vuosi tuhatyhdeksänsataa jotakin
Mustajärvi hyvä paikka asua ja elää. Rauhallinen elinympäristö.
Joulukuun toisiksi viimeisenä päivänä saapui Mustajärven syrjäiseen pikkukaupunkiin oudon näköinen nuorimies, noin kolmikymppinen iältään. Hän asettui asumaan keskuskadulle Matiaksen majataloon. Hän oli pukeutunut pukuun, piti toppatakkia sen päällä ja kantoi vanhaa, painavalta tuntuvaa mustaa matkalaukkua. Esittäytyi vastaanotossa Tuomas Nummelaksi.
Tuli uusivuosi tuhatyhdeksänsataa jotakin.
Se vuosi alkoi Mustajoen syrjäisessä pikkukaupungissa Tammelan perhetragedialla. Oli Mäkiniemen perheeseen syntynyt vauva. Sitä juhlittiin naapureiden kanssa ja tietty alkoholin. Uusi isä humaltui ja joutui riitaan vaimonsa kanssa kun hän tuli lastenhuoneesta valittamaan melusta. Vauva parkui ja isi karjui että eikö ton kakaraa saa hiljaiseksi. Kun vauva vaan parkui niin isä meni ja haki moukarin, meni lapsensa luo ja murskasi sillä vauvan pään. Kimppuunsa hyökänneen vaimonsa hän yritti kuristaa. Mutta naapurit ehtivät apuun. Mies ryntäsi ulos ja meni autoonsa. Ajoi sen maantiellä rekan alle ja kuoli. Koko pikkukaupunki oli sokissa uutisesta. Kaikki tunsi kaikki tässä pikkukaupungissa keskellä ei mitään. Miten sitä joku voi olla kykenevä tuollaiseen hirmutekoon. Oliko itse piru tullut kaupunkiin ja langettanut jonkin kirouksen Mustajärven ylle? Sitä pohdittiin kaupungin yliluonnollisten ilmiöiden tutkimusseurassa. Kului viikko ja elämä alkoi taas normalisoitumaan, siis kukaan ei pahemmin enää pohtinut julkisesti tuota tragediaa. Kaupungissa tapahtui taas tammikuun ollessa loppumaisillaan. Kimmo Jokinen meni kosimaan jo kolmatta kertaa Reetta Huhtista. Kun Reetta taas kieltäytyi, niin Kimmo alkoi jahtaamaan Reettaa talon läpi takapihalle missä Reetta kaatui jäisellä pihalla. Kimmo tuli pihalle ja ampui revolverillaan maassa makaavaa Reettaa kolme kertaa. Viimeisen kudin Kimmo säästi itselleen, ampui sen päähänsä. Reetan kymmenen vuotias pikkuveli näki kaiken ja hänet löydettiin itkemästä kuolleen siskonsa ruumiin vierestä. Taas Mustajoki puhui ja päivitteli tapausta.
Matiaksen majatalon naapurissa kuoli Raimo Kuusisto tehden vaimostaan lesken. Vaimo, Anni otti miehensä kuoleman raskaasti. Ennen niin puheliaasta ja jokapaikan höylästä tuli erakko. Ei vastannut puheluihin, vaan antoi puhelimen soida. Piti verhoja ikkunoissa, eikä päästänyt ketään sisälle. Makuuhuoneessa hän säilytti kuollutta miestään. Tuli aika palotarkastuksen. Anni päästi tarkastajan sisälle. Alakerta oli kunnossa. Tarkastajan piti mennä yläkertaan, missä makuuhuone oli. Tarkastajan kiivetessä portaita ylös, Anni kävi hakemassa jotain keittiöstä. Tietty tarkastaja huomasi kumman hajun ja meni makuuhuoneeseen, missä hän näki kuolleen herran ja hätkähti. Ei hän ehtinyt kääntyä ennen kuin Anni löi paistinpannulla tarkastajan tajuttomaksi. Jatkoi viisikymppinen leski hutkimistaan pannullaan kunnes palotarkastajan kallo halkesi. Anni katseli juuri tappamaansa miestä. Ei sitä voisi säilyttää yläkerrassa. Se alkaisi haista ja haju tarttuisi Anniin ja se huomattaisiin ruokakaupassa. Anni raahasi miehen kellariin ja haki sahan. Pilkkoi ruumiin ja vie roskapussit majatalon takapihan roskikseen. Kukaan ei Raimoa veisi Annin luota. Tuo outo mies seurasi ikkunastaan naisen puuhia. Annin poistuttua Tuo Tuomas meni takapihalle roskiksia tutkimaan ja teki löydön joka sai Mustajärveläiset haukkomaan henkeään. Nummela juoksi sisään majataloon soittamaan poliisia.
Anni huomasi ikkunastaan että ruumispalat oli löydetty. Joutui paniikkiin ja haki autotallista kaikki 4 kanisteria bensaa, jotka Raimo oli ostanut ennen sydänkohtaustaan. Ensimmäisellä Anni valeli makuukammarinsa, Toisella portaat ja olohuoneen, Kolmas tyhjentyi kellariin ja vanaan olohuoneeseen ja neljännellä nainen kasteli itsensä, asettui makuumaan miehensä viereen ja sytytti tulitikun. Tuli valtasi hetkessä koko talon. Hälytettiin vapaapalokunta. Sitä ei saatu kuitenkaan ajoissa kasaan, ennen tulen leviämistä Matiaksen majatalon kattohuopiin ja sitä kautta ullakolle, missä säilytettiin ylijäämä ilotulitustarvikkeita. Majatalosta sai aina uutena vuotena näet ostaa raketteja. Onneksi Matias oli huomannut tulipalon ja siirtänyt raketit kerrosta alemmaksi. Viimein saapui palokunta joka sai tuntien päästä leikit nujerrettua ennen kuin koko Mustajärven keskusta oli tulessa. Mutta Kuusistojen taloa ei voitu pelastaa. Majatalon ullakko tuhoutui täysin ja sammutus aiheutti vesivahinkoja koko rakennukselle. Tietty oli majatalo tyhjennetty asiakkaista eli kukaan kuollut. Ei kukaan muu kuin ne kolme seonneen vaimon toimesta. Mutta Majatalo kärsi niin suuria vahinkoja ettei sitä enää avattu. Kaikki oli järkyttänyt vanhaa Matiasta niin paljon, että vanha sydän ei kestänyt vaan pysähtyi. Taas oli Mustajärvi kauhistunut. joku kysyi paikallislehden yleisön osastolla että mikä kaupunkiamme riivaa? Ei täällä koskaan ennen ole tälläisiä murhenäytelmiä ole sattunut näin montaa peräkanaa.
Helmikuun lopulla taas löytyi ruumis roikkumasta puusta Mustajärven haja-asutusalueella. Siihen tapaukseen liittyi surullinen tarina josta kaupunki taas puhui ja pitkään juorukellot soivat. Monet ahdistuivat lisää, mutta eivät Muuttaneet kaupungista pois. ”Se on se Mustajärven lumo. Kerran kuin asetut asumaan tänne, niin et lähde pois” Niin paljasjalkaiset Mustajärveläiset tapaavat sanoa. Kaupungin ulkopuolella, maatilallaan Kalliot ovat olleet naimisissa jo kahdeksan vuotta. Niin kauan on siitä kun Heikki nai Hannan pitäjän kirkossa. Kahdeksan vuoden takainen kaunis päivä on nyt vain muisto onnellisista ajoista. Heikki Hoitaa tilaansa Hannan kanssa. Se on vaikeaa, Koska menot olivat yleensä suuremmat kuin tulot. Kalliolle syntyi viisi vuotta sitten poikalapsi, nimeksi sille laitettiin Arto. Hän on valo perheessä tuossa. Heikki on entinen alkoholisti, on ollut yhdeksän vuotta juomatta. Hanna tietää että jos Artoa ei olisi niin Heikki ratkeaisi taas juomaan. Ja joisi kaiken. Kaupungin toisella puolella asuu Heikin entinen ryyppykaveri, joka kutsui itseään Nikodemukseksi. Oikealta nimeltään hän on Puron Niko. Hän ei ole onnistunut lopettamaan ryyppäämistään. Usein hän ajaakin autollaankin kännissä.
Se Helmikuun viimeisen viikonlopun sunnuntaipäivä oli kaunis talvipäivä, aurinko paistoi. Kalliot viettävät aikaa pihalla. Arto potkii palloaan naapurin samanikäisen tenavan kanssa. Kuistilla Heikki ja Hanna katselevat lasten leikkiä ja pohtivat miten tästä eteenpäin kun taas olisi ensi kuussa tulot vähissä. Heikki suunnitteli lähtöä naapuripitäjään, sadan kilometrin päähän, töihin paperitehtaalle.
’Hänen armonsa’, herra Nikodemus toteaa katsellessaan viinasta vapaata jääkaappiaan, että pitää Lisää hakea. Siis pitää lähteä. Mietti että arvaako sitä ajaa kun on taas pikku jurri päällä. Päättää Niko kuitenkin lähteä ajelemaan kylille, Mustajärven alkoholiliikkeeseen.
Mutta huomaa että rahat on vähissä taas, jos menisi Kalliolta lainaamaan. Niin ajatellen Niko lähtee ajelemaan kohti Kallioiden tilaa. Ei kai pitäis ajaa näin kovaa ajattelee Niko autonsa ratissa vielä maantiellä, mutta hukkasi ajatuksen tuon kun aukaisi autoradion toistamaan rokkia.
Puhelin soi Kallioilla, Hanna meni vastaamaan ja pian huikkaa Heikkiä puhelimeen, se on pankista. Lapset jäävät hetkeksi yksin pihalle.
Nikodemuksen ajoneuvossa on musiikkina nopeata heviä kuluneelta kasetilta, kun auto syöksyy Kallioiden liukkaalle pihatielle. Nyt Arton kaveri potkaisee pallon tielle. Arto juoksee pallon perään. Heikki katsahtaa ikkunasta ulos ja pankinjohtajan ääni joka kertoo miksi ei pankki anna lainaa, tippuu lattialle kun Heikki ottaa turhia juoksuaskelia ulko-ovea kohti. Heikki näkee kuinka auto syöksyy pihatietä kohti Artoa. Nyt auto jo osui Artoon. Pihalle ennättäneen ja paikoillensa pysähtyneen Heikin maailma hidastui kuin hän nyt näkee lapsensa lentävän ilmassa pari metriä ja jäävän maahan makaamaan verissään, kuolleena. Niko tajuaa mihin osui ja joutuu autossansa paniikkiin ja painaa kaasun pohjaan katsomatta eteensä. Hanna ehtii vain kirkaista, ennen kuin auto törmää häneen. Auto pysähtyy talon tiiliseinään. Kuski ei käyttänyt turvavöitä. Pihassa on hetken hiljaista. Pihalla seissyt mies tajuaa hiljalleen että nyt meni kaikki. Hänestä tuli perheetön. Heikki ei jää kuin hetkeksi paikoilleen ennen kuin juoksee Nikon puoliksi sisällä olevan ajoneuvon luo ja löytää kuolleen toverinsa, juoksee vaimonsa luo. Ei pulssia, Juoksee taas lapsensa luo. Edelleen kuollut. Heikki menee täysin rikki. Ei näe enää syytä jatkaa.
Hän menee aittaan, ottaa köyden, suunnistaa metsään mistä hänet löydetään. Naapurin pojan hälyttämä isänsä löysi Heikin vasta seuraavana päivänä puusta riippumasta.
Mustajärven kantakapakassa kulmapöydässä sinisessä tupakin savussa pohdittiin mistä tämä kaikki voisi johtua kun kaupungissa kuoli traagisesti ihmisiä kuin kärpäsiä. Joku heitti että jos kaupunkiin on tullut itse saatana asumaan. Baariin tuli mies tuo kummallinen, Tuomas Nummela. Hän meni istumaan baarijakkaralle ja tilasi oluen. Kulmapöydästä mulkoiltiin tuota uutta tulokasta. Mustajärvi on syrjäinen kaupunki erämaan keskellä, tuo kulmapöydässä istuva sakki edusti kaikkia syntyperäisiä Mustajärveläisiä. Kaupunkiin ei haluttu uusia ihmisiä. Oli Tuomas sen ymmärtänyt jo silloin kuin kirjoittautui Matiaksen majataloon. Mutta tänne Tuomaksella oli asiaa. Hänellä on tehtävä. Seurue kulmapöydästä siirtyi tulokkaan ympärille. Kyselivät herra Nummelalta että kuinka kauan hän aikoi kaupungissa viipyä. Mies tuo kummallinen joi tuoppinsa, jätti maksun ja aikoi lähteä, siis poistua. Ei ehtinyt kuin nousta jakkaralta pois kun Jarkko Kiiski, seurueesta kaikkein humalaisin, tarttui Tuomasta olkapäästä ja sanoi ettei vielä asiaa oltu loppuun käsitelty. Tuomas katsoi Kiiskeä silmiin ja Jarkko säpsähti. Tuomaksen silmiin syttyi punainen loiste ja Jarkon silmät tuntuivat kiehuvat punaisessa valossa. Jarkko kaatui lattialle ja siinä hälinässä Tuomas livahti ulos kapakasta ja käveli vuokraamaansa kämppään Saanan Divarin ullakolle. Divari oli parin talon päässä entisestä majatalosta. Se oli selvinnyt vain säikähdyksellä tulipalosta.
Jarkko Kiiski tokeni muistamatta mitä tapahtui. Kun hän kyseli tapahtunutta hänelle kerrottiin että hän pyörtyi. Jarkko pisti sen kipulääkityksensä piikkiin ja unohti asian. Hän oli joutunut auto-onnettomuuteen ja oli satuttanut selkänsä. Aika kovia kipuja se silloin tällöin hänelle aiheutti. Sinä iltana ne kivut olivat taas alkaneet. Kovat. Jarkko oli ottanut vaimonsa Allin varoituksista huolimatta, Kiisken vaimo työskenteli Mustajärven terveyskeskuksessa hoitajana, kolme vahvaa kipulääkettä. Piti ohjeen mukaan ottaa vain yhdestä kahteen kivun mukaan. Lääkkeiden ottaminen ja alkoholin nauttiminen ei käy yhteen, mutta Jarkolla ei kaikki ole kohdallaan.
Kului aikaa. Alkoi Maaliskuu. Ensimmäisen päivän yönä Jarkko Kiiski heräsi painajaisesta. Hänen yöpaitana käyttämä T-paita oli märkä hiestä. Unessa hän oli niin kuin tullut kotiinsa, mennyt makuuhuoneeseen missä oli hänen vaimonsa nukkunut. Jarkko oli tarttunut häntä kurkusta ja kuristanut tämän. Sängyn yläpuolella olleesta peilistä Jarkko oli nähnyt katseensa. Hän oli nähnyt silmissään punaisen, pelottavan ja aavemaisen hehkun. Siihen Jarkko oli herännyt kuin hänen sormensa olivat uponneet Allin kaulan sisään ja vaimolta oli irronnut pää. Jarkon sydän takoi. Katsoi kelloa. 4:44.
Hän selvisi painajaisesta ja rupesi ihmettelemään että noinko paljon oli hikeä vuodattanut kuin lakana tuntui märältä käden alla. Jarkko nosti peittoa nähdäkseen mikä sen lakanan oli oikeastaan kastellut. Jotain mustaa siellä oli. Sytyttäessään yövalon Jarkko kauhistui. Neste oli verta!
Anni makasi kuolleena, verijoro valui suusta lakanalle. Unessa Jarkko oli kuristanut vaimonsa, vaan se ei ollut unta. Mies oli kauhuissansa, puki päällensä, veti verhot eteen ja lukitsi talonsa oven. Jarkko lähti kävelemään miettien tapahtunutta. Siinä unessa se punainen loiste. Sen Jarkko muisti niin kuin nähneensä jossain aiemmin, muttei muistanut missä.
Saaran Divarin ullakolla piirsi Nummela taas tukkimiehen kirjanpidolla uuden viivan kirjaan. Alle hän kirjoitti ”Pian he kaikki ovat minun”
Jarkko tuli kapakan luokse ja siitä hän muisti kaiken. Sen Nummelan silmät! Kiiski uskoi yliluonnollisiin tapahtumiin, olihan hän Mustajärven pelastajat nimisen ryhmän perustaja. Täälläpäin oli monta samoihin asioihin uskovaa. Ryhmä tuo oli ollut aavejahdissa Mustajärven kartanossa, joutunut humanoidien sondaamaksi ja kerran saanut saatanan ilmestymään saunansa kiukaassa. Ryhmällä oli paikallisradiossa Mustajärven aallot aina kerran viikossa ohjelma jossa he kertoivat uudet yliluonnolliset uutiset. Mustajärvi – kaupunki persoonien.
Nyt Jarkko tajusi kaiken: Tuomas Nummela oli itse piru! Ja hänet oli tapettava. Kello oli 5:34. Jarkko juoksi henkensä edestä kotiinsa ja haki sieltä raamatun. Hyvä voittaa pahan. Kiiski oli juuri poistumassa talostaan kuin avoin ulko-ovi sulkeutui itsestään. ”Tajusit kuka olen, vai?” Tuomaksen ääni kuului Jarkon takaa. Mies kääntyi ja näki Nummelan seisomassa savupilvessä. ”Ei tosta ole apua” Nummela jatkoi nähtyään raamatun Jarkon kädessä. Tuomas katsoi kirjaa pahalla silmällä. Pyhä sana syttyi tuleen. Jarkko ei saanut kirjaa pois kädestään koska oli halvaantunut kauhusta paikoilleen. Hän huusi tulen levitellessä vaatteisiinsa, mutta ääntä ei tullut. Tuomaksen ääni muuttui pirun ääneksi. ”Manaketugasinue, manaketugasinue..” Piru manasi tulen levitessä ympäri Jarkon ruumista. Tuli levisi huonekaluihin. Pirullista naurua. Tuomas hävisi savuna ilmaan, tuli levisi ympäri Kiisken taloa. Talo tuhoutui täysin. Jälkeenpäin näytti siltä että tulipalo olisi ollut tuhopoltto, bensalla sytytetty itsemurha. Tuomas ilmestyi Divarin vintille ja piirsi taas uuden viivan kirjaansa.
Aamulla Saara kertoi aamiaisella tulipalosta. Tuomas oli kuin ei olisi tiennyt asiasta. Suunnitelma. Tuomas katsoi Saaraa. Kaunis nainen, nelikymppinen. Sääli. Tuomas oli ystävystynyt Divarin Saaran kanssa. Hän oli myös muuttanut pukeutumistyyliään. Nyt hän pukeutui mustaan. Aina Kuusistojen talon palon jälkeen oli Saara ollut aina silloin tällöin huonovointinen, oikeastaan Tuomaksen muuton jälkeen vaivat olivat alkaneet. Joskus aamulla hän ei päässyt sängystä ylös, aivan niin kuin joku olisi riivannut muuten aina niin tervettä naista. Tuomas piti silloin kauppaa pystyssä ja Saaran voinnin huonotessa alettiin puhumaan kokopäivätyöstä Tuomakselle joka otti homman vastaan. Se sopi suunnitelmaan. Saara alkoi näkemään harhoja, hirviöitä ja aaveita. Ennen niin järkevän tuntuinen nainen saatettiin nähdä öisellä Mustajärven pääkadulla alasti juoksemassa ja huutamassa että nyt ne nappaa hänet. Hän näki silmissään punaisen loisteen kuin katsoi peilikuvaansa ikkunasta ja sekosi täysin. Hänelle kirjoitettiin lähete naapurikunnan mielisairaalaan, jonne oli jo monta Mustajärveläistä lähetty tänä vuonna tuhatyhdeksänsataa jotakin. Nummela sai Divarin, joka oli Mustajärven nuorison suosiossa.
Mustajärven yläasteella alkoi tapahtumaan outoja. Ennen niin puheliasta ja tunteja häiritsevistä häiriköistä tuli hiljaisia, istuessaan pulpeteissaan heillä oli silmissään näkemätön katse. Räikeän väriset vaatteet vaihtuivat hillittyyn mustaan. Opettajista muutamat alkoivat tuntemaan olonsa epämukaviksi heidän läsnä ollessaan. Yhteistä kaikilla häiriköille oli se, että he olivat Saaran Divarin vakioasiakkaita.
Eräs heistä, Mäntysen Mikko 16, alkoi viettämään Divarissa yhä enemmän aikaa. Luki siellä paranormaaleista ilmiöistä kertovia kirjoja ja lehtiä joita Tuomas tarjosi mieluusti nuorelle luettavaksi. Hän oli tehnyt divarin takahuoneesta pyhätön yliluonnollisia asioita käsitteleville teoksille ja julkaisuille. Eräänä iltana Mikko alkoi juttelemaan niiden kirjojen aiheista. Sanoi että olisi hauska myydä sielunsa saatanalle ikuisesta elämästä. Tuomas totutteli Mikkoa kysymällä että oliko hän tosissaan. ”Voin olla” oli poika vastannut. Keskustelivat manalasta muutenkin Mikko Nummelan kanssa. Mikosta tuntui kuin olisi sukulaissielu löytynyt ja oli siitä mielissään. Sitten iltakymmenen jälkeen kuin Mikko läksi Divarista kotiinsa kaupungin ulkopuolelle kävellen sai Nummela toteutettua osan suunnitelmastaan.
Kun Mikko oli jo ehtinyt kaupungin ulkopuolelle, vain kilometrin päähän kotoaan, hänen eteensä ilmestyi tyhjästä Tuomas. Mikko hätkähti. ”Älä säiky, Mikko, sillä nyt sinä synnyt uudelleen.” Tuomas sanoi pannen kätensä Mikon olkapäälle ja Mikon valtasi rauhan tunne. Samalla Mikko halvaantui ja jäi seisomaan voimatta liikuttaa yhtään jäsentään. ”Sinut on valittu” Tuomas sanoi rauhallisella äänellä. Sitten Divarinpitäjä piirsi hankeen risulla ison neliön. Tuomaksen silmiin syttyi taas punainen hehku, kun hän aloitti manauksensa. Siihen hankeen aukesi luukku punaisen valon täyttämään kuiluun, jonka pohjalta kuului hiljaista vaikerrusta. Mikon ruumis lysähti tielle makaamaan. Siinä missä Mikko oli seissyt seisoi Mikon alaston haamu, Mäntysen pojan sielu jonka hankeen auennut kuilu imi sisäänsä. Kuilusta nousi paha henki joka meni sisään Mikon ruumiiseen. Tuomas sulki luukun hangesta ja hävisi ilmaan. Mikko heräsi ja tunsi jonkin muuttuneen.
Mäntysen talossa odoteltiin poikaa palaavaksi. Kun Mikko viimein tuli, sai hän nuhdesaarnan ja läimäyksen siitä, kun ei ollut edes soittanut vaan oli antanut vanhempiensa odottaa huolissansa. Valot sammuivat Mäntysen talossa talonväen mennessä nukkumaan. Vaan Mikko ei saanut rauhaa päässään kuuluvalta ääneltä, joka käski häntä tappamaan. Lisäksi Mikolle tuli tosi kuuma niin että hiki oikein virtasi. Hän heitti peiton lattialle, mutta kun siitä ollut apua niin Mikko riisuuntui alastomaksi. Huoneensa ikkuna oli turvonnut umpeen. Aamukolmen aikaan tuo Mikkoa riivannut ääni sai ylivallan. Isällä oli eteisen kaapissa ladattu revolveri äänenvaimentajalla. Poika nousi ylös. Lakana oli aivan märkänä hiestä. Alaston hahmo kiipesi ääneti portaat alakertaa ja meni eteiseen. Mikko otti aseen, siirtyi vanhempiensa makuukammariin ja ampui molemmat. Sitten oli seuraavana vuorossa Mikon 4-vuotias pikkusisko Kati. Ääni Mikon päässä hiljeni ja poika tajusi mitä oli tehnyt ja juoksi huoneeseensa. Pukeutui ja pakkasi laukkunsa, otti kaikki rahat mitä löysi. Pimeällä pihatiellä hän törmäsi Tuomakseen. ”Sinä taidat olla itse piru, saatana?” Mikko kysyi ja sillä kysymyksellään sinetöi oman kohtalonsa. Tuomas kosketti pojan olkapäätä ja Mikkoa elossa pitänyt pahan poistuessa takaisin isäntäänsä, Mikko kaatui kuolleena siihen tielle. Tuomas nosti ja kantoi pojan takaisin sisään ja heitti ruumiin lattialle. Otti aseen ja lavasti itsemurhan. Nummela kirjoitti Mikon käsialalla kirjeen missä poika paljasti ampuneensa perheensä. Tuomaksesta ei jäänyt sormenjälkiä, koska hän on itse piru. Ja kukaan ei sitä tässä kaupungissa arvaa. Mutta epäilyksiä tietenkin aina on jonkin mielessä tässä persoonien kaupungissa..
Kului päivä, ennen kuin Mäntysen naapuri meni kyläilemään naapuriinsa ja teki karmean löydön. Koko Mustajärvi taas hiljeni järkytyksestä alkaessa huhtikuun. Jokelan Jari, Mustajärven pelastajat ryhmän perustajajäseniä, alkoi epäilemään oliko Jarkon itsemurha lavastettu. Tai hän oli varma siitä että se oli. Jari epäili Nummelaa. Jokela otti asian puheeksi seuraavassa ryhmänsä kokouksessa. Lumpeen Riikka, kaikesta yliluonnollisesta kiinnostunut ja kova omien salaliitto teorioidensa kehittelijä, kiinnostui asiasta. Hän itsekin oli ajatellut jotain sen tapaista olleen siinä Tuomaksessa, jotain pelottavaa ja epätavallista. Oli selvää, että yllättävät kuolemantapaukset ja hirmutyöt olivat lisääntyneet Tammikuusta lähtien. Juuri silloin oli Nummela kaupunkiin ilmestynyt. Mikä oli saanut Jarkon tappamaan oman vaimonsa ja polttamaan oman talonsa. Siinä täytyi olla jotakin pahaa tapahtunut.
Mannisen Riku, yksi ryhmän perustajajäsenistä, kertoi tosiaan nähneensä Kiisken sinä aamuna, kuin tulipalo oli syttynyt. Se oli ollut jotenkin oudon näköinen, pelännyt jotain. Sen olemus oli ollut hermostunut. Mihin Jari totesi että se oli varma merkki siitä että jotain oli tapahtunut. Jo siellä kapakassa se välikohtaus Kiisken ja Nummelan välillä. Siinäkin oli jotain outoa ollut. ”Jarkko tietäisi kyllä mistä siinä oli kyse, kysytäänkö häneltä?” Riikka jatkoi ja niin aloitettiin spiritinen istunto kellon ollessa keskiyötä.
Tässä vaiheessa Jokelan talon kellarissa, missä he kokoustaan pitivät, alkoi tapahtumaan outoja. Ryhmäläiset kutsuivat Kiisken henkeä kynttilän valossa. Liekki alkoi vipattamaan ja sammui. Tuli kylmä ja kostea ilma. ”Tee oolette ooikeassa” Sanoi tyhjyydestä Kiisken Jarkon vapiseva ääni. ja jatkoi: ”Minä en tappanut ketään, se Nummela..” Ryhmäläiset yrittivät täydellisessä pimeydessä nähdä jotakin, mutta tuloksetta. ”..oon iitse paaha. kaarkottakaa se, eennen kuuin se saa kooko Kaaupungin..” Ääni lakkasi, kylmä ilma poistui. Riikka sytytti kynttilän ja kysyi ryhmältä mitä voimme tehdä Nummelan karkottamiseksi Mustajärveltä, ilman että se tappaa meidät kaikki?
Divarissa Tuomas oli taas iskenyt silmänsä seuraavaan uhriinsa. Paltamon Matiakseen. Hänkin oli kiinnostunut henkimaailman asioista, kyseli samoja opuksia, mitä Mikkokin oli innoissaan selaillut. Matiaksen isä, Heikki oli Mustajärven pelastajat- ryhmässä. Heikki alkoi huolestumaan pojastaan, oli muuttunut jotenkin hiljaiseksi ja pelottavaksi. Oli erityisen huolissaan siitä että Matias roikkui koko ajan Nummelan Divarissa. Ei poika enää jakanut kaikkea isänsä kanssa, niin kuin oli aina nuorempana. Ei ollut pojalla äitiä, se oli kuollut kuin Matias oli 8 vuotta. Eipä Heikki tiennyt mitä poikansa päässä liikkui. Poika halusi kuolla vain kuoleman vuoksi. Tuomas oli vaikuttanut tuon kuusitoistavuotiaan teinin pään noilla kirjoituksilla ja keskusteluillaan. Tänä iltana oli Matias nähnyt tuon punaisen hehkun. Oli jo yö kuin Matias käveli kotiinsa Divarista varmana päätöksestään. Päästyään kotiinsa ja kirjoituttuaan kirjeen, hän meni läheiseen puistoon ja etsi sopivan oksan mihin hymy huulillaan hirttäytyi. Heikki oli lähtenyt hakemaan poikaansa sieltä pirun kaupasta, kulki puiston läpi ja löysi poikansa riippumasta kuolleena.
Riikka oli sattumalta paikalla ja huomasi tragedian. Nainen juoksi Heikin luo estääkseen häntä ryntäämästä divarille. Se olisi kuolemaksi. Heikki, kun sai päänsä selväksi, myös tajusi sen. Mutta pojan kuolema olisi kostettava. Hän pohti Riikalle ”Ei tosiaan sinne divariin voi mennä, se Nummela kyllä epäilee jotain ja se tekee tyhjäksi sen mielessäni kehittelemän suunnitelman että me oltais nyt käyty siellä ja kerrottu tapahtunut ja sitten kysytty että oliko Matias kertonut jotain itsetuhoista. ” Riikka , joka oli pitänyt kirjaa Tuomaksen uhreista ja järkyttynyt lukumäärästä, ehdotti Heikille että jos he polttaisivat koko divarin. Heikistäkin se oli hyvä ehdotus. He hakivat Jokelan, joka tuli mukaan mielellään. Pitihän päästä tuosta pahasta, häätää se kaupungista ennen kuin kaikki Mustajärveläiset olisivat kuolleet. He ottivat mukaansa Jokelan autotallista kaksi kanisterillista bensaa. Hiipi joukko tuo sitten yössä divarille. hiippailevat takapihalle ja valelivat takaseinän ja talon yhteyteen rakennetun vajan polttoaineella. Sytyttivät ja heittivät pihalta löytyneen paperin bensaan. Tuli valtasi heti talon takaseinän. He olivat aikeissa lähteä paikalta, kun tuli alkoi käyttäytymään epänormaalisti.
Leikit juoksivat maata pitkin ympyröiden tuhopolttajat. Palava takaovi aukesi, Tuomas astui ulos ja sanoi ” Kerta tykkäätte tulesta, niin saatte nähdä sitä iänkalkkisesti tästä eteenpäin. ” Tuli lähestyi paikalleen jähmettyneitä pelastajia ja nuoli heidät elävältä. Yrittävät he huutaa, mutta ääntä ei kuulunut. Tuli poltti heidät ja kuin oli sen tehnyt tuli sammui. Talon seinä näytti kuin mitään tulta ei olisi ollutkaan. Jarin, Riikan ja Heikin ruumiit lyötettiin seuraavana aamuna silvottuina Mustajärven keskuspuistosta. Jäljelle jääneistä Mustajärven pelastajat –ryhmästä ei enää uskaltanut jatkaa ryhmän toimintaa. Se olisi ollut kuoleman tuomio heille kaikille. Koko kaupunki oli taas niin järkyttynyt. Oli tietty jo totuttu aina silloin tällöin löytyneisiin kuolleisiin, mutta näin monta yhdellä kertaa ja niin keskeiseltä paikkaa kaupunkia, lasten leikkipuiston vierestä.
Tuo leikkipuisto sai kimppuunsa kuolleiden riivatut sielut. Sinä päiväni kaikki näytti olevan kunnossa. Vain tuulenvireen mukana haisi paha. Mustajärven keskusleikkikoti vie lapset joka-aamuiselle puuhatunnille leikkipuistoon. Ei tarhatädit uskoneet moisiin juoruihin että puisto olisi kirottu. Lapset juoksivat kilpaa keinuun ja hiekkalaatikolle linnoja rakentamaan. Kaikki näytti olevan kuin kunnossa. Sitten Maa alkoi järisemään. Se värisi vain puiston kohdalta. Puiden juurista puhkui rikkiä. Heikki, Laaksosten nuorimmainen oli hiekkalaatikolla kun kaikki hiekka valui pois maan sisään. Tarhatäti Nurminen sai napattua pojan ennen kuin se olisi pudonnut hiekan mukana maan alle.
Alkoi tapahtumaan kummia. Auringonvalo himmeni vaikka se paistoi pilvettömältä taivaalta.