Kirje 7-vuotiaalle pojalle, joka on juuri oppinut lukemaan.

ELÄMÄSI

Hei. Olen sinä tulevaisuudesta. Tahdon kertoa sinulle mikä sinua odottaa. Olet nyt 7 vuotta.

Koulusi menee hyvin tällä hetkellä. Odota vain muutama vuosi niin huomaat sen liikuntatunneilla. Alat kiinnittämään pikkuhiljaa huomiota siihen, etteivät muut ota sinua joukkueihinsa. Sinun tulee paha olla. Kaikki mikä nyt sujuu hyvin - se muuttuu. Kaikesta tulee vaikeampaa. Sinua aletaan kiusaamaan, kerrot siitä muutaman vuoden päästä koulukuraattorille. Kerrot että sinulla on nyt niin paha olla ettet enää jaksa elää. Kuin tämä ala-asteesi joskus päättyy, niin sinut sijoitetaan pienenpään kouluun oppimisvaikeuksiesi takia. Siinä menetät loputkin kaverisi, sillä he menevät siihen suureen keskuskouluun. Lapsuutesi lopetetaan julmasti sillä kerran tullessasi kotiin koulusta huonon päivän jälkeen - et löydäkään leekojasi mistään. Tai niitä pikkuautoja. "Ei iso mies sellaisilla leiki" äitisi sanoo sinun kysyessäsi syytä.

Vaikka olet sitten pienemmässä koulussa, niin ei se sitä kiusaamista estä. Päinvastoin - sinusta tulee se jota kaikki kiusaavat. Sinusta tulee vainoharhainen, mikä tarkoittaa sitä että epäilet muiden suunnittelevat jotain pahaa sinulle selkäsi takana. Tosin kyllähän he suunnittelevatkin. Päätäsi uitetaan vessanpöntössä vielä monta kertaa. Toisinaan sitä ei ole edes vedetty kun päätäs sinne työnnetään. Jos alat puolustamaan itseäsi - et pärjää ylivoimalle. Sinua lyödään, eli hakataan. Opit kiroilemaan, polttamaan tupakkaa salaa. Ja kaiken lisäksi kehossasi alkaa tapahtumaan muutoksia. Tulet pelkäämään sitä yöjalkaa mistä vanhempasi puhuvat. Luulet että sinussa on jotain todella pahasti vialla kun huomaat alapäästäsi alkavan kasvaa karvoja. Äänesi muuttuu oudoksi. Koet öisin kovia kipuja. Sinulle tullaan selittämään myöhemmin, että ne ovat kasvukipuja. Kasvat vuodessa monta senttiä lisää pituutta.

Se tuo sinulle itsevarmuutta ja lisää voimaa. Pystyt puolustamaan viimein itseäsi kiusaajia vastaan. Sinua aletaan pelkäämään. Saat kavereita kiusaajistasi. Alat itsekin kiusaamaan nuorempiasi. Nämä sinun uudet kaverisi juovat sitä aikuisten mehua. Huomaat että isäsi kaljat maistuvat sinullekin. Koska et enää pelkää koulussa, niin alat myös menestymään siellä. Numerosi kasvavat ja saat hyvän lopputodistuksen. Tuohon mennessä on sinusta kasvanut tyttöjen silmissä komea poika. Sinulla alkaa olemaan tyttöystäviä. Koulussa olet sukupuolivalistuksen tunneilla viimein saanut moneen kysymykseen vastauksen. Ne asiat eivät enää häiritse sinua. Suuteleminen, eli pussaaminen ei enää ole mielestäsi iljettävää. Itse asiassa sinä pidät siitä.

Et vielä ymmärrä mitä seksi on, mutta sitäkin sinä saat aikanaan ja paljon. Et ymmärrä vielä mitään kumeista, eli kondomeista. Mutta aikanaan aikuistuasi sinusta tulee vastuuntuntoinen nuorimies ehkäisyasioissa. Yhdelle kavereistasi käy vahinko, sen tyttöystävä alkaa odottamaan lasta, mutta se keskeytetään. Menet ammattikouluun, jossa tapaat vanhoja kaveireitasi. Tulet heidän kanssaan juttuun hyvin. Sinä menestyt opinnoissasi. Sinulla on tyttöystävä, vakavasti otettava sellainen. Tosin tyttöystävä sanana on korvaantunut naisella, muijalla, kissalla..

Sinä tulet näkemään hänet pussaavan toista poikaa.

En enempää viitsi paljastaa elämästäsi sinulle. Älä pyydä äitiäsi tulkkaamaan tämän kirjeen sanoja, joita et vielä ymmärtänyt. Säilytä tämä kirje.

Terv. 31 vuotias sinä.

http://simopahula.fi