän ryntäsi sairaalan aulaan kantamuksiensa kanssa. Matkalaukku tavaransäilytykseen ja sitten isän luo. Hissillä oikeaan kerrokseen, oikeasta ovesta sisään käytävälle.

Ulla istui erään oven vieressä olleella tuolilla itkien.
Naisen luona seissyt valkotakkinen hoitaja tuli Reetan luo.

"Reetta Jokinen?"

"Kyllä, minä olen. Onko isäni.."

"Olen hyvin pahoillani. Hän menehtyi juuri, kymmenen minuuttia sitten."

Ullakin oli havainnut lapsensa tulon ja nyt tuli halaamaan.

"Missä te olitte?!"

"juna.. se oli myöhässä.."

Eero, joka oli tässä kaikessa jäänyt melkein jalkoihin kysyi:

"Onko ukki kuollut? Äiti, sä valehtelit!"