ÄRA JÄTA MIND ÜKSI

(dont leave me along) Puolipilvinen perjantai Suomalaisessa kaupungissa, joka on kastunut satunnaisissa sadekuuroissa. Sellainen on taas kohdalla. Pyyhkijän sulka työntää vettä pois isosta tuulilasista. Tämä oli paikallisliikenteen linja-auto matkalla keskustaan. Tuossa bussissa yksinäinen miehen katse seurasi matkan edistymistä. Tämä oli kotiinpaluu töistä, pidennetyn kaavan mukaan. Kohta tulisi vastaan se pysäkki - jossa hän jäisi pois. Käsi ojentuu taaksepäin kohden pylvästä, etsii näppäimen. Painallus ja kuuluu kellon kilahdus, poispääsy joukkoliikennevälineestä tilattu. Bussi pysähtyi pysäkille ja ikävuosiltaan kolmenkympin puolivälin ylittänyt mies astui ulos ajoneuvosta.

Yllään hänellä oli vaikea hymy ja siniset perusfarkut, nahkatakki - alla pitkähihainen musta paita ja jaloissa mustat lenkkarit. Kadulla oli lähipuista pudonneita lehtiä. Oli elokuu Lahden kaupungissa ja tämä pysäkki valittiin sen tähden, että se oli lähellä miehen suosikkikuppilaa.

Hahmo lähti siis kävelemään kohdettaan kohti. Kesäloman alkajaiset olisivat tänään. Sadekuuro alkoi näyttää loppumisen merkkejä, ei pahasti satanut vettä. Oikeastaan säätilalla ei ollut nyt mitään väliä, kohtahan pääsisi sisätiloihin.

Mies avasikin piakkoin ravintolan oven ja käveli baaritiskin luo, tervehti puolituttua asiakaspalvelijaa tiskin takana. Tästä tämä alkaisi, eipä vaan mies tajunnut miten elämä heittäisi lähitunneiksi eteen. Kello oli puoli seitsemän illalla.





01. ISO NELONEN

Ne sanat, joilla asiakas tilasi juoman tuossa Lahtelaisessa Pubissa, olivat: "Iso Nelonen."

Ravintola Teerenpesä ja asiakkaan nimi oli Esa. Hänellä siis oli viikon pala kesälomaa alkanut ja vaimolta lupa ottaa ja olla kauemmin ravintolassa ennen kotio tuloa.

Takanaan miehellä siis oli työpäivä, ja nyt oli lomanalkajaisten vuoro.

Pitäisi siis olla iloisella mielellä, mutta Esaa väsytti töiden jälkeen. Kuitenkin ensimmäisen odotettujen siemaisujen jälkeen olo tuntuikin ilahtuneelta. Hän päätti ankkuroitua baaritiskin luo, jos vaikka tuttuja sattuisi tulemaan.

Monta iltaa mies on käynyt juomassa tuopin olutta tässä paikallisessa, muutama, töiden jälkeen että jaksaisi sitten perhe-elämää. Ei sillä, että sillä suunnalla olisi mitään pielessä. Päinvastoin, parempaa arkea saa hakemalla etsiä. Elämä on oikeastaan hienoa.

Tuttuja ei näy baaritiskin luona, joten ajatuksiinsa voi syventyä.

Mies katsoo hiljalleen tyhjentyvää pulloaan ja samaistuu lasi-esineeseen täysin tajutessaan juuri valehdelleensa taas itselleen.

Voisi asiat olla paremminkin, muttei siitä tahdo jutella vaimon kanssa - pahaa riitaa peläten. Parempi vain antaa asioiden lipua ohi ja säädellä sitten omia voimiaan tapahtumakohtaisesti.

Astia tyhjentyy pikkuhiljaa oluesta, kuten hän itse autioituu loman alun aiheuttaneesta elämänilosta. Mies suree vieläkin hyvän ystävänsä, Anselmin itsemurhaa. Tuosta järkytyksestä tulee tänä syksynä täyteen neljä vuotta. Tarpeeksi aikaa, jotta oli ehtinyt rikkomaan ystävälle annettuja lupauksia.

Ajatukset saavat tilaamaan uuden oluen, iso kolmostuoppi, kiitos. Tunnusluku meni maksupäätteeseen, juoma annettiin eteen ja kiitoksen sanat lausuttiin. Paluu ajatuksiin, jäädä istumaan baaritiskin ääreen muun maailman ollessa läsnä.

Maailma tavoittaa Esan tutuksi tulleen baarimikon alkaessa kysellä varovasti pitkittyneen hiljaisuuden syytä. Oli kestänyt kylliksi aikaa, jotta vaahto ehti oluen päältä tippumaan. Esa ei ollut edes osallistunut vieressä käytyyn keskusteluun, tiedusteluun lähimmän otto-automaatin sijainnista. Tavallisesti kun mies oli tuollaisessa tilanteessa tarjonnut oitis apuaan.

"Hei Esa. Kaikki hyvin?"

"Ai sori.. taisin olla omis maailmoissani vähän aikaa."

"Eipä mitään.. Ei kai mitään pahaa sattunut?"

"Ei.. ei mitään pahaa.  Paljon mielessä painamassa ja takana on rankka työpäivä. Väsyttää vaan. Mutta onneks tänään alkoi viikon loma. Ehtii ajatuksiaan järjestellä ja olla perheen kanssa."

"Totta. Se varmaan helpottaa."

"Auttaahan se. Tosiaan perhe-aika on jäänyt vähille tänä kesänä kun ei ole ehtiny pitää lomaa."

"Toivotaan!"

Baarin muut asiakkaat vaativat baarimikon huomion, joten hän siirtyi palvelemaan heitä. Esa otti tuoppinsa ja siirtyi tyhjään pöytään, nosti tuoppinsa huulilleen ja otti ison hörpyn. Jos vaikka sen omistaisi tälle hetkelle, elämälle. Mies hymähti, voisihan tässä siis ottaa vielä parit lisää - kerta vaimolta se lupa oli tullut.

Vaan, kohta tosiaan täytyisi lähteä kotia kohden. Siinä osoitteessa odottaisi Heidi, Esan vaimo ja Lasse, heidän kolmevuotias poika. Ehtisi kotiin toivottamaan tälle hyvät yöt, jos kohta lähtisi. Kello alkoi käydä jo kahdeksaa.



Mies sai tuoppinsa juotua ja toi lasin takasin baaritiskille. Hyvästeli baarimikon sekä paikalle eksyneen puolitutun ja lähti. Olutravintolan ovi kolahti kiinni hänen perässään, oli siis elokuun alku ja tästä alkaisi viikon kesäloma. Sateet näyttivät olevan tältä päivältä ohitse, taivas oli sininen ja aurinko paistoi. Sen lämmittävät säteet tuntuivat hyviltä miehen kasvoilla. Loma siis alkoi tänään. Esaa alkoi hymyilyttään. Loma alkoi!

Kenties se edes hivenen auttaisi oloon, mies toivoi siltä jotain muutosta rutiineihin. Ihan vain jotta jaksaisi olla pienelle pojalle isä, kasvattaa siitä mies ja hoitaa vähän tuuliajolla olevaa avioliittoa.

Esa oli aina tahtonut tulla isäksi ja nämä vuodet olivat olleet parasta aikaa miehen elämässä. Mies tosiaan tahtoi myös parantaa myös parisuhdetta Heidin kanssa, että Lasse saisi kasvaa onnellisemmassa perheessä kun isänsä. Askel askeleelta se onnellinen koti lähestyi.

Tästä alkaisi kiva loma, voisi levätä ja olla perheen kanssa. Se yhtälö vain ei tulisi toteutumaan, perheeltä ei saisi lepoa mutta toisaalta Esa ei sitä tahtoisikaan. Lassen kanssa olisi kiva telmiä ja leikkiä, nyt kun siihen olisi aikaa. Olla pienelle miehelle isä - ja vaimolleen mies.

Vaan nousseen humalatilan takia perheasioiden miettiminen ei auttanut, ajatukset siirtyivät jälleen rikottuun lupaukseen, jonka Esa oli antanut ystävälleen Anselmille silloin joskus kun oli puhuttu yhdessä iltaa.

Silloin oli ollut tälläinen samanlainen ilta, toisessa kaupungissa vain. He olivat olleet terassilla ja Esa lupasi silloin, että pitäisi tämän vanhasta äidistä huolta - jos Anssulle kävisi jotain pahaa. Anselmi oli itse ottanut asian puheeksi tuolloin, viisi vuotta sitten.

Niin tuli luvattua ja vaikka sitten tapahtui pahin kaikista - Anselmi kuoli ja vanha äiti, Marketta, jäi yksin.

Luvatun mukaisesti Esa auttoi Markettaa elämässä. Heistä tuli ystävät.

Esa vain ei ehtinyt eräänä kohtalokkaana päivänä kyytimään tätä Lahteen Kouvolasta kun vanha nainen pyysi kyytiä, joten Anselmin äiti jäi auton alle ylittäessään suojatietä matkalla rautatieasemalle. Hänellä oli kiire, ei katsonut vasemmalle. Nainen menehtyi.

Tuosta oli nyt kaksi vuotta.

Syy miksei Esa ollut ehtinyt uhrata sitä paria tuntia päivästään ajamalla ensin Kouvolaan, sitten ajaa takasin Lahteen - oli se että oli ollut jotain muka tärkeämpää arkijuttua - ei nyt ehtisi tulla apuun.  Totuus tuolloin oli ollut, ettei Esa ollut tuolloin vain jaksanut lähteä ajamaan Lahden ja Kouvolan väliä. Pieni valkoinen valhe vain, ei se paha ole.

Sitten tuli puhelu, Marketta oli pyytänyt hoitajaa soittamaan Esalle sairaalasta, pyytäen tulemaan. Esa ajoi Kouvolaan, liikenneruuhkassa ja ehti perille liian myöhään. Anselmin äiti oli ehtinyt kuolla sisäiseen verenvuotoon.

Mies tiesi sen pienen valkoisen valheen painavan mieltä kuolemaansa saakka. Rikottu lupaus ja siitä johtuvia painajaisia sai toisinaan nähdä.

Esa huokaisi ja kääntyi kadulle, joka veisi lähemmäksi kotia. Mies oli tiedostaen kulkenut pidemmän reitin kautta tätä kotimatkaa.

Ilta oli nätti ja näin saisi hetken omaa aikaa. Kotikadun risteys kuitenkin jo näkyi kaukaa, se johtaisi perhe-idylliin. Esa muisti pienen poikansa ja se sai pahat muistot katoamaan. Tämä oli kuitenkin melko kaunista elämää.

Tuossa asunnossa Esan vaimo, Heidi oli saanut viimein pojan nukahtamaan. Nyt oli hetki aikaa itselleen, ennen kuin mies palaisi kapakasta rentoutumasta.

Nainen tietää sen, että mies on parilla siellä ravintolassa. Ja ymmärtää sen täysin, miehellä rankka työ ja sen täytyy antaa lepuuttaa hermojaan hetken ennen kotiin tuloa - tästä on sovittu. mies saa käydä toisinaan töiden jälkeen yhdellä tai parilla oluella lähikuppilassa ennen kotiin tuloa, tänään sillä oli lupa olla vähän kauemmin pubissa - lomansa alkajaisten kunniaksi.

Heidi avasi itselleen kaapista yhden siiderin, koska hänestä tuntui siltä. Nukkuihan toi Lasse sikeästi. Nainen istuutui keittiön pöydän ääreen katsomaan ikkunasta ulos. Oli tämä hyvää elämää, viimeinkin.

Viimeinkin kun äidiksi tulo oli onnistunut, niin sitä hän ei mitenkään tahtoisi kyllä vaihtaa pois. Ei, vaikka toisinaan tuntui - ettei voimat riittäisi. Esa oli hyvä mies, ja nainen rakasti tätä kovasti. Parempaa miestä lapselleen isäksi ei olisi voinut löytää.

Nainen pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan, otti uuden siemaisun siideriään ja siirsi katseensa pöydän pinnasta ulos, tästä näki pienen puiston. Siellä voisi perheen voimin viettää aikaa huomenna aamulla, jos olisi hyvä sää. Nainen siirsi menneisyyden haamut tajunnastaan pois ja alkoi suunnitella mitä kaikkea kivaa voisi nyt Esan loman aikaan tehdä. Mies oli luvannut, että lomasta tulisi hieno perheloma!

Esan pitäisi kohta saapua, kello kun oli jo kohta yhdeksän illalla. Hyvä niin. Miehellä kun tosiaan alkaa tänään se viikon loma, joten he voisivat viettää yhdessä aikaa. Heidistä tuntui, että sitä tässä tarvittaisiin: Aikaa perheelle. Kenties tämä aika, kun miehellä oli kiirettä töissä - oli saanut vanhat ikävät asiat taas muistumaan. Nyt kun Esalla alkaisi se loma, niin Heidi sai paremman mielen aikaan miettimällä mitä kaikkea kivaa voisi tuona aikana tehdä.





03. TILANTEET ETENEVÄT

Esa kääntyi kadunkulmasta kotikadulleen, samassa hänen matkapuhelimensa soi. Soittaja oli Esan vanha isä, Matti.

"No hei, isä."

"Ku.. kuule Esa.. Nyt on pahaa kerrottavaa. Veljes on taas kadonnut, lähteny menemään. Ähtäriin - tällä tietoa."

"Mitäh!? Onko se tällä kertaa jättänyt ees mitään sanaa?"

"Joo. on. Tälläisen kirjeen se oli käynyt tuomassa mun postilaatikkoon, löysin sen vasta nyt kun tultiin Paulan kans kotiin. Viikonloppus taitaapi nyt muuttua. Luen tän ny sulle.

'Isä ja Esa. En enää jaksa. Ma lähden, kaikki kaatuu päälle. Mä meen Ähtäriin eläimiä katsomaan, että vähän tässä rauhoittuu. Sitten jatkosta en tiedä. Teidän ei tarvitse rahaa laittaa tilille tällä kertaa, mä voitin nettiarvasta tuhat euroa. Sillä pärjää. Tai.. Mä yritän pärjätä, Vanhat asiat taas liikaa mielessä. En tiedä.. yritän tällä kertaa lopettaa. Tiedä sitten onnistunko. Oon yhteyksissä kun haluun. Rakastan teitä. Matias.'

Esa.. Lähde hakemaan se sieltä, mua vähän pelottaa ettei se itselleen mitään tuu tekee. Sillä taitaa olla se äitinne mielessä liikaa."

"Asia selvä. Isä, tietenkin mä lähden, tänään heti. Sulla ei ole mitään lisätietoja antaa? Sitä vaikka, et oliko ehtiny tulla mainoksia sen kirjeen päälle, vai oliko ihan päällimmäinen? Tehän olitte reissussa tällä viikol. Siis et sais aikakäsitystä, koska se jätti sen kirjeen."

"No nyt kun sanot - nii olihan siihen ehtinyt mainoksia ja eilinen lehti tulla. Löyty alimpana. Oltiin tosiaan Paulan kanssa reissus viime tiistaista lähtien."

"Selvä. Mutta onko se Matias sitten sulle soitellut, kun mä en oo kuullu siitä pariin päivään mitään?"

"Ei.. ei ole. Mä oon kuullu siitä viimeksi viikko sitten."

"Selvä. Isä, mä hoidan asian - lähden tänään heti. Älä yhtään oo huolissas, haen Matiaksen kotiin."

"Hyvä. Soitellaan. Ja Kiitos."

"Isä, ei huolta, mä haen Matiaksen kotiin. Soitellaan!"

Puhelu päättyi ja kännykkä laitettiin takaisin povariin.

Puhelu sai Esan tietoiseksi siitä, että nyt loma kuluisi isoa veljeä etsiessä. Tämä kun on mieleltään epävakaa ja ennenkin kadonnut. Tällä kertaa Matias oli siis jättänyt selvän viestin siitä, ettei tällä kertaa kenties palaisi. Ison veljen asiat tulivat kaiken jo mietityn päälle.

Matias oli siis lähtenyt - taas. Tämä oli ollut miehellä tapana usein - paeta tilanteita lähtemällä pois muualle. Tällä kun ei ollut muuta tuloa kun työkyvyttömyyseläke ja asumistuki. Rahalla tämä asia tällä kertaa ei ratkeaisi. Matiaksella oli kylliksi rahaa olla kaukana poissa kauan.

Tilisiirto ei siis auttaisi. Tuosta maksutapahtumasta oli siis tullut tapa perheelle saada Matias takaisin kotiin. Eli varmuus siitä - että tämä mihinkään vihakatkeruudessaan itseään tappaisi. Mutta tällä kertaa oli aivan selvää se, että Esan oli heti lähdettävä veljensä perään hakemaan tätä takaisin.

Näin hän oli luvannut isälleen. Hän lähtisi heti, tavoitteena olla huomenna aamupäivällä jo Ähtärissä.

Esa oli puhelun aikana ehtinyt saapumaan kotitalon pihaan, huokaisi ja alkoi valmistautua väjäämättömään riitaan avatessaan avaimella porrashuoneen sisäänpääsyn.

Nyt menisivät puolet lomarahoista matkarahoiksi ja Heidin suuttuminen oli satavarmaa. Kiivetessään portaita ylös, Esa toivoi että vaimo ymmärtäisi, vaikka tiesikin sen turhaksi haaveeksi.

Sillä riita tästä tulisi kun lomasta menisi jokunen päivä Matiaksen hakemiseen takaisin kotiin. Esa tahtoi, että tämä pikkumatka portaita ylös menisi hitaammin tällä kertaa - koska mies oli sellainen, ettei riitelystä tykännyt. Varsinkaan, kun oli muutama jo alla - sillä kovin helposti silloin tulee sanottua aina jotain sellaista, mitä ei tahdo.

Liian nopeasti hän oli jo eteisessä, jossa oli Heidi iloisena miestään vastassa. Tilanne alkaa purkautua siinä tahdissa, ettei mies ehdi ulkovaatteitaankaan riisumaan.

"Hei kulta! Mukava kun tulit nyt jo."

"Parillehan mä lähdinkin.. Ehtikö Lasse jo meneen maate?"

"Ehti. Sitä väsytti. Mutta kuules, mä oon saanut tässä mahtavan ajatuksen! Nyt kun sulla alkaa loma, niin jos lähdettäis tuossa ihan huomenna iltapäivästä.."

"Odota! Mun pitää kertoo sulle yks juttu. Suunnitelmat vähän muuttuivat."

"Täh.. Kuinka?"

"Isä soitti tos matkalla, Matias on kadonnut taas. Lähteny kuulemma Ähtäriin pari päivää sitten ja tällä kertaa sillä on rahaa olla reissussa. Heidi, se oli jättänyt pahaenteisen viestin.."

"No sehän on sitten vain hyvä, et rahaa on. Ettei sun tartte sille rahaa antaa. Iso mies, pärjää itse.. Nii jos lähettäisi siis huomenna mun porukoille sinne Hesaan ja sit sieltä Turussa käymään, voitaisiin vaikka mennä Naantaliin, sinne muumimaailmaan ja.."

"Stop tykkänään!! Etkö kuunnellu mua?! Sanoin, että suunnitelmat muuttuivat ja mä tietenkin lähden hakemaan veljeäni takaisin, ennen kun se mitään pahaa tekee itselleen! Se oli jättänyt pelottavan viestin jälkeensä! ETKÖ SÄ SITÄ NYT TAJUA!! Helvetti sun kanssa!"

"Älä huuda, Lasse herää. Asia on nyt näin, ettet sä mihinkään lähde! Iso mies se Matias on - ei se mitään uskalla itselleen tehdä. Et todellakaan jätä mua yksin varsinkaan nyt kun sulla vihdoin alkaa se loma, niin.."

"- Niin mulla on aikaa lähteä matkalle hakemaan Matiasta kun mulla vielä on isoveli. Sä jäät Lassen luo tänne. Ei mulla varmaankaan kauaa mene, pari päivää korkeentaan jos nyt heti lähden. Ja niin myös teen. Me ehditään kyllä tekemään se Turun matkakin, muttei nyt heti."

"Mutta me ei ehdittäis käydä mun vanhempien luona, ennen kun ne lähtevät sille matkalleen! Sä tiedät, ettei me olla niitä nähty pitkään aikaan ja nyt mä tahdon sinne! SÄ ET LÄHDE NYT MINNEKÄÄN!"

"No HALOO!! Minun veljeni on kadoksissa ja mahdollisesti on VITTU TAPPAMASSA ITSEÄÄN JONNEKIN - ja kuten sanoin - me kyllä ehditään tekemään ne perhejutut myöhemminkin, mä lähden Matiasta hakemaan. Ei siinä tosiaan kestä kun pari päivää. Anteeksi, että tässä kävi näin."

"EI. Minä en halua et sä lähde minnekään! Me lähdetään ensin Helsinkiin ja sitten Turkuun, kuten mä aattelin!"

Tässä vaiheessa eteisen pöydällä ollut avainkulho lentää Esan toimesta lattialle ja hajoaa.

"JUMALAUTA!! ETKÖ SÄ TAJUU, ETTEI SE NYT TAPAHDU NIIN! EIKÖ SÄ SAATANA TAJUA, ETTÄ EN MÄ MIHINKÄÄN HELSINKIIN LÄHDE NÄYTTELEMÄÄN ONNELLISTA PERHETTÄ! Lähden hakemaan ensin veljeäni takasin, ennen kun on liian myöhäistä! Se kuuluu perheeseen!!"

Tuossa vaiheessa riitaa Heidi lähtee lohduttelemaan meteliin säikähtänyttä kolmivuotiasta poikaa ja ennen kun laittaa lastenhuoneen oven kiinni perässään, nainen katsoo Esaa ja sanoo:

"Hyvä on sitten. Lähde täältä riehumasta. Ei sun oo mihinkään pakko lähtee mitään näyttelemään mitään onnellista. Me vaan ei ehkä olla täällä enää kun palaat."

Mies ei jaksa enää tilannetta, vaan syöksyy ulos asunnosta ja vihoissaan pamauttaa oven perässään kiinni - samassa katuen, ettei ehtinyt hyvästellä poikaansa. Kyynel valahti miehen silmäkulmasta. Tämä oli taas tätä, täyttä helvettiä.

Ennen ulko-ovea, Esa kerää nopeasti itsensä, pyyhkii kastuneen silmäkulmansa, kiroaa hiljaa ja astuu ulos talosta ja alkaa kävellä poispäin. Samalla soittaa kaverilleen Tuomakselle. Tämä vastaa heti.

"Moi Esa!"

"Moi. Soitinko huonoon aikaan? Olis kuten tilanne päällä."

"Et ollenkaan. Mikäs hätänä?"

"No mä sain äsken isältä puhelun. Tuomas, Matias, on kadonnut taas. Pelkään et se tekee itselleen jotain, se oli jättänyt pahan viestin. Mä oon lähdössä heti hakemaan sitä kotiin. Ja.."

"Okei.. kerro?"

"No mä sanoin siitä juuri äsken Heidille, jolla tietenkin oli suunnitelmia mun loman ajaksi. Nyt mä tietty lähden sen Matiaksen perään, eikä se akka sitä ymmärtänyt."

"Älä hitossa.. Mitäs se?"

"No.. Meille tuli siitä paha riita. Se oli siis tehnyt suunnitelmia mun loman ajaksi - Ja nyt ne eivät heti lähde toteutuun. Tuli sanottua pahasti, tavaraakin hajos. Lasse heräs, Heidi lähti sitä rauhoittaan ja sano, että lähtee kaksistaan mun pojan kanssa.. Mutta ei sillä nyt nii väliä oo kun mun veli on nyt se tärkein."

"Tietenkin!"

"Tuomas, kun se Matias tosiaan jätti tällä kertaa sellaisen viestin - että mun on pakko lähtee sen perään nyt heti, ettei olis liian myöhäistä. Ja siinä on oikeastaan se syy miksi mä soitin.."

"Kerro?"

"Mä vaan syöksyin ulos pakkaamatta. Eli mun pitäisi käyttää sun nettiä, et pääsisin verkkopankkiin. Täytyy siirtää matkarahat kun sitä ei siinä ehtiny tehdä.. Että käykö ihan nyt kohta jos tulisin?"

"Joo.. käy se. Tervetuloa vaan. Ei mulla mitään kesken oo. Alottelemas lomaa vain, kuten tiedät. Ootko ihan tänään lähdös?"

"En taida.. Tai.. Tosin se olis kyllä hyvä niin. Vaan tuli tässä mieleen että olis kiva kattoo aikatauluja. Mut se varmaan hoituu siinä samalla. Oon vartin päästä sulla, nähdään sitten."

"Selvä on - nähdään sitten. Mä ootan sua pihalla, ulko-ovi kun on jo lukossa"

"Joo.. Kiitos! Nähdään."



05. KAVERIAIKA

Tuomas asui parin kortteerin päässä, tämä oli Esan nuoruudenkavereita ja paras ystävä. Eli kumpikin tiesi kummankin elämän hyvin. Matkalla ystävälleen Esa oli turhaan yrittänyt saada Matiasta puhelimella kiinni. Tämä oli kaiketi sammuttanut puhelimensa, se vaihtoehto tuntui Esasta paremmalta - kuin se, että veli oli antanut kännykkänsä akun mennä tyhjäksi. Matka sujui hajonnein ajatuksin.

Tuomas oli odottamassa kaveriansa pihalla tupakkaa vedellen, kun Esa kääntyi kadunkulmasta Tuomaksen talon pihaan. Miehet morjestivat toisiaan ja Tuomas tarjosi Esalle savukkeen, tämä otti sen vastaan.

"No Esa, kerros mitä oikein on tapahtunut, teille siis taas tuli riitaa ja veljes kateissa jälleen?"

"Juuri näin on asian laita. Heidi vaan ei ymmärrä sitä, että kyllä mä vain haen ison veljeni takasin turvaan itseltään - taas. Tällä kertaa vain koko asia on outo.. Isä soitti tos, kun olin kävelemäs kotiin ja luki Matiaksen jälkeensä jättämää kirjettä. Se oli ilmestynyt niille joskus tiistain ja nyt perjantain välisenä aikana. Kato, ne olivat reissussa tän viikon. Tulivat tänään."

Esa veti välillä kunnon savut sisään ja henkäisi ne ulos. Jatkoi asiaansa.

"Joo.. Se Matias kertoi siinä kirjees, että oli voittanut tonnin rahaa nettiarvasta ja nyt on lähtenyt Ähtäriin, elukoita kattomaan rauhoittuakseen ja sähän tiedät, et se kyl aina on kertonut koska aikoo tulla takaisin, mut tällä kertaa viestissä oli jotain pahaenteistä..

Ja nyt kun sille yrittää soittaa - niin sen puhelinkaan ei ole päällä. Tavallisesti sillä se on aina päällä, pitää huolen akun varauksesta. Mä kun yritin pari kertaa pirauttaa sille tos kun kävelin tänne."

"Aika pahan kuuloista, kylläkin.."

"Niin, että jos pääsis lähtemään heti. Mennään jo ylös?"

"Tietenkin - mennään heti jo sisään, nii pääset tutkimaan sitä nettiä ja lähtemäänkin."

"Niin ja lataan puhelinta.. Tää homma vaan kun rysähti yhtä äkkiä päälle, niin kaikki tollanen tärkee kuten laturi jäi. En ehtinyt ees ottaa päällysvaatteitakaan pois. Mikä oikeestaan oli aika hyvä.. Tilanne vain räjähti kotona käsiin. Että kiva loman aloitus tästäki sit tuli Tuomas. Kun pitää lähteä päin tuntematonta.."

"Elämä on.."

Esa nyökkäsi, miehet tumppasivat savukkeensa ja vaelsivat toisen kerroksen asuntoon.

Tuomaksen asunto oli kaksio, kaksi huonetta ja keittiö niiden välissä. Huoneita yhdisti eteiskäytävä, jonka toisessa päädyssä oli vessa ja toisessa vaatehuone.

Olohuoneen ja keittiön välissä oli ovi, joten asunnossa pääsi pyörimään huoneiden väliä ja siitä oli ollut apua monissa tuossa asunnossa vietetyissä juhlissa.

Olohuoneessa sijaitsi uudehko divaanisohva pöytineen, sitä vastapäätä televisio musiikkilaitteineen ja ikkunan edessä oli liikuteltava tietokonepöytä.

Pojat majoittautuivat tuohon tilaan, Tuomas käynnisti tietokoneensa Esalle ja siirtyi sitten laittamaan musiikkia soimaan taustalle, Spotifystä pitkän soittolistan Suomirokista. Se tuntui sopivan tilanteeseen parhaiten. Tuon jälkeen hän haki itselleen keittiöstä oluen ja istui nojatuoliin.

Esa selvitti nopeasti tietokoneella, julkisten kulkuneuvojen aikatauluja. Auton avaimet kun olivat jääneet kotio, eteisen lattialle sen avainvaasin sirpaleiden keskelle. Esa ei ollut aamulla ottanut niitä mukana, koska töihin pääsi julkisilla paremmin - ja oli lupa käydä töiden jälkeen pubissa.

Nopein reitti olisi Lahdesta puoli kahdelta yöllä lähtevä bussi Jämsään ja Jämsästä vähää vaille aamukahdeksan juna Orivedelle josta matka jatkuisi puolen yhdentoista taajamajunassa Ähtäriin. Sitten oli verkkopankin vuoro näytellä tarinassa osaansa. Tunnusluvut olivat mukana lompakossa, siellä mies niitä aina piti. Siirron jälkeen Esa poistui tietokoneelta sohvalle istumaan, nojasi taaksepäin heittäen kätensä selkänojan päälle ja huokaisi.

"Tuomas. Se olis kuten viisisataa euroa säästöissä vähemmän.. Tää kyllä tarkoittaa, ettei kaikkea mitä Heidi on suunnitellut - pysty nyt tekemään. Jää noista kyllä jotain jäljelle - mutta ottaa se akka tästä aika lipat sitten aikanaan, jos me enää edes mitään ollaan huomenna.."

"Meneekö teillä siis huonosti nyt?"

Esa käänsi katseensa kattoon, mietti hetken ja vastasi.

"Taitaapi kyllä mennä. Tuomas, jos se nainen ei siis tajua - että oman veljeni turvaan hakeminen on minulle tärkeämpää kuin sen lomasuunnitelmat, niin kyllä meillä siis aivan helvetin hyvin menee. Sä tiedät, kuinka tärkeä se Matias on mulle.."

"Totta. Tiedänhän mä.."

Esa käänsi katseensa pois katosta, asettui istumaan kunnolla ja katsoi keskustelukumppaniaan.

"Se vaan nyt vähän kaduttaa - mitä tuli sanottua kotona suuttuneena. Kato Tuoppi, Heidi kun ei ottanut mun puhetta vastaan. Olin sanonut jo et Matias on kadonnut ja et lähden sitä hakeen. Niin se vain jatkoi - et me mentäisi käymään sen porukoilla Hesas - niin huusin siihen, ettei mulla ole mitään kiinnostusta mennä sinne näyttelemään onnellista perhettä.

Että näenköhän mä Lassea täs enää.."

Tuomas nosti juomaansa ja otti kunnon hörpyn.

"Paska kuulla.. Olen sun puolella, kyllä. Kuule, oletko oluen tarpeessa? Mä hain 24 salkun viikonlopuks, näin loman alkajaiseksi."

"Kiitos tarjouksesta, mutten en mä enää viihti ottaa. Juo sä vaan. Kävin kyllä parilla ennen kotiin menoo. Kuten juhlistamassa oman loman alkua, kaikki tuntui hienolta - aattelin perhejuttuja tehdä ja pitää hommaa kasassa."

"Ja sitten elämä kuten räjähti käsiin?"

"Surullisen totta. Mun veli on kenties tappamassa itseään jossain, mut mun kuulemma pitäis lähtee siitä huolimatta johonkin hiton muumimaailmaan.. Siinä sitten meni se meidän eteisen avainvaasikin paskaksi."

"Aika paha.. Sä heitit?"

"Juu.. Tilanne kärjistyi. Sähän tunnet mut. Etten mä yleensä hajota tavaraa - mut päässä vain pimeni. Onneks oon kuitenkin niin hyvä mies, etten sen Heidin kimppuun käynyt. Olis tää tilanne aika lailla lopussa sitten."

Miehet nyökkäsivät ja pitivät hetken puhumatta. Näistä asioista he olivat monesti jutelleet. Silloin se Anselmikin oli ollut porukoissa. Tuomas päätti hiljaisuuden.

"Esa kuule. Ihan vaan, et asioita alkais tapahtumaan, kun toi kellokin on jo puolen kymmenen - niin eihä tässä sit muu auta - kun ottaa Jämsän tyyppeihin yhteyttä. Et saisit matkas jotenkin alkamaan ja jos jotain yöpaikkaa löytyis sulle."

"Joo. Ihan hyvä idea, kun itse en pahemmin muista minkälainen paikkakunta se Jämsä taas oli.. Niin.. Olishan se joku paikkakuntalainen seura kiva olla olemassa."

Tuomas siirtyi tietokoneelle ja avasi Facebookin selatakseen kavereita. Hetken selailun jälkeen löytyikin etsitty.

"Onhan siellä ainakin tää Pihlajiston Ossi - Muistatkos pari vuotta sitten siellä Himoksella, sen Mikan juhlissa nähtiin se ja tultiin juttuun hyvin. Sille varmaan käy.."

"Nii ne bileet. Joo, muistan sen Ossin. Empä ole ollu siihen pitkään aikaan yhteyksissä. Heitettiin se kyl facekaveriks silloin. Olis kiva taas nähdä. Onko se siellä nyt?"

"Joo.. On se täällä."

"Kysy majotus mahdollisuuksia, menee kyllä aika myöhään.. Eikös se bussi lähtenyt täältä vasta siinä puoli kahden maissa yöllä ja Jämsässä se olis kolmen jälkeen?

"Joo, jotain sellaista se oli."

"Että kysy, et käykö kuitenkin se? Mä käyn täs välis vessas."

Esa poistuu kylpyhuoneeseen Tuomaksen ottaessa yhteyttä Ossiin. Parin minuutin päästä hän palaa olohuoneeseen tiedustellakseen tapahtumien kehitystä.

"No, onko tärpännyt?"

"Joo. Se vastas melki heti. Sanoo että käy kyllä, jos vähän rähjäinen seura kelpaa."

Esa istahtaa takaisin sohvalle miettimään hetkeksi tuota luonnehdintaa.

"Vai Ossi nykyään rähjäinen.."

"Joo. Tainnu tippua elämässä, ainakin jutuista päätellen - mitä oon sen kanssa jutellut täs tän vuoden aikana."

"Ei se haittaa, taitaa tarvita kaveria. Kirjota että kyllä sen seura kelpaa.. Muuten kysy samaan syssyyn, että kuinka lähellä asemaa se nykyään asuu? Niin linja-auto kuin rautatie."

Tuomas alkoi näpytellä kysymystä, hetken päästä vastaus tulikin.

"Kertoo et asuu yhä siinä joen rannassa. Samas talos. Eli tais olla sama matka kumpaakin, jos tosiaan muistat ne Himoksen pippalot silloin pari vuotta sitten.."

"Niin, me taidettiin käydä sen kämpillä seuraavana päivänä tai herätä sieltä, aika sumeeta kyllä on se muisto.."

"Niin.. Olihan ne pippalot silloin aika kosteet.. Ossi kysyy muuten nyt et onkos sulla puhelinnumero muuttunut viime näkemän, kun sillä on vielä se vanha tallessa."

"Eihän se ole muuttunut niistä ajoista. Mut kirjoita että mä otan yhteyttä sitten lähemmin. Onhan tässä vielä muutama tunti aikaa ehtiä täältä bussiasemalle. Sano Ossille muuten, et se bussi olis siel kait puol kolmen mais yöllä."

Tuomas teki työtä käskettyä ja viesti Ossille tiedot ja lopetti keskustelun tämän kanssa. Yhteisöpalvelu suljettiin ja Tuomas siirtyi takaisin nojatuoliin. Esa tuijotti vain eteensä ja huokaisi.

"Hyvä, että vähän alkaa tää reissu hahmottua. Kattoo sitten mitä siitä tulee, kunhan veli olis kunnossa. Muulla ei nyt ole väliä, vaikka pitäis kai olla."

"Esa, kyllä se Matias löytyy, ainahan se on tullut takaisin tai löytynyt. Ja ne muut asiat järjestyvät kyllä aikanaan."

"Kiitos sanoistasi. Noihan se on ollut ennen, mutta nyt tuntuu pahalta.. Tällä kertaa asia voi olla toinen. Jos mä meen vielä nettiin katsomaan noita yhteyksiä.. Täs ei oikein muutakaan voi."

Tuomas nyökkäsi ja Esa siirtyi vuorostaan tietokoneelle. Tämä oli alkanut olemaan rauhaton, ymmärrettävistä syistä. Hetken selattuaan Esa hiljeni katsoessaan Suomen karttaa näytöltä ja nielaisi.

"Kuule Tuomas.. Tästä tulee aika pahasti mieleen se Anssun juttu.. Sä tiedät sen."

"Niin.. se. Mutta hei - sillähän ei ollut mitään enää mistä pitää kiinni. Matiaksella on sut ja teidän isä. Että kyllä se varmaan tajuaa odottaa sua paikalle. Ainahan se niin on tehnyt."

"Kiitos sanoistasi. En vain nykyään taida ymmärtää mitä sen päässä liikkuu.. Ja kuule Tuomas. – Kyllä mä sitä olutta voisin sittenkin ottaa.. Alkaa tää kuvio olla niin säröillä."

Tuomas haki juomat jääkaapista, itselleen ja kaverilleen.

Esa sillä välin poistui tietokoneelta sohvalle ja tutki puhelintaan. Laite kun oli mennyt äänettömäksi matkalla Tuomakselle. Kello oli 22:10.

Viestejähän laite oli Heidiltä saanut. Nainen pyysi anteeksi riitaa, kyllähän tämä viestin mukaan oli taas ymmärtänyt - että lomasuunnitelmat saa väistyä, jos tärkeämpää tulee. Mies laittoi kännykän pöydälle, otti siltä sille asetetun oluen - aukaisi tölkin ja sanoi vastasi Tuomaksen kysyvään katseeseen väsyneellä äänensävyllä.

"Joo.. Heidi oli laittanut viestiä, että pyysi tuota riitaa anteeksi ja kertoi ymmärtävänsä asiat. Mutta tuntuu että se oli vain pikseleitä näytöllä ne sanat. Ei se tarkoittanut mitä sanoi.."

"Aika paska tilanne kyllä teillä.. otan osaa."

"Kiitos Tuomas. Itsepähän tähänkin karhunrautaan jalkani kerran astuin. Mut olkoon se nainen nyt vähän aikaa rauhassa, mulla on muutakin mielessä."

Esa otti kulauksen juomaa ja jäi miettimään tölkki kädessään hetkeksi asioita. Tuomas antoi muutaman sekunnin hiljaisuutta kulua ja kysyi:

"Ei kai sulla oo muuta mielessä? Että kuinka sä Esa itse jaksat?"

"Kiitos kysymästä, tuon kaiken lisäksi tosiaan mulla on pientä huolta mun isästäkin. Että miten se pärjää sen Matiaksen kirjeen kanssa, ettei ota liikaa stressiä. Tuomas, en oo kertonut - mut vähän on alkanut tuntua täs vuoden aikana - et isällä ei kaikki ole hyvin.."

"Älä hitossa - Esa mä oon pahoillani.."

"Kiitos. Mut onneksi sillä on se Paula. Sähän tiedän sen. Ne ovat olleet jo vuosia yhdessä ja Paula tietää meidän perheen jutut. Et se Matias joskus katoilee ja mä lähen hakeen sen takasin. Että kai se osaa lohtua antaa isälle."

"Esa. Kyllä kaikki järjestyy parhain päin. Isäs ei ole yksin, et siitä pidetään huolta. Ja kun löydät sen Matiaksen sieltä jostain - nii se helpottaa isääskin."

"Puhut totta. Järjestyhän se isänkin elämä. Sä tiedät minkälainen äiti mulla oli. Hakkasi meitä poikia ja isää. Siksihän Matias on nyt tuollainen, mikä on. Se kirjoitti siinä kirjeessään, et se meidän äiti on taas liikaa sen mielessä. Se kun tuottaa sille sitä vihaa."

"Empä ihmette yhtään. Mitä oot siitä kertonut.."

"Aivan. Elämälle ei mitään voine. Onneks se isä tosiaan löys sen Paulan ja on ollut onnellinen sen kanssa. Et silleen, mut kyllä mun pitää nyt sille Heidille vastata - muuten toi alkaa tuossa vielä soimaan ja siitä tulis vain riita, jota ei jaksais."

Esa otti puhelimensa ja kirjoitti viestin Heidille:

"Mun pitää kertoa tää sulle, ne matkarahat, joita ajattelit - on nyt käytetty osittain. Siis matkakassaksi mulle, jää niistä jotain kyllä. Otetaan se matka sitten ens viikolla. lupaan sen. Sinä ja muu perhe olette minulle yhtä tärkeitä. Tasapainottelen taas asiat kuntoon. Anteeksi riita. Rakastan sinua. hyvää yötä. Soitan huomenna. Esa"

Viesti lähetettiin ja puhelin liitettiin Tuomaksen laturiin asunnon keittiöön. Eri huoneeseen ihan vain sen takia, ettei laite läsnäolollaan alkaisi ahdistamaan. Esa palasi sohvalle - siemaisi kunnon hörpyn oluttaan ja huokaisi:

"No nyt sille on sitten sanottu, ettei meillä enää ole kaikkia matkarahoja säästöissä, eivät ne siis kaikkeen riitä. eli nyt se ainakin ottaa lipat, vaikka kerroin sen tuos rehellisesti.."

"No täytyihän sun Esa nyt sille rehellinen olla. Eikä tässä tilanteessa ole mun mielestä mitään sellaista, jonka vuoksi asioita pitäis peitellä. Että niin tehden kuten vain siirtäisi riitaa tai jotain."

"Oot kyllä, Tumppi, oikeassa tuossa. Enkä mä nyt sitä viittäsatasta kaikkea edes varmaankaan tule kuluttamaan. Täytyyhän olla varaa lähteä. Ja jos se siitä alkaa urputtaa - kyl sitä rahaa sillä on omalla tilillään on sen verran et voi korjata tilanteen.

Mutta toi Heidi saa tosiaan nyt hetken olla rauhassa. Katos.. Tuntuu pahalta. Tuomas.. En oo sulle kertonut tätä. Katos tosiaan vähän liikaa nyt tulee se Anssun juttu edelleen mieleen nyt. On alkanut taas tulemaan mukaan uniin ennen tätä päivää. Matias tällä kertaa tosiaan vihjas, ettei tulisi takasin."

"Ei se kai mitään sellaista tekisi.. Esa, Anssu ei ole kuten veljesi, se odottaa sua taas jossain. Kyllä kaikki järjestyy parhain päin."

"Toivotaan parasta - ja kiitos Tuomas - oot hyvä ystävä!"

Miehet halasivat, sillä Esalla alkoi tunteet tulla liikaa pinnalle. Tuomas lohdutteli tätä vähän aikaa ja kehotti - kuten tuollaisessa tilanteessa hyvät ihmiset tekevät toisilleen - antaa itkun vain tulla, se helpottaa. Esa päästi parit kyyneleet ja rauhoittui. Miehet palasivat istumaan.

Esa alkoi ajatella tulevaa matkaa.

"Hyvä vain, että jatkoyhteydet mulle selvis. Olin vähän huolissani niistä, että kestäis liian kauan matkaan pääseminen - kato kun tässä kohta en jaksaisi olla tekemättä mitään.. Kuten tiedät."

"Totta. Esa kuule, auttaisko sua muuten - jos katsottaisiin niitä mahdollisia yhteyksiä, joilla se Matias ehkä lähti? Jos selviäis vähän sitä aikaskaalaa - ja sitä, että onko se enää siellä Ähtärissä päin? Saisit jotain tekemistä siis. Tutkittaisi vaikka sitä, et missä se vois olla mahdollisesti yötä ja silleen?"

"Muuten.. Tosi hyvä idea! En tuota kyllä tässä tullut mieleenikään, mitä tossakin vain jahkasin noita yhteyksiä - joita itse käyttäisin. Tuomas, oikeasti hyvä idea. Kohta seinät kaatuis jo päälle, jos ei mitään tekis."

"Mä huomasin sen susta, Esa."

"Kiitos, ystävä. Teki kyl hyvää vähän päästää olojaan ulos. Et rauhoittuis ja silleen. Ja Tuomas.."

"Kerro?"

"Tuntuu vaan siltä, että helvetin hyvä asia - että ne auton avaimet jäi kotiin. En olisi, ilman tota kaljaakaan, nyt mitenkään turvallinen kuski. Tuntuu vähän siltä nyt, et voisin kääntää suoralla rekan alle ja silleen. Mut nyt ei ole sen aika."

"Totta. Esa, ei nyt oo aikaa hajoilla itse."

Esa nyökkäsi. Kaveri puhui asiaa.

"Mut joo.. Täytyy tosiaan ajatella miten se veli täältä olis lähtenyt. Kyllähän se Matias osaa julkisia käyttää ja tulee ihmisten kanssa toimeen. Junilla se tykkää mennä, muttei bussejakaan vierasta. Ja tällä kertaa, Tuomas, sillä tosiaan oli sitä matkarahaa, kun oli voittanut arvasta sen tonnin."

"Eikös sekin oo siten hyvä?"

"Ehkei ei.. Tuomas, sähän tiedät - et mä oon laittanut joskus sen tilille rahaa - et sillä olis matkarahaa tulla takaisin. Mut nyt sillä on rahaa niin paljon, että saattaa niin tahtoessaan kadota vaikka lappiinkin."

"Esa, en mä sitä usko. Äläkä pelottele itsees yhtään sillä lapilla nyt. Yritä unohtaa Anselmi hetkeksi, mä tiedän et sulla se taas mielessä."

"Puhut kyl totta.."

"Eli jotta ajatukset menee muualle, niin kuinka kiire sillä Matiaksella olis ollut? Esa, mä aattelen sitä vaan, et lähtikö matkustamaan ihan matkustamisen ilosta, vaiko olisi käyttänyt suorempia nopeita yhteyksiä? Mä voin mennä katsoon niitä koneelle."

"Juu, sul Tuoppi on hyvää ajatusta. Kerätään siis juttua kasaan.

Eli, Matias lähti joko eilen päivällä tai sitten tänään aamulla. Isä ei sitä tiennyt kertoa, mutta näin mä arvelisin. Kato, se kerto, että Matiaksen kirjeen päälle oli niille jo ehtinyt tulla muutakin postia ja ne palas reissultaan vasta tänä iltana."

"Aivan, sitä roskapostia kyllä tulee joka päivä.. Matias on varmaan mennyt suorinta tietä täältä sinne Ähtäriin, vai mitä oot mieltä?"

"Jep. Meni sinne varmaan suorinta ja nopeinta tietä, Matias tykkää eläimistä, rauhoittaa sitä ne - joten luulisin et elukat sillä on ollut mielessä. Kirjees kun se sano, et ahdistukset oli sillä maksimissaan. Eli katso reittiä täältä Jyväskylään tai Tampereelle ja sit sieltä junayhteyttä sinne Ähtärin eläintarhaan. Se käyttäis suuria kaupunkeja noihin vaihtoihin."

"Joo, hetki.. Muuten, Esa. Onks sulla sit, kun oot siellä Ähtäriss - nii onko sulla yhtään ajatusta, mistä vois alkaa kysyä Matiasta?"

"No paikalliset pubit ja silleen. Siinä mulla jotain osviittaa, mistä voisi kysellä onko näkyny. Onhan mulla sen kuva kännykän muistissa."

Tuomas alkoi tutkia nettiä ja Esa hörppäsi tölkkinsä loppuun, huokaisi ja siirtyi keittiöön katsomaan olisiko puhelin saanut mitään viestejä. Olihan se. Yllättäviä sellaisia.

Esa palasi olohuoneeseen.

"Kuule Tuoppi. Haut seis, toimintasuunnitelma on muuttunut! On tullut viesti."

"Mitä? Se Heidikö sulle nyt lisänootteja on lähettänyt? Ei kai se tänne nyt oo tulos rähjäämään?"

"Ei, ei mitään sellaista. Hyvää asiaa, tää on helpotus. Tonne kun oli tullut viesti Matiakselta, kymmenen minuuttia sitten. Onkin kuulemma Petäjävedellä tuttujensa luona."

"Mut onhan toi helvetin hyvä tieto, et vielä elos on ja tahtoo olla yhteydessä. Sekä taitaa siis vielä turvassakin olla."

"Onhan se.. Hemmetin helpottavaa! En tiennykään, et sillä on sielläkin kavereita. Kato, kun omien sanojensa mukaan se Matias joskus käy Jyväskylässä kavereillaan. Mut ei sillä mitään väliä nyt oo - mitä se on sanonut, tallessa ainakin. Hyvää asiaa tää nyt.. Eli mitäs sieltä netistä nyt sit löytyy? Eli Jämsä - Jyväskylä - Petäjävesi olisi se suunta. Nii ja jos tähän helpotukseen vielä kaljan tai pari voi napata kaapistas?"

"Tietenkin!! Ei sun lupaa tartte kysyä - on siellä niitä. Tuo mullekin, helpottaahan tää muakin. Kyllähän se veljes on munkin kavereita."

Esa nyökkäsi, onhan tässä kauan tunnettu ja silleen. Hän lähti jääkaapilla käymään ja Tuomas jäi tietokoneelle tutkimaan muuttuneen toimintasuunnitelman tarvitsemia tietoja. Esa oli helpottunut, veli löytyisi elävänä. Toisaalta se oli hetkellinen lepo asioista. Jos Matias saisi jonkun ahdistuskohtauksen, niin ei hän yhteyttä pitäisi vaan karkaisi. Niin oli tapahtunut usein ennenkin, ja nyt veljellä olisi rahaa kadota.

Esa unohtui katsomaan keittiön ikkunasta ulos iltaan. Siellä satoi jälleen ja katu näytti keltaiselta katuvalojen loisteessa. Varmaan niin olisi sielläkin missä veli oli, jos tämä katsoisi jossain keltaisia katuvaloja oluttölkki kädessään. Tuo mielikuva tuntui rauhoittavalta, he kumpikin katsoisivat keltaisia katuvaloja. Tuomaksen kysymys siitä, että oikein minne jäit? – Sai miehen heräämään todellisuuteen.

Esa hymähti typeriä ajatuksiaan, pisti ne väsymyksen piikkiin ja vaelsi takaisin olohuoneeseen kylmine kantamuksineen vastaten kyselyihin, et eksyin vain ajatuksiin hetkeksi. Seinäkello näytti alkaa varttia vailla yhdentoista illalla. Esa antoi Tuomakselle olutta ja istui sohvalle, avasi oman juomansa. Siemaisi hörpyn ja kysyi mitä netistä oli löytynyt.

"No Esa näillä tiedoilla sitten.. Matkahuollon ja VR:n sivujen mukaan nopein reitti menis bussilla Jämsään ja sieltä junalla Petäjävedelle Jyväskylän kautta. Eli Kolmes tunnis pääsisit Jämsästä perille, eikä sieltä aamulla aikaisin tartte lähtee. Juna lähtis yhen aikoihin iltapäivällä ja olisit peril neljän maissa - Petäjävedellä. Vaihtoaikaa Jyväskyläs vain jotain kymmenen minuuttia."

"Kuulostaa iha hyvältä.. Entäs sit paluumatka. Toivottavasti, kuten ensi sunnuntaina? Petävesi - Lahti?"

"Juu.. Hetki.."

Tuomas alkoi selata nettiä. Esa jäi kuuntelemaan musiikkia, tällä kertaa soittovuoroon oli arvottu Kotiteollisuuden kappale itken seinää vasten. Toimi tässä tilanteessa. Hetken kuluttua netistä oli tarvittavat tiedot kasassa.

"Löyty tiedot. Petäjävedeltä Jyväskylään junalla puoli kolmen aikoihin iltapäivällä ja Jyväskylästä bussi takaisin tänne vartin yli viisi ja perillä olis kahdeksan aikoihin."

"Kyllähän se toimis. Ei tässä sitten muuta, kun oottaa sitä autoa täältä Jämsään. Tuossa kun olisi mahdollista lähtee vasta huomenna, mutta kyllä mä sen Ossin tahtoisin pitkästä aikaa nähdä. Kun tuli luvattuakin, ettei se pety. Ja tekis se hyvää itsellekin, päästä jo lähtemään."

"Se on hyvä niin. Teille kummallekin. Sä pääset tosiaan matkaan ja se Ossi saa jotain seuraa vähäks aikaa. Oon mä sen kanssa tuolla jutellut ja yksinäiseltähän se tuntuu."

"Oot oikeas kyl. Ja mä kyllä uskon siihen, että se Heidi ymmärsi asian nyt, kun ei oo pahemmin pommittanut viesteillä - tuolla kun oli vain se Matiaksen viesti. Heidi tietenkin pettyi kun suunnitelmat eivät menneet putkeen, mutta sitten kai on leppynyt - ainakin pitää niin toivoa."

"Tai sitten kittaa suuttuneena lisää siideriä?"

"Heh.. No säkin sen kyllä tiedät, voihan se sitäkin tehdä. Mutta hyvä äiti se nainen kuitenkin on. Ei se mitään perskännejä ala vetään kun Lasse on siellä."

"Totta, kyllähän mä oon oppinut näiden vuosien aikana tunteen sitä. En mä kyllä usko, että te nyt tän jutun takia alatte erota. Mä ainakaan en niin toivo."

"Sehän olisi se minunkin toiveeni.. Vaan eipä tiedä. Vaan täytyy kai mennä katsomaan - onko se mitään vastannut edes viestinä."

Esa vaeltaa keittiöön ja tarkistaa puhelimensa, yksi uusi viesti. Vastaus Heidiltä. Yksinkertaisesti: "ok"

Esa palaa olohuoneeseen ja Tuomas kysyy heti tuloksia.

"Oliko Heidi vastannu jotain?"

"Joo. Tiedä sitten mitä se tolla tarkoitti. paluuviestissä kun luki pelkkä 'ok'. Mut antaa sen asian nyt olla, täytyy vaan sitten setvitä asiat kuntoon - kunhan palaan."

Tuomas oli samaa mieltä, Esa siirtyi takaisin sohvalle ja jatkoi muuta asiaa.

"Että vai se Ossi kärsii yksinäisyydestä ja on kuten rähjäinen? Niinhän se sulle, Tuoppi, kerto?"

"Joo. Sen jaoista tuol fases ja jutuista, mitä olen sen kanssa keskustellut - niin sen voi päätellä. Että Esa, sulla saattaa olla surullista seuraa sitten Jämsäs tarjolla."

"Eipä toi mitään, kyllä sen seura kuitenkin kelpaa. Silloin niissä Himospippaloissahan tultiin sen kanssa aika hyvin juttuun. Ei vaan tässä ite oo pahemmin enää sen kanssa jutellut, mitä nyt tykänny jostain julkaisusta ja silleen."

"No sitä vartenhan toi Facebook on. Pinnallista sontaa ja kissakuvia, hymiöhelvettiä. Mut tosiaan - sulla, Esa, on sille se tekosyy ollut syöttää, et perhe tarttee aikaa."

"Totta puhut.."

"Itselläni se on ollut, että on muka ollut niin kiire - ettei ole ehtiny olla yhteyksissä. Kyllä mä sen Ossin kanssa oon soitellutkin, mut niistäkin puheluista on jo puoli vuotta aikaa.

"Eli meillä kummallakin on tässä vähän kaduttavaa. Sille kun luvattiin olla kaveria - ja nyt se tuntuu tarvitsevan ystävää."

"Esa, oot oikees tossa. Sitä vaan jää asioita hoitamatta.."

"Totta sekin."

Esa huokaisi ja pyyhkäisi silmäkulmansa.

"Sitä vaan tosiaan jää asioita hoitamatta, mitä pitäisi. Tuomas. Se Anssun homma tulee taas niin pahasti mieleen.."

"Niin.. Sä kerroit tos, et se on alkanut taas sulla kummittelemaan? Huomasin sen susta tossa."

"Joo, Tuomas - mä soimaan itteeni aika useasti, etten mä reagoinnu silloin sen puheluihin, mutta kantapään kauttahan täällä kaikki opitaan. Ehkä siksi mä tässä pari vuotta olen heti lähtenyt sen Matiaksen perään, kun se on kadonnut."

"Totta, elämälle ei voi mitään. Kippis siis elämälle!"

Ja pojat kilistivät tölkeillään ja ottivat kunnon hörpyt elämälle, sekä Anssulle. Tämä oli ollut hyvä mies, jota elämä potki päähän liikaa.

Ilta jatkui häntä muistellessa ja pohtiessa elämää. Miksi nyt on taas näin ja mitä voisi tehdä, että asioista tulisi kenties paremmat.

Ilta jatkui näissä merkeissä, kunnes kello tuli puoli yksi yöllä. Esa huokaisi katsoessaan kellonaikaa seinäkellosta.

"Pitänee tässä kohta valmistelemaan lähtöä asemalle. Toi kello kun alkaa käydä jo yhtä ja sillä automaatillakin pitää käydä käteistä hommaamassa. Bussi sinne Jämsään tais lähtee puol kahdelta."

"Totta. Mä voin lähtee saattamaan, samalla saa röökit vedettyä."

Tuomaksen asunnolta oli suora reitti bussiasemalle, mutta automaatilla käynti lisäsi mutkan matkaan. Rahaa nostettua ja matkalla asemalle, he kiersivät yhden puiston läpi, jotta kumpikin kaveruksista pääsi tyhjennykselle. Puistossa miehet erosivat ja sopivat sen, että kun paluumatka sieltä jostakin koittaa - ja jos oma osoite ei olisi enää käytössä, niin Esa voisi majoittua vähäksi aikaa Tuomaksen kämpille. Vielä tapahtui kaverihalaus ja Esan matka pääsi alkamaan kohden bussiasemaa.

Mies mietti lyhyen kävelyn aikana, kuinka helvetiksi elämä saattaakaan mennä vain kahdeksassa tunnissa. Töissä kun työaika oli loppumaisillaan, mies oli ollut hyvillään kaikesta. Loma alkaisi ja lupa käydä pubissa muutamalla.

Näissä mietteissä loppumatka lähtevien bussejen laitureille oli kävelty. Kului muutama piinallinen minuutti ja odotettu linja-auto saapui.

Esa maksoi matkan, kulkeutui auton keskiosaan ja istui kulkusuuntaan nähden oikealle, ikkunapaikalle. Miestä väsytti tämä kaikki. Oli ollut rankka työpäivä, oli taas ollut kotona riitaa ja kaiken lisäksi veli oli taas kadonnut. Kaikki tuntui vähän liialta, mutta kiitti itseään - että oli ottanut Tuopin tarjoamat oluet vastaan. Tälläisenä päivänä ne olivat menneet tarpeeseen. Heidin käytös oli ollut ennalta arvattavissa, nainen ei oikein hyvin pettymyksiä kestä. Esa tarkisti tilanteen kännykästään.

Puhelin ei ollut saanut mitään viestejä. Olisiko enää perhettä odottamassa? Löytyykö veli ja mistä? Vai antaisiko vain jo mennä itsekin? Tekisi kuten Anselmit, kerta tässä matkalla jo oltiin. Pysäyttäisi auton jossain keskellä metsää ja katoaisi kartalta? Siihen Esa ei toden tullen pystyisi, jäisi pieni poika ilman isää. Ajatuksen aiheuttamat kyyneleet silmistään pyyhittyään, miehen täytti väsyneet hajanaiset ajatukset ja muistot.

Linja-auto lähti ajamaan kohden Jämsää ja poistui asemalta kaupungin katuverkkoon.

Faktatieto siitä, ettei puhelimen laturia ollut matkassa mukana alkoi kääntyä Esan mielessä positiiviseksi asiaksi. Olihan nyt sen akku täynnä, kuten oma jaksaminenkin, kumpikin hiljalleen tyhjenemässä. Auto oli pysähtynyt odottamaan pääsyä risteyksen ohi. Kului hetki ja matka jatkui eteenpäin.

Mies kirosi hiljaa mielessään elämää. Taas se oli mennyt aika solmuun. Olihan riitoja ollut Heidin kanssa ennenkin, mutta nyt se tuntui olevan pahempi tora. Esaa alkoi hymyilyttään hajotettu avainvaasi, siinä tosiaan olivat sen auton avaimet. Hyvä vaan, että ne jäivät kotiin. Autoa ei ollut tarvinnut tänään, koska työmatkat sujuivat paremmin busseilla. Hyvä fakta tällä otteella, sillä tässä mielentilassa kun olisi ehkä ajanut tahallaan kuolinkolarin.

Ehkä. Mies ajatteli tuota sanaa hetkisen ja samalla kuvitteli onnettomuustilannetta - kuten onkiakseen itsestään totuuden tuosta. Voisiko tämä isi tappaa itsensä ja jättää perheensä?

Vastaukseksi Esa sai uudet kylmät väreet. Ei tässä todellakaan tahtoisi kuolla. Ainakaan vielä, Lasse oli kyllä tärkein - muttapa tässähän sitä bussissa keskellä yötä istutaan, matkalla isoveli Matiasta hakemaan jälleen.

Riita Heidin kanssa oli ollut kyllä raju, tavaraakin hajottava tilanne. Ei koskaan sellaista ennen ollut tapahtunut. Vuoden sisään Heidi oli pikkuhiljaa antanut ymmärtää, ettei väliä enää hittojakaan Matiaksesta. Esan kun piti tätä lähteä hakemaan kaksi kertaa ja perhekin tartti Esaa. Tilanne oli siis kärjistynyt.

Lassen takia tässä iloista ja onnellista perhettä näyteltiin. Puolitotta oli sekin vihatokaisu vaimolle. Esa nielaisi tajutessaan tuon.

Tilanne kotona oli kyllä niiden Heidiltä saatujen viestejen mukaan jo leppynyt. Tosin rakkaudentunnustukseen nainen oli vastannut vain ”ok”

Historia oli osoittanut sen, että vaikka tekstiviesti kertoisi asioiden olevan hyvin - todellisuus oli täysin muuta. Nyt Esaa väsytti, kännykkä meni äänettömälle ja hän käänsi istuinta vähän taakse ja katsoi ikkunasta ulos, jos maiseman liike nollaisi pään.

Se oli turha toivo, miestä alkoi painaa pelko siitä, että mitä isoveli juuri nyt tekee? Nirhaako taas ranteitaan vai onko turvassa? Olisiko paha jättää kännykkä äänettömälle ja vain yrittää nukkua matkalla?

Kysymyksiinsä Esa sai vastaukseksi jälleen uudet kylmät väreet.

Autoon ei ollut tullut paljon muita matkustajia ja nekin vähät tuntuivat nukkuvan. Yöllinen maailma vilisi ohi. Lahden kaupunki oli jäänyt taakse. Silmät alkoivat väkisin painua kiinni. Bussin moottorin äänet vaivuttivat hiljaa kohti tajuttomuutta. Väsymys ottaa vallan. Esa taisteli tuota tunnetta vastaan, saattaisi nukahtaa bussiin ja ohittaisi siten Jämsän. Hän pakotti itsensä katsomaan maisemaan, ohimenevää liikennevalojen marssia.





06. LIMBUS I

Liikennevalotolpat vaihtuvat valkoisiksi ovenkarmeksi, ne menevät ohi kun sinä pyörit ympyrää eteisessä. Leikit helikopteria.

"ESA! PUURO ON VALMISTA, TUU SYÖMÄÄN!"

Kuuluu äitisi ääni, menet keittiöön, haistat palaneen tuoksua ilmassa, olet lapsi vasta. Tämä on koti, kerrostalo. Leikit helikopteria eteisessä. Nyt olette aamiaisella, Keittiön seinällä olevassa kalenterissa on vuosiluku 1981 ja kalententerikuukauden kuvana hymyilevä joulupukki. Äitisi on huonolla päällä. Se meni taas muiden tätien kanssa ravintolaan eilen illalla. Isoveli teki sinulle iltapalaa, koska isäsi ei asu täällä enää.

Äiti keitti kuitenkin aamupuuron.

Se on pahaa, koska se on palanut pohjaan. Sinä kerrot siitä äidillesi..

"VAI EI MUN TEKEMÄ PUURO KELPAA TEILLE KAKAROILLE!!"

Nainen tulee lähemmäksi sinua kauhan kanssa ja on juuri lyömässä sinua, kun Matias tulee apuun.

"ÄITI! ÄLÄ TEE ESALLE MITÄÄN PAHAA!"

"JUMALAUTA - ÄLÄ SIINÄ NULIKKA MUA KOMENTELE, NYT SAATANA SAAT SELKÄÄSI!"

Olet paikallasi, jähmettyneenä pelosta, Matiaksen huuto saa sinut liikkeelle.

"ESA! PAKENE, MEE ULOS JA HAE APUA!"

Lähdet Juoksemaan Ison Veljen Käskystä Kohden Eteistä Ja Ulko-ovea. Saat Oven Auki, Ehdit Kuulla Äitisi Kiroamiset Ja Pahoja Ääniä, Matiaksen Huudot. Se Pelottaa. Huudat Apua Juostessasi Rappukäytävässä Alas Ja Soitat Ovikelloja Mennessäsi. Naapurit tulevat apuun. Isoveli Matias joutuu pitkäksi aikaa sairaalaan.

Pääset kivan naapurin tädin luo siksi alkaa, kun äitisi haetaan pois. Sinä menet asumaan kivan isäsi luo.

Aina iltapäivisin saat jäätelöä, istut isäsi kanssa sitä syömässä tämän keittiössä. Jäätelö on kipossa ja syöt sitä lusikalla. Äkkiä jäätelösi sulaa, kiehuu pois - syttyy palamaan.

Äitisi on tullut asuntoon ja hyökkää isäsi kimppuun, kaataen tämän lattialle ja aloittaa hakkaamisen. Isäsi yrittää puolustautua, mutta katsoo sinua eikä tappele vastaan. Lähdet juoksemaan pakoon. Isäsi asunto muuttuu kävelytieksi ja juokset pakoon pahaa setää. Hän saa sinut kiinni.

Pimeys.

Tulen räiskintää. Tunnet makaavasi maassa tuijottaen ylös ilmestynyttä tähtitaivasta, vieressä palaa nuotio. Et ole yksin, joku on täällä. Hän on toisella puolella tulta, muttei liekkien valo valaise hänen kasvojaan. Hän tai nyt tuntuu, että se puhuu. Hahmo vain tuntuu Anselmilta. Nouset istumaan ja nuotiopaikan ympärillä on sumua. Utu heijastelee pahoja muistoja.

Alatte keskustella, mutteivät suut avaudu. Tulen valo alkaa valaista seuralaisesi kasvoja, mutta silmät - jos niitä onkaan - jäävät varjoon. Nuotiossa näkyy äitisi vihaiset kasvot. Tuli alkaa kipinöimään.

"Toi Siis Hakkasi Isääsi?" "Niin kävi." "Ja hajotti isoveljesi?" "Noinhan siinä kävi." "Mitäs sinä nyt sitten meinaat?" "Hakea mun veli takas kotiin." "Onko sinun pakko tehdä se taas?" "On, Ennen kuin se hajottaa itseään tai muita ihan liikaa." "Onko sitä vaaraa sitten olemassa?" "On, pahasti." "Esa, entä sä?" "En mä halua kuolla.." "Sen sinä Esa päätät itse." "Ahdistaa vain joskus paljon, tää kaikki on liikaa, Ehkä mä haluun mennä."

"Et ole puhunut lapsuudestasi kenellekään, siitä sulle tapahtui lapsena."

Tuon sanottuaan, hahmo katoaa. Sumu nousee ja taivaalle ilmestyy kuu. Sen valossa usvasta astelee hahmo, se paha setä. Tahdot lähteä pakenemaan, muttei ruumiisi toimi. Musta hahmo saapuu hiljalleen kohden nuotiota ja pysähtyy, sinä olet muuttunut pelokkaaksi lapseksi.

"Tahdotkos leikkiä?"

"En saa puhua vieraille!"

Käsi tulee lähellesi, ja juuri kun on tarttumassa sinua kaulasta - salama välähtää. Olet aikuinen taas. Paha setä on poissa. Sumusta astelee toinen hahmo, tämä on.. Teet tuostakin Anselmin. Tämä puhuu sinulle:

"Kaikki tämä, tila ja avaruus. Olen olotilasi limbus Esa, vankilasi, olotilasi, jota et voi paeta. Itseäsi et voi paeta Esa."

"Mutta kuinka pääsen tästä eroon!?"

"Sun pitää alkaa puhumaan."

"Kenelle?"

'Anselmi' ei vastaa, vaan katoaa. Nuotio sammuu ja paha setä kävelee lävitsesi. Se kylmää ja muistat hetkeksi kaiken. Miksi setä on paha sinulle?

Täällä ei ole enää mitään valonlähdettä. Pimeydestä kuuluu laahaavia askeleita, käännyt niitä kohden ja näet valoa.

Valkoinen hahmo saapuu luoksesi, Marketta. Hän vain katsoo sinua surullisin silmin ja kääntyy pois. Kysymys kaikuu jostain:

"Miksi?"

Tilanne murenee koostuakseen jälleen täksi aikuisuuden hetkeksi, jolloin pahin pelkosi toteutuu ollessasi jo vanhus.

Katsot pelkojasi kuten ikkunasta.

Ikkuna Hajoaa, Lasse On Tullut Luoksesi Kännissä Ja Vihaisena. Vihaa Isäänsä, Syyttää Sinua Elämänsä Pilaamisesta. Jälleen. Hän Rikkoo Irtaimistoa, Yrität Rauhoittaa Poikaasi, Mutteivät Voimasi Ole Enää Entisellään. Täytit viikko sitten 75 vuotta. Kaadut lattialle ja Lassen saat lähtemään antamalla tälle rahaa. Poika ei osallistunut edes äitinsä hautajaisiin. Te teitte jotain väärin. Jokin hajosi eikä sitä saanut enää kuntoon. Ikkuna kasautuu ehjäksi taas ja katsot siitä itseäsi hajotetussa asunnossa. Jotenkin kouristelet lattialla ja sitten et tee mitään.

Käännät katseesi pois. Olet kuten kadulla, viereesi astelee hahmo jolla on tummat, vettä valuvat vaatteet. Ne ovat likaiset ja sen näköisen, että ovat olleet mutapohjassa vuosia. Itse asiassa hahmo on sininen ja kalpea. Se alkaa puhua.

"Sinä tiedät, nämä sinun muistosi ovat vain pahoja unia siitä, mitä olisi sinun mielestäsi saanut tapahtua - vaikket sitä olisi todeksi tahtonut."

Saat sanoja aikaan. Maisema muuttuu tutuiksi lavasteiksi.

"Kai tässä sitten järkeä on. Hyvä on - aloita Anssu. Mä ole vaa väsynyt."

Perheesi hajoaa, lapsesi alkaa vihata sinua, veljesi tulee kyllä tappamaan itsensä. Isäs kuolee ihan pian. Tulevaisuudessa, ole nyt siinä asemalaiturilla, kaupungista ei nyt niin väliä. Juokset sinne, olet taas löytänyt Matiaksen katoamismatkaltaan. Te kumpikin kyllä olette kolmekymmentä vuotta vanhempia - joten sinä et ehdi tarpeeksi nopeasti hätiin. Juna tuli ja meni, veljesi on tuolla puukko kädessään. Se teurastaa itseään, katso!"

Tilanteeseen alkaa tulla lisää hahmoja, satunnaisia ihmisnaamoja - heidät kaikki olet jossain nähnyt. Lavasteet vaihtuvat asemalaituriksi, sinä juokset Matiaksen luo hätiin. On liian myöhäistä. Hahmoja alkaa kerääntyä paikalle myös raiteiden ylitse. He alkavat hurrata Anselmin yllyttäessä väkijoukkoa.

Aivan, puhuja on jälleen ottanut Anselmin hahmon.

"Hei, katsokaa kun toi Esa tuossa tulee vajoamaan sille asemalaiturille ja itkee: Ei. ei näin.!"

"Kuka sinä olet? Et ole Anssu."

"Sinä olet luonut minut, joten olen sinä. Syyllisyys on saanut sinut ottamaan minulle Anselmin muodon. Tiedä: Älä ole liian myöhäistä."

Tilanne häviää taas, lavasteet menevät uusiksi. Taas pakenet pahaa setää, juokset ja muutut lapsesta aikuiseksi ja takaa-ajotilanne katoaa. Nyt on mentävä kohden järveä, sellainen on ilmaantunut näkökenttään.

Sen rannasta löydät veljesi kellumasta järvestä. Liikkumattomana. Et saa itseäsi liikkeelle, takaasi kuuluu askeleita. Märkä käsi ottaa sinua olkapäästä kiinni ja Matiaksen ääni sanoo:

"Esa. Älä ole liian myöhäistä minulle koskaan. Ärä jätä mind üksi, älä jätä mua yksin."

"Veli! Mä luulin, että sä kelluisit tuossa!"

"Niinhän minä teenkin, etkö sitä tajua. tämä minun ääneni on vain päässäsi. ei siis todellista. Jätit minut yksin ja tuossa kelluu lopputulos"

Käden ote olkapäältäsi irtoaa, raaja tippuu maahan. Järvestä alkaa kuplia pohjasta metaania, kaasu syttyy palamaan ja sen valosta muodostuu tuttu valaisin.

Se on kotirappusi osoitevalo, liikut kuten ilmassa ylös ja olet asuntosi oven edessä. ovi aukeaa. Sen takaa paljastuu Heidi kantaen Lassea. Nainen katsoo sinua ja lausuu sanat:

"Esa, älä ole meille liian myöhäistä."

"Miksi minä olisin teille liian myöhäistä?"

"Sinä tulet vain olemaan. Emme ole enää kotona. Emme enää tarvitse sinua, Esa. Hyvästi iäksi."

He katoavat ilmaan, asunnon ovi menee kiinni ja katoaa pimeyteen. Käännyt, näet vilkkuvaa valoa, keltaista vilkkuvaa valoa. Katuvaloja.





07. VÄLIMATKASSA

Esa havahtui hereille. Uni oli liian totta, siis mitä on syvin totuus. Pikkuveljen tehtävä tässä olisi huolehtia isostaveljestä. Jossain vaiheessa elämää roolit vaihtuivat. Unet olivat olleet kuukausien ajan aika sekavia ja niistä jäi levoton mieli. Vanhat asiat olivat tulleet jälleen mieleen. Hän kirosi elämäänsä jälleen hiljaa mielessään, ja seurasi maisemaa. Valotolppien rivi loppui ja bussi kynsi jälleen yötä. Esa alkoi seurata tien vartta tietääkseen - missä meni, kyllä liikennemerkit ehti lukea bussin valoissa. Taivaalla pilvissä näkyikin jo kajastusta jonkun asutuksen valoista.

Pian kilometrikyltti tulikin vastaan. Jämsä 14. Tässä vaiheessa olisi siis hyvä ottaa Ossiin yhteyttä.

Esa kaivoi puhelimensa esiin ja yllättyi. Yksi vastaamaton puhelu. Totta, kännykkä oli äänettömällä ennen nukahtamista. Hän katsoi kuka oli soittanut: Matias! Yhä oli siis ainakin elossa. Yksi uusi viestikin oli tältä tullut:

"Moi. soitin tos. sä varmaan oot lähteny mun perään. Oon viel petäjävedel, kavereilla. en oo lähtemäs täältä. Tuut varmaan tänne sit. kaikki o hyvin."

Yksi helpotus lisää, veli oli elossa ja turvassa. Aikataulut vain selvitettävä uudelleen, ne olisi kenties kannattanut kirjoittaa ylös. Uni oli tyhjentänyt tiedot päästä.

Hän soitti seuraavaksi Ossille joka vastasikin nopeasti. He sopivat tapaavansa bussiasemalla. Matiakselle Esa lähetti viestinä vain sen, että nähdään huomenna. Enempiä kyselemättä, ettei veljelle tulisi ahdistusta. Tämä kun sitä välillä sieppasi ihan pikkuasioistakin.

Bussi saapui Jämsään ja lipui keskustan kautta bussiasemalle. Esa poistui autosta, yö tuntui lämpimältä. Ossi odotti Asemalla verkkapuku yllään, parta oli ajamatta ja tukka tulvi violetin pipon alta. He kättelivät.

"Moi Esa! Kiva nähdä pitkästä aikaa!"

"Kiitos samoin! Ja sori et vaivasin sua näin myöhään.."

"Ei toi mitään. Nukuin mä pikkutorkut tuossa, en siis oo väsy."

"Tulihan sitä itsekin torkuttua bussissa. Painajaisia tietenkin, muttei itseänikään väsytä."

"Jep. No Esa - se olis sitten vissiin tästä mulle?"

"Joo. Kyllähän se oli suunnitelma. Samassa paikassahan sä asuit?"

"Samassahan mä, siinä joen lähellä. Sori sitten et se kämppä on sit vähän sekaisin, täs on ollut aikaa sotkea."

"Eipä mitiä, ei mua haittaa.."

He saapuivat parin minuutin kävelyn jälkeen, Jämsän perjantain myöhäisillan yöelämän läpi, Ossin kotitalon pihaan, kolmekerroksisen vuokratalon pihaan. Matkalla sinne he kertasivat vanhoja muistoja ja polttivat tupakat.

Pian miehet olivatkin Ossin kämpillä. Isäntä riisui vain kenkänsä ja meni tekemään istumatilaa huoneeseensa. Esa asetti takkinsa naulakkoon ja katsoi sekalaista asuntoa. Iso lehtipino oli levillään eteisen lattialla, keittiössä tiskaamattomien astioiden vuori. Vaatteita oli lattioilla, ilmassa lievän viemäriongelman tuoksahdus. pöytätasoilla sekä lattialla tyhjiä oluttölkkejä, osa selvästi tuhkakuppeina käytettyjä.

Parvekkeen ovi oli puoliksi auki. Jos sitä aukkoa seinässä nyt sellaiseksi saattoi kutsua - pelkkä ovi ikkunan vieressä ja sen oven takana oli heti kaide.

Nurkassa sänkyä vastapäätä oli tyhjien olutlaatikoiden kasa, kannettava tietokone nojatuolin vieressä lattialla.

Sohva ja nojatuoli olivat vapaana tavaroista - joita oli pinoutunut melkein kaikille tasaisille pinnoille. Ossi oli saanut sohvansa raivattua ja tarjosi oluen, otti sellaisen itselleenkin. Miehet asettuivat istumaan ja keskustelu aloitettiin.

"No mitä Ossi sulla menee? Mitä kuuluu?"

"Tässähän tämä.. Ei oikeastaan yhtään mitään mainittavaa.."

"Sä taidat olla kuten tippunut elämästä? Sori suora kysymys. Tää sun kämppä vaan.. Sanoit kyllä et se olisi sekaisin, mutta tää on jo vähän enemmänkin."

"Juu.. Ei mitään.. Saahan sitä kysellä ja kyllä. Pudonnut mä oon. Ja pitäis kyllä siivota täällä joskus, en vain saa aikaiseksi sitä. En tykkää yhtään tilanteesta, kenties olen vain kyllästynyt elämään - mutta kyllin pelkuri tappaakseni itseäni. Mä vain koko ajan haen itsestäni voimaa rakentaa itseäni tästä ylemmäksi. Sori tää vuodatus, Esa. Mä oon ollut yksinäinen jo pitkään."

"Ei haittaa.. Mitenkäs on töiden laita?"

"No mä on ollut pitkäaikaistyötön jo kauan. Viime viikol oli työkkärissä joku aktivointipalaveri ja ne ovat kohta laittamassa mua sellaiseen johonkin ihmeen kuntouttavaan työtoimintaan, joka on kuulopuheiden mukaan byrokratian sallima keskitysleiri neljäksi tunniksi."

"Eikös niistä saa kuitenkin vähän enemmän rahaa?"

"Joo.. saa. Sillä porkkanalla mä oon kyl aloittamassakin sen. Että silleen menee hyvin, kunhan tämän kämpän sais vaan kuntoon. Hävettää tämän kunto.. Ja sori tää tupakanhaju. On masentanut nii, ettei ole oikein enää edes ulkona röökillä viihtiny käydä. Eikä toi niin sanottu parveke paljoa vedä ulos.."

"Hei, ei mun takia tartte hävetä.. Eikä röökinhaju mua haittaa. Ossi, mä kyllä ymmärrän. Kai se mun tulevakin asunto alkaa jossain vaiheessa olla tämän näköinen.."

"Täh? Eiks sulla ollu perhe?"

"On kyllä, mutten tiedä enää. Vaimo tahtoi nyt kun mun lomat alkoivat - että me mentäisiin minne se tahtoo. Mut kun se mun veli meni katoamaan, niin tietenkin mä sitä nyt lähden etsimään. Se nainen ei sitä ymmärtänyt ja mä lähdin riidoissa kotoa tänne."

"Täytyishän kyl nyt tälläinen tilanne nyt ymmärtää.. Mut mikä mä oon neuvoaan noissa asioissa. Itsekin mulla on sekottuneita asioita. Ne asiat.. Vittu - Niin kun tässä ei olisi tarpeeksi kestämistä, niin pitää elää pikkupelossa entisen akkansa vuoksi."

"Muistan hämärästi mitä silloin joskus tuli juteltua.. Se on siis jatkanu sun piinausta? Eiks se homma mennyt nii?"

"Joo. Menihän se. No, tässä vuoteen en ole puhunut sille sanaakaan tässä vuoteen. Se kyllä on moikannut kadulla kun on nähnyt, mutta en ole noteerannut sitä."

"Hyvähän se kai on?"

Ossi otti olutta ja piponsa pois päästään. Hän huokaisi ja jatkoi.

"Toivottavasti. Kato kun nyt sillä on mies - mutta jos niille tulee ero, mikä kuullemma saattaa olla kohta edessä - niin se vain alkaa mulle heitellä niitä saatanan kysymyksiään. Ollaanko taas?

Tai.. kuvittele, me ollaan kolmevitosia. Sen sanat olisivat pikkutarkasti 'tuutko mun poikaystäväsk' Ja muuta paskaa. Se kun nyt on sen verran vammanen ettei tajua etten mä halua siltä enää mitään..

Siinähän se mun pahin, juomaan joskus ajava stressi on. eksä johon ei voi luottaa senkään vertaa - että antais mun vittu olla rauhassa. Koko ajan täytyy pelätä salaa sitä, vältellä kaupungilla ja silleen.

Et tälläistä mulle, sori Esa taas tää vuodatus mut mä oon tosiaan ollut yksinäinen."

"Ei mitään, hyvähän sitä on mieltään purkaa joskus. Kuten nyt.

Mullakin on asioita kyllä vaivaamassa, nyt vain päällimmäinen on se Matiaksen katoaminen, se kun joskus harrastaa näitä häviämisiä ja joskus sille käy matkoillaan huonosti kun sillä on sitä vihaa ja ahdistusta päällä liikaa..

Mä oon ollut se, joka sen on aina noutanut takasin. Vaan tällä kertaa pelottaa vähän enemmän mitä tuleman pitää.

Katos, Ossi sille mun isoveljelle jäi ongelmia aivoihin sen rakkaan äitimme lyönneistä ja nykyään sillä on vihanhallintaongelmia asian vuoksi. Se ei pysty oikein tekemään töitä, ei oikein pärjännyt kouluissa. Se on jo sairaseläkkeellä. Vihaa elämäänsä."

"Olen pahoillani tuosta.."

"Kiitos. Nyt se siis oli jättänyt sellaisen kirjeen.. Että tappaisi itsensä - siis se luki rivien välissä. Kuulin sen kirjeen vasta viime iltana, kun olin kotiin menos.

Ossi. En tiedä mitä teen sit, jos ruumiin kanssa pitää palata Lahteen.."

"Hei, Esa - Kyllä kaikki varmaan on hyvin.. Tai mitä mä oon mistään mitään sanomaan. Mut kyllä sä sen löydät elossa, niihän pitää uskoa. "

"Kiitos, kyllä itsekin alan siihen uskomaan. Kato Ossi kun tää kuviohan meni niin, et se Matias oli lähtenyt Ähtäriin eläimiä katsomaan. Että rauhoittuis, sillä kun on vähän ongelmia vihansa kanssa..

No sitten Isä soitti mulle tuossa alkuillasta, kun olin kävelemäs pubista kotiin. Olin juhlistamassa loman alkua ja sit niist uutisista tuli se riita kotona kun vaimo tahto et tuosta huolimatta lähettäis lomamatkalle. Tietenkin mä nyt lähden veljeni perään."

"Sullakin siis - anteeksi - mutta hullu akka kotona?"

"No ei se nyt silleen hullu oo, en suuttunut tosta sulle. Se vaan on antanut ymmärtää - ettei välitä mun veljestä paskaakaan. No kyllä se hyvä äiti mun pojalle on.. Mut se siitä ja mun tarina jatkuu.."

Ossi nojasi taaksepäin nojatuolissaan ja hörppäsi olutta.

"No anna palaa."

"Joo. Niin tuossa matkalla tosiaan sain sitten siltä Matiakselta viestiä.. Siis Matias on mun veljeni nimi, että se olis nyt Petäjävedellä tuttujensa parissa. Eli sinne huomenna tästä vissiin junilla on lähettävä.. "

"Sehän hyvä sitten. Ja voit sä tota mun konetta käyttää, sullahan meni sit aikataulut uusiks?"

"Kiitosta tarjouksesta, tulee läppärille käyttöä. Siis kyllähän ne aikataulut menivät uusiks. Kato kun alkuperäinen ajatus oli jatkaa tästä aamulla Oriveden kautta Ähtäriin. Olisi ollut aikaisempi herätys. Nyt suunnaksi sitten tulikin Jyväskylä ja Petäjävesi."

"No onneksi sentään siten, että tää Jämsä toimii siinäkin suunnassa hyvin."

"Totta. Saattaa toimia ehkä myös helpommin, nopeammin ja silleen. Ei tullut sittenkään pidempää matkaa, saa veljensä nopeammin turvaan itseltään. Kerran se piti hakee Oulusta asti."

"Esa kuule.. mä arvostan tuollaista. Itselläni kun ei ole sisaruksia - joten mä en vain voi tietää miltä tuollainen tuntuu. Mutta ihmisistä täytyy pitää huolta."

"Kiitos tuosta. Entä pitääkö sinusta kukaan huolta?"

"No ehkä kaveripiiri, mitä mulla on. Ja sitten tietenkin minä itse. Näihän se pitääkin kait mennä.. Itse vain tällä hetkellä vähän rikki, kuten näkyy.. Pitäis vaa lopettaa sisällä polttaminen, oon saanu siitä jo varoituksia. Ei toi ovi vedä ulos paljon eikä viihti näkyillä tos kadulle. Laskuissa oli ongelmia, siis ei et rahaa ei olisi ollut, mut eräpäivät jäivät hoitamatta. Kun sähköt kerran katkes - nii se herätti hoitamaan asioita. Silloin se masennus oli pahana."

"Hei, kyllä sä pärjäät ja varmaan saat asiat kuntoon. Täytyy tässä kyllä pyytää anteeksi, ettei pahemmin itsekään ole ottanut yhteyttä, vaikka oon sieltä facesta joskus lukenut sun juttuja. Että huonosti on mennyt.."

"Kiitos tuosta! Olisihan se hyvä olla enemmän yhteyksissä, mutta sullakin on se perhe - ja kyllä mä tiedän, että siinä menee aikaa ettei ehdi yksinkertaisesti pitämään yhteyksiä pahemmin yllä."

"Tottahan toi on.. Ai nii, sori tää vähän katkaisee tämän henkevän hetken. Kun puhuttiin yhteyksistä, niin tuli mieleen - et ei sulla Ossi sattuis oleen mitään uuäsbee laturia kännykkään? Kun sen riidan päätteeks kotooltani lähin meneen heti. En pakannut mitään mukaan."

"Juu, sellaisessa tilantees ei pahemmin kyl ajattele pakkaamisia. Mut kyllä sellainen laturi mult löytyy, laitetaan kännykkäs yöks latautumaan. Eikä toi mitään, tärkeä juttuhan toi on kun oot lähössä tästä matkaan ja yhteyksiä pitää pitää yllä.."

"Juu, hyvä vaan et muistui. Eikös tästä kävele sinne rautatieasemalle jotain puoli tuntia? Sitä vaa, et tietää herätykset asettaa."

"Menee siihen vähemmänkin, mut kun sun täytyy ostaa se lippu nii hyvä varata aikaa."

"Totta.. Kiitos vielä. Mutta laitas se konees auki, pitää vielä varmentaa ne aikataulut - että tietää koska huomiseksi ne herätykset pitää laittaa. Tässä kun ei enää nii muista niistä mitään. Sen jälkeen kyllä jatketaan juttelua."

"Ilman muuta.."

Ossi nappaa kannettavansa ja pian laite onkin päällä ja netissä. Nopeasti tuli tietoa, juna Jyväskylään lähtisi 13:05 ja bussi Petäjävedelle 14:15. Tietokone sammutettiin. Kello oli vartin yli neljän. Miehet jatkoivat juttuaan elämästä. Muutaman syventävän puheenvuoron jälkeen Esa kysyi:

"Mun täytyy kyllä nyt kysyä ihan suoraan tätä, Ossi.. Kuinka kauan kuluu aikaa siihen, jolloin sua enää ei ole? Ymmärrät kyllä mitä tarkoitan."

"Kyllähän mä. Kiitos vaan kysymästä. Nii.. Ehkä mä vain odotan sitä, että kaikki tärkeät minulle ihmiset ehtivät kuolla pois - etten mä sitten teollani aiheuta niille turhaa kärsimystä. Tarkoitan tietenkin mun perhettä, sukua ja joitain tärkeitä kavereita. Oon mä tietty yksinäinen omassa elämässäni - mutta tietenkin mulla on ihmisiä jotka niinku rakastavat mua. Eli vastaus olisi, että mä vain odotan sitä aikaa kun voi tehdä sen. Itsemurhaahan sä tarkoitit?"

"Juuri sitä. Mutta siis sä et oo sitä ihan tänä yönä tekemässä?"

"joo, en. Mutta kyllähän sä sen tulit tuosta ymmärtäneeksi, että mielessähän se on. Ei tää elämä niin hohdokasta ole - kuten voit nähdä. Kiitos kysymästä, arvostin sitä."

"Eipä mitään. Odotusta kai tää sitten kaikilla on. Etsitään sitä hetkeä, kun voisi vain lopettaa. Näin mä oon sen ymmärtänyt. Itse mä vain yritän olla ja elää. Veli katoilee aina silloin tällöin, ja kotona se Heidi.. Siis se mun vaimo on kärsinyt edellisessä elämässään ja se kyllä yrittää elää mun kanssa uutta elämää. Sen edellinen mies tappoi itsensä. Vaikea elää sen naisen kanssa nykyään, mutta kun se sattuu olemaan mun kolmevuotiaan poikani äiti - niin täs pitää vaa yrittää eteenpäin sen kanssa."

"Aika paha kyllä.."

"Kiitos. Sitähän se on.. Nii ja sit multa meni yksi hyvä ystävä samaa kautta. Oltiin tuolloin samas työpaikaskin. Lähti kuten itsemurhamatkalle. Valehteli viimeisissä puheluissaan olinpaikkaansa. Kertoi olevansa jossain Lieksan lähellä, vaikka olikin vähän matkaa Kemijärvestä ylöspäin."

"Aika helvetillisen kuuloista, mutta kai se on vain tätä elämää. On minullakin tarinaa kerrottavanani."

"Kerro pois.."

"Juu. Tästä on kaksi vuotta aikaa, kun mun kaks kaveria meni tonne rautatiesillan liepeille. Ne oli ryypänny ensin ja sit. Toinen löydettiin pusikosta ranteet auki viilettynä ja toinen oli menny hirteen sillasta. Siitä tais olla iltasanomissa, pikku-uutisenakin silloin.."

"Tais olla, juu. Oon pahoillani Ossi.. Tuollaista valitettavasti sattuu. Elämää kai se on. Itselläkin joskus on niitä tummia ajatuksia ollut, mutta kuitenkin on joku saatanan suurempi voima joka vain antaa sitä helvetin voimaa jatkaa kaikkea.  Enkä siis puhu mistään jeesuksesta, en sellaisiin usko - vaan siitä jostain ihmeen voimasta mikä vain on repinyt minua eteenpäin tässä elämässä."

"Tuohan kuulostaa hyvältä, sillä otteella - et sul on sitä voimaa jatkaa?"

"Nii.. Voimia. Mut, Ossi, välillä tässä on alkanut tuntumaan - että se mainostamani voima alkaa Matiaksesta hiipua, sillä vielä helvetillisempi elämä. Meidän lapsuus ei ollut kiva ja sen Matiaksen se siis rikkoi. Meidän äiti hakkasi sen kerran, siitä sen pää alkoi pehmentyä. Ossi, eipä tätäkään oo tullu sulle kerrottua mut meidän äiti jo vuosia sitten otti ja lähti menemään. Heitti meidät pojat matkalaukkujen kanssa isälle - ne kun oli eronnut - ja kaasutti pois. Siitä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen ja tästä on jo jotain 25 vuotta.

Tai isälle se kyl kerran soitti, just silloin mä olin saanut pojan, Lassen Heidin kanssa. niin se ei kuulemma siitä uutisesta välittänyt ja sulki luurin isän korvaan."

"Aika paska juttu kyl.. Otan osaa."

"Kiitos Ossi, eihän tapahtuneille voi mitään - mut osittain siksi tässä elämä on hiljalleen kai muakin hajottanut. Rikkinäinen perhe lapsena ja nyt pelkoa, et antaa saman myös omalle pojalleen - mitä on itse kokenut."

Tuli hiljainen hetki, Esaa alkoi ahdistaa ja kyynel pääsi ulos.

"Toivottavasti se Matias vaan on kunnossa.."

Johon Ossi tajusi kertoa muutaman lohdutuksen sanan.

"Hei, Esa, ei sun se veljes tapa itteensä sinne. Ettet sitä ala liikaa pelkäämään. Siis mitä oot kertonut, niin se tietää sun tulevan ja silleen."

"Kiitos, Ossi. Täytyy se vain pitää mielessä. Ja kiitos myös tosta, että vähän pidät huolta musta. Oikeasti! Noi sanas teki hyvää kuulla."

"Juu. Vaikka nyt tää mun tilanne on tosi rähjäinen - nii kyl mä hyvä mies mielestäni oon."

"Totta. On mukava jutella sun kanssa. Vieläkin oon vähän häpeissäni siitä - ettei ole pidetty yhteyttä. Sä kun oot hyvä tyyppi. Kun näistä asioista tosiaan taidettiin silloin pari vuotta sitten jutella, kun olin täälläpäin ja jäätiin tänne niistä bileistä."

"Eipä toi mitään. Kuten tuossa sanoinkin, niin sulla on se perhe ja vaikka mitä - niin ei siinä kyllä, vaikka muuta tahtoisi - ole yksinkertaisesti aikaa ottaa yhteyttä."

"Näihän se kyl menee. Mutta Ossi, tästä lähtien pyrin pitämään yhteyksiä yllä. Niin, Ossi.. Olisi kyllä kiva jutella enemmän, mutta toi kello alkaa olemaan jo vartin yli viiden, kai tästä maate pitäis mennä? Herätykset soivat vähän ennen puoltapäivää."

"Joo. Jaksat sitten huomenna paremmin."

"Mä tuun taas kuitenkin näkeen painajaisia, et sori jos heräät mun huutoon. Yökauhuja alkaa olla tällä stressimäärällä ihan liikaa jo.."

"Kyllä niitä minäkin näen.. Mut toivotaan hyviä öitä.

Esa käy maate Ossin sohvalle, isäntä kömpii omaan sänkyynsä sohvan taakse. Esa asettaa kännykkänsä herättämään ja sen jälkeen laite jää lattialle sohvan viereen, yhä laturissa. Kello näytti aikaa 5:18

Väsymys alkaa vallata miestä aaltoina. Matias löytyy huomenna, tilanne Heidin kanssa korjataan sunnuntaina ja viikolla sitten vietetään mukavaa perheaikaa, käydään vaikka isällä. Sitten sille lomamatkalle Näin hän päättää mielessään ja tilanne muuttuu uneksi.





08. LIMBUS II

Kolmikerroksisen kerrostalon kellari, meidän luola. Partio on päättynyt tältä osaa ja aika lähteä kotiin. Naurat muiden kanssa partionjohtajan kertomaa hauskaa juttua. Eroatte luolanne pihassa. Tästä on melko lyhyt matka kotiin, toiseen kerrostaloon. Tämä on kaupunki, sinua ei kuitenkaan pelota. olethan jo kymmenen vuotta vanha ja reitti kotiin on tuttu.

Kotitalon pihaan päästyäsi, seisahdut katsomaan kun vierellesi pysähtyy auto. Se On Sellainen Pieni Keltainen Auto - Matkustajan Puoleinen Ovi Aukeaa Ja Autosta Nousee Mies Joka Tulee Sinua Kohti Nopeasti. Säikähdät - Aavistat Pahaa Ja Juokset Rappukäytävään. Toi Mies Seuraa Sinua - Nopeasti. Aikaa Ei Ole Odottaa Hissiä. Asut Neljännessä Kerroksessa. Takaa-ajoa Porraskäytävässä. Paniikissa Soitat Ovikelloja. Naapurit Eivät Tule Apuun.

Pääset suoraan Sisään kotiisi. Isäsi avasi oven kuullessaan meteliä, paha setä kääntyy takaisin nopeasti kuullessaan isäsi äänen.

Pakenet keittiöön, jonka ikkunasta näet tuon auton. Jäät katsomaan sitä. Isäsi tulee luoksesi lohduttamaan sinua ja katsoo kanssasi ikkunasta. Hän toteaa:

"Kas, Datsun 100a. Sitäkö sä säikähdit?"

Et saa vastattua. Katsot autoa, se lähtee pois. On Kääntymässä peruuttaen. Jää mieleen sen takavalot, yksi peruutusvalo, keltainen auto. Turvan tunne katoaa, Isäsi on kadonnut keittiöstä, muttet ole yksin.

Katsahdat oviaukkoon ja siinä seisoo se sama mies, paha setä - joka ajoi sinua takaa. Tämä astuu lähemmäksi, et pääse enää pakoon. Huudat apua - muttei keitään tule. Paha setä tekee sinulle pahoja asioita ja nauraa.

Hän jättää sinut lattialle itkemään. Lattia sortuu altasi, putoat kuten istumaan. Et ole lapsi enää. Tila tuntuu liikkuvan, avaat silmäsi ja käännyt katsomaan ikkunasta ulos, se ei ole keittiön ikkunalasi - maisema vilisee sen takana. Tajuat olevasi junassa ja vaunu on muista tyhjä, samassa juna ajaa tunneliin. Vaunun valoissa näet viereiselle penkille on muodostunut hahmo.

Tunnistat hänet elämästä poistuneeksi ystäväksesi, Anselmiksi. Vaan hän ei ole ihmisen oloinen, vaatteet märät ja likaiset. Ruumis on kuten suosta noussut, kasvot mädän sulattamat.

Se kääntyy sinua päin ja alkaa puhua junan hidastuessa aikaan. Marketta ilmestyy katsomaan sinua ikkunan takaa surullisena varjona. Tilanne ei kuitenkaan pelota sinua.

'Anselmi' alkaa puhua, leuka irtoaa ja putoaa vaunun lattialle. Silti ääni kuuluu kuten ajatus aivoissa.

"Tämä on turha matka sinulle, sun veli on yhtä kuollut, kun minä!"

"Mistä sä sen muka tiedät?"

"Älä kysy, minä vain tiedän sen. Hän vaan ei ole kuten minä. Vielä on roikkumassa. 500 metriä rautatieasemalta itään. Maantiesillasta roikkuu veljes."

"Kuolleet eivät valehtele?"

Suoruumis-anselmi ei vastaa, tämän pää pyörii ympäri ja paljastaa toiset kasvonsa. Nämä ovat siniset, kuolleet kasvot. Tämä ilmestys on ilmetty Anselmi. Esa kysyy tältä:

"No kerta olet tässä niin viisas, niin kerro seuraanko minä polkujasi?"

"Aikanaan kyllä, muuta en voi paljastaa."

"Kuka sua enää voi kieltää, Anssu? Eihän sua enää ole.."

"Ei niin. Ei muualla kuin sinun päässäsi. Anteeksi mitä tein, mä tahdoin silti vaan kuolla. Onnistuin. Elämä oli vaikeata. Aiheutit äitini kuoleman, siksi sinunkin elämäsi tulee olemaan vaikeata. Jäin limboon, Isäsi kuolee."

"Älä sano noin! Anteeksi, että mä en ollut auttamas sun äitiä! Anna se anteeksi.."

"Ymmärrän, että tahdot pyytää minulta anteeksi. Esa - omapahan se on ongelmasi. Annan sinulle anteeksi vasta, kun itse annat itsellesi anteeksi. Etkä sitä tee koskaan. Minua ei enää ole muualla kun mielessäsi."

Juna poistuu tunnelista, täällä ei ole enää haamuja. Ei varjoja ikkunassa eikä oikeastaan mitään. Ainoa merkki äskeisestä on viereinen märkä istuin, lattialla lammikko vettä. Katsot sitä lätäkköä, vaunu katoaa ja vedestä tulee joki. Istut sen rannalla, penkillä. Jälleen on sumuista.

Joen vesi edessäsi alkaa kuplia, sieltä nousee hahmo, Ossi. Vettä valuvan verkkapukunsa kanssa, vaan kasvot ja kädet ovat siniset. Hän tulee vierellesi ja alkaa puhumaan..

"Aika vittumaista tämä elämä.. Itsellänikin olisi kaikkea minkä takia halusin jatkaa. Nyt ei enää ole, hyppäsin sillalta jokeen ja kuolin. Esa, Tulin hakeen sua sinne, mistä mä tulin. Matias on jo siellä, rajan tuolla puolen."

"Ossi! Eihän sun pitänyt kuolla!"

"Kaikkien meidän pitää joskus.."

"En mä vielä tahdo.. Älä vie mua pois.. Multa jää pieni poika isättä!"

Olet yksin, Ossi on kadonnut ja jälleen ainoana merkkinä tämän läsnäolosta on märkä metallipenkki ja sille johtava vana vesistöstä. Lähdet pois penkiltä, kävelet katsoen askeleiden ohi menevää hiekkatietä. Pinnan liike nopeutuu, se muuttuu päällysteeksi, asfaltiksi. Nostat katseen pois pinnoitteesta, näet itsesi puhumassa veljellesi. Tila muotoutuu sillaksi, alla kylmä vesi ja kaiteella istuu veljesi. Olet puhumassa tätä kaiteen turvallisemmalle puolelle.

"..mutta kuitenkin on joku saatanan suurempi voima joka vain antaa sitä helvetin voimaa vain.. kuten.. jatkaa. Enkä siis puhu mistään jeesuksesta, vaan siitä jostain ihmeen voimasta mikä vain on repinyt minua eteenpäin tässä elämässä. Niin kuin suakin. Meidän lapsuus ei ollut kiva. Voimaa se antoi kuitenkin selviämiseen, Itse tuotettu voimavara se on. Sulla se ei tainnu riittää?"

"Jah, näillä mennään ja tiputaan"

Otat juoksuaskelia, mutta liian myöhään. Matias katoaa kaiteen toiselle puolelle, alhaalta kuuluu molskahdus.  tilanne jäätyy paikoilleen ja pimenee.

Avaat silmäsi.

Olet rantakivillä, näet jonkun nousevan ylös vedestä sinua kohden. Se on Marketta viikatteen kanssa, tämä on tullut noutamaan sinua. Jostain alkaa kuulua terävää piipitystä ja tilanne katoaa. Avaat silmäsi ja näet sotkuisen asunnon, sinisten verhojen takaa paistaa jo päivä. Sammutat herätyksen.





7. JATKUVAA MATKAA

Aamu siis oli tullut ja Esa heräsi kännykkänsä herätykseen. Kun hän alkoi liikkua sohvalla noustakseen ylös istumaan, Ossi tervehti omasta sängystään, yllään tällä oli samat vaatteet mitä illallakin. Nuhjuinen verkkapuku.

"hyvää huomenta. nukkuko siinä hyvin?"

"Kyllähän siinä nyt unta tuli, siis jotain painajaisia ja silleen.."

"En kyllä yhtään epäile tota.. Aikas paha tilanne sulla kun menossa, et toivottavasti selviää."

"Kiitos, toivotaan ainakin. Täytyy kysyä kun ne unet olivat raakoja taas, et.. huusinko mä?"

"Kyllä sä vähän parkaisit, mut olit sitten hiljaa. Sai nukuttua itsekin jotenkin. Mäkin taisin huutaa?"

"En mä kuullut tai se sekoittui sit uniin. Ei hyvästä tää painajaismäärä, on mulle se mun nainen, Heidikin siitä asiasta maininnut, paljon kun on sontaa päässä nii unet ovat mitä ovat. Eikä kaikesta edes sen kanssa viihti jutella."

"Totta.. Hyvin totta."

"Tästä sitten vissiin jossain vaiheessa sinne rautatieasemalle päin pitäisi lähteä. Ei siis sillä, että tahtoisin eroon susta Ossi - vaan et sais päästä eteenpäin.. Et ei myöhästyisi mistään."

"Ymmärrän kyllä.. Tuntiahan tästä oli siihen junas lähtöön, asemalle kävelee tästä tosiaan vartissa. iltapäivä yhdeltähän se lähti?"

"Jotain sellaista tais olla. Eli on tässä vielä vähän aikaa, kun toi kello on vasta vartin yli yksitoista."

Ossi tarjoutuu keittämään kahvia, valittaa ettei kaapissa ole kun vanhaksi jähmettynyttä maitoa. Esaa se ei haittaa - kunhan kahvia saa, voi sen mustanakin juoda. Miehet alkavat tarkistaa aikataulutietoja netistä. Asia oli niin kuten muistettiin. Juna Jyväskylään lähtisi viisi minuuttia yli iltapäivä yhden. Jatkoyhteys Petäjävedelle selviäisi sitten. Tietokone sammutettiin ja he alkoivat jutella taas.

"Tiedätkös, Ossi. Tuntuu et tahdon tän kertoa pois mielestäni. Katos kun se Matias katosi pahemmin jo ennenkin. Siitä vuosi aikaa. Suhun voi luottaa?"

"Kyllä. En kerro eteenpäin. Noh?"

"Kiitos. Kyllähän mä suhun, Ossi, luotan. Tää kun on pahaa. Sillä kertaa se piti hakea Iisalmesta saakka. Oli siellä joutunut vaikeuksiin ja poliisiputkaan. No minä tietenkin maksoin sen sieltä ulos ja lähdettiin siitä takas kotiin junalla. Oli nirhannut vähän tuolloin ranteitaan. Se säikäytti mut silloin pahiten. Se ei ollut koskaan ennen tehnyt niin.. - Tai näyttänyt siitä jälkiä mulle."

"Että sä nyt pelkäät mitä tuut tänään löytämään?"

"Aivan. Vitusti mielessä kyl. Et jättääkö se mun akka mut tämän takia ja vie lapsen. Löydänkö veljeni kuolleena jostain ja miten hitossa mä tätä paskaa jaksan.. Isänkin vointi on ollut heikko, nii et miten sit jos Matias nyt löytyykin jostain kylmänä."

Ossi nyökkäsi ymmärtävänsä. Tuli hiljainen hetki, jonka katkaisi mainostenjakaja. Lisää lehtitavaraa lattialle. Esa huokaisi, keräsi kännykkänsä laturista, laittoi siihen äänet päälle ja tunki laitteen taskuunsa. Hän huokaisi ja sanoi väsyneellä äänellä:

"Kait tämä taas tästä oikein menee. Aina välillä vaan tippuu alas."

"Esa - Mä ymmärrän hiton hyvin ton. Kuten siis näet nyt päivänvalossa - siis tää mun asunto - nii ei mulla mee hyvin, mutta tää on nyt sun päiväs."

Esa nyökkäsi taas hiljaa.

"Joo.. Kyllähän me sun asiat puhuttiin yöllä. Eipä tässä kummallakaan hyvin mene, mutta täytyy vain jatkaa ja jaksaa."

Tällä kertaa Ossi nyökkäsi. Kaveri puhui asiaa. Esa katsoi kelloa seinältä ja nousi seisomaan.

"Joo. Täytyy sitten lähteä vaikka on tässä aikaa se tunti junan lähtöön. Kiitos yöpaikasta Ossi ja pärjäile. Ollaan enemmän yhteydessä ja silleen. Ainakin yritetään."

"Eipä mitään. Teki hyvää vaan kun joskus joku käy. Ja kyllä mun pitää tästä alkaa ottaan itseään niskasta kiinni ja nousta tästä kuopasta. Tää kämppä kyl hävettää mua ihan vitusti, varsinkin kun joku toinen näki sen kunnon."

"Juu.. Ihan ystävänä sanon, että ala siivota, siis ennen kun sun kimpussa on sosiaalitantat. Kyllä täällä jotain vikaa viemärissä on, joten odota vain huoltomiehen vierailua.. Siitä se ruletti sit lähtisi. Ja kun vissiin pitkäaikastyötön oot, taisit kertoo - niin voit joutuu sossun tai kelan silmätikuks."

"Totta. Kiitos Esa. Mä kyllä alan tekemään asioita täällä."

"Jep. palataan joskus - tai useammin!"

Hyvästelyn jälkeen Esa poistui asunnosta jättäen Ossin miettimään, että mitäs nyt. Kaveri puhui kyllä asiaa. Hän alkoi siivota asuntoaan. Siitä saisi pikkupuuhaa aikaan pariksi päivää.

Esaa tervehti tihkusade hänen tullessaan ulos talosta. Tässä olisi siis aikaa kolme varttia ehtiä junaan. Pieni nälän tynkä sai hänet käymään kaupassa ostamassa jotain pikaista syömistä.

Mies etsiytyi sitten jokea ylittävälle sillalle, josta oli suora kävely-yhteys rautatieasemalle. Junamaatista hän osti liput seuraavaan junaan ja siirtyi asemalaiturille. Aurinko näkyi valkoisena pallona harmaan taivaan läpi ja oli merkkejä ilman selkenemisestä. Nyt olisi vain odotettava junaa.

Samassa värinähälytys alkoi surista taskussa ja toimintaa seurasi soittoääni. Soittaja oli Heidi. Esa vastasi.

"Haloo.."

"Hei Esa, kuule mä oon pahoillani eilisestä. vielä kerran anteeksi."

"Saat anteeksi, olihan se sulle asia kun suunnitelmas muuttu."

"Missäs oot? Ootko jo löytäny Matiaksen?"

"No on mulla jo hyvä suunta selvillä. Mä odotan vasta junaa tääl Jämsäs. Matias kerto viime yönä olevansa Petäjävedellä kavereillaan - että sinne oon menossa."

"Täh! Sinne keskelle mettää, millä sä sieltä sit pääset takas tuleen?"

"Kuule - sillä asialla ei ole tällä hetkellä mitään väliä. Kyllä sieltä busseilla ja junilla pääsee Jyväskylään, josta paljon yhteyksiä Lahteen. Pidän kyl kiirettä, mut ymmärrä nyt - että mulle tärkeintä on löytää mun veli ennen kun on liian myöhäistä. Otan yhteyttä kun löydän sen ja tiedän paluusta."

"Niin.. aivan.. Sä tuut sitten ku sä tuut.  Ihan sama me Lassen kanssa taidetaan sulle olla. Soitellaan. Asia on selvä."

"Mä kyllä rakastan sinu.."

Rakkaudentunnustuksia juuri alkaneessa tihkusateessa ei tällä kertaa ehditty sanomaan loppuun saakka, nainen sulki luurin taas nopeasti vihastuneena. Yhä lähempänä taitaisi olla se aika, jolloin Lassella olisi kaksi kotia.

Lievät vihan ja surun tunteet katkesivat kuulutukseen:

"Pendolino 143 Helsingistä Pieksämäelle pysähtyy raiteelle kaksi"

Pikainen vilkaisu raidenäyttöön kertoi junassa olevan myös ravintolan. Sitä vaunua nyt tuntui kyllä tarvitsevankin. Esa asetti matkapuhelimensa äänettömälle, junassa ei niin tahtoisi riidellä muiden ihmisten kuullen. Riitoihin ne Heidin puhelut nyt katkeaisivat kuitenkin. Surullista se, että Lasselle ehkä tosiaan tulisi kaksi kotia. Samoin kuten oli ollut isällään.

Juna tuli, Esa astui kyytiin kulkusuuntaan ensimmäiseen vaunuun toivoen, että törmäisi heti konduktööriin jotta saisi lippunsa leimattua. Voisi sitten loppumatkan olla rauhassa, ettei tarvitsisi koko ajan kytätä koska konnari tulisi. Hän löysikin heti junahenkilökuntaa. Lipun leimauksen jälkeen hän suuntasikin kohden ravintolavaunua ja tilasi oluen. Sillä tuntui tämän päivän olevan sellainen, että sitä tarvitsi. Hän löysi vapaan istumapaikan ja otti kunnon kulauksen juomaansa. Pelot pyörivät mielessä.

Veli voisi löytyä jostain vesistöstä hukkuneena, Heidiltä tulisi viesti että ottanut Lassin mukaansa ja että tää olisi sitten tässä. Nainen kertoisi, että Esa ei tulisi ikinä enää näkemään lastaan. Heittäisi vielä lähestymiskiellolla. Seuraisiko sitten itse Anssun jalanjälkiä ja katoaisi pois? Vaiko soittaisi Tuomakselle ja sanoisi tarvitsevansa ystävää sitten kun palaa takaisin Lahteen.

Ikkunasta ohi vilisevä maisema antoi tilanteelle hyvän vaikutelman. Sitten tuli ensimmäinen tunneli. Joku viereisessä pöydässä vitsaili.

"heh.. täl välil veturinkuljettajat näkee aika usein valoa tunnelin päässä"

Aivan. Valoa tunnelin päässä, laiha lohtu mutta kuitenkin sai Esan hymyilemään ja ottamaan uuden hörpyn tuopistaan. Uusi tunneli saapui ja meni ohi. Samainen ilmiö tapahtui vielä monta kertaa. Tunneli tunnelilta miehestä alkoi tuntua hyvin kyllästyneeltä.

Asia, joka oli saanut hänet tilaamaan vielä toisen kaljan - oli yksinäinen ajatus siitä, että tietenkin voisi tehdä mitä vaimokulta tahtoi ja palata heti takaisin Lahteen ja antaa isoveljensä olla.

Johan sitä oli saanut melkein jo vuosikymmenen ajan aina välillä hakea jostain päin Suomea takaisin, kun oli kadonnut. Ehkä tämä saisi jo riittää, kyllä veli pärjäisi. Mutta seitsemännen tunnelin tultua ja maiseman vaihdettua omaan heijastukseensa vaunun ikkunasta - Esa tajusi jälleen asiat.

Ei tätä voinut jättää kesken, ennen kun Matias sai sen tällin päähänsä - tämä oli monesti pelastanut pikkuveljensä kännisen äidin pahoinpitelyltä ja ottanut ne iskut itse vastaan ja mennyt siten hajalle itse.

Nämä matkat olivat olleet kiitollisuuden velkaa tuosta. Mies joi tuoppinsa loppuun, sillä matkakin alkoi taittua kohden Jyväskylää. Kuulutus tuli ja mies siirtyi vaunun eteiseen odottamaan välietapin saavuttamista.

Juna saapui matkakeskukseen, Esa hakeutui bussien aikatauluja näyttävän näytön eteen. Tässä olisi puoli tuntia aikaa ennen kun se linja-auto lähtisi Petäjävedelle. Aikaa siis katsoa kännykkäänsä, asettaa sen äänet takaisin päälle ja odottaa kautta toivoa viestiä Matiakselta.

Matkaviestin ei ollut saanut mitään isompaa radioliikennettä vastaan, ei puheluita eikä viestejä. Mies huokaisi ja katsoi tilanteen vilinää ympärillään. Josko tämä matka kuitenkin nyt olisi turha. Jos kaikki olisivat jo jättäneet nyt mut elämään yksin? Vaimo veisi pojan, Veli löytyisi kuolleena ja pian sen jälkeen kaiketi isäkin menisi. Ei kestäisi pojan menetystä.

Pieni ahdistuksen alku katosi tunteeseen, että rakko alkoi olla täynnä. Esa suuntasi siitä aseman vessaan. Sieltä tullessaan hän kävi ostamassa R-kioskista jotain syötävää, sillä nälkä alkoi muistuttaa itsestään. Tässä ei ollut oikein ehtinyt syömään kylläkään yhtään mitään. Kolmioleivän jälkeen, hän kävi nostamassa automaatista lisää rahaa ja sitten istahti ison kellon eteen odottamaan ajan kulumista.

Kello näytti hetken kuluttua viimein aikaa kaksi iltapäivästä, bussin lähtöön siis aikaa vain vartti. Esa siirtyi ulos odottamaan autoaan, aurinko oli alkanut paistamaan pilvien raosta. Kaupunki näytti kauniilta.

Bussi saapui ajallaan ja mies astui sisään, kysyi kuskilta missä jäädä pois kun ekaa kertaa bussilla Petäjävedelle menos. Sai vastaukseksi, että kyllä tää vuoro sen kylän keskustan kautta menee. Kuski lupasi pysähtyä keskustan pysäkillä, vaikkei kukaan soita kelloa - koska vieraspaikkakuntalainen varmaankaan ei tiedä, missä kohtaa niin pitää tehdä. Esa kiitti ja siirtyi istumaan keskelle autoa, ikkunapaikka tällä kertaa vasemmalta puolelta.

Kaupunki jäi taakse ja metsätaipaleet tulivat ikkunan taakse valumaan ohi.

Kohta pikkuveli olisi ainakin sillä paikkakunnalla, jossa isoveli harhailee jossain. Esa lähetti Matiakselle tekstiviestin:

"Moi. mä oon tulossa bussis sinne petäjävedelle. Mis meet?"

Matkapuhelin kertoi viestin menneen perille, mutta ilmoitusta seurasi radiohiljaisuus. Ainakin nyt veli tiesi tulosta, tai ainakin sen matkapuhelin oli saanut tiedon. Eli Matias oli ainakin ladannut sen akun ja piti laitetta päällä. Toisaalta jos Matias tahtoi saada vain viestejä, muttei vastata niihin - niin se oli hyvä niin. Esa muisti eräältä reissulta, että kun koko ajan pommitti veljeään puhelimitse tämän sijainnista silloisella pakoreissullaan - niin tämä lakkasi vastaamasta puheluihin ja sulki kännykkänsä.

Se oli lisännyt tuolloin tunteja, että oli Matias löytynyt. Joten nyt parempi näin.

Mies ajatteli tuota puhelinhommaa, kerta veli ei vastaisi kuitenkaan puheluihin - ja ei nyt jaksaisi kuulla yhtään sanaa Heidistäkään, niin puhelimen voisi laittaa äänettömälle. Nyt ei ole aikaa sotia naisen kanssa, nyt ei olisi jaksamista moiseen. Juuri kun Esa oli ottamassa kännykkäänsä povaristaan ottaakseen siitä äänet pois, laitteesta kuului viestin saapumisääni.

Mies kaivoi laitteen taskustaan toivoen viestiä Matiakselta ja peläten viestiä Heidiltä. Sanoma ei ollut saapunut kummaltakaan. Tämä oli miehen isän, Matin, naisystävältä Paulalta.

"Esa. Isäs ei voi oikein hyvin, Ei mitään pahaa, mut vähän normaalista poikkeavaa kyl. Jos tulisitte viikolla käymään Matiaksen kanssa, se vois sitä rauhoittaa. onnea etsintään. Paula"

Tämäkin vielä. Viestin sisältö värisytti miestä. Isällä oli ollut terveyden kanssa kyllä ongelmia, mutta pärjännyt niistä kyllä. Täytyi vain toivoa parasta. Nyt ilmeisesti vanha mies oli ottanut liikaa huolta Matiaksen kirjeestä. Esa lähetti rauhoitteluviestin Paulalle, kertoi missä vaiheessa matka oli ja Matiaksen löytäminen oli vain tuntien kysymys. Kaikki hyvin.

Viestin lähetyksen jälkeen puhelin sitten asetettiin äänettömälle, tässä alkoi olla liikaa asioita mielessä. Heidi, Matias ja nyt sitten huoli isästä. Esa rauhoitti itsensä ajattelemalla tosiaan sitä, mitä Matias oli kertonut: on kavereillaan ja sieltä sen löytäisi. Esa keskittyi seuraamaan ikkunan ohi menevää metsäistä maisemaa. Keski-suomi oli kyllä kaunista seutua.

Auto saapui Petäjävedelle, kanssamatkustaja painoi stopin ja astui autosta ulos. Muut bussista poistuneet lähtivät pysäkiltä, kuka minnekin. Vain Esa jäi seisomaan ja katsomaan ympärilleen samalla miettien, että mitäs nyt sitten? Veli ei ollut lähettänyt vastausta.

Mistä Matiasta voisi alkaa etsimään? Alkuajatukseksi tuli etsiä paikallinen pubi ja kysellä oliko veljeä näkynyt siellä. Samassa kuului huuto Esan takaa:

"PÄIVÄÄ!!"

Esa kääntyi ääntä kohden ja näkee luokseen astelevan harmaisiin verkkareihin ja mustaan takkiin sonnustautunut noin nelikymppinen mies, joka nostaa kätensä ja tulee tervehtimään. Esa tervehtii takaisin miettien, että mitähän nyt?

"Hei, anteeks mut ootkos sä se Esa joka on veljeensä Matiasta etsimäs?"

"Kyllä.. Kyllä mä oon, mutta miten sä mut tiedät?"

"Juu.. esittäydynpä ensiksi. Nii mä oon Jani, se sun veljes kaveri täältä Petäjäveeltä. Tunnistin sut kuvista joita Matias on näyttänyt. Kertoi ennen katoamistaan, että oot tulossa. Tiesin siten oottaa totakin bussia."

"Oikeastaan tosi hyvä nähdä.. Oon susta kuullutkin. Niin, Matiastahan mä hakemassa oon.. Tällä paikkakunnal kun se sanoi olevansa. et.. koska näit sen viimeksi ja silleen?"

"Joo.. Matias sai jonkun ahdistuskohtauksen ja häipyi meidän luota tänää aamulla kymmenen aikaan. Siis mulla on vaimo, Viivi. Asutaan tuossa radan toisella puolella.. Matias saapui meille yllättäen eilen Ähtäristä. Tuli junalla."

"Ai.. se siis oli lähteny reissulleen vissin jo torstaina?"

"Ei ihan. Esa, kyllä se oli lähtenyt jo keskiviikkona, niin se kerto.."

"Jaa. Että jo silloin kadonnut.. Tuli siis yllätyksenä teille? Siis ettei se teihin ollu yhteydes?"

"Joo - tuli täytenä yllätyksenä. Soitti junasta, hyvä et meil molemmilla sattui olemaan vapaa viikonloppu - nii asia järjestyi helpommin. Illalla se oli ok, vietettiin kiva ilta. Pelattiin ja silleen.

Mut tänään aamulla siis se sai sen kohtauksen ja totta tosiaan vasta nyt alettiin etsiä sitä, kato kun tätä on joskus ennenkin tapahtunut ja mies tullut takaisin tai ottanut yhteyttä siinä kolmessa tunnissa.

Nyt vain ei ole antanut itsestään mitään merkkiä. Ei se paikkakunnalta ole poistunut, kun jätti reppunsa meille."

"No hyvä et sentään on näissä maisemissa vielä. Jani, täytyy kysyä tätä koska saatat tietää.. Ei kai se mitään itsetuhoista ole kertonut sulle?"

"Ei se mitään sellaista sanonut, siis tällä kertaa.. Mutta sen olemus, tänä aamuna ennen sitä kohtausta, se pelotti. Tunnen siis veljes aika hyvin. Ollaan aikojen saatos puhuttu monesti.."

"Täs siis on pikkuinen kiire.. Ei se kuitenkaan kertonut mitään, mitä siellä Ähtäris teki?"

"Ei, ei kertonut - eikä me viitsitty kysellä, ettei se olis niistä ahdistusta ottanut. Totta puhuit, täs on vähän kiirettä sen löytämiseen. Nyt jo viidettä tuntia hukassa."

"Joo. Empä itsekään pahemmin siitä Ähtäristä siltä kysele, kertokoon jos tahtoo jossain vaiheessa. Vaan tiedätkö neuvoo suuntaa, minne menisin?"

"Kyllä Esa, kyl mul on aika hyvä aavistus minne se on saattanut mennä. Täällä kun menee toi rata, Matias on varmaan seurannut sitä jonnekin. Se kun tykkää rautateistä."

"Kyllä, oot oikeessa, se Matias kun tykkää kiskoista. Jani, sulla siis on joku tietty paikka mielessä, mistä löytyisi? Tässä ilmeisesti tosiaan alkaa olla se kiire."

"On. Tätä rataa just tonne länteenpäin, sillan yli, ensimmäinen tasoristeys ja niillä paikoilla sen Matiaksen on ennen löytänyt kun se on vain häipynyt. Seuraa vain tuota kävelytietä ja mee suoraan - se paikka on sen ensimmäisen radan ylityksen vieressä. Tasoristeysalue, helppo löytää."

"Juu. kiitos suunnasta.. Sieltä se varmaan sitten löytyy."

"Nii.. Sä varmaan tahdot mennä yksin sinne? Kato kun me mun Viivin kanssa just haravoidaan tätä kylää, et soittaisin sille - että törmäsin suhun ja tiedät mistä Matiaksen löytää. Se kun on tosi huolissaan kanssa. Me voidaan myöhemmin sit nähdä kyl."

"Toimii se kyllä, toivottavasti tässä nähdään taas. Mut mä lähen nyt meneen. Kiitosta vielä!"

"Juu. Ja, Esa jos pahoja on tapahtunu, nii me asutaan - kun meet rautatieasemalle, siit radan yli ja seuraat siitä suoraan lähtevää tietä. Se on eka talo vasemmalla, postilootas lukee Räisänen."

"Kiitos. Toivottavasti tuon sen Matiaksen mukanani sit kun tuun."

"Kyllä sä sen löydät. Se voi olla jossain metsäs piilos, mut on sillä puhelin mukana. Nähdään sitten kun tuutte."

Miehet kättelivät ja erkanivat eri suuntiin.

Esa alkoi seurata radan viertä menevää reittiä eteenpäin, Janin neuvomaa tietä pitkin. Vastaan tuli salmen ylittävä silta jota ylittäessään täytyi vain toivoa, ettei Matias olisi ottanut ja hypännyt siltä alas. Mies rauhoitteli itseään sillä tiedolla, että rautateistähän se Matias tykkää. Siellä tasoristeyksen läheltä sen taatusti löytää.

Jos veljeä ei sieltä löytyisi, niin olisi kai alettava kalastamaan vesiä. Esa pysähtyi ja katsoi aukeavaa järvenselkää kumpaankin suuntaan. Ei näkynyt mitään kellumassa. Hän jatkoi matkaansa, tästä suoraan tätä tietä niin pitkään, että tulee tasoristeys vastaan. Nehän ne reittiohjeet olivat olleet.

Esaa alkoi pelottaa, mitä täältäpäin kotimaata löytäisi. Hän kaivoi puhelimensa esiin laitteeseen ei ollut tullut viestejä. Hän soitti Tuomakselle, joka vastasikin nopeasti. "Moi Esa! Mitäs uutta?"

"Joo moi. No mä oon nyt täällä Petäjävedel ja kävelen kohden paikkaa, josta ehkä löydän sen Matiaksen. Tuli vain mieleen, tässä kun piti ylittää veden yli menevä silta - että jos mä teen tässä nyt pahoja löytöjä.. Ja mitä se Heidi nyt suunnittelee, kun siitä ei ole kuullu mitään - nii kun tuun takas sinne, nii olis hyvä jos kävisit Alkossa."

"Kyllä mä siellä voin käydä, kävi miten kävi. Miltäs siellä muuten on vaikuttanut tilanne? Oot siis kuullu joltain mistä sen löytäis?"

"Juu.. Törmäsin sen Matiaksen kaveriin tossa. Ihan kiva tyyppi oli, neuvoi mut tännepäin tätä lääniä. Se on siis ennenkin kadonnut siltä ja löytynyt täältäpäin. Seuraan rataa täs. Tie menee sen viertä. Kohta pitäis näkyä tasoristeys."

"No sehän hienoa on, että oot saanu siel apuja."

"Niin. Kuule Tuomas, tää vähän alkaa pelottaa. En oikein uskaltanut kattoo tolt sillalta alas, jos olisi nähny pahoja. Ei siellä mitään näkynyt."

"Hei, Esa - älä turhia pelkää. Sähän oot sanonut, ettei Matias koskaan varmaan itselleen pahempaa tee mitä on tehny. Kaikki järjestyy kyl."

"Kiitos. Niinhän se asia on. Tuomas, mä sain muitakin uutisia.."

"Kerro..?"

"Tos matkalla tänne se mun isän naisystävä Paula - tiedät sen - laitto viestissä - että isä ei voi oikein hyvin. Otti siitä kirjeestä sitten vähän liikaa stressiä."

"Älä hitossa.. Hei, kaikki kyllä järjestyy! Sä hoidat Matiaksen takas kotiin ja asiat järjestyy!"

"Täytyy toivoa, kohta tää tie alkaa päättyä, taidan olla perillä. Mutta kiitos sanoistas, täytyy vissiin lopettaa puhuminen - että jos Matias sen kuulis, niin lähtis ehkä pakoon. Kuulemma oli noista pelottavan oloinen ennen häviämistään."

"Aivan aivan.. Mut kun tuut jossain vaihees takas, niin kyl mulla viinaa tulee olemaan. Oli se tarve sitten mikä. Toivotaan nyt kuitenkin, ettei tässä tuu pahempaa syytä avata niitä pulloja."

"Jep. Totta. Palataan, moi."

"moi"

Esa sammutti puhelimensa, joku viesti oli tullut puhelun aikana, luurista kun oli kuulunut piippauksia. Lähettäjä vissiin Heidi, mutta nyt ei ollut aikaa tutkia niitä. Yksi draama kerrallaan olisi tarpeeksi. Esa sulki kännykkänsä, nyt ei muu maailma saisi tulla kylään. Liikennemerkki läheni askel askeleelta. Höyryveturin kuva. Tasoristeys tulossa.

Kohtapa sitä ehkä löytäisi mitä sitten löytäisi.



 

10. TASORISTEYSALUE  

Askeleet rahisevat tiellä. Metsikössä olija arvaa tulijan, kuulee nimeään huudettavan. Pikkuveli on saapunut. Isoveli miettii hetken mahdollisuutta käydä makaamaan maahan ja olemaan hyvin hiljaa, jottei kukaan löytäisi. Jatkaisi askarettaan, koska se himoittaisi enemmän, syvemmälle vain ja jäisi löytymättä.

Olisiko niin sitten parempi?

Taskussaan hänellä on pieni naula, sillä hän on vähän vahingoittanut itseään. Tosin pikkuveli huutaa taas nimeä. Isoveli, Matias siis, katsoo naulaa ja naarmujaan.

Syvemmälle vain ja hiljaisuus saapuisi hiipimällä.

Tummat ajatukset katkeavat, hän kuulee nimeänsä huudettavan jälleen. Tällä kertaa pikkuveljen äänessä on jo pelon makua.

Nyt siis olisi se hetki, jolloin voisi päättää juuri sen, että tahtooko olla löydettävissä vai antaako vain mennä? Toisaalta sininen farkkuasu ja mukana oleva muovikassi erottuvat hyvin harvassa maastosta. Vain muutama pieni koivu kasvoi tien edessä. Niissäkin on jo osa lehdistä vaihtanut lehtivihreän kellertäviin sävyihin. Syksy tulossa. Tänä vuonna se taitaa tulla aikaisin. Raudan kärki painaa ihoa kuopalle. Kuluu vielä pari huhuilua, ennen kuin Matias tekee päätöksen. Sillä eihän tämä elämä ole tähänkään hetkeen mennessä mitään hyvää tarkoittanut. Tämä olisi tässä ja nyt? Esan ääni alkaa olla jo epätoivonen. Kohta tämä varmaan soittaisi paikalle apujoukkoja. Matias katsoo jo rikottuja ranteitaan. Veli ymmärtäisi ne, mutta paikalle kutsuttu poliisi ei.

Hän laittaa naulan takaisin takin povarin pohjalle ja huutaa:

"ESA. TÄÄLLÄ OLLAAN. MÄ MATIAS! TÄÄLLÄ PUSIKOSSA!"

"NO, ANNA JOKU MERKKI ITSESTÄSI! MÄ EN NÄE SUA!"

Matias alkaa heiluttaa lähellä kasvavaa pientä koivua.

"JOO.. NYT NÄIN MIS OOT - MÄ TUUN SINNE! MITEN SINNE PÄÄSEE?"

"KIERRÄ TON TIEN KAUTTA!"

Pääsisi tänne suoremminkin, vähän matkaa rautatien pengertä eteenpäin, mutta tämä reittiohje antaisi aikaa järjestää itsensä vähän mukavampaan kuntoon. Matias pujottaa käsivartensa takaisin takin hihaan. Ehtii tässä ne vissiin sitten veljelle näyttämään, tosin tämä arvaa kyllä nähdessään takin hihan vähän punertavan. Syvänpunaiset tahrat näkyvät tummansinisessä farkkukankaassa. Kenties ei sillä ole kuinkaan mitään väliä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Matias tajuaa pikkuveljen tällä kertaa ottavan kaiketi yhteyttä viranomaisiin. Varsinkin kun näkee missä kunnossa ranteet ovat - pahemmassa, mitä silloin kerran oli.

Pikkuveli saapuu paikalle metsikön läpi ja seisahtuu.

Esa on löytänyt kadonneen ja sen olisi kenties oltava kuten mahtava seikka maailmassa? Kumpikin katsastaa toisensa katsomalla silmiin ja tajuaa että tämä pelastustehtävä oli jälleen tässä, näitä tulee vielä olemaan.

Esa ei voi muuta kuin istua maahan isonveljensä viereen. Tähän tilanteeseen vasta kerätään oikeita sanoja. Aurinko tulee pilven takaa valaisemaan maisemaa hetkeksi, tuuli alkaa olla puuskittaista. Matias aloittaa keskustelun.

"Sa löysit mind.. uuesti. Sä löysit mut taas."

"Ainahan mä sut löydän.. Viroo taas?"

"Kyllähän sä sen tiedät, että joskus puhun sitä. Jah, Helpottaa se."

Tilanne vaimenee jälleen. Totta. Matias joskus toisinaan heittää Viron kieltä keskusteluun mukaan. Hän on opiskellut sitä aikansa kuluksi. Esa ei siitä sen enempää ajattele, kyllähän sitä nyt ymmärtää. Kuluu taas hetki hiljaisuutta, pikkuveli tarkkailee tilannetta ja huomaa punaiset tahrat veljensä sinisen farkkutakin hihoissa. Esa huokaisee ja alkaa puhua.

"No Matias.. Mä löysin sut sitten taas.. Onkos sulla kaikki hyvin?"

"Kyllä minulla nyt on.. Veel elos."

Esa ei viihti ottaa vielä puheeksi näkemiään tahroja hihoissa. Kunhan ne eivät laajene, hän alkaa tarkkailla niitä. Kuluu taas hetki, jonka Matias rikkoo:

"Sulla taitaa olla asiaa?"

"On mulla. Kuule.. Matias. ei mulla kohta enää ole voimia pelastaa sua aina!"

"Kuule veli.. Sa teit sen taas. Joten älä sinä mitenkään sano ettei sinulla olisi voimia tehdä pelastusta minulle. Sinussa ei ole miestä kestämään sitä, että antaisit minu surma, kuolla."

"Voihan vittu.. oot oikeessa - mutta älä sinä ikinä minulle tätä tee enää. Anteeksi, mutta kunhan täältä päästään kotiin - niin joudut vähäksi aikaa ainakin käymään lanttulääkärillä, taas. En tykkäisi tehdä sulle niin, mutta oot tässä aika lailla jo pakottanut mut tekemään niin.. En mä jaksa olla huolissani susta aina. On mulla muitakin huolia."

"Esa. Ei se mitään. Ymmärsin, että niin sinä tulet kohtelemaan veljeäsi tälläisessä tilanteessa. Sen Anselmin kuolema muutti sinut toiseksi."

"Niinhän se mulle teki. Mutta, Matias. Helvetti sentään, nämä sun karkumatkat on loputtava! Sun takia mun elämä tais hajota nyt. Mulle ja Heidille tuli paha riita kun mun piti taas lähteä sun perääsi. Enkä mä tiedä enää et onko mulla enää perhettäkään. Oli aika paha se riita.

Että veli kuule..

Mä olen tässä sulle.. Siis tosi hyvä ihminen kun en nyt lyö sua turpaan. Mä en yhtään tiedä onko mulla perhettä enää sun vuoksi."

"Pyydän anteeksi tuota. Esa. Olen pahoillani että olen tälläinen sosiaalitapaus. Sa tiedät, että syy siihen miksi olen tälläinen - on se, että meidän kummankin rakas äitimme löi mun päätä pöytään kun oltiin lapsia, et se ei sulle olis mitään pahaa tehny."

"Kyllä mä sen muistan. Sä pelastit mut. Ja siksihän mä aina tuun ettiin sut takaisin kotiin, kiitollisuudesta. En koskaan tuu jättämään sua oman onnesi nojaan. Mutta Matias.."

"Kerro vaan.."

"Tämä kuvio vaan ei ehkä enää toimi siten. Heidi kun ei sua arvosta - ei ollut moksiskaan kun kerroin sun kadonneen. Vaati vain etten lähtisi tänne, vaan et lähettäis lomamatkalle - vaikka kerron sun jättäneestä kirjeestä."

"Jah, ma oon huomannu.."

Se nainen on kuitenkin mun lapseni äiti ja sä mun rakas veli.. Nii mulla ei ole oikein vastauksia tähän yhteenlaskuun. Mutta kuitenkin tässä mä nyt olen sun kanssa keskellä tätä jotain huitsin nevadaa."

Veljekset katsovat toisiaan silmiin. Tämä on vakavaa asiaa ja kumpikin tietää sen. Esa puhui totta, asiat muuttuisivat tämän reissun jälkeen - jotenkin. Taas kestää hetken hiljaisuutta. Matias huokaisee ja väsyneellä äänellä alkaa puheenvuoronsa.

"Esa.. Kyllä mä ton tajuan. En mä niin idiootti ole. Naisesi ei tykkää musta, on tullut selväksi vuosien saatossa. Ja kiitos, että olet siinä. Tällä kertaa en niin olisi enää tahtonut käyvän niin.. Että pelastuisin, että sa löytäisit mut. Olen kyllästynyt tähän elämääni jo, aina vedän muutkin mukaan tähän paskaan. Olen asettanut ajan, jonka kuluttua minua ei enää tule olemaan."

"Veli, kuule mä tiedän tuon.. Matias, sä taidat olla ottanut jotain? Oot sen oloinen."

"Jah. Näät ton kassin. Kävin kaupassa ja ostin kaljaa mukaan. Niitä täällä oon juonu.. En ole muuta nauttinut. Koig on hyvin."

"Hyvä.. Olin huolissani. Siis aina susta saa olla huolissaan.. En mä sitä pahalla sanonut. Ehkä mä oon jo tottunut siihen."

"Jah. Ma tiedän sen, Esa. Sa oled mu vend. Oot mun veli. Sen verran sekaisinhan mä olen, et ei tämä tullut jäämään viimeiseksi hakumatkaksesi. Mutta se taitaa olla vain tätä meidän eluu. Kuid on mulla vielä kaljaa tuos, ainakin voin tarjota sulle sitä, jotain korvatakseni.. Siis kun olen aiheuttanut sinulle huonoa."

Esa nyökkää ja Matias kaivaa muovikassistaan juomat mieheen, tölkit avataan ja siemaisut vedetään. Esa huokaisee syvään. Veli on löytynyt tällä erää, nyt pitäisi sitten suunnitella jatkoa, Esa vaan ajatuksiltaan ei pääse mihinkään järkevään tilaan. Huoli kaikesta painaa. Hän katsoo uudelleen veljensä takin hihoja. Onneksi tahrat eivät ole laajentuneet, toivottavasti vain vanhoja osumia jostain. Esa samalla huomaa pienen naarmun Matiaksen kämmenselässä ja näkee tilaisuutensa ottaa asian puheeksi.

"Niin. Matias? Mun täytyy kysyä tätä.. Toi naarmu sun kädessäs.. Ootko täl kertaa hajottanut ittees?"

"Ei, e.. en ole.. En tällä kertaa ole. Sitähän kysyit?"

"Nii.. Totta. Toi naarmu vaan muistutti siitä kerrasta. Tiedät. Iisalmi.."

"Ai tää.. Se tuli siellä niillä kavereillani kun auttaakseni niitä, toin halkoja liiteristä. Mutta tosiaan.. Tiedän kyllä sen kerran. Esa, ei poistunut ole se vaiva vieläkään.. Kyllä mä aattelin monta kertaa tuossa matkalla itseni tappamista. Ähtäriinhän mä siksi suuntasin, elukat autto.

Esa..

Ei minusta kuitenkaan koskaan olisi sitä tekemään. Tai niin mä ainakin sulle kerron.. Ma olen Väsinyd elämään.. Sa tiedät.. Meidän äiti.. Se saatanan akka.. Sen syytä tää on!"

Samalla oluttölkki Matiaksen kädessä rutistui vihan voimasta ja olut virtasi ulos. Esa valmistautui tulevaan asettamalla oman tölkkinsä syrjään. Matias saisi raivokohtauksen. Tämä käänsi katseensa tyhjälle tielle ja hätkähti.

"SAATANA!! TUOLTA SE AKKA TULEE!"

Matias heitti tölkkinsä menemään tietä kohti ja oli nousemassa ylös - Esa toimi ja hyppäsi itse veljensä päälle. Piti tätä käsistä kiinni, ettei tämä karkaisi kauemmaksi. Matias riuhtoi itseään irti pikkuveljensä otteesta.

"Rauhotu! Kaikki on hyvin! Mä tässä, Esa! Rauhoitu Matias. Äiti ei ole täällä! Täällä ei ole muita kun me!"

Kului minuutti ja Matias alkoi rauhoittua. Rimpuilu lakkasi ja itku tuli. Molemmilta. Esa irrotti otteensa ja veljekset kävivät taas istumaan puita vasten.

Koivujen alle laskeutui painostava olo. Hengitykset tasaantuivat ja silmäkulmia kuivattiin kämmenselkiin. Tilanne rauhoittui. Esa rikkoi hiljaisuuden.

"Et sä taida ihan kunnossa olla?"

Matias huokaisi ja vastasi.

"En, en taida olla. Esa. Näitä on sattunut vähän useammin jo. Ma oon alkanut näkeen joskus sitä äitiä, kun alkaa se viha tulla päälle. Se, että sä tulit tänne - niin auttoi. Mutta toi oli aikaisempaa ahdistusta joka kyti pinnan alla. Piti päästää pois. Siksi mä karkasin aamusta Janiltakin."

"Selvä. Mä en enempää siitä sun kanssa nyt puhu, että menisi kokonaan vihat sulta pois - mut näitä siis on sulla ollut aikaisemminkin? Sä tiedät, että mun täytyy tietää."

"Pari kertaa. Esa, älä pelkää kuitenkaan. Aina kun sellainen on tulossa päälle, niin mä hakeudun jonnekin syrjään. Se äitiasia on alkanut olemaan taas mielessä liikaa. Jätetään tämä nyt tapahtunut meidän väliseksi, ei tästä sen enempää. Janikaan ei tiedä näistä."

Veljekset löivät kättä päälle. Esalle tämä olisi jälleen jotain uutta tiedettävää. Aurinko katosi pilvimassan taakse, tuuli alkoi yltyä. Matias huokaisi jälleen ja alkoi kertoa asiaansa ajatellen samalla, että annetaanpas pikkuveljelle lisää ajattelemisen aihetta.

"Kuule Esa. Minä valehtelin sinulle äsken. Siis ennen tuota häslinkiä. Otan takkini nyt pois, niin näet. Oon mä harrastellut.."

Esa nyökkää ja Matias riisuu takkinsa pois, alla hänellä on T-paita. Musta sellainen, Takin hihassa näkyy sisäpuolella isompia veritahroja. Esa nielaisee katsoessaan veljensä paljaita ranteita. Naarmuja ja viiltoja täynnä. Tuoreita veritahroja ja rupia. Jotkut haavoista olivat jo parantuneen näköisiä ja toiset ihan uusia, uudelleen avautuneita - kaiketi äskeisen painin takia.

Isoveli pukee takin takaisin päällensä kääntäen katseensa pois, sillä kankaan liike ranteiden yli - se kipu - oudosti hymyilyttää, eikä tahdo pikkuveljen näkevän pientä hymyään.

Paljastus suoritettu, Matias pyyhkii hymyn pois kasvoiltaan ja kääntää katseen takaisin veljeensä.

Pikkuveli ei osaa löytää tilanteeseen sopivia sanoja. Tuhansia ajatuksia yhtä aikaa mielessä. Jos en olisi tullut tähän nyt, niin olisinko tällä kertaa löytänyt kuivuneen veljeni? Mitä nyt sitten? Pitääkö nyt ottaa yhteyttä viranomaisiin? Mitä vanha isä tästä tykkää? Kuinka tosiaan isä sitten reagoisi - kun näkisi Matiaksen itse revityt ranteet? Olisiko nyt aika kuitenkin ottaa yhteyttä lääkäreihin? Entä noi raivokohtaukset sitten?

"Esa, puhu vain mitä mieles liikkuu.."

"Kyllähän.. joo.. Siis tiedät kyl et mä tiedän tuosta sun harrasteestas. Se Iisalmen reissu. Oon siis nähnyt ennenkin sun ranteet viilloilla. Muttei ihan noin pahasti. Hitosti nyt mielessä, mut ensimmäiseksi mun täytyy kysyä.. Että.

Matias, olisitko täällä tunnin päästä kuolleena, jos en olisi tullut?"

"Olen sinulle rehellinen, pikkuveli. Vastaus olisi myöntävä. Jos ei tänään, niin joskus. Ehkä tänään, mutten juuri tässä. Ehkä tuolla. Tälle asialle et voi mitään, vaikka tässä puheluita tekisit.. Anteeksi."

"En tiedä mitä sanoa.. Tai tiedän. Hyvä että kerrot miten asias ovat. En ota yhteyttä lääkäreihis kuitenkaan. En viihti tehdä sun elämästä vielä helvetillisempää mitä se nyt on. Matias, mä oon vain nyt säikähtänyt. Mutta kiitos, että oot rehellinen mulle."

"Kiitos veli. Täytyy olla rehelline.. Ei mulla paljoa muita tukioita ole."

"Ja siihen linjaan viitaten, mun on kysyttävä tätä. Matias, onko sulla.. Kuten välinettä nyt mukana, jolla oot tota tehny?"

"Jah.. On mulla. Naula. Mä voin heittää sen naelin kyllä nyt pois. En mä enää sitä tartte."

Matias kaivoi kassistaan uudet kaljat

Esa nyökkäsi ja Matias kaivoi sen pienen naulan esille. Veljekset katsoivat metalliesinettä hetken ja sen jälkeen se heitettiin pusikkoon - mistä sitä ei kukaan löytäisi. Tuon jälkeen muovikassi tarjosi uudet antimet, edelliset kun olivat kaatuneet äsköisessä hötäkässä.

He kilistävät tölkeillään tilanteen kunniaksi, ja sen jälkeen tilanteen keskeyttää rautatiellä ohi menevä juna, kiskobussi. Sen melu katoaa yhtä hitaasti, kuin tulikin. Tuulen puuska kahisuttaa puiden lehtiä.

Matiaksesta tuntuu hyvältä toi, että sittenkin näytti mitä on taas itselleen tehnyt. Totta puhui veljelleen. Ehkä nyt olisi vain antanut mennä, mutta tosi hyvä - että veli oli paikalla kun se ahdistus teki taas sen kohtauksen.

"Esa. Ma voin nyt ihan hyvin. Ahdistus on poissa. Siis oikeesti."

"Hyvä tietää. Siksi mä oon ollut hiljainen, kun tiedän - ettet sä mielellään puhu kun yrität palautua.."

"Totta. Mut kaiketi tässä pitää katsoa mitä toi maailma on tiedottanut tällä aikaa. Toi juna kun tais olla se viiden aikaan menevä.."

Matias kaivaa taskustaan puhelimensa katsoakseen mitä se tietää, kuten nollatakseen raskaat puheenaiheet. Yksi puhelu saapunut Janilta, aikaleima oli pari tuntia sitten. Hänen asiansa on siis vanhentunut. Puhelin menee takin povariin, sen naulan seuraksi.

Aivan, naulan. Äsken hän heitti vain toisen niistä pois. Kaksi niitä oli napattu Janin autotallista. Matias hörppää loput tölkistään peittääkseen alumiiniesineellä pienen virneensä. Naula saisi jäädä yksin hänen omaksi salaisuudekseen. Matias aloittaa jälleen puheenvuorot.

"Esa? Nii varmaan tästä sitten olisi edettävä johonkin? Juotiin kaikki mitä mul oli."

Esa kumoaa loput omasta tölkistään kurkkuunsa.

"Jep. Eihän tässä muutakaan sit voi. Mulla ei ole tähän tilanteeseen mitään sanottavaa, tyhjentynyt olo vain. Kiitos kaljasta, sen tarpeen olinkin."

"Jah. Sa oled mu veli. Ei tartte kiittää, Esa se oli vähintä mid ma pystyin hyvittään tän."

"Tavallaan olen samaa mieltä, Matias. Kaikki on hyvin. Aletaan kävellä takas tonne keskustaan. Kattoo sitten, mitä sitten tehdään. Tälle pitäjälle jäädään sitten vissiin yöksi?"

"Jah. Niin tapahtuu ja lähdetään vain käveleen, mennään niille mun tutuille, Janille ja Viiville. Tuut tykkään niistä, kiva pariskunta. Pakkokin kun mun tavarat niillä."

"Hyvä niin. Aivan.. Eipä täällä meille muutakaan osoitetta ole. Se Jani tulikin tuossa vastaan ja ohjas mut muuten tänne. Sulle karkupaikka tääl just tää alue?"

"Juu.. Yksi monista. Tänne on tullu tultua aina joskus.. Jani teki mitä sanoin, ohjas sut tänne.. Mut lähetään tästä sitten niille, ei tässä muutakaan nyt mun takia voi tehdä."

Esa oli samaa mieltä. Veljekset keräsivät itsensä ylös niiden koivujen juuresta, jättivät tyhjät tölkit muovikassiin maastoon ja rämpivät takaisin tielle samalla vähän siistien vaatteitaan painin jäljiltä. Suunta oli tasoristeyksen yli ja siitä sitten keskustaan päin.

Matkalla Esa käynnistää puhelimensa ja soittaa isälleen, että Matias on löytynyt - ehjänä. Esa laittaa puhelun kaiuttimelle, että myös Matias voisi osallistua puheluun, että isä kuulisi tämänkin ääntä. Vanha mies on tyytyväinen tähän ja kertoo olleensa huolissaan.

"Älä sä murehdi turhia, täällä on kaikki hyvin, toivottavasti sielläkin. Me jäädään tänne Matiaksen kavereille yöksi, kun täältä ei tänään enää oikein pääse. Tullaan kotiin Lahteen huomenna, nähdään ensi viikonloppuna, Heidin ja Lassen kans lähdetään pienelle lomamatkalle viikolla."

"Selvä, soitellaan. Poika, pidä itsestäs ja veljestäs huolta!"

"Aina. Soitan sulle huomenna, kun ollaan kotona."

"Kiitos poika. Voin nukkua ens yön hyvin, kun tiedän Matiaksen olevan turvassa. Soitellaan!"

"Isä, mä pidän siitä huolen - aina. Soitan huomenna! Hei sitten."

"Hei sitten."

Esa sammutti kännykkänsä puhelun jälkeen ja laittoi sen taskuunsa. Enempää viestejä tässä ei jaksais lukea tai vastaanottaa. Matias yskäisee ja alkaa puhua.

"Kuule veli, ihan hyvä et sä vähän valehtelit isälle äsken. Ei sen tartte kaikkee kuulla, varsinkaan mitä tuolla näit. Kato sillä kun se terveys on mitä on."

"Sitä mä suunnittelinkin - ei tässä nyt isää viihti järkyttää. Ja kerta asia tuli puheeksi.. Sun, Matias, pitää tää tietää. Älä säiky."

"Kerro vaan, ma voin nyt ihan hyvin."

"Hyvä. Tos matkalla tänne se Paula lähetti mulle viestin, jossa sanoi - että isä otti siitä sun kirjeestä vähän liikaa stressiä. Mutta tossa se kuulosti ihan hyvävointiselta. Nii ja Matias: Älä sä tosiaan ota nyt ite stressiä siitä kirjeestäs. Joillekin asioille ei voi vain mitään, jossittelu ei auta. Isällä kun ollut huonoa kuntoa jo pitkään."

"Että sellaista.. Esa, en mä siitä kirjeestäni mitään stressejä ala ottamaan. Piti saada jollekin tiedottaa ja ne asuvat sua lähempänä. Mutta Esa? Miten sä voit? Mä tiedän, että oon sen heikompi osapuoli meitä veljeksiä. Mut mä oon kuitenkin sun isoveli. Et miten pikkuveljellä menee?"

Esa pysähtyy ja kiittää Matiasta huomiosta. He siirtyvät istumaan maastoon, tien ojan toiselle puolelle, radan penkereen laitaan.

"Matias. Enhän mäkään mitenkään hyvin voi. Voin sulle nyt siis kertoo.. Ettei sulle ihan aikuisten oikeesti tee se heikkoo?"

"Kyllä voit kertoo. Ma voin hyvin. Siis oikeesti."

"Hyvä. Veikka, mua pelottaa paljon toi isän homma. Sillä menee nyt heikosti ja mä tosiaan pelkään, et me menetetään se.."

"Esa, jos niin käy - niin me selvitään. Isästä mä tykkään - äidistä en niinkään. Ja.. Esa. Kuule! Kyllä se meidän isä sen verran kova äijä on - et jos vähän nyt on kipeä, nii kyl se selviää. Selvishän se siitä meidän äitistäkin! Että älä sinäkään huoli liikaa siitä. Mullakin on huoli siitä, mut elämälle ei voi mitään."

"Kiitos, Matias. Mä oon myös ollu susta huolissani - mut kyl mä tiedän, et sä kai pärjäät? Pakkohan mun on sinuun uskoa. Eihän muuten mistään kaiketi tulisi mitään.."

Kuluu hiljainen hetki, aurinko katoaa lähestyvän saderintaman pilvien taakse. Tuuli alkaa antaa voimistumisen merkkejä. Matias jatkaa puhetta, vastatakseen ja kertoakseen asioita.

"Ei niin.. Esa, kaikki kunnossa. Vaikka se äiti tuli tuossa puheeksi, niin ei siitä mitään vihaa alkanut taas tulemaan. Tuollainen kohtaus kun on henkisesti raskas."

"Hyvä, ei siitä sitten sen enempää - niin lupasin."

"Kiitos.. Esa - mund puolestani täytyy kertoa sulle, että kyllä noi Viivi ja Jani sit tietää näistä mun ranteista ja harrasteesta. Ettet ihmettele, jos he eivät pahemmin järkyty. He tietävät asiasta ja ovat kuten sä - etteivät mulle enempää harmia tahdo. Siis ettei kerro asiasta eteenpäin. Niinhän se, Esa oli?"

"Kyllä, juuri näin on asiat. Kato kun Suomessa itselleen vaaraksi olevat ihmiset pitäisi kai toimittaa eteenpäin, sairaanhoitopiirejen rattaisiin kulumaan loppuun. Mutten sitä mä en sulle tee. Pärjäät se kyllä itsekin ja kerrot mulle, jos asiat menevät huonommin?"

"Jah! Kyllä! Kättä päälle, tää on tällä sovittu. Ja kiitos, veli. Hyvin puhuttu!"

He hakeutuivat takaisin tielle jatkamaan matkaan. Matias kaivoi puhelintaan esille.

"Ma voisin soittaa täs vaihees nyt sille Janille ja kerron, et ollaan tulossa. Siltakin tulee tuossa kohta vastaan, et ehtii sopii missä nähdään ja silleen.."

"Joo, hyvä idea.. Saadaan ilta käyntiin."

Matias käynnisti puhelimensa ja soitti. He sopivat tapaamispaikaksi paikkakunnan K-kaupan parkin. Sieltä voisi ostaa olutta mukaan, koska nyt poikien jäädessä yöksi - illanvietto oli odotettavissa. Puhelun yhteydessä selvisi kellonaikakin, 17:42.

Veljekset hakeutuivat takaisin Petäjäveden keskustaan johtavalle tielle ja piakkoin olivatkin siinä pisteessä, josta Esa oli maisemiin ilmestynyt bussista.

Kauppa löytyi nopeasti Matiaksen ohjastamana, Jani odotti parkkipaikalla. He kävivät ostoksilla ja lähtivät kävelemään rautatieasemaa kohden sillä se olisi lyhin matka perille, Janin ja Viivin kotiin, vanhaan rintamamiestaloon rautatien toiselle puolelle. He oikaisisivat rautatieaseman kautta, kiskojen ylitse - kuten Janin kertomana se oli paikallinen tapa, jos reittiä ei ollut puujunilla tukittu. Taivas pilvistyi entisestään, maisema hämärtyi iltaan ja vesisade alkoi kolmikon ylittäessä rautatietä.



11. HYVÄÄ ILLANJATKOA

Viivi odotteli tulijoita pihalla. Hän oli kantanut puita sisään että takkaa lämmittäisi. Nainen oli vähän päälle nelikymppinen, tummahiuksinen yksilö.   Yllään hänellä oli harmaat verkkarit ja tuulitakki jonka olla Metallican huppari. Hän tervehti tulijoita, Matias jäi vielä Janin kanssa etäämmälle. Viivi kätteli Esaa jutellen tälle pari sanaa.

"Tervetuloa sinulle, Esa. Mukava tutustua. Veljes on kertonut susta paljon aikojen saatossa."

"Kiitosta. Ei kai toi nyt mitään pahaa oo sanonut."

"Ei se mitään pahaa, sanonut sua hyväks mieheks. Mut mennään sisään tästä sateesta. Tulkaa tekin!"

Taka-alalle jääneet liittyivät seuraan, Esa meni taloon sisään Janin kanssa, Matiaksen Viivi pysäytti ja halasi tätä vesisateessa.

"Hyvä, että löydyit. Mä aloin olla huolissani."

"Jah, kyllähän ma ny takasi tulin. Viivi, kaikki huvin"

"Taisit vähän vuotaa, nää takkis hihas.. Kuule, ei tää mitään, Matias. Ne vielä lähtee puhtaaks - jos mennään laittaan takkis heti pesuun. Ehtii se huomiseks kuivaa."

Matias ei ehtinyt sanoa vastaväitteitään, Viivin ohjatessa tätä kanssa sisään, suoraan kellariin ja pesutupaan. Toisaalta hyvähän se oli, ei keräisi liikaa katseita sitten kotipuolessa. Taskut tyhjäksi! Oli komento, Viivin puuhatessa pesuaineiden kanssa - Matias teki työtä käskettyä. Takin povarista housujen taskuihin siirtyivät puhelin ja se pikkuesine naisen huomaamatta.

Yläkerrassa oli talon esittelykierros käynnissä alkaen eteisestä, jossa oli neljä ovea ja portaat ylös. Yläkerrassa olisi yksi makuuhuone ja toimisto. Jani ja Esa kävivät katsomassa kyseiset tilat, sillä Esa nukkuisi sitten siellä.

He palasivat alas takaisin eteiseen, jossa oli kellarin oven lisäksi ne jo mainitut kolme muuta ovea. Olohuone ja vessa olivat oikealla ja makuukammari vasemmalla - jonne Matias oli majoittunut.

Jani ja Esa siirtyivät olohuoneen puolelle, muut tulivat kohta ylös kellarista. Matias meni makuukammariinsa ja sulki oven perässään. Hän haki repustaan ensin pari laastaria pahimpiin vaurioihinsa sekä pitkähihaisen paidan päällensä, että se peittäisi käsivarret. Vaikka muut tiesivät asiasta, nii ei niitä arpia nyt viihtinyt mainostaa. Repun pohjalle jäi pieni metalliesine tulevaisuutta ajatellen.

Matias palasi seuraan ja ilta alkoi. Jani esitteli taloa Esalle, Takkatuli loisti antaen lämpöä. Tila oli avoin, keittiö oli samassa huoneessa. Makuukammarit olivat talon toisessa päädyssä. Olohuoneen sisustus koostui divaanisohvasta, sohvapöydästä ja parista nojatuolista.

Eteiseen johtavan oven vieressä oli se takka ja viihdekeskus huoneen toisella seinällä. Alakerran esittelyn jälkeen miehet istuutuivat muiden seuraksi olohuoneeseen, jossa Viivi oli saanut takan palamaan tunnelman tuojaksi.

Ensimmäiset juomat jaettiin sekä avattiin. Musiikiksi Jani valitsi Radio Rockin toistolistan Spotifystä taustalle. Näillä eväillä tutustuminen uusiin ihmisiin pystyi alkamaan. Pienen smalltalkin jälkeen Esa aloitti isommat puheenvuorot.

"Niin.. Mistäs te muuten tunnette ton Matiaksen?"

Johon itse Matias vastasi.

"Aivan.. sä, Esa et tiedä. Kai se sulle, Jani käy että kerron? Että näin äkkiä aletaan juttelemaan asioista?"

Jani nyökkäsi myöntävästi. Eihän sitä enää viihti peitellä, vaikka joskus oli tuntunut siltä.

"Esa, kyllähän sä muistat kun ne vei kerran vuosia sitten mut sinne psykiatriselle osastolle. Siellä mä ton Janin tapasin. Ystävystyttiin ja siitä lähtien ollaan pidetty yhteyttä. Viivinkin oon niitä ajoilta asti tuntenut."

"Jaa, vanhoja tuttuja ootte siis. Toi Matias ei vaan koskaan ole kertonut teistä mulle - Siis vaikka olenkin sitä hakenut vuosien varrella ympäri Suomea kotiin takaisin, niin tämä on mulle eka kerta tääl Petäjävedel. Oon tienny sun käyvän kyl Jyväskyläs."

Tähän Matias puolustautui.

"Ma mielestäni oon kyl kertonut, mut jos mä en sittenkään ole.."

Viivi tokaisi tähän väliin:

"No kuule, Matias - kato kun sulla on paljon asioita mielessäs - nii eihän sitä kaikkea muista!"

Esa nyökkäsi ja jatkoi kertomalla, että on niitä asioita omassakin päässä paljon liikkeellä - niin eipä sitä tarkalleen kyllä muista kaikkea. Tuli hiljainen hetki. Esaa jäi vaivaamaan se asia, että miksi Matias ei ole Petäjäveden keikoistaan koskaan kertonut. Hän silmäili toisia, etenkin Matiasta.

Isäntäväki tiesi jotain ja siirsivät odottavat katseensa Matiakseen.

Tämä nyökkäsi, nyt oli aika puhua. Hän huokaisi ja otti kulauksen juomaansa. Ei se puhumattomuus ollut muistamattomuudesta johtunut. Tässä siis voisi kertoa oikean syyn Esalle.

"Jah. Kuule, Esa - mun täytyy sanoa, että kyllä se on ollut tietoista, että en ole Petäjäveestä sulle kertonut. Jani ymmärtää tämän hyvin. Esa, mä häpeän joskus sitä aikaa siellä hullujenhuoneella. Että se, ettei niin tahdo kertoa siellä tavatuista ihmisistäkään. Hävettää vain. Parempi mulle siis on ollut olla puhumatta siitä ja sepittää tarinoita Jyväskylästä. Anteeksi."

"Kuule veli, kiitos rehellisyydestäsi. Joo.. Mä tavallaan ymmärrän - kato kyllähän itsekin varoin puhumasta silloin vuosia sitten kavereilleni, et isoveikka on hullu."

Jani nyökkäsi ja hymyili. Oli hänen vuoronsa puhua.

"Matias, tulihan se sieltä. Tästähän me ollaan puhuttu, et kyllä sun pitää veljelles kertoa menneisyydestä, vaikka se vaikeeta onkin. Esa - mä tiedän sen kokemuksesta. Vaikee tollaisista on jutella, kun häpeää. Voipi mennä vaikka suhteetkin sekaisin puhumattomuudesta."

Tähän Viivi jatkoi katsoen Esaan.

"Joo - Kyllähän tämä on ollut joskus aikamoista vuoristorataa ton Janin kanssa elo, - mut empä vaihtais poiskaan. Esa, me ollaan oltu yhdessä jo melkein kaksikymmentä vuotta. Alkuaikoina Jani ei kertonut asioista ja se meinas kaataa koko suhteen. Mutta, Matias - mä oon ylpeä sinusta!"

"Samoin! Veli - sä edistyt elämässäs hyvin!"

"Jah. Ma vaan ajattelin, kun kerta Esa nyt on tässä ja Petäjävesi ulkona - että on aika puhua."

Tämä oli siis suuri hetki, Matias kun ei koskaan pahemmin ollut puhunut menneisyydestään hoitolaitoksessa oikein kellekään - mitä nyt Janin kanssa. Niin nyt kun siitä kaikesta nuoruuden pahasta ajasta oli kulunut melkein kaksikymmentä vuotta, niin painotaakat on hyvä jättää taakseen. Ainakin nyt Esa tiesi enemmän asioita, selvensi tiettyjä asioita. Viivi halasi Matiasta, tätä hetkeä nainen oli toivonut jo pitkään. Oikeastaan kaikki halivat Matiasta, tää oli tunnerikas hetki. Matias vähän kiusaantui toisten pyyhkiessä silmäkulmiaan.

"No kiitosta göigille. Mutta eikös jätetä nyt tää aihe tällä kertaa ja jatketa iltaa?"

Johon Esa vastasi oitis, sillä tätä vähän oli alkanut pelottamaan - kuinka Matias oikeasti voisi. Tämä kun oli tälle ollut suuri hetki, ettei ahdistusta tulisi - niin täytyi ohjata tosiaan puheenaihe muualle.

"Joo, käy kyllä. Tää on just tätä elämää, kiva tutustua uusiin ihmisiin ja paikkakuntaan."

Johon Jani oitis jatkoi:

"Kyllähän se niin on. No, Esa - mitäs sä muute teet siel Lahdes työkses?"

"Mä oon töis yhdel varastolla, vastaavana siellä. Entäs te? Mitäs te teette elääksenne?"

"Mä oon työs konepajalla, ja toi Viivi on myyjä siel K-marketis, mis käytiin."

Viivi korjaa Janin puhetta, että on vastaavana myyjänä siellä.

Tässä vaiheessa Matias pyytää anteeksi ja lähtee käymään vessassa jättäen muut juttelemaan töistään. Kuluu aikaa ja Matiasta ei ala kuulumaan takaisin. Muut hätääntyvät, ulkona kun alkaa jo vähän hämärtää ja sade yltynyt - että yöllinen etsintäkö tästä sitten tuli? Jos toi avautuminen veikin veronsa.

Matias kuitenkin löytyy lasikuistilta istumasta, katselemassa ulos sadetta. Esa kysyy tältä, muut vanavedessään:

"No Matias? Mikä sulle tuli?"

"Teillä Köigil on työt, eikä mulla kai voi koskaan olla. Se vain harmitti, taas. Kaikki on hyvin nyt. Ma tarttin vain hetken aikaa. A- anteeks, jos säikäytin.. Ma kyl voin hyvin, ei tää tosta äskösesta ole. Ei, ei ole.."

Johon Viivi hymyili ja rauhoitti tilanteen:

"Hei, Matias - ei mitään hätää - me kyllä ymmärretään.. Mennään takas sisään. Mä voin tehdä sulle jotain syötävääkin."

Matias nyökkäsi ja nousi istumasta. Kaikki muut palasivat olohuoneeseen, Esan oli vuorostaan käytävä vessassa. Oli tällä hätäkin sinne, toinen syy oli saada paikka jossa pystyisi päästämään pari säikähdyksen kyyneltä muilta salassa.

Ne Matiaksen ranteet olivat järkyttävässä kunnossa sen pitkähihaisen paidan alla. Kuinka isä niistä tykkäisi. Kuitenkin tässä oli odotettavissa perinteisiä saunailtoja, eivätkä noi naarmut nyt niin nopeasti paranisi. Samalla Esan mielessä vielä oli se Matiaksen raivokohtaus. Siinä oli tosiaan ollut pakko käyttää voimaa saadakseen veli rauhoittumaan.

Esan palatessa olohuoneeseen, Matias söi Viivin tekemää voileipää. Jani huomasi Esan mielentilan, mies oli ihan selvästi säikähtänyt äskeistä. Tästä alettiin jutella lisää Esan istuunnuttua. Jani kysyi:

"Esa, onko kaikki hyvin?"

"Joo, on kyllä. Tässä on vain kaikkea mielessä ja toi äskenen vähän säikäytti. Nii, Matias? Voinkos kertoo mitä tullessa kuulin ja sulle jo kerroin? Kuitenkin tulee puheeks tänä iltana."

Matias huuteli loput leivät vedellä ja vastasi:

"Siitä vaan - me täällä puhutaan kaikki kaikesta - kuten oot huomannut."

"Ok. Eli tuos matkal tuli vähän tietoo, että meidän isä otti liikaa stressiä siitä Matiaksen kirjeestä. Nyt se voi kait hyvin. Mutta säikäyttäähän tuollainen, kaiken päälle se vielä tuli kuten pisteeksi. Ok, mä kerron nyt kaiken."

Johon Viivi sanoi väliin.

"Anna tulla vaan, oot ystävien seurassa"

"Kiitos. Siis mulla tuli vaimon kanssa paha riita, kun täyty lähtee tänne. Enkä tiedä, viekö se multa lapsen pois. Yhteydenotot sen kanssa on ollut aika kylmiä mun lähdön jälkeen. Sen riidan päätteeks vielä hajos tavaraakin mun toimesta ja lapsi säihkähti. Mul siis on sellainen kolmevuotias poika, Lasse. Meillä ton Matiaksen kanssa oli kerran kaksi kotia, eikä se oikein kivaa ollut. Nyt tuntuu siltä, että valitettavasti tää iskä antaa saman lahjan.. myös omalle pojalleen."

Esa ei enää jaksanut pitää tunteita sisällään, vaan alkoi itkeä. Ahdistusta oli jo kertynyt jonkun aikaa, nyt puhutusta ja puhumatta jääneistä aiheista.

Matias siirtyi Esan viereen lohduttamaan tätä. Hetken päästä pikkuveli oli jo rauhoittunut ja pyyteli anteeksi itkuaan isäntäväeltä, joka kanssa oli tuossa antanut lohdutuksen sanojaan. Viivi vastasi.

"Esa, ei tuota tarvitse nyt pyytää anteeksi, ei mitenkään. Sulla on ollut ihan helvetilliset päivät tässä - kyllä se nyt jossain vaiheessa täytyy itkuna purkaa."

"Kiitos, Viivi. Eipä tosiaan oo ollut ihan helppoa tässä.. Yksi asia kyllä on jo hyvin, että sä - Matias - löydyit!"

Tähän isoveli vastasi hymyillen lyhyesti ja ytimekkäästi:

"- Ja ajoissa!"

Tähän Viivi ja Jani yhdessä lausuivat:

"Kippis sille!"

Ja he nostivat juomiaan, jättäen tämän aiheen tältä erää käsittelemättä. Kaikki ymmärsivät mistä puhuttiin rivien välissä. Iltaa jatkettiin. Televisio avattiin ja Jani asetti leffan DVD soittimeensa. Komediaa, Mies ja alaston ase.

Elokuva toi kaivattua iloa elämään. Leffan loputtua Viivi lähti katsomaan pyykkiä kellarin pesutuvassa, pesukone olisi jo varmaankin valmis. Matias lähti Viivin mukaan alakertaan. jättäen Janin ja Esan keskenään. Jani alkoi puhua hiljaisella äänellä.

"Esa, nyt kun jäätiin kaksistaan - nii täytyy mun kysyy sulta - vaikka tässä hauskaa iltaa vietetäänkin, että mitä mieltä sä oot tosta Matiaksen.. Harrasteesta. Siis syystä, miksi tässä pyykätä piti."

"Kyllähän se mua pelottaa, Jani, oon mä tienny siitä kyl - et se viiltelee itseensä. Tuolla missä sen löysin, niin se näytti uudemmat jäljet ja ne olivat rajut. Mä en kuitenkaan aio ottaa yhteyttä lääkäreihin, ei viihti ton Matiaksen elämästä pahempaa tehdä."

"Totta, ei me Viivinkään kanssa niin tehdä. Ollaan samoilla linjoilla siinä. Muttei, Esa, toi ihan tervettäkään ole. Kato, oot varmaan huomannut - että Viivi tykkää paljon Matiaksesta, nii mä en sen kuullen viihtinyt tätä kysyy sulta?"

"Kysy pois, Jani."

"Nii Esa, kun löysit sen sieltä radanvarresta - niin kuinka tipalla asiat oli? Matias kun sanoi - kun aikaisemmin puhuttiin, että ”ajoissa” Se alkoi mun haittamaan vähän, et antoko se itsensä löytää helposti?"

"Kyllähän mun sitä piti pari kertaa huhuilla, pelotti kyllä vähän - mutta sitte Matias vastas ja heilutti yhtä puuta et löytäisin sen maastosta. Jani. Tämä oli tipalla tällä kertaa."

"Sitä mä vähän pelkäsinkin. Matias on tainnu mennä alaspäin, vaikka näyttääkin pärjäävän, vai miten sä Esa oot siitä mieltä? Me ollaan nähty toi viimeks viime keväänä."

"Enpä mä oo mitään muutosta pahempaan päin huomannut - ennen tätä päivää. Tietty oon tienny tuosta sen harrasteesta, mut säikähdin kyllä tänään. Uudet arvet oli pahoja. Lahdes se nyt välillä katoilee ja sitä haen, meidän normaalia elämää. Kyllä se joskus kulkee messissä, jos kaverin kanssa vietetään iltaa. Et silleen normaalina pystyy olemaan."

"Aivan. Hyvä kuulla. Vaan, Esa.. Toi itsensä vahingoittaminen ei todellakaan oo mitenkään tervettä."

"Ei niin.. Jani, näin meidän kesken.. Mä olen säikähtänyt asiaa. Kyllä mä siis tiesin, että Matias on vahingoittanut itseään - mutten sitä, että se on nykyään jatkuvaa."

"Ymmärrän.."

"Jani. Asia pitää kyllä korjata. Siis mä oon sen veli, eikä mulla ole paljon ideoita tilanteen parantamiseksi. Mutta meidän mun mielestä, pitää vain katsoa tilannetta ja olla rehellisiä Matiakselle, ettei se siitä pahempaa ahdistusta ota. Nythän se voi ihan hyvin."

"Esa. Oot oikeassa tuossa. Pahin vaihtoehtohan se olisi, että Matias lakkaisi puhumasta meille asioistaan. Sitten jossain vaiheessa sitä kyllä kuulustelis taas lanttulääkärit.. Sillä kun vielä on sitä vihaakin olemassa, teidän äitinne takia. Eli Esa, olikos toi vihasen tuntune ku löysit? Se kun meiltä lähti, niin siinä paukkui ovet."

"Ei, ei ollut. Oli kylläkin kyllästyneen oloinen. Kärsiihän se siitä mutsista, mut nyt ei ollut pahempaa."

"Hyvä, ettei se risti ole nyt Matiaksel päällä. Ettei virkavalta ota tota taas silmätikuksi."

"Totta. Tässä me Jani ollaan kyllä aika samaa mieltä. Sellaista kohtaloa ei nyt Matiakselle tahtois. On sen elämä kylliksi pahaa - että jos se jotenkin jaksaa vielä, niin antaa sen elää - Ja että on meidän kanssa tosiaan puheväleis."

Jani oli samaa mieltä. Esa jatkoi.

"Vaan.. Jani. Puhuin kyllä tästäkin, mua painaa tää - kun paha asia tässä on se, että mua pelottaa mitä se meidän heikkovointinen isä noista jäljistä tuumaa. Meillä kun on aina välillä saunailtoja, eivätkä noin pahat arvet parane ihan parissa kuussa. Tosin jos sen isän kunto nyt vähään aikaan ei saunaa kestä, nii jotain hyvää siitäkin sit olis."

"Esa, kyllä asiat järjestyvät. Sul nyt kyl on ihan liikaa mielessä. Niin tänä iltana, kuten varmaan aina ja koska kohta noikin tulee tuolta alakerrasta - joten eikös sovita, et pidetään yhteyttä. Esa, sä sait tänä iltana just kaksi ystävää lisää!"

"Kiitos Jani! Koskaan ei ole ystäviä liikaa."

Samassa kellarin ovi kuului avautuvan eteisessä, Matias ja Viivi palasivat seuraan. Pyykit olivat kuivumassa ja olisivat huomiseksi valmiit. Jani kertoi Viiville, mitä oli Esan kanssa jutellut - nainen oli samaa mieltä. Tässä Esalla olisi kaksi ystävää lisää. Matias oli hyvillään tilanteesta, salaa tietenkin hän oli pelännyt - ettei illanvietto olisi näin nautinnollinen.

Hänen mustan pitkähihaisen paidan alla oli yhteinen salaisuus, josta tässä ei näyttänyt kellään olevan kiinnostusta jutella. Kyllä mies ne muutenkin muisti, aina kankaan liikkuessa jonkun arven ylitse. Siihen tunteeseen Matias oli tottunut. Hän kuitenkin nautti illasta ja tarjoiluista.

Esa poistui käymään vessassa, nappasi mukaansa kännykkänsä naulakossa roikkuvan takkinsa taskusta ja laittoi sen päälle. Ottakoon viestit vastaan, eipä tässä niitä voi oikein vältelläkään. Uusia sanomia ei tullut, mies luki sen mitä laite oli päivemmällä ottanut vastaan. Viesti oli Heidiltä.

"Mä soitan sulle illalla, täytyy jutella ja anteeksi taas riita. Rakastan sua Esa. Lasselta terveisiä, ollaan Helsingissä. Ollaan mun vanhemmilla."

Positiivinen sanoma sai miehen iloiseksi, sentään rakkaudentunnustus ja poikakin oli lähettänyt terveisensä. Ainakin niin Heidi oli kirjoittanut. Ehkäpä tilanteet tosiaan sutviutuisivat tästä paremmiksi. Kännykkä asetettiin värinälle ja Esa palasi toisten luo olohuoneeseen puhelin taskussaan.

DVD-soittimen näytönsäästäjää näyttänyt televisio suljettiin ja viihde vaihtui niin musiikkiin että lautapeliin, olohuoneen pöydälle levitettiin vanha klassikko: Afrikan tähti. Pelistä syntyi veljestaisto, Matias löysi Afrikan Tähden ja Esa Hevosenkengän. Matias ehti kuitenkin Kairoon ensin ja voitti pelin.

Kaikilla oli hauskaa, he pelasivat vielä toisen kierroksen - jonka Viivi voitti ja Jani tuli toiseksi. Tämän kierroksen jälkeen Esa totesi, että tekipä hyvää pelata sitä klassikkoa pitkästä aikaa. Viimeksi sitä oli pelattukin vuosia sitten.

Juuri pelattu lautapeli tuntuikin yhdistävän kaikkia, he alkoivat muistella pelikertoja. Missä ja millä porukalla kyseistä peliä oli pelattu. Pian muistelut eivät enää käsitelleet vielä pöydällä auki olevaa peliä, jonka reunoja koristivat tyhjät oluttölkit.



12. HYVÄN YÖN TOIVOTUKSIIN

Juttua riittää aiheesta "elämä" humalatilan noustessa. Esa kertoo menetetystä ystävästään, joka tappoi itsensä. Viivi paljastaa Esalle joutuneensa lapsena pahan sedän koskettelemaksi, tämä kun on muiden tiedossa ja tässä talossa puhutaan kaikki kaikesta. Esa hätkähtää tuota uutista, mutta peittää reaktionsa sanomalla, että todella vihaa niitä - jotka sellaista tekee. Samalla ajatellen itse aivan hiljaa, ettei vieläkään asioistaan kerro.

Jani puolestaan kertoo syyn, miksi silloin, vähän yli 20 vuotta sitten joitui hoitolaitokseen: Todisti isänsä itsemurhan. Tämä oli ampunut itsensä poikansa nähden.

Matias valittaa omasta elämästään, kertoo pakomatkojensa syyn - Jonka Esa ja muut tietävät hyvin. Ahdistaa joskus liikaa. Kaikki alkoi siitä, kun veljesten äiti pahoinpiteli kunnolla Matiaksen, jottei Esalle kävisi kuinkaan.

Tuon kertominen päättyy veljeshalaukseen ja Esan lupauksiin hakea veli aina tarvittaessa takaisin kotiin.

Kellon tullessa kymmenen Viivi alkaa tehdä iltapalaa. Juustovoileipiä uuniin, kenenkin tahtomalla lisillä. Aterioinnin jälkeen Esa katsoi kännykkäänsä joka ei ollut viestejä - ja hyvä niin. Äänet hän palautti laitteeseen kuitenkin päälle, jos vaikka saisi puheluita. Heidi kun oli luvannut soittaa. Pelkän värinän kun voisi missata.

Aika kulki eteenpäin elämänkertoja läpi käyden. Musiikki vaihtui isäntäväen levyarkistoon, jotain rauhallista ja tilanteeseen sopivaa. Juomia kului sopivalla tahdilla, mikä puolestaan sai aikaan toisinaan helpottuneen tunnelman. Esa tykkäsi tilanteesta, velikin oli hyvällä päällä ja sen kanssa pystyi juttelemaan.

Ilta jatkui näissä merkeissä. Kellon tullessa yhdentoista, Esan puhelin alkoi soida tulevan puhelun merkiksi.

"Sori, mun on vastattava tähän. Vaimo soittaa.."

Esa poistui talon lasikuistille laittaen oven kiinni perässään ja vastasi puheluun samalla tietäen, ettei siitä mikään iltaa rentouttava keskustelu tulisi.

"No, mitäs sinne?"

"Iha hyvää, äidin kanssa naukkailtiin punkkua, kun Lasse meni maate. Tuli mieleen et kuule Esa,  Kestääkö sulla vielä kauan? Mä kun oon miettiny."

"Ei tässä enää kauan kestä, löysin Matiaksen. Ollaan sen kavereiden luona täällä Petäjävedellä. Lähetään huomenna takas Lahteen kun täältä ei enää päässy millään."

"Eli tuut viimeistään huomenna iltapäivällä? Sehän käy sitten hienosti! Kato, me Lassen kanssa voidaan lähtee täältä tulemaan aikaisemmin."

"Kattoo nyt. Kuule Heidi, Meillä saattaa kestää vähän kauemmin. Ollaan vasta illalla kahdeksan jälkeen Lahdes."

"Mitäh! Kai sieltä nyt aikaisemmin autoja tulisi?"

"Menishän niitä, mut kun toi Matias löytyi aika pahassa kunnossa, ja sen takia meillä on tässä ollut kosteeta illanviettoa. Mä aattelen antaa sen nukkua huomenna pitkään kun sillä on ahdistusta.."

"No koeta kiirehtiä itse, kyllähän se Matias nyt yksinkin osaa matkustella."

"Kuule! Nyt vain on sellainen homma, että MUN veljellä ei mene nyt hyvin enkä mä sitä TODELLAKAAN ole päästämässä yksin matkaan! Ja jos sä et sitä SAATANA. SITÄ. TAJUA. – NIIN.. NIIN meillä on ongelma."

"Hyvä on sitten. En mä jaksa riidellä. No jos sulla kerta kestää tulo, nii mä taidan ottaa sitten Lassen ja lähteä kaksistaan sinne Naantaliin. Oot aika selvästi valinnut sulle tärkeimmät! Me lähetään huomenna! Vai tuutko?"

"MÄ sanoin, että EN jätä veljeeni nyt tohon tilaan yksin. TAJUA JO SE!"

"JUKOLAUTA! Aikuinen mies se on, mitä sä sitä koko ajan vahdit! Esa se on nyt joko me tai Matias!"

"Et sä voi pyytää mua tollasta valitsemaan.. Ajattele nyt itsekin!"

" Anteeksi tosiaan toi, oot oikeessa. Tää meidän juttu on vain menny solmuun, eikä se sun veljes syy ole. Tietenkin sä autat sen kotiin. Esa. Anteeksi. Mul on vain ikävä sua ja vielä oon pettynyt. Mä haluun sut kotiin."

"Saat anteeksi. Heidi, kyl tää tästä - mut tosiaan oon Lahdes vasta huomenna illalla. Onhan mul täs viel lomaa, ehtii täs jutella."

"Sä siis et tuu aikaisemmin.  Me taidetaan sit pysyy täällä huominen. Oot valintas tehny. Lähden sitten sinne Naantaliin kaksistaan Lassen kanssa, mut sama kai se sulle on."

Tässä vaiheessa puhelua Esa todella suuttui.

"No voihan JUMALAUTA SUN KANSSA! HYVÄ ON - SIITÄHÄN SAATANA SITTE LÄHETTE KAKSISTAAN - TÄLLÄ HETKELLÄ MULLE ON TÄRKEINTÄ SAADA MUN VELI TAKAS KOTIO, EI KAIKKI SAATANA PYÖRI SUN YMPÄRILLÄ!!"

Tässä vaiheessa Heidi katkaisi puhelun jättäen Esalle kylmän olotilan. Hän yritti soittaa takaisin, mutta luurista kuului vain, ettei tavoittelemaanne numeroon saada nyt yhteyttä. Josta Esa tajusi Heidin sammuttaneen puhelimensa.

Ei tahdo siis kuulla mitään miehestään.. Että se siitä perheestä sitten, mennäänpäs tästä sisään kiittämään veljeä kaikesta. Juuri kun Esa nousi penkiltä, valmiina väkivaltaan - kuistille astui Jani. Hän pysäytti Esan, miehet jäivät seisomaan. Tilanne alkaa hiotumaan pois. Jani asetti kätensä Esan olkapäälle ja alkoi puhua.

"Kuule, tais olla paha puhelu? Sitä vaan et jos rauhoittuisit vähän nyt, ennen kun tuut sisään.. Matias tuolla alkoi pelätä."

"Oot kyllä oikeassa. Anteeksi. Kieltämättä teki mieli tulla ja niinkuin kiittää sitä kaikesta lyömällä turpaan. Jani, kato ku nyt se mun vaimo ottaa nyt sen mun poikani ja lähtee huomenna Naantaliin. Oli jo menny Helsinkiin. Meidän piti tehdä se matka yhdes, ennenkun tämä taas tapahtui ton kans.."

"Älä helvetissä.. Oon pahoillani, mut miten sä voit?"

"Niin.. no.. mun koko elämä kuten levinnyt käsiin, oon jossain kaukana kaikesta ja vituttaa tilanne. Mutta olen hyvilläni tilanteesta kuitenkin. Veli turvassa ja mä.. no hajalla kuten ymmärtää saattaa.."

"Kuten sanoin, niin sä oot hyvä veli ja mies kuitenkin, mitä tässä oon sua oppinut tunteen. Hajalle tässä tilanteessa nyt kaikki kyl menis.. No entäs se sun nainen. Ei kai kokonaan lähtenyt? Kuule, jos nyt vähän istuttais et rauhoittuisit, olis hyvä kaikille."

Esa myönsi Janin puhuvan nyt täyttä asiaa. Miehet istahtivat kuistin penkille. Esa kelasi hetken Janin kysymystä ja antoi vastaukseksi mitä toivoi elämän antavan huomenna eteen.

"No, Jani. Vissiin se vaimo ei kokonaan lähteny onneksi, Katos.. Sillä kun on vanhemmat siellä Hesas, sinne meidän piti lähtee - ennen tätä. Sen porukat on lähössä pitkälle matkalle ja Heidi halusi nähdä ne. Sen takia se varmaan lähti sinne yksin. Niin täs kävi."

"Aivan, katos - asiat selkenee kun niitä rauhas aattelee."

"Oot oikees, Jani. Sitä vaan huomenna pitää sitten odottaa puhelua, jossa se pyytää taas anteeksi tätä riitaa. Ei vaan joskus tai aina tajua, että isoveli on mulle tärkeä."

"Oot kyllä hyvä veli Matiakselle."

"Kiitos.."

"Esa. Meidän on nyt tästä mentävä sisään ja muuten sun pitää rauhoittaa Matias, ettei se taas karkaa. Oli häviämäs kellarin kautta taka-ovesta, mut kiinni saatiin. Viivi jäi sitä rauhoittelemaan tonne. Se puhelu kun oli aikas äänekäs. Matias säikähti. Huonekalujakin kaatui."

"Ai helvetti.. Anteeksi!!"

"Ei mitään, mutta muista että Matias tarttis nyt sua, et rauhotu ny."

"Tietenkin. Alan mä olla rauhoittunut. Ja anteeksi Jani tosiaan toi huutoni. Mun piti puhua sen naisen kanssa ihan rauhallisesti ja silleen mut sitten se meni taas siihen seinille rääkymiseen.. Sekin tais olla kännis,   ja siitä se taas lähti."

"Eipä mitiä, näitä sattuu.. Esa - on sitä tavaraa tässäkin talossa joskus samoissa merkeissä hajonnut. Elämä kun on.. Mut nyt pitää lähtee takas tonne sisään."

He palasivat sisään olohuoneeseen, jossa sohvalla istunut Matias katsoi kädet niskan takana lattiaan, Viivi oli hänen vieressään rauhoittelemassa tätä. Esa pyysi molemmilta anteeksi ja Matias rauhoittuu. Veljekset halaavat, ja tilanteesta puhutaan muutama sana - jotta siitä päästäisiin yli ja iltaa voisi jatkaa ilman pelkoja uusista karkaamisista.

Tämän jälkeen seurue alkaa siivomaan olohuonetta. Äskeisessä rytäkässä tosiaan Afrikan tähdet ja tölkit lensivät pöydältä lattialle Matiaksen ahdistuessa ja lähtiessä kellaria kohden kaataen samalla huonekaluja.

Tämä tapahtumaketju oli asia, josta onneksi Matias itse kaivoi ensin naurun esille. Nauru tekikin hyvää. Täydellinen lauantai-ilta Suomalaisittain, kämppä palasina.

Nyt taas olisi hauskan pelituokion aika, niin Matias saisi muuta ajateltavaa. Pelin osia oli hauskaa etsiä, pian kaikki oli kasassa ja jälleen kisattiin, kuka ehtii ensimmäiseksi Kairoon. Aikaa kuluu, kello tulee vartin yli yhden ja Viivi menee nukkumaan jättäen miehet keskenään.

Tilanne on alkanut koko ajan nousevan humalatilan ansiosta vähän ahdistamaan Esaa, sillä hän tahtoisi yhä kiittää veljeensä turpiinvedolla kaikesta tästä tänäällisestä. Mutta kuitenkin vetää rauhallista roolia. Nyt kun ei jaksaisi enää haeskella karkuun lähtenyttä Matiasta ympäri yöllistä Petäjävettä.

Hän raivaa tuon ajatuksen päästään kysymällä löytyisikö talosta uuäspee kännykkälaturia. Sille olisi kuten tarvetta, kotoolta lähdettäessä ovet paukkuen - ei oikein pakkaamista ajateltu. Laturi löytyy ja sammutettu laite liitetään yhteen keittiön pistorasioista.

Kellon tullessa puoli kaksi, Esa sanoo muille hyvät yöt ja lähtee yläkertaan nukkumaan. Jani ja Matias jäävät vielä pelaamaan.

Tämä päivä sai olla tässä. Huomisesta tulisi mitä tulisi.

Talon yläkerrassa oli siis kaksi huonetta, joista toinen oli makuuhuone ja toinen toimisto kautta viihdehuone. Esa etsi huoneen, jossa oli sänky. Vanha heteka. Väsymys taas tuntui aaltoina - hän ei jaksanut ottaa edes vaatteita vähemmäksi pois päältään kun asettui makuulle päiväpeitteen päälle. Alakerran äänet kuten vain katoavat tajunnasta, tyyny ja patja ovat pehmeitä. Rauhallisuus saapuu.



13. LIMBUS III

Tummuudesta syntyy illan tilanne uudelleen, olen olohuoneessa. Vihaisena, Heidi vie lapseni ja se on veljeni syy. Pamautan Matiasta turpaan ja tämä lentää ikkunan läpi lyöntini voimasta.

Vieraanvaraisuus loppuu siihen, Jani heittää minut ulos. Siellä ukkostaa. Matias makaa maassa, otan yhden Viivin kukkaruukuista - ja juuri kun olen murskaamassa veljeni pään sillä, tämä avaa silmänsä ja sanoo:

"Tällä olis tälläine auto ja se tulis korjaan sitä talliis."

Tämä on rauhallinen aika elämässä, äiti silittelee pestyä pyykkiä. Radio toistaa Dannyä, leikin pikkuautoilla olohuoneen lattialla Matiaksen kanssa. Kaikki on kivaa ja hauskaa. Tämä on lapsuudenkoti, neljännen kerroksen kolmio kerrostalossa.

Isä tulee kotio töistä vähän myöhässä - liikenteen syytä. Äidille se selitys ei kelpaa, vaan hän ottaa ja huutaa tälle, että kuitenkin kapakassa olit! Äitisi ottaa kuuman silityslaudan ja lyö sillä isää.

Ulos puhkeaa ukkosmyrsky.

Pakenen Matiaksen kanssa meidän huoneeseen ja Matias laittaa oven kiinni.

Pelkään. Ne tappelevat taas. Tavaraa hajoaa, ulkona salamoi. Itken, Matias rauhoittaa.

"Esa, ei sun tarvitse nyt pelätä. Noi vaan nyt vähän leikkii aikuisten leikkejä.."

"Mutta miksi äiti lyö isää?"

"Se ei varmaankaan enää tykkää siitä."

Samassa huoneen ovi tulee sisään karmien kanssa. Äiti on heittänyt isän sen läpi. Menen piiloon sängyn alle. Seuraavaksi Matias lentää huoneen poikki ja syöksyy ikkunasta ulos pudoten pihalle.

Tilanne Muuttuu Sumeaksi, Mutta Tajuan Ajan Liikkuvan Eteenpäin. Katson Tapahtumia Kuten Vierestä. Äiti Pahoinpitelee Veljen Minun Valittaessa Kaurapuuron Pohjaan palamisesta. Hetki Pysähtyy Ja Katoaa Pelottavaan Tummuuteen. Tila on porrashuone, ensimmäinen kerros - se mistä näkee ulko-oven. Nyt se avautuu.

Paha setä on läsnä, oviaukossa ja tulee luokseni. Lähden pakoon, setä saa minut kiinni. Pahoja asioita tapahtuu. huudan.

Valot sytytetään, tilanne syöksyy eteenpäin ajassa. Olen kuten Ossin luona Matiaksen kanssa. Tämä katoaa ja me Ossin kanssa lähdetään etsimään miestä ympäri pimeätä kaupunkia, jonka tunnistat Jämsäksi. Paha pelko ajaa meidät rautatieasemalle. On yö ja näytöissä lukee varoitus ohittavasta junasta. Laiturilla seisoo hahmo ja se on Matias. Juoksen mutta olen liian hidas. Veli ehtii hypätä tavarajunan alle.

Tilanne hajoaa koostuakseen hetkeksi, kun tulen töistä kotiini.

Löydän Heidin keittiön pöydän luolta itkemästä. Kysyn mitä on tapahtunut ja nainen vastaa poikani, Lassen, joutuneen pahan sedän kynsiin leikkipuistossa. Lasse säikähti sitä miestä, pääsi siltä karkuun ja juoksi suoraan auton alle. Nainen saa kerrottua, että lapseni on kuollut - ennen kun murtuu itkuun.

Romahdan lattialle nojaamaan kaapistoa vastaan. Heidi lähtee pois, perheeni on hajonnut sirpaleiksi, otan yhden niistä sirusta ja viillän sillä ranteeni auki. Tilanne himmenee täyteen pimeyteen. Tunnen istuvasi jossain.

Olenko kuollut?

Pimeydestä alkaa kuulua veden losketta, tilanne valaistuu laskevan auringon viime säteisiin. Olen istumassa Lahdessa uimarannalla, Vesijärven rannassa. Muutoin tyynestä vedestä astelee ylös hahmo, jonka tunnistan heti ystäväksi - Anselmiksi. Hän tulee istumaan viereeni ja alkaa puhua.

"Esa. Ei sun kaiketi kannata hukuttaa itseäsi ilman seuraa."

"Oliko se nyt niin selvää, nää mun ajatukset, et näit ne sieltä pohjasta asti?"

"Olivat kyllä. Elämäsi taitaa olla hajonnut nyt?"

"Sitähän se on. Veli tappoi itsensä, isä kuoli, lapsi jäi auton alle ja kuoli, vaimo jätti.."

"Voi kyynel. Hohhoijaa, sun elämä on kyl yhtä draamaa. Anteeksi toi, Minusta me olemme nyt vaan tasoissa. Vanhempi vanhemmasta. Elämä elämästä ja sitä rataa."

"Voin siis mielestäsi kadota veden alle?

"Aivan sama, menemme sinne yhdessä - kuitenkin.."

Me nousemme ja kastumme.

Esa avasi silmänsä ja näki, että huoneen kolmesta ikkunasta kajasti jo vähän valoa. Se välkkyi sinistä, alakerrasta kuului meteliä. Samassa myös portaat alkoivat kolista Janin juostessa ne ylös rynnätäkseen huoneeseen. Ikkunalasit sälähtävät samassa sirpaleiksi.

"ESA HERÄÄ, MATIAS LÖYTYI! Se oli.. Olen pahoillani. Se löytyi tuolta alhaalta, keittiöstä lattialta verilammikosta." Esa siirtyy nopeasti alakertaan Janin perässä, missä tapaa järkyttyneet ihmiset. Jani ojentaa Esalle kirjettä, jonka Matias oli kirjoittanut ennen tekoaan. Siinä hän kertoo tekonsa motiiviksi sen, ettei jaksa enää olla painolastina muille.

Veljen ruumis makaa keittiön lattialla, ranteet halki. Punainen lampi lattialla. Esa romahtaa istumaan sohvalle sen luettuaan.

Tila katoaa sumuun, hälinä lakkaa. Jäljellä kaikesta vain sinä ja se sohva, tunnet jonkun istahtavan sille. Käännyt ja näet Marketan. Syyllistäminen valuu vuolaana virtana päällesi kuiskauksina.

"Esa, Miks et tullut hätiin kun mä tarttin? Miksi et sanonut mitään, kun Anselmi oli soittanut sulle? Miksi sä.. Et välittänyt tulla auttamaan mua?"

"Olen pahoillani kaikesta!"

Toiselle puolellesi istahtaa Anselmi, edelleen sinisenä, vaatteet vettä valuvana ja ruumis mädäntyneenä. Suosta nousseena.

"Esa, tulet vielä seuraamaan jälkiäni. Äiti, mennä me manalaan ja jätetään toi tuhoamaan itseään. Se ei vaan välittänyt meistä. Kukaan ei tule välittämään siitä, jää yksin."

Sohva katoaa altasi. Tunnet vain hahmojen tuijottavan sinua tiiviisti. Hohtavat kädet tulevat luoksesi. Räjähdys.

Pitelet raivon vallassa olevaa veljeäsi kiinni keskellä katua. Ettei tämä tappaisi solvauksia syytävää naista. Teidän äitiä.

Otteesi irtoaa ja tapahtuu pahoja asioita.

Pimeys. Avaat silmäsi. Olet vanhus.

Lasse riehuu asunnossasi, annat tälle rahaa - jotta lähtisi pois. Ennen katoamistaan, poikasi ottaa aseen - tähtää sinua ja ase laukeaa.

Esa nousee istumaan sängyssä. Taas näitä painajaisia, jotka vain pahenevat koko ajan. Hän nipistää vielä itseänsä tajutakseen, että tämä nyt tässä oleva tilanne on totta. Ulkona taivaalla näkyy sarastus. Aurinko on vasta nousemassa, mistä mies tajuaa kellon olevan ehkä jotain vähän yli kuusi tai vähemmän. kelloa tässä ei pysty katsomaan, koska kännykkä on alakerrassa latauksessa, eikä huoneessa ole kelloja. Esa toteaa itselleen, ettei tässä ole mitään asiaa alakertaan. Ei vielä jaksaisi nähdä mitä viestejä kännykkään oli vaimolta sadellut. Herättäisi vaan muut. Vessaankaan ei tässä olisi asiaa.

Mies menee takaisin makuulle, päiväpeitteen alle ja samalla toivoo jos saisi torkahdettua vielä pari tuntia ilman sen kummempia painajaisia. Puolen tunnin kuluttua sänky hiljenee, aikaa kuluu eteenpäin ja Esa havahtuu hereille auringon paistaessa silmiin. On siis aamu ja alakerrasta kuuluu jo kolinaa. Mies keräsi itsensä ja siirtyi alakertaan, keittiöön jossa Viivi teki aamupalaa. Kahvi oli tippumassa.



14. KOTIINPALUU

Viivi huomasi keittiöön tulleen vieraan.

"Huomenta Esa, mitens nukuit?"

"No sänky oli kyllä hyvä, painajaiset eivät. Kuuluvat vain tilanteeseen. Mitens se yö tässä kerroksessa meni?"

"Ihan hyvin. Siis kysyit kyllä sitä, miten Matias pärjää. Se nukku rauhallisesti koko yön. Kävin tuossa sitä katsomas, siellä se kammarissa oli ja nukku."

"No hyvä. Sitä mä vähän kyllä kysyin. Olin siitä huolissani. Näin aika pahoja painajaisia taas.. Toivottavasti en pahemmin huudellut. Viivi. Mulla kun on noita yökauhuja aika paljon."

"En ihmettele.. Et sä kyllä huudellut, en mä ainakaan kuullut. Mutta juotko kahvia? Keitin sit just."

"Kyllä kiitos. Saa tän päivän alkamaan. Mut ensin mun pitää käydä vessas."

Esa siirtyi vessaan asioilleen ja pian istuikin keittiön pöydän ääreen, johon Viivi oli kattanut vähän aamiaista. Janikin kuulosti olevan hereillä ja pian hän liittyi seuraan. Matias vielä nukkui. Seinäkello näytti aikaa kymmenen aamulla.

Juttu luisti kuten eilenkin, Esasta tuntui vähän levolliselta tietää - että Matiaksen ystävät olivat mukavia ihmisiä, Jani ja Viivi tuntuivat olevan mukava pariskunta. Tämän Esa myös mainitsi heille, he kiittivät ja puolestaan kertoivat - että Esa oli ollut odotettu vieras jo pitkään. Matias oli ajatellut jo pitkään kutsua pikkuveljensä Petäjävedelle. Juttua riitti tuosta asiasta, kunnes kello tuli puoli yksitoista.

Oli siis aika suunnitella paluumatkaa, joten Esa otti asian puheeksi.

"Niin.. En mä tässä eilen ehtinyt katsoo aikatauluja kun tänne saakka ja eilen en viihtinyt ottaa kotimatkaa puheeks Matiaksen takia. Sen ahdistukset.. Teillä varmaan on nettiä, että pääsisi katsomaan niitä aikatauluja täältä takas sinne Lahteen?"

Johon Jani vastasi oitis.

"Joo. kyl tuolt yläkerrasta tietokone löytyy. Kyllä täältä julkisilla pääsee tänäänkin Jyväskylään. Voidaan kohta mennä sinne meidän nettiin kattoo tietoja."

"No hyvä ja kiitos Jani. Kohta kait toi Matiaskin heräilee tosta, joten olisi aika saada tietoa - että miten tästä eteenpäin."

Tähän Jani naurahti hivenen.

"Esa. Sillä Matiaksella voi olla oloja päällä, kato kun eilen sen jälkeen kun sä olit mennyt maate - niin se pyysi pikkupääsyä baarikaapille. Sitä ahdisti vieläkin se sun puhelu terassilla ja tahtoi vahvan yömyssyn, että sille yöllä ei tulisi mitään tyhmää mieleen."

"Jaa.. No, hyvähän se on. Niin se puhelu.. Täytyy korjata se tilanne kunhan Lahteen tästä ehtii. Se Heidi, siis mun vaimo vaan ei tunnu tajuavan - että tietenkin mä lähden ettimään tota Matiasta sen kadottua. Se jotenkin väheksyy tota Matiasta täysillä."

"Meitä naisia on moneksi kyllä.."

"Oot oikees Viivi tuossa. Mutta se on sitten odottavissa mitä siellä odottaa.. Niin.. Mä tahdon vielä kerran pyytää teiltä anteeks sitä puhelua, kun huudoksi se meni ja meinasi mennä uudeksi etsinnäksi. Mä oon tosi pahoillani siitä."

Johon Viivi hymyili ja sanoi:

"Eipä mitään - kato näitä nyt sattuu. Itse kullekin."

Johon Esa huokaisi:

"Tuntuu vaan tulevan nykyään vähän liian usein.."

"Aivan, elämä kyl on. Mutta Esa. Jos nyt käydään siellä yläkerras kattomas niitä tietoja netistä? Saat tämän päivän alkamaan."

"Käydään vaan.. Kellokin alkaa olla kohta puolenpäivän ja yhtään en tiedä aikatauluista täältä Jyväskylään päin."

Miehet poistuivat keittiöstä, jättäen Viivin kattamaan aamiaista myös Matiakselle. Tämän makuuhuoneesta kun alkoi kuulua ääniä. Ylhäällä selvisi loppupäivän ohjelma. Asemalle on lähdettävä kahden jälkeen kävelemään. Juna lähtisi puoli kolme, olisi kolmelta Jyväskylässä - josta bussi Lahteen lähtisi vartin yli kolme. Perillä se olisi Lahdessa he olisivat kuuden maissa.

Esasta se tuntui aika sopivalta, ehkä asiat Heidinkin kanssa järjestyisivät miehen palattua näin pikaisesti. Lomasta jäisi päiviä jäljelle ja voisi sitten perhesyihin vedoten ottaa vielä yhden palkattoman vapaan. Ehtisi korvata poissaolonsa naiselleen. Kaikki sutviintuisi taas uomiinsa. Ainakin tämä oli toiveissa, tällä otteella. Vaan toteutuminen saattaisi olla rajamailla sillä mies muistaa sen, että Heidihän lähti jo eilen Helsinkiin Lassen kanssa ja tänään on Naantalissa. Kotona ei olisi odottamassa siis ketään.

Tuomaksen ostokset siis saattaisivat tulla käyttöön kotipuolessa. Viinaa olisi kaapissa ja kummallakin lomaa. Vaikeat asiat vain olisi sysättävä tulevaan.

Miehet palasivat alakertaan, jossa Matias jo oli aamiaisella. Tämä kyllä tiesi, mitä tuleman piti. Tänään lähdettäisiin takaisin kotiin ja se olisi aika hyvä asia. Tämä reissaaminen voisi olla taas nähty. Esa kysyi:

"No huomenta, Matias. Onko pohmelusta?"

"Huomenta vaan. Pohmelus jah. Piknetaja. Olot siis päällä.. rapula. Taisitte kattoo ylhääl aikatauluja?"

"Juu.. Tässä on vielä kaks tuntia aikaa ennen asemalle lähtöö. Ollaan Lahdes sit kuuden maissa. "

"Ihan hyvä.. Kyl se on. Iha huva. Jah, ihan hyvä. Mä meen tästä nyt vessaan.."

Matias poistui kylpyhuoneeseen, Jani ja Esa alkoivat hiljaa jutella tilanteesta. Onko vaaraa - että taas pitää järjestää etsintöjä? Mies kun oli vähän outona, että pitäisikö mennä katsoo sen perään kun se vessa on eteisen yhteydes? Viivi totesi siihen, että pojalla taitaa olla vain vähän jälkitauteja illasta ja siks vähän sekava. Ei mitään muuta ahdistusta nyt ollut havaittavissa, ei se nyt karkaa minnekään.

"Taidetaan vain ylireagoida tässä, mutta asialle ei voine mitään."

Miehet olivat samaa mieltä, jos pahin olisi jo takana - tällä kertaa. Matias palasi takaisin muiden luokse.

"Minustako puhuitte? Voin siis kyllä hyvin nyt, ellei tota pohmeloo oteta huomioon."

Tuohon Viivi sanoi tomerasti.

"Sitä mä noille sanoinkin."

"Aivan ja anteeksi Matias, mutta varmaan ymmärrät mun huoleni?"

"Jah, ma tiiän sen. Esa. Muttei nyt enää tartte olla huolissaan. Ainakaan nyt vielä."

"Mitä sä sillä tarkotat?"

"No.. Te kaikki tunnette mut. Joskus taas tämä tapahtuu, muttei tänään."

Kaikki nyökkäsivät, Matias tiesi mitä puhui. Miehet siirtyivät olohuoneeseen istumaan, Viivi jäi siivoilemaan keittiötä aamupalan jäljiltä ja sitten alkoi tehdä veljeksille ruokaa - että jaksaisivat matkansa.

Jani laittoi musiikit taas soimaan. Esa muisti puhelimensa ja haki sen laturista ja laittoi päälle. Akku täynnä, mutta laite ei vastaanottanut mitään viestejä hetken odottelun aikana. Äänetön profiili sai siis jäädä päälle. Hän palasi muiden seuraan todeten, että kaipa tässä saa olla rauhassa - ei ollut tullut viestejä. Juttua seurasi tuosta sympatioiden ollessa Esan puolella koko jutussa.

Ruoka tuli valmiiksi ja se maistui veljeksille hyvin.

Kello tuli varttia vaille kahden. Esa alkoi tehdä lähtöä.

"Niin, Matias? Kaiketi tästä kohta pitää lähteä sinne asemalle päin?"

"Jah. kolme varttia junan lähtöön. Parempi lähteä nyt. Viivi ja Jani, Ystävät - kiitos taas tästä!"

"Eipä mitään, Tiedä Matias - me ollaan täällä aina sua varten. Kunhan aikaisemmin ilmoitat, koska oot tulossa - että tiedetään olla paikalla. Nyt vaan siis sattui hyvin kun kummaki oli vapaat."

"Jah. Kyllä me tässä tullaan näkemään. Ja kyllä sovitaan noin."

Esa tokaisi tähän väliin.

"- Ja mielellään siten, Matias - että kerrot et lähet tänne, ettei taas luulla karkumatkaks."

Matias nyökkäsi. Jani kätteli Esan.

"Esa, muista mitä eilen illalla puhuttiin - sait tästä kaksi ystävää lisää!"

"Kiitos, Jani."

"Totta! Esa, sinuun oli mukava tutustua!"

Viivi halasi Esaa, tämä kiitteli toivotuksista. Matias hymyili, tämä onnistui hienosti.

Veljekset lähtivät vielä katsomaan makuusijojaan, että oliko kaikki tavarat mukana. Palattuaan olohuoneeseen, he hyvästelivät isäntäväen. Esa vaihtoi puhelinnumeroita Janin kanssa tulevaa varten, he sopivat - että ollaan yhteyksissä jos tarvetta tulee.

Seurue siirtyi eteisen puolelle, jossa Viivi reititti pojat menemään rautatien alikulun kautta, puunlastauspaikalla kun on juna - näki sen kun kävi aamukävelyllä. Radan yli ei nyt siis pääse asemalle oikaisemaan, Matias tietää reitin. Esa kiitti ohjeista ja toivotti hyvää jatkoa. Toivottavasti vielä joskus nähdään paremmissa merkeissä.

Matka asemalle sujui nopeahkosti, Matiaksen kertoillessa satunnaisia muistoja - jotka olivat tällä paikkakunnalla sattuneet. Sekä sanoessaan monesti, kuinka iloinen oli siitä - että Esa ja muut tulivat hienosti toimeen.

Petäjäveden asemalla ei veljeksien lisäksi muita ihmisiä näy. Sade loppuu, mutta tuuli vähän yltyy tuodakseen sitten uuden sadekuuron. Kiskobussin tuloon on vielä kymmenen minuuttia aikaa Matiaksen kännykän kellon mukaan, tämä kun tarkistaa aikaa melkein joka toinen minuutti. Tilanne on ilmeisen lakoninen. Kummallakin veljeksellä on oloja eilisillasta ja tilanne ilmeisesti käy Matiaksen hermoille.

"Esa?"

"Mitä?"

"Kiitos taas tästä. Mul on kyl krapulaa, mut mä yritän olla seurana tolla kotimatkalla. En mä tiedä mitä täs muuta sanoo.. Kuten sanottu, on pohmoloa.."

"On sitä vähän mullakin. Muttei mitään. Kato. Tää on tätä meidän juttua. Sä katoot joskus jonnekin ja mä haen sut kotiin takas."

"Esa. Mä vaan en kohta enää tykkää siitä. Ei mitään pahaa mielessä, mutta tajuat kyl - et mua vituttaa tää tilanne. Jah, sä kyllä hyvin tiedät tämän, oon sanonut usein. Tahtoisin et kaikki olisi paremmin. Anteeks et mä nyt vuodan tätä, mut.. Siis miks mä oon mitä oon - siis osasyy.."

"Kerro, jos helpottaa.."

"Jah, Sä tiedät sen, et mä olin koulukiusaaja ja sen takia sain pahasti turpiini kerran. Pää pehmeni siitä lisää, mitä äitikulta oli jo tehnyt."

"Tiedän sen.. On siitä puhuttu. Mut hyvinhän sä osaa noita matkojasi tehdä ja silleen. Vois olla asias huonomminkin."

"Totta puhut.. Mut Esa, mä vaan tahtoisin olla iha normaali. Et pää toimis kunnolla ja nii silleen. Vois tehdä töitä."

"Hei veli - kyllä mä uskon ja toivon, et joskus saat asias kuntoon ja saat töitä."

"Kiitos Esa. Jah.. Sitä ennen täytyis päästä vihasta yli."

"Tiedän.."

On keskustelun hiljainen hetki, siis se - jota ei kumpikaan osaa jatkaa. Mitä turhia, tästä on puhuttu paljon. Esa pohtii, mitä seuraavaksi sanoa. Tästä asiasta on kyllä Matiaksen kanssa haasteltu monta kertaa ja sanoja varottava.

Todellisuus ottaa tilanteesta vallan. Sade alkaa taas tuulen mukana. Ensin pientä tihkua ja sitten alkaa pudota isompia pisaroita. Suojaksi tarkoitetusta rakennelmasta ei ole oikein mitään apua. Kastuu tässä kuitenkin. Vaatteiden kostuminen on vain tässä tilassa se pienin haitta. Esalle tulee tunne, että pitää kertoa veljelle eräs asia.

"Matias?"

"Jah?"

"Mun pitää kertoo sulle, et eilen kun Viivin kanssa kävitte alakerras pyykkiä katsomas - niin Jani ja mä alettiin jutteleen, kuten tiedät. Tuli puheeks, mitä tuol radan varres tapahtui. Mä en viihtiny kertoo Janille siitä meidän.. painista."

"Kiitos, niihä me sovittiin."

"Kyllä. Rehellisyyden nimissä mä aattelin sulle tän kertoo. Mitä sovitaan - että on meidän välistä - pystyy meidän välisenä."

"Kiitos Esa."

"No Matias, kotimatka näemmä alkaa. Junan valot näkyvät."

Molemmat miehet katsovat kuin odotettu raideliikenne saapuu.

Juna, kiskobussi pysähtyy, veljekset nousevat kyytiin päästen pois sateesta. Esa maksaa matkat ja he istuutuvat. Vaunun kulkusuuntaan nähden oikealle puolelle, siihen missä voi olla kasvokkain.

Kumpikin on väsynyt tilanteesta. He vain katsovat ohi lipuvia maisemia sen kummimmin kommunikoimatta - mitä sen syvempiä tässä jutella varsinkin kun vaunussa sattui olemaan muita matkustajia.  Onko tämä sitten juuri tämä hetki, jolloin on jotain - mikä kuten pitää tilanteen kasassa. Kuten tällä hetkellä se olisi tämä kiskobussi.

Dieselvetoinen moottorivaunu jossain päin keskisuomea, radalla - joka yhdisti ensimmäisen kerran Jyväskylän Suomen rataverkkoon. Sitten ne tais jatkaa rataa Pieksämäelle, sitten Saarijärvelle päin. Sitten tuli se oikorata Jämsästä Jyväskylään. Sillä on kyllä paljon tunneleita. Suomessa käytössä oleva raideleveys on 1524 millimetriä..

Matias kuten paetakseen tilanteen ahdistavuutta, alkoi ladella mielessään rautateiden historiaa ja faktoja. Se auttoi ahdistukseen, selata opittua nippelitietoa päässään.

Maisemat alkoivat pian näytellä Jyväskylän esikaupunkialueita, kohta ensimmäinen etappi kotimatkaa olisi taitettu. Juna hidasti odottamaan pääsyään asemalle.

"Kuule Matias, kohta kun ollaan Jyväskyläs ja jos siinä on aikaa ennen sitä Lahden autoa, niin mitä sanoisit - jos mentäisiin siihen matkakeskusta lähellä olevaan pubiin yksille? Mä voin tarjota. Vai maistuuko?"

"Kyllähän sitä parilla voi aina käydä. Helpottais olojani, enkä puhu tosta pohmeluksesta.."

"No hyvä. Itselleni kun maistuis. Toi radiohiljaisuus Heidin suunnalta vähän aristaa. Tosin se voi vain pitää puhelintaan kiinni. Tänäänhän se lähti kuulemma Lassen kanssa Naantaliin muumeja kattomaan, kun mulle tuli tää matka.."

"Anteeksi taas tästä.."

"Äh. Ei se sun vika ole, et se nainen ei tajua mikä on mulle tärkeetä."

"Kiitos tuosta, Esa."

Muutaman hetken päästä kiskobussi pysähtyi Jyväskylän matkakeskuksen eteen ja miehet astuivat ulos asemalaiturille. He hakeutuivat matkustusinformaatiota antavan näytön eteen. Seuraava bussi Lahteen lähtisi kello 15:15 ja kello oli nyt 14:58

"Esa. Eipä taideta ehtiä siellä ravintolassa käymään, Vai..?

"No miltä tuntuu Matias? Voidaan me lähteä myös myöhemmällä linjalla eteenpäin. Näyttää lähtevän 17:15."

"Saattaisi olla hyvä suunnitelma. Esa, ei mulla sinne Lahteen niin kiire ole, vai?"

"Tehdään sitten niin. Täytyy vain ensin katsoa onko viestejä ilmaantunut Heidiltä. Jos, niin.. No mä en niihin vastaa, vaan laitan kännykän äänettömäksi. Tahdon nyt viettää aikaa sun kanssa."

Esa kaivoi puhelimensa taskustaan, ei viestejä keneltäkään. Laite meni jälleen äänettömäksi ja taskuun. Esa antoi lähtökäskyn ja Matias nyökkäsi.

Tämän jälkeen he kävivät matkakeskuksen vessassa ja jatkoivat siitä vanhan rautatieaseman tiloissa olevaan ravintolaan, Esa tilasi kaksi olutta ja maksun jälkeen he siirtyivät pöytään istumaan.

Veljet kohottivat maljan vallitsevalle tilanteelle. Keskustelu alkaa Matiaksen toimesta. Kuitenkin sen jälkeen, kun olut on alkanut vaikuttamaan. hän pyytää taas anteeksi itseään. Esa yrittää vakuuttaa - ettei se mitään haittaa. Asioilla on tapana järkeillä itsensä kuntoon, tää tauko Lahdesta tekee vain hyvää.

"Matias, älä nyt enää yhtään murehdi siitä, että mun perheen lomasuunnitelmat meni vähän uusiksi sun takia. Katos.. Kohta saattaa olla, että mulla on enemmän aikaa sullekin."

"Mida? Meneeks teillä niin huonosti?"

Esa ottaa uuden siemauksen oluttaan, huokaa ja jatkaa:

"Voi kyllä. Taitaa se systeemi Heidin kanssa karahtaa karille lähiaikoina. Ei se ole sun syy - se nainen vaan ei tajua, että sinä olet mulle tärkeä ja tietenkin lähden sua hakemaan kun katoot. Mä tiedän, et sulle tekee joskus hyvää kadota. Ja nyt tiedän senkin, että sulla on hyviä ystäviä siellä Petäjävedellä. Anteeksi vielä se eilinen kun pelotin sua sillä huudollani. Se oli täysin tarkoitettu sille akalle - ei sulle. Surettaa vain Lasse. Sä tiedät miltä tuntui kun oli kaksi kotia. Sitä omalle lapselleni en tahdo antaa, mutta matalalla mennään."

Esa kääntää katseensa pois, jottei veli näkisi kyyneltä poskella. Oma poika saisi ehkä kokea saman mitä isänsä. Mies korjasi pakosti itsensä ja pyyhkäisi poskeaan, kääntyi Matiaksen puoleen ja jatkoi puhettaan:

"Että sä tiedät, Matias, kuinka paljon mulla on mielessä nyt. Heidi, isä ja sä. Jos tästä reissusta jotain pahaa tapahtuu sitten kotona - niin se ei ole sun syy. On mulla sen Heidin kanssa muutakin luottamuspulaa ollut jo kauan. Oon pahoillani vielä siitä kun mä huusin, se puhelu. Pyydän anteeksi."

"Kyllä ma sen tajuan, mina vaan oon tälläinen. Se tundus vaan pahalta silloin. Nyt kaikki on hyvin. Kyllä ma ymmärrän, annan anteeksi. Sa oled mu veli."

"Sille!"

Veljekset kilistivät tuopeillaan. Tälle tilanteelle, tämä oli nyt normaalia. Kaksi veljestä pubissa nauttimassa olutta. He ottivat vielä toiset tuopit ja kolmannetkin, sillä aikaa oli.

Vaan pian sitä oli jo niin paljon, että heidän oli palattava matkakeskukseen. Kello 17:15 auto Lahteen lähtisi kyllä vasta puolen tunnin päästä, mut matkakeskuksen vessoissa saattaisi olla jonoa. Näin Esa järkeili Matiakselle, tämä nyökkäsi ja joi tuoppinsa loppuun.

Matka takaisin oli nopeasti kävelty, vessareissun jälkeen Esa nosti automaatista rahaa. Tuon jälkeen he siirtyivät ulos odottamaan linja-autoa. Esa huomasi Matiaksen vähän vaimenevan, ei jutellut enää yhtä auliisti - mitä pubissa oli juttua tullut.

"Hei Matias. Mä huomasin, et sua alkanut varmaan tää kotiinpaluu ahdistamaan. Se vaan nyt on tehtävä."

"Arvasit oikein. Mutta mä voin iha hyvin, olut autto taas. Kiitos Esa kun tarjosit."

"Eipä mitiä, niinhän se olut nyt aina tekee.. Bussikin on kohta varmaan tulossa."

Matias nyökkäsi ja tarkisti kellon aikataulunäytöstä, viisi minuuttia aikaa. Aikaa olisi siis vielä vähän haastella pikkuveljen kanssa.

"Esa?"

"Mitä?"

"Et oo kyselly minulta sitä, mitä tein Ähtäris. Tahdon kertoa.. ettet sitä jää miettimään. Ma olin suunnitellu tän matkan kuitenkin, sen voiton jälkeen. Tilasin yhestä Ähtärin hotellista huoneen ja olin yötä siis siellä. kävin elukoita kattomas ja siitä siis menin Janille."

"Kiitos tuosta, Matias. Mä kyllä oon miettinyt tuota koloa tässä tarinassa, mutten viihtinyt kysyä.. Tiedät syyn."

"Jah. Ma olisin ehkä karannut taas ku siit olis tullu ahdistusta. Tai en tiedä, se olisi ollut sen hetken asia."

"Saakos vielä kysyä, koskas voitit? Kauanko aikaa sitten?"

"Siitä on viikko. Mut nyt se meidän bussi taitaa tullakin."

Pikavuoro Lahteen siis saapui, veljekset astuivat siihen - Esa maksoi matkat ja he siirtyivät istumaan bussin perälle, samalla kohtaa mutta vastakkaisilla penkeillä. Kumpikin istui ikkunapaikalla, nojaten sivuttain penkillä. Siten, että jutella voi.

Auto lähti pian ja jätti Jyväskylän. Pojat juttelivat vielä hetken, mutta sitten Matiasta alkoi väsyttää ja tämä kävi nukkumaan. Esa lupasi herättää ennen Lahtea ja sitten käänsi istuintaan vähän taaksepäin ja alkoi katsoa maisemia miettien samalla asioita.

Enemmän nyt äitiään koska mielessä on myös Matiaksen sanomat sanat, että vihaa äitiään ja syystä. Paljon hän kun ei ole asiasta sanonut, niin nyt se alkoi mietityttään pikkuveljeä. Matiaksen raivokohtaus..

Äidistä kun ei ole vuosiin kuulunut mitään. Tosin viinaanmenneestä akasta, joka pahoinpiteli lapsiaan oli nyt parempikin olla kuulumatta mitään. Ei tämä ollut tullut edes Esan ja Heidin häihinkään, vaikka oli kutsu lähetetty.

Niistä häistä oli se neljä vuotta. Sitten syntyi Lasse vuoden päästä, eikä naisesta kuulunut mitään. Vaikka tuohon aikaan viimeinen elonmerkki tästä oli ollut se puhelu - jonka nainen oli soittanut humalaisena Esan isälle. Tieto lastenlapsesta ei ollut saanut vastakaikua. Puhelu oli päättynyt soittajan toimesta.

Sen jälkeen tästä ei ollut kuulunut mitään. Esa vilkaisi nukkuvaa isoveljeään. Kenties hyvä vaan, että äiti pysyisi poissa. Matias voisi tehdä tälle jotain, vihaa tällä oli pahoinpitelijäänsä kohtaan hyvin paljon. Voisi tulla pahaa jälkeä.

Pikkuveli karkotti pahat kuvitelmat päästään syventymällä nelostien metsäisiin maisemiin. Samalla ajatellen, mitä Lahdessa odottaisi? Yksittäisiä sadepisaroita osui ikkunaan ja edessä tuulilasinpyyhkijät tekivät työtään.

Esaa hymyili elämän järjettömyyttä. Viimeksi, kun hän oli nähnyt linja-auton tuulilasinpyyhkijät toiminnassa - oli ollut se perjantai-ilta, kun Esa oli ollut palaamassa töistä ja odotti pubia. Kaikki oli seesteisesti ja kauniisti, oli lupa olla ravintolassa pidempään. Sitten tuli pari muuttujaa suunnitelmiin.

Tässä oli kuitenkin viikko aikaa korjata asiat Heidin kanssa, tänään pitäisi varmaan huolehtia Matias kotiin. Tämä kun oli kertonut - että Lahteen paluu vähän ahdisti. Näin mies päätteli ja toimintasuunnitelma tuntui hyvältä.

Ilta alkoi hämärtyä. Esa alkoi tarkistaa puhelintaan. Ei viestejä tai puheluita. Tuomakselle hän lähetti viestin, että paluumatkalla tässä ollaan, otan yhteyttä kun olen saanut Matiaksen kotiinsa - niin voitaisi nähdä. Tuomas vastasi minuutin kuluttua, että käy.

Puhelin meni jälleen povitaskuun edelleen äänettömänä, Esa siirtyi käytäväpaikalle, katsomaan paremmin liikennettä bussin etuikkunan kautta, että aika menisi nopeammin tai olisi jotain mihin keskittyä. Muutoin hän vain selaisi Heidin viestejä ja yrittäisi tutkia niitä jotain uutta - saaden itselleen huonon olon.

Vastaantulevan liikennevirran valot olivat siis parempi viihde tähän hetkeen, kuin kaiken pahan miettiminen. Vesisade kasteli tietä, sade oli muuttunut rankkasateeksi.

Heinolan ohituksen jälkeen Esa tönäisi Matiaksen hereille. Kohta oltaisiin Lahdessa.

Matiaksella alkaa olemaan oloja Lahden lähestyessä. Esa huomaa asian.

"Matias, olisiko hyvä jos me käveltäis sulle? Kato oma kotihan mulla on tyhjänä. Heidille voin soittaa sit matkalta sulle."

"Jah. Vois olla hyvä. Helpottais kyl."

"Huomasin sen susta. Auttaisko sua Matias, jos.. Kun mä vaihdoin numeroita sen Janin kanssa - että tässä joskus lähdetään niille kahdestaan? Vois tehdä matkan."

"Olis hyva kyl. Ma pidin siitä, ette te tulitte toimeen."

"Kiva pariskuntahan se oli. Mä lupaan sulle Matias, että toi matka tehdään! Saa vaihtelua."

Matias nyökkäsi hymyillen. Hän otti puhelimensa esille ja alkoi kirjoittaa tekstiviestiä Janille sanoen, että ilmoitanpa että kotona ollaan ja mitä mietittiin. Ettei se Viivi huolehdi liikoja ja silleen. Esa nyökkäsi. Mukavaahan siellä oli ollut - asioista huolimatta.

Lahden kaupunki tuli vastaan ja auto lähti suunnistamaan valtatieltä kohden linja-autoasemaa. Kello kävi jo puolta kahdeksaa illalla.



15. MÄRKÄÄ ASFALTTIA

Bussi saapui Lahden linja-autoasemalle aseman kellon näyttäessä tasan kahdeksaa illalla. Veljekset poistuivat kyydistä ja lähtivät kävelemään tihkusateesta märkiä katuja pitkin, suuntana oli Matiaksen asunto - sinne asti Esa saattaisi ja sitten kävelisi kotiinsa. Tämä oli ollut bussissa alustavasti sovittu toimintasuunnitelma.

Reitti kulki samaisen puiston läpi, jonka kautta Esa oli matkaan lähtenyt. Matias rikkoo hiljaisuuden alkamalla juttelemaan. He seisahtuvat paikoillensa, keltaisen katuvalon alle.

"Veli. Mä oon kyl ihan kunnossa nyt, ei sun tartte mua ihan kotiin saakka saattaa, en katoa. Sun pitää soittaa vaimollesikin, et saat sille puhuttua."

"No jos haluat niin, mut onko varma kanssa? Siis en tuputa seuraa, jos sä et haluu - mut mä oon vain huolissani susta Matias. Tiedät sen."

"Kyllä, kyl ma sen tiedän. Voin hyvin, mulla oli oloja, jotka ovat turtuneet pois. Enkä tarkoita sitä pohmellusta.. Mutta silti.. No ma TIEDÄN, että sun pitää hoitaa perhejuttusi kuntoon, etten mä sun aikaa enempää vie. Sitä tarkoitan, että mä voin tästä lähtee.. Jah. käveleen kotiini. Köik on hyvin. Sun ei enää tartte huolehtia. enää."

Tuon sanottuaan Matias lähtee kävelemään poispäin. Esa alkaa aavistaa pahaa ja huutaa veljensä perään:

"Matias, odota! Ei tässä nyt niin kiire mulla soittaa ole. Sä oot tärkein nyt. Niin että kaikki on ihan oikeasti kunnossa?"

Matias kääntyy Esaa päin, katsoo tätä silmiin, huokaisee ja sanoo:

"Sitä vaan, että ehkä ei ole, tuntuu ettei mua nyt saisi jättää yksin. Ärä jäta mind üksi. on nael."

"En.. En mä jätä. Mä voin kyllä tässä saattaa sut kotiis saakka. Se Heidi nyt voi odottaa sitä puhelua vaikka aamuun asti."

"En mä sitäkään tahdo. Oon jo aiheuttanut teille liikaa harmia tällä erää. Kuule, kyllä ma pärjään. Olo vaan hutera, mutta kotio mä tahdon päästä turvaan. Jah, ma tahdon turvaan. Nukkumaankin. Ei sun tartte olla huolissas. Ihan totta - mä pärjäilen kyllä. Ei hätää. Tää on vain tän reissun jälkitauteja. Ära murehdi. Nael ystävä."

"Ok.. Selvä.. Anteeksi Matias jos jankkaan tätä, mutta mun pitää vielä kysyä: Sut uskaltaa jättää nyt yksin, ettei mielessäs oo mitään heikkoo?"

"Ei, ei ole. kyllä. Ei mitään hätää. Mä kävelen tästä kotiini suoraan.. Jah, ma pärjään.

"hyvä. Nähdään sit - jos ei ihan huomenna niin viimeistään ylihuomenna. Mennään vaikka kattoo isää. Soita kun oot päässy kotio?"

"Joo, käy. Soitan ma. Hüvasti."

He eroavat ja kävelevät eri suuntiin. Esa ei saa huolta pois, joten hän jää puun taa piiloon ja katsoo veljensä menoa. Joku tämän puheessa häiritsi, muttei se kai mitään ollut. Tunnettua ylihuolehtimista kait turhista, näkemiin tosiaan on viroksi hyvasti. Matias kun sekoittaa aina puheeseensa niitä sen kielen sanoja.

Matias kääntyy puistosta kadulle johtavalle polulle ja sitten oikeaan suuntaan. Ei käänny pois suoralta reitiltä.

Tosin se on vasta yksi monista reittipisteistä tästä pisteestä karttaa Matiaksen kotiin ja se tieto alkaa ahdistaa Esaa.

Hän vielä hetken katsoo maisemaa, joka on melko tyhjänä ihmisistä. Samalla ajatellen, että lähteekö seuraamaan kuitenkin veljeään, että tämä pääsee kotiinsa. Ja mitä sitten kun veli olisi kotonaan? Alkaisiko paimentaa sen kotitalon edessä, että lähteekö veli uudelleen yölenkille?

Ajatukset saavat hänet kävelemään polkua samaan suuntaan, minne velikin lähti. Hän pysähtyy parin risteyksen päästä ja tuhahtaa ajatuksiaan, tämä oli tällä kertaa tässä ja alkoi suunnistaa omaa kotia kohden. Kyllä isoveljen sanaan pitää luottaa - muuten ei mistään enää tule mitään.

Taivaalta alkoi jälleen sataa vettä.

Esan täytti jälleen huoli siitä, ettei ole saanut Heidiin yhteyttä. Se puhelinriita kun oli raju. Ei nainen taaskaan ollut hyvillään siitä, että matka olikin kestänyt enemmän mitä piti. Lomasta ei nyt jäisi paljon jäljelle, varsinkaan kun Heidi oli lähtenyt pojan kanssa kaksistaan reissaamaan. Ei siis ollut tietoa koska perheensä näkisi jälleen. Olisiko Heidi nyt kuitenkin laittanut viestiä? Kännykkä kun oli ollut äänettömällä sen ajan, kun veljesaikaa oli. Hän kaivoi matkapuhelimensa esiin. Yksi viesti saapunut Heidiltä. Vastaanotettu kello 19:12. Viestissä luki:

"Esa. me sitte ollaan tulos kotiin huomenna maanantaina aamupäivästä. Joko oot kotona silloin tai et. Sieltä löytyy sulle kirje keittiöstä. Jos me tullaan ennen sua, voit lukea uuden viestin sit ulko-ovesta. Voit mennä siitä sille kaverilles."

Puhelin melkein lentää kohden katukiveystä. Tunne kestää vain hetken, se raivo siis. Kymmenen sekuntia myöhemmin mies vastaa vaimolleen säyseään sävyyn kuten peitellen oikeat tunteensa siinä epäonnistuen:

"Mä olen jo Lahdes. Löysin veljeni ja se nyt kävelee kotiinsa. Matias voi hyvin, jos se sua kiinnostaa. Nähdään huomenna. Laita puhelimes päälle huomenna. soitellaan."

Mies lähetti viestin naiselleen - siitä ei tullut välitystietoja. Olisiko pitänyt kirjoittaa rakkaudentunnustus? Vai olisiko se mennyt hukkaan? Minkälainen kirje kotona sit odottaisi? Esan mielen täyttivät taas kysymykset ja ahdistus sekä faktatieto, missä kaupungin avoinna olevat hyvät kapakat olisivat. Siitä huolimatta, matka joutui kohden kotiosoitetta.

Vesisade ei haitannut, pikemminkin se vain toimi tilanteessa.

Liian nopeasti kotitalo oli saavutettu. Kohta Esa seisoi omassa eteisessään ja valot sytytetty. Avainkulhon jäänteet oli siivottu pois. Tyhjä asunto oli ahdistava. Keittiön pöydältä löytyi se mainittu kirje:

'Esa. Mä kyllä tiedän, ettet sä voi mitään sille että tahdot aina pelastaa veljesi missä se onkaan hädässä. Mä olen pahoillani riidasta, petyin vain taas. Me Lassen kanssa olemme sulle kai tärkeitä. Kerta viivyit, niin lähdin itse Lassen kanssa Helsinkiin. Mun pitää nähdä vanhempani, ennen niiden matkaa. Otan auton. En vastaa puheluihin tai viesteihin. Minun täytyy miettiä meitä. Me riidellään kyllä ihan liikaa. Se tekee huonoa Lasselle, se itki aamulla kun et ollut kotona. Tämä viimeisin riita oli täysin mun syy. En vie kuitenkaan lastasi sulta. Puhutaan sitten kun nähdään. Esa. Meidän pitää jutella.'

Esa nappasi jääkaapista siellä olleen oluen ja istui keittiön pöytään tuijottamaan kirjettä. Olisiko nyt tämä tässä ja Lasse kasvaisi kahden kodin väliä matkaten? Ajatus ei tuntunut tietenkään hyvälle. Itse sen koki ja Esa tahtoi omalle pojalleen parempaa elämää. Asunto alkoi ahdistaa liikaa. Tällä hetkellä se ei ollut koti.

Lapsi oli itkenyt täällä vanhempien riitelyn takia.

Vaimon kirje ei päättynyt edes rakkaudentunnustuksiin. Mies otti viimeiset siemaukset tölkistään ja katsoi kelloa kännykästään samalla laittaessaan äänet päälle. Aika oli 21:14. Hän soitti tuon jälkeen Tuomakselle. Ilta siirtyisi nyt hänen luokseen, näin oli sovittu jo matkan alkaessa.

Puhelun jälkeen Esa otti takkinsa ylleen ja lähti. Ajatellen valoa pois katkaistessaan eteisestä, että millaisia kulisseja se huoneisto pitäisi huomenna.

Jälleen matka oli nopeasti kävelty, vielä jatkunut sade ei haitannut. Tihkusade oli vaihtunut taas oikeaksi vesisateeksi ja kadut heijastivat keltaisia katuvaloja. Tuomas oli ystäväänsä pihalla vastassa. He tervehtivät ja Esa aloitti juttelut.

"No Tuomas, Nyt tää kuvio sitten olis melko lailla tässä."

"Kerro pois?"

"Joo. No Akka siis ottanut ja lähteny pojan kanssa Helsinkiin. Otti autonkin. Veli sentään löyty ajoissa, oli sekin tipalla.. Mut nyt kotiinsa kävelemäs. Ja sitten vielä..  Kotona oli kirje pöydällä, missä se Heidi lupas - ettei multa ainakaan lasta vie. JA SANO et tää sun osoite olis sit munkin osote vähän aikaa.. VITTU!   Eli kävitkös Alkossa? Tää kuten nyt on liikaa."

"Älä helvetissä.. Helvetin hyvä kyl et mä kävin Alkossa ja kaupassa. Ylhäällä on juotavaa. Jatketaan sinne.. Nii voidaan jutella paremmin. Tonne kun sytty valot.. Et jos vähän hiljenpaa olisit. Mennään ylös."

"Hyvä. Mennään vaa. niin.. sori."

"Ei mitään, Esa.. Tajuan kyllä.."

He olivat nopeasti Tuomaksen asunnolla. He istuivat olohuoneeseen, avaavat lonkerot ja asioiden kertaus voi alkaa.

"No Esa, aluksi et kuinkas se matka meni?"

"Kaikkiaan ihan hyvin. Matias löytyi, sen Petäjäveden ystävät olivat hieno pariskunta. Oli niihin kiva tutustua. Se Jämsän Ossi vaan on todellakin tippunut alas. Oli rähjäinen kyllä. Sen kämppä oli kuten kaatopaikka, vähän sanoin sille että kannattaa siivota - ennen huoltomiehen vierailua. Siellä kun haisi viemäri. Painajaisiahan siinä öisin taas sai katsella, siis.."

"Kuulostaa onnistuneelta reissulta - siis että veljes löysit. Vai se Ossi on siinä kunnossa?"

"Joo.. Valitti olevansa yksinäinen, on sillä joku työkkärin homma alkamassa. Kai se pärjää. Pitää vaa joskus mennä sille taas.. Kun ehkä tuntuu et kohta saattaa olla aikaa. Terveisin tuleva viikonloppu-iskä.."

"Äläs nyt, etkös kertonu - ettei se Heidi sulta lasta vie? Kyllä te sovitte asiat ja silleen. Uskon niin."

Esa nappasi juomaansa ja huokaisi.

"Hyvä että sentään joku uskoo.. Kyllä kai sitä itsekin siihen pitäis luottaa - että asiat sujuu. Nyt ne vaan o niin umpisolmussa, että.."

"Aivan.. Paska homma. No, mitä se Matias? Missä kunnos se oli kun löysit?"

Esa huokaisi ja pyyhkäisi kyyneleen pois poskeltaan. Matiaksen kunto kun oli ollut järkytys. Mieleen palasi se paini pusikossa ja haavoilla olleet veljen käsivarret. Muisto sai ottamaan uuden hörpyn.

"No.. Tuntia myöhemmin kun olisin saapunut sinne, nii tämänkertainen reissu olisi päättynyt pahemmin. Tuomas, sillä oli taskussaan pieni naula - jolla oli naarmuttanut käsiään. Se tekee sitä siis taas.."

"Aika paha.. Ei helvetti.. Tää tais olla melki heti sen jälkeen kun silloin soitit mulle?"

"Joo.. Oli. Siellä se oli sen tasoristeyksen tuntumassa metsikössä. Tarjosi kyllä kaljaa. Mitä oli oikeastaan hyvä, että Matias oli juonut. Siis sillä jotenkin järki alkaa pikkutumuissa pelata paremmin. Tai sitten vahvistaa sen tahtoja kadota."

"Että sen kolikon kumpikin kääntöpuoli kuten huono?"

"Joo.. Tuomas, se ottaa taas vihaa siitä meidän äidistä. Todistin raivokohtausta ja sain hillitä Matiasta et rauhoittuis."

"Älä helvetissä.. Hei - mä oon pahoillani. Te ootte saaneet kestää jo paljon.."

"Niinhän se on.."

Esa otti hörpyn pullostaan ja katsoi Tuomasta.

"Tuomas.. Tapahtui enemmänkin. Kato.. Tämän kaiken kauneuden lisäksi sitten tuli viesti siltä Paulalta, et isä voi heikosti. Mitähän se tykkää sit kun näkee ne Matiaksen ranteet? Niitä kun ei voi ihan tosta vaan piilottaa."

Seurasi hetken syvä hiljaisuus, kumpikaan ei osannut sanoa mitään tilannetta helpottavaa. Esa rikkoi tuon autiuden pyytämällä Tuomasta laittamaan jotain musiikkia soimaan. Tilanne kun alkoi olla ahdistava ja nyt olisi parin paukun sekä musiikin vuoro. Jutut kääntyivät Ossin asioihin, ettei tästä vaan tulisi uutta Anselmia.

Ystävät tekivät päätöksen olla enemmän yhteydessä kaveriin. Tämä julkilausuma sai Tuomaksen käynnistämään tietokoneensa ja sen kautta Ossi sai tiedot siitä, kuinka Esan reissu oli mennyt. Tämä vastailikin pariin otteeseen viesteihin ja sitten sanoi menevänsä maate.

Ossi kertoi olleensa siivonnut asuntoaan koko päivän ja nyt väsytti. Esa oli hyvillään tiedoista, oikeastaan hän hymyili: Hän oli vaikuttanut ystävän elämään hyvin. Aika lähellä rotkon reunaa Ossi on ollutkin. Pojat nauttivat lisää alkoholia, juhlistaakseen tuota asiaa. Kello alkaa näyttää puolta yötä kun Tuomas ottaa sen naulan puheeksi, mikä Matiaksella oli taskussaan.

"Niin.. Tuli mieleeni, et Esa - älä säikähdä nyt, mut onkos Matiaksella vielä se naula taskussaan mistä kerroit? Että se heitti sen menemään vai?"

"Joo, heitti se sen."

"Paha kysyy tätä, mut Esa - ootko iha varma et sillä oli niitä vain yksi?"

Esa melkein pudottaa pullonsa.

"Ei helvetti.. Ei tullut mieleen! Se puhu kryptistä tossa ku erottii kyl. Muutama sana viroa ja suomea, kuten se nyt aina. Pyys etten jättäis sitä yksin ja tais mainita muuten naulan.. Nael.. Vittu! Se muuten lupas soittaa kun pääsee kotiinsa eikä puhelua vissiin oo tullut. Mun pitää tarkistaa kännykkä."

"No, onko siltä tullut puheluita? Että ei kai tässä pidä lähteä sitä etsimään?"

"Ei tää oo mitään soittoja saanut siltä. Mä kyllä nyt soitan sille, jos se ei vastaa - niin painutaan ihmeessä ulos! Mä en muuten vaan nyt kestä!"

Puhelu johti liikekannallepanoon ulos asunnosta:

'Tavoittelemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä..'

Tuomas otti reppuunsa muutamat vahvemmat juomat mukaan - niillä saattaisi olla tarvetta jossain vaiheessa iltaa - jos pahasti asiat olisivat. Pojat suuntasivat niitä reittejä kohden, joita Matias olisi saattanut käyttää. Tuomaksella oli työ saada Esaa rauhoitettua.

Sade sentään oli hetkeksi vaimennut.

Tämä kun alkoi hajota. Tuomaksen parhaalla idealla varustautuneina he alkoivat käydä metsäisiä puistoalueita läpi siitä paikasta, jossa veljekset olivat eronneet. Matiasta huudellen matka jatkui.

Tuomaksella siis tuli mieleen, jos etsittävä oli Petäjävedellä hakeutunut metsikköön - niin ehkä nytkin olisi se asian laita. Ne olivat tähän aikaan pimeitä, valaisemattomia paikkoja tässä kaupungissa.

Vesisade ei haitannut. Taivaalta tuli enää pieniä, ei niin kastelevia sadekuuroja. Tuuli oli jälleen hivenen yltynyt. Miehet etsivät läpikotaisin kaikki mahdolliset paikat, joita Matias olisi voinut mennä ja joihin tämä olisi jäänyt piiloon.

Äkkiä alkaa kuulua hälytysajoneuvon sireenien ulinaa. Ne menevät pohjoiseen päin, missä Matias asui. Muuta faktaa suunnanmuutokselle Esa ei tarvinnut. Tuomaksella oli taas työ saada Esaa hiljentämään vauhtiaan edes liikennevaloristeyksien vuoksi.

Matka kääntyi kohden harjua, jonka päällä Matias asui. Kaupunginosaltaan Mattilanmäkeä.

Ambulanssi meni poikien kulkeman kadun pään risteyksen ohi, Tuomas totesi tuosta Esaa rauhoittaakseen - etteivät nyt ainakaan kellot soineet veljellesi. Samassa Esan puhelin soi ja soittaja oli Matias.

"Ootko kotona?!"

"Ei, en ole."

"Mä oon tulossa sulle päin. Mul on mukana se Tuomas, tiedät sen ja oot nähnyt. Sitä Matias sun ei tartte pelätä. Missä tarkalleen meet?"

"Istun puuta vasten ja on mulla se naula käytössä.."

"Sul siis oli toinenkin.. Et sitten tainnut mennä suoraan kotiis?"

"Menin mä, vaihdoin vaatteet mustiin ja sit lähdin meneen. oon kierrelly pimeitä paikkoja.. Esa.. Mä muuten kuulen ja näen teidät. Siks soitin. Oon suoraan teidän eessä metikös, tuos vieres on Teboilin pylväs."

"Me tullaan.. Pysy siinä.."

Puhelu katkesi Matiaksen toimesta. Kenties lähistöllä asuvien ihmisten harmiksi, koska keskustelua käytiin kovaan ääneen hetken. Esa tahtoi varmistaa tuolla, että veli ei karkaa omin luvin puistikosta tai elämästä. Kadunylitys tehtiin punaisia päin, ei tuolla ollut mitään väliä - ei ollut paljoa liikennettä.

Esa löysi toistamiseen Matiaksen, tällä oli yllään nyt verkkatakki. Kaiketi sen takia, että helpommat hihat kääriä ylös.

Pusikossa tapahtui veljeshalaus. Kolmikko päätti lähteä Matiaksen kämpille, sinne kun oli vain vähän matkaa mäkeä ylöspäin. Saataisiin Matias turvaan. Matkalla se viimeinen naula pudotetaan sadevesiviemäriin.

Perillä kirkkaissa valoissa selvisi se asia ulkovaatteiden pois oton jälkeen se, ettei Matias ollut valehdellut käyttävänsä sitä naulaa. Hänellä oli verta vuotavia naarmuja käsivarret täynnä. Uusia haavoja, ei kyllin pahoja - että olisi sairaalan ensiavun vuoro näytellä osaa illassa, kuten Esa totesi.

Matias alkoi pelätä Esan sanoja ja pojat lohduttelivat tätä. Ei tämä nyt paha ole, pestään käsivarsista pahimmat veret pois ja laitetaan laastarit haavoihin - Kaikki on sitten hyvin. Laastareita Matiaksen lääkekaapista löytyikin epätavallisen paljon.

Seuraava johtopäätös oli se, että Matias ottaisi unilääkkeensä ja menisi maate. Huomenna olisi päivä uusi. Historia oli Esalle kertonut sen, että vaikka kuinka epätoivoinen tilanne illalla oli - niin aamu oli täysin toinen, kunhan Matias oli vaan ottanut ne lääkkeet. Ne pitäisivät tämän tajuttomana seuraavaan aamupäivään saakka. Viimeiseksi, ennen kun Matias nukahti - Esa lupasi, ettei jätä tätä yksin. En jätä sinua yksin.

Matiaksen nukahdettua - Esa ja Tuomas uskalsivat poistua asunnosta ja jatkaa takaisin Tuomaksen kämpille. Matkalla juotiin repun antimia. Kello alkoi käydä jo vartin yli kahta yöllä - muttei se asia haitannut.

Perille päästyään, he joivat vielä muutaman oluet kerratessaan tilanteita. Kellon tullessa puolen viiden, Tuomaksen asunnossa kuului vain kaksi rauhallista hengitystä. Tällä kertaa Esa sai nukuttua hyvin Tuopin sohvalla, ilman painajaisia sillä ne yökauhut olivat alkaneet muistuttamaan todellisuutta.



16. MAANANTAI

Esa hätkähtää hereille, ulkona on jo valoisaa. Katsahdus seinäkelloon antaa rauhan. Kello on vasta puoli yhdeksän. Tässä on vielä tunteja aikaa levätä, ennen kun on pakko lähteä.

Ulkoa kuuluu ohimenevän ambulanssin ulina, mies ei siihen kiinnitä sen kummempaa huomiota. Asuuhan Tuomas yhden kaupungin pääkadun varrella. Hälytysajoneuvoja menee siitä toisinaan. Esa nukahtaa uudelleen havahtuakseen siihen, että häntä aletaan tuuppia.

Tuomaksen ääni iskee tajuntaan.

"Esa! Herää! kello on jo vähän yli yhden iltapäivällä! Heidi oottaa sua kotonas! Se soitti mulle, kun sulla oli kännykkä kiinni."

"Mitäh se sulle.. Ai nii, joo.. Sillähän on myös sun numero, kun kerran varuilta annoin sen sille. Taisin sammuttaa oman puhelimen.. Mut mitäs se nyt tahto?"

"Kyseli mis meet, mä kerroin sille tuosta yöllisestä hommasta sen verran, että miks sul kestää ja miks et oo kotona. Esa.. Se ei tuntunut mitenkään vihaiselta, pyysi vaan että herätän sut ja lähetän kotiin. Tahto sut sinne nyt heti."

Esa nousi istumaan ja huokaisi.

"Tuomas, hyvä et sitä viinaa jäi. Jos sille tulee käyttöä tulee, yritän kyllä viimeiseen saakka puhua sen kanssa sovinnolla. Myöntyä kaikkeen mitä se sanoo, Matias kun on jo turvassa - niin nyt luulisi asioiden rauhoittuvan. Lassen takia, jos ei muuten."

"Eiköhän se mene sitten niin. Toivon ainakin!"

"Kiitos. Mut kaiketi tästä sinne on lähettävä.."

Esa keräsi tavaransa, sanoi Tuomakselle lähtiessään, että - jos tilanne taas räjähtäisi käsiin, et haes kellaristas valmiiksi se telttasänky. Mies lähti siitä sitten kotia päin. Ulkona oli tilanteeseen sopien sateista, mutta viime päivistä poiketen vähän viileämpää. Puhelintaan Esa ei tällä kertaa jaksanut käynnistää. Nyt ei jaksaisi enempiä uutisia tähän pieneen elämän krapulaan. Kaikki järjestyisi kyllä.

Esa kävi vielä kahvilla vastaan tulleessa paikassa, ajatellen - että ei se elämä helvetiksi ehdi muuttua kymmenessä minuutissa. Siihen kun yleensä näemmä kestää se kahdeksan tuntia.

Kahvi tekikin hyvää, piristi.

Loppu kotimatka oli epämiellyttävän nopeasti suoritettu. Tuttu kotitalo ja tutun ulko-oven kahva kädessä olivat liian nopeasti tavoitettu. Jälleen, taas ja aina. Porrashuoneessa Esa käynnisti kännykkänsä koska tarvitsisi ehkä laitetta nopeasti. Alkoi se väristä taskussa, varmaan Heidin viestejä - joiden sisällön kuulisi kohta kasvokkain.

Ei siis tarvetta noteerata värinää.

Esa keräsi itsensä kävellessään rappuja ylös, kyllä tää tästä - olisi vaan myöntyväinen kaikkeen, mitä naisella olisi mielessä. Oma kerros tuli vastaan, eikä kotiovessa mitään kirjettä näkynyt.

Asunnon ovea avatessaan mies muisti pienen poikansa. Tämä juoksikin isäänsä vastaan ja mies polvistui ja halasi lastaan.

Pojan takaa saapui Heidi jotenkin vaikeana. Esa sanoi lapselleen:

"Lasse, menepäs nyt huoneesees leikkimään, isin pitää jutella äidin kanssa."

Lapsen poistuttua, Esa nousi seisomaan ja laittoi ulko-oven kiinni. Nainen ei ehtinyt sanoa mitään, Esa tahtoi ottaa tilanteen heti hallintaan.

"Heidi, aluksi haluun pyytää anteeksi sitä puhelinriitaa. Nyt kaikki on kunnossa veljen suunnalla ja mä oon teidän käytettävissä. Tahdon hyvittää tämän jutun taas, otan pari palkatonta päivää loman loppuun ja.."

Nainen nielaisi ja halasi miestään itkuisena kesken tämän lauseen.

"Voi Esa. Kaikki ei ole kunnossa.. Mä oon niin pahoillani.. Tule, mennään istumaan.."

"Kyllä sä voit sanoa sanottavas mulle täs kyl.."

"Ei, ei. Ei tämä ole meistä - vaan.. Esa. Tää on pahaa. Sua ei saanu kiinni, nii mulle soitettiin. Paula soitti aamulla."

Miestä alkaa pelottaa.

"A.. Anna tulla vaa.."

Heidi siirtyy vähän taakse laittamaan Lassen huoneen ovea kiinni. Sen jälkeen hän asetti kätensä Esan olkapäälle, nielaisi taas ja jatkoi uutistaan samalla siirtyen halaamaan miestä.

"Aluksi mäkin tahdon pyytää sulta anteeksi tätä koko riitaa, se oli typerää. Sillä ei ole nyt mitään enää merkitystä. Nyt tuli isompaa.."

"Mitä? Heidi - Sä pelotat mua nyt.."

"Esa. Se Paula siis soitti mulle, kun sua ei saanu kiinni. Oli yrittänyt soittaa jo monesti. Esa.. Sun isä.."

"Mitä? Mitä mun isästä !!?"

"Isäs on saanut pahan kohtauksen aamulla ja on nyt sairaalas, sun pitää mennä sinne heti! Paula soitti uudelleen mulle vain vartti sitten. Kuulemma on kyse enää tunneista.. "

Tilanne sumenee, Heidi kyllä puhuu mutta Esa ei ymmärrä sanoja. Nainen ohjaa tämän olohuoneeseen istumaan.

Aamulla? Se ambulanssin ääni..

Ajatukset hajoavat palasiksi, eikä mies osaa muuta kun istua.

Nainen alkaa järjestään asioita. Esa pystyy vain istumaan sohvalla hiljaa. Aika tuntuu pysähtyneen. Heidi soittelee puheluita, mutta tämän sanoista Esa ei tajua yhtäkään. Tuntuu tönimistä, nainen yrittää saada miestään tokenemaan.

"Esa! Kuuletko mua! Sun pitää lähteä sairaalaan! Mä tilasin taksin."

Tämä tuntuu kovin tutulle, Esa ajattelee - mä kuitenkin vain nukun ja taas näitä painajaisia.

"Tää on vain taas näitä mun painajaisia. Mun pitää herätä.."

"Ei, Esa - kuuntele mua. Tämä on totta! Sun pitää lähteä sairaalaan nyt heti! Taksi on jo kohta pihassa!"

Heidi läimäisee miestään poskelle, jotta tämä heräisi todellisuuteen.

"Ei helvetti, toi sattui. Tää siis on totta. Sä siis tilasit taksin?"

"Joo - se odottaa sua alhaalla. Mä jää tänne Lassen kanssa, hoidan sille vahdin ja tuun sinne. Keskussairaalalle! Päijät-hämeen!"

Esa kiittää vaimoaan halaamalla tätä ja sen jälkeen lähtee ulos. Huoneestaan ulos tullut Lassi jää melkein jalkoihin ja eteisen hälinään hukkuu lapsen kysymys:

"Isi? Minne isi menee?"

Auto odottaa alhaalla, Esa istuu kyytiin ja pian suuntana on siis Päijät-Hämeen keskussairaala.

Esa pyytää kuskia olemaan nopea sanomalla, että isä on huonona siellä. Tuon jälkeen hän alkaa tehdä puheluita, Tuomas saa tiedon ja lupaa tulla paikalle, Matias ei vastaa puhelimeen, mutta Paulalta tulee tekstiviesti: Aikaa ei ole paljon - kiirehdi!

Taksi on piakkoin perillä, vaikka muutaman kilometrin matka tuntuikin tuhannelta. Maksun jälkeen Esa kiiruhtaa sairaalan aulaan, etsii kyltit ensiapuun ja ryntää niiden merkitsemää reittiä pitkin.

Tilanne kulkee kuten unessa. Mies näkee isänsä naisystävän, Paulan itkeneenä. Tilanne pysähtyy. Paula ryntää halaamaan Esaa huomatessaan tämän. Nainen yrittää olla urhea, saattaa Esan istumaan ja värisevällä äänellään aloittaa tummat puheenvuorot.

"Olen niin pahoillani.."

"Mitä? Mitä on tapahtunut?!"

"Voi Esa. En tiedä miten kerron tämän sinulle.. Tästä on vain pari minuuttia aikaa kun.. Olen niin pahoillani.. Vain pari minuuttia sitten.. Isäsi kuoli."

Maailma seisahtuu Esan ympärille ja katoaa sumuun, jonka keskeltä kuuluu satunnaisia osanottoja. Paula alkaa huolehtia miehestä, tämä kun nyt hajosi.

Tilanne on tosiaan pelkkää sumua, liikkeet näkyvät hidastettuina juovina. Käytävät valuvat jälleen ohitse. Kai tässä ollaan matkalla aulaan tai jonnekin. Tuomas ja Heidi tulevat, he halaavat Esaa. Esa ei voi muuta kuin itkeä.

Maa tuntuu hajoavan joka askeleella ulos sairaalasta, Esa ei pysty enää olemaan sisällä rakennuksessa. Pihalla Esalle tulee vain yksi asia mieleen. Matias..

Esa ottaa kännykkänsä esiin. Heidi tajuaa asiat, ottaa miestään kädestä kiinni.

"Esa, jos kuitenkin mennään Matiakselle kasvotusten kertomaan asia? Ettei se ahdistu yksin liikaa?"

Puhelin putoaa maahan Esan halatessa vaimoaan kiittäen tätä huomaavaisuudesta. Tuomas ja Esa lähtevät Matiakselle, Heidi jää Paulan seuraksi, naiset kun ovat ajan saatossa ystävystyneet.

Elämä on muuttunut.



18. ELÄMÄ VUODEN KULUTTUA

Kello on puoli kaksi iltapäivällä. Taivas on sininen ja eletään Elokuun loppua, mutta tänä vuonna kesä tuntuu jatkuvan pitkään. On lämmintä ja lehtipuissa ei ole mitään merkkiä syksystä. Tiellä 24 Harmaa Citroen ohittaa Kaipolaan menevän tienhaaran.

Esa ajaa ja Matias on pelkääjän paikalla. He ovat kaksistaan autossa, matkalla Petäjävedelle Jania ja Viiviä tapaamaan, ensimmäisen kerran vuoteen. Jämsässä on pysähdys Ossin luona. Autossa soi rokkimusiikki.

"Jah, Jämsäs kohta ollaan kohta."

"Juu Matias, kohta tavataan se Ossi. Jännää nähdä, miten se on elämänsä järjestänyt paremmaksi. Silloin vuos sitten ei ollut oikein hyvässä kunnossa."

"Jah.. Tai joo, Mitä sä siitä oot kertonut, nii mua jännittää tavata se. Muttei siis liikaa. Esa, se mun pitää muistaa sanoa. Hyvä olo. Tää on hyvää, oli hyvä viimein päästä matkaan ja nyt jo puolivälis."

"Totta.. Kyllä se Ossin tapaaminen muakin jänskättää, Matias, se kun on muuttanut ja päässyt sitenkin eteenpäin."

On kulunut vuosi veljesten isän kuolemasta. Elämä on muuttunut ja nyt he olivat matkalla Petäjävedelle, tämä on kauan suunniteltu matka. Ensimmäinen pitempi reissu veljesten isän kuoleman jälkeen. Vuodessa ehtii tapahtua asioita.

Nyt he siis olivat menossa Ossia tervehtimään, tämänkin elämä kuulemma oli uusissa uomissa. Tämä oli muuttanut vanhasta kämpästään viimein pois ja asui nyt pitserian yläpuolella uudessa talossa.

Pian Esa kääntyikin Ossin talon pihaan. Sisäpihalle, kuten oli ohjeistettu. Isäntä olikin jo odottamassa vieraitaan. Ossilla oli parta ajettu, hiukset olivat siistit ja yllään tällä oli siistit vaatteetkin. Tämä olisi pikavisiitti, pojat jatkaisivat matkaa tästä tunnin päästä. Pian oltiin jo kättelemässä.

"Esa terve! Mukava nähdä taas!"

"Kiitos, niin myös sua Ossi. Täs on tää mun veli Matias."

"Joo. Kiva nähdä suakin, Matias. Mä oon siis se Ossi."

"Kiitos samoin. Kiva nähdä!"

Kolmikko siirtyi Ossin asuntoon. Esaa miellytti kämpän ulkonäkö. paljon oli uusia huonekaluja ja asuntoon kuului mahtava lasitettu parveke. Myös televisio oli uudempi.

"No, Ossi - kerros nyt mitä sulle kuuluu? Ilmeisesti asiat ovat paremmin, tässä kun ei olla pahemmin juteltu."

"Ymmärrän, sul on ollut muuta mielessä.. Mut tää muutos - minkä näette. Kämppä siistissä kunnos ja mies samaten.  Esa - tää on osittain sun ansiota. Kun sä olit käynyt, niin mä pidin vanhas kämpäs kaksi viikkoa sellaista siivouspäivää, sain sen kuntoon. Sitten alkoikin se yhdeksän euron piina. Kestin mä sitä pari sen kuukautta, kunnes otin itseäni niskasta ja hommasin oikeita töitä Himokselta."

"No sehän hienoa! Siis Matias - kun mä viimeks kävin, niin se vanha asunto oli kuten kaatopaikka - kuten oikeastaan toi mieskin oli. Ihan rähjäinen.. Ja katso nyt mikä muutos!"

"Juu. Kuule, Matias, Esa on tuossa ihan oikeessa. Tarttee vain aina jonkun ulkopuolisen syyn, et näkee tilanteet uusiksi. Mä elin siinä saastassani tyytyväisenä, tai paremmin turtuneena - sitten veljes kävi ja siitä tilanne nousi sit ylöspäin. Vissiin elämässä tarttee jonkun asian, et tilanteet muuttuu."

"Jah, toi on totta tosiaan. Kuule Ossi. Mulla on tuosta kokemusta. Ma tiedän, mitä Esa on kertonut minusta sinulle. Joten voin sanoa tuohon - että, Ossi - olet oikeassa tuossa. Elämä muuttuu kun asioita tapahtuu. Mulle se oli toi isän kuolema, toi Esa alkoi tarvitsemaan mua enemmän nii mun oma ahdistus siinä väheni, tuntui että onkin tarpeellinen ihminen. Se auttoi.."

"Ossi, Matias puhuu muuten asiaa. Jännästi roolit vaihtuivat, toi Matias tosiaan piti minusta huolen - tässä kun se oli mennyt vuosia toisinpäin. Nyt pikkuhiljaa sitä voi paremmin. Me molemmat."

"Hieno homma! Muuten ehdittekö juomaan kahvit, jos keitän? Voitais juoda ne tuolla parvekkeella, kerta sellainen on."

"Kyllähän me nyt kahvit ehditään juomaan, vai mitä Matias? Tästä ajaa sinne Petäjävedelle sen tunnin, et oltais perillä siinä neljän maissa."

Matiakselle se kävi, tekisi kyllä hyvää. Ossi siirtyi keittokomeroonsa kahvinkeittimensä kimppuun. Samalla kehuen kämppäänsä. Edellisessä kun oli vain se pikkuparveke, jonka ovi falskasi talvisin paljon ja sen talon rapussakin haisi toisinaan pilvi.

He siirtyivät parvekkeelle istumaan, aurinko lämmitti tilaa kivasti. Puhe kääntyi Ossin toimesta Tuomakseen. Kysyi tämän kuulumisista. Tuoppi kun oli jäänyt työttömäksi pari kuukautta sitten.

"Niin, Esa. Mitenkäs se Tuomas voi? Ei ole kuulunut siitä aikoihin, viimeinen mitä kuulin - oli se, et menetti työnsä. Onkos saanu uusia?"

"No se ei oikein hyvin voi, meni masentumaan kun siltä loppu ne työt. Hakee se Tuomas kyllä töitä ja toivottavasti löytääkin. Eli ei oo saanu uusia hommia. Vähän huolissani hänestä kyl oon. Mut me Matiaksen kanssa ollaan oltu sille kaveria. Auttoi se Tuomas meitä pahimman yli - joten nyt maksetaan takaisin."

Ossi palasi keittiöstään takaisin istumaan.

"Paha kuulla, mutta kaipa se Tuomas voi hyvin. Siks siitä vissiin ei oo kuulunut paljon mitään, ymmärrän kyllä - itse olin siinä tilantees."

"Joo, totta. Kyl se Tuomas jaksaa kuitenkin. Vokottelee yhtä naista, joten se ei ihan maassa ole. Viime kuuleman mukaan sillä oli myös pari työhaastattelua ens viikol, joten hyvältä näyttää. "

"Hieno homma! Ja mullakin menee silläkin saralla hieman paremmin. Kato, Matias - mulla oli hullu eksä, jota piti varoa. Kaksi vuotta pitänyt mykkäkoulua sille, en ole puhunut kun se on tervehtinyt. Mutta pojat - mä viimein kyllästyin siihen koko asiaan, että kaupungilla liikkuessaan kuten jatkuvasta varoi sitä ja silleen. Päätin että se ei ole sen arvoinen ihminen, että hajottaisin oman elämäni sen takia."

Esa lausui vastaukseksi, että nyt oli Ossi oikeilla raiteilla. Elämän on voitettava. Matias oli samaa mieltä. Tässä ei auta oikein muu. Kahvinkeitin alkoi porista valmiin merkiksi. Samalla kolmikko kertasi jo tässä kerrottuja kuulumisia ja kun kahvit oli juotu - oli veljesten aika lähteä jatkamaan matkaa.

Ossiin luvattiin olla yhteydessä, syksyllä kun olisi Matiaksen 39. syntymäpäivä - niin jos silloin viimeistään nähtäisiin? Ossille tämä kävi.

Ossi lähti pihalle saattamaan pojat matkaan ja pian auton keula olikin kohden petäjävettä, suora tie lähti Jämsästä.

Matka meni kauniissa maaseutumaisemassa nopeasti ja kohta he jo kääntyivät tutun talon pihaan. Esa laittoi auton parkkiin Janin farmarivolvon viereen. Isäntäväki oli pihalla vastassa. Molemmat veljet saivat heiltä oikein voimahalaukset, osanottojen merkeissä.

Yhteydenpito kun oli ollut pelkkiä puheluita.

Veljekset vievät reppunsa sisään, Esalle jälleen yläkerran kammari ja Matiakselle se alakerran huone. Tämän jälkeen seurue ulostautui talosta ulos, olihan kaunis ja lämmin loppukesän päivä.

He istuivat pihan patiolle, kuudenistuttavan pöydän ympärille. Isäntäväki asettui toiselle puolelle ja vieraat toiselle. Patio oli talon kellarin oven vieressä. Siitä pääsi pyykkitupaan, jossa oli myös olutjääkaappi.

Ensimmäiset kaljat avattiin ja keskustelu alkoi.

"Esa, mitäs sulle kuuluu? Kuulemma asiat vähän muuttuneet vuoden kulues?"

"Juu, ovathan ne. Kuten tiedätte - niin mulle ja Heidille sitten tuli ero. Yhteinen päätös, ollaan ystäviä kyllä - että silleen ei pystytään tarjoamaan Lasselle hyvä lapsuus. Vaikka siitä tulikin sit se kaksi kotia, mitä en tahtonut - mutta näillä korteilla mennään."

"Tilanne varmaan korjaantui sillä lapsenne hyväksi?"

"Kyllä. Yhteinen päätös se oli. Heidi kyllä auttoi meitä molempia isän kuoleman jälkeen, että tilanne rauhoittui. Viisas nainen hän kyllä on, mitä nyt meidän tilanne oli vain kestämätön. Oltiin yhdes kyl puoli vuotta vielä isän poismenon jälkeen, mut sitten puhuttiin rauhassa asiat puhki. Mut, Viivi - oot tos ihan oikees, Lassella hyvä olla nyt ja se on tärkeintä."

Jani otti puheenvuoron kysyäkseen Matiakselta, että miten tällä nyt menee? He olivat olleet yhteydessä harvakseltaan viime matkan jälkeen. Tieto veljesten isän kuolemasta oli tullut tähän osoitteeseen vasta kuukauden kuluttua menetyksestä.

"Jah.. Kuten tiedätte - niin kyllä mä voin paremmin. Ei ole ollut ahdistusta. Se muutti mut, kun isä kuoli. Toi Esa tuntui tarvitsevan mua paljon, joten jostain mä sain voimaa lohduttaa sitä.. tai siis meitä molempia. Jani, mun ahdistus alkoi katoamaan kun huomasin - että olen tärkeä muille."

"Kuule veli, sitä sä aina oot ollut mulle! Mut mä kyl ymmärrän sen, ettet oo sitä tajunnu."

"Esa, totta puhut. Toi meidän koettelemus vähän antoi järkeä tähän pehmenneeseen päähän. Ystävät - ei mulla ole ollut itsetuhoisia ajatuksia enään pitkään aikaan."

Viivi onnitteli Matiasta eikä oikein kukaan pystynyt estää onnen kyyneleitään valumasta. Nainen kun oli tuntenut ja nähnyt Matiaksen heikoimmissa hetkissään ja nyt mies oli paremmassa elämäntilanteessa.

Janikaan ei voinut peittää iloisuuttaan, hän pyyhki silmäkulmaansa. Tämä oli hieno hetki. Juttua riitti veljesten kertoillessa vuoden kuulumisista, miten Matias oli pikkuveljeään auttanut. Jani oli hyvillään Matiaksen puolesta.

Matias oli ollut joskus hyvin pohjalla, rikki ja toisinaan tätä oli ollut vahdittava - ettei olisi kadonnut yöhön. Yöllisiä etsintäpartioita oli vuosien kuluessa ollut useita. Nyt katsellessaan veljesten olemusta, juttelua ja heidän hymyjään kertoillessaan asioista, sen huomasi: Isän kuolema oli lähentänyt veljeksiä. Esa ei tuntunut enää varovan puheitaan Matiaksen kuullen, vaikka vaikeita asioita käytiinkin läpi.

Se päivä vuosi sitten, veljekset alkoivat kertoa tarinaa Janille ja Viiville - kuinka suloinen kotiinpaluu se oli ollutkaan. Olihan siitä osia kerrottu puhelimitse, mut nyt poikien ollessa täällä ensimmäistä kertaa ison menetyksen jälkeen. Esa aloitti muistelut.

"Nii.. Vuosi sitten kun täältä kotiin päästiin oli tilanteita sinä iltana päällä. Kotona odotti vain kirje vaimolta, tyyliin - että otin sitten lapsen ja auton. Nähdään joskus. Siitä menin kaverilleni Tuomakselle. Ryypättiin siinä ja kerrattiin asioita."

Johon Matias naurahti lisäyksen:

"Jah. Ja sitten mä järjestin lisäohjelmaa iltaan."

"Kyllä, kuulkaas niinhän siinä kävi että toi Matias ei ollut soittanutkaan, vaikka lupas. Lähdin sen Tuopin, mun kaverin Tuomaksen, kanssa haravoimaan yöllistä Lahtea. Kattokaas, toi oli harrastellut taas.. Sitä. Vietiin sitten sut, Matias, kotiis ja korjattiin sut sekä paimennettiin et nukahdat."

"Juu, seuraava muistikuva mulla onkin kun herään kun ovikello soi vimmatusti. Te tulitte mun luo Tuomaksen kanssa kertomaan uutista. Sitten muistia ei mulla enää oo.. Kun hoidettiin niitä hautajaisia, siitä on seuraavat muistot."

"Aika sumeeta mullakin on ne päivät. Muistan miten sinä aamuna aattelin, kun kotio kävelin Tuomaksen luolta - ettei maailma nyt kymmenes minuutis helvetiksi ehdi kääntyä. Mulla oli puhelin kiinni ja poikkesin kahville."

Tähän väliin Jani kysäsi:

"Ja siinä ajassa kaikki kuten hajosi?"

"Totta. Lähdin siitä kahvilasta kotia päin valmiina pahaan riitaan. Heidillä oli se uutinen kotona, mahtava nainen se kyllä on. Vaikka meillä oli hirvee riita päällä - nii se osas laittaa sen toran syrjään ja auttaa."

"Jah. Ja mä ja se nainen ollaan lähennetty tässä vuoden aikana."

"Totta, kuulkaas se tässä on ollut hyvä. Aikaisemmin Heidi ei tykännyt yhtään tuosta Matiaksesta - varmaan sen takia, kun olin hakumatkoilla, niin se oli aikaa pois perheeltä. Mutta nyt on leppoisampaa elämä silläkin suunnalla. Ja Matias? Sulla oli hyvä uutinen noille?"

"Juu. On. Viivi ja Jani. Arvatkaas mitä? Mä oon aloittanut työharjoittelun! Se on tuettua toimintaa, mut hyvin on mennyt. Mun elämä on hyvää nyt."

Tuon kuullessaan Viivi ryntää halaamaan itkuisena Matiasta. Eivätkä ne kyyneleet Janillakaan ole tiukassa. Mahtava asia. Halausten jälkeen kolmikko kävi takaisin istumaan, jolloin Esa jatkoi keskustelua.

"On meille sattunut sitten muutakin, josta yhteisellä päätöksellä ei ole puhelimes teille sanottu mitään. Tahdotko sä Matias kertoa vai..?"

"Jah. Mä voin kertoa. Kun näiden juttelu ei enää mua ahdista. Niin, Jani ja Viivi. Me kuultiin äidistämmekin isän kuolinilmoituksen julkaisun jälkeen."

Johon Viivi oitis reagoi.

"Mitä? Kehtas siis soittaa! Esittikö se edes osanottonsa ja oli pahoillaan kaikesta?"

"Ei Viivi. Ei siltä tullut osanottoja, vaan äidin siskolta. Se soitti ja kertoi uutisiakin. Isoja sellaisia..  Kuulkaas. Meidän mutsi on ollut kuolleena jo kaksi vuotta. Ystävät - toi tieto sai mut rauhoittumaan. Ei enää ole vihaa. Ei tartte enää pelätä törmäävänsä siihen."

Esa jatkoi tuohon:

"Joo.. Näin on asia. Oli se kyllä yllätys kuulla, mutta kun ottaa huomioon minkälainen ihminen se oli - niin tieto helpotti meitä kumpaakin. Surullistahan toi oli kuulla, mut me Matiaksen kanssa pärjätään kyllä!"

Isäntäpariskunta ryntäsi halaamaan Matiasta. Tämä oli mahtava uutinen. Kyyneleiltäkään ei vältytty.

Asiaa alettiin sulatella tuon jälkeen. Kysymyksiä tietenkin tuli, enemmän Viivin johdolla. Miksei äidin kuolemasta pojille voinut kertoa? Kuulemma tämä oli kieltänyt kuolinvuoteellaan kertomasta ja kun sisko oli nähnyt kuolinilmoituksen - oli päättänyt ottaa yhteyttä. Pojista se oli tavallaan helpottava tieto, ettei tarvitse aina pelätä yhteydenottoa.

Jani tarjosi veljeksille paukut. Tapahtuneiden asioiden kunniaksi, muistoksi ja elämälle nyt yleensä. Ilta jatkui iloisemmissa merkeissä, Seurue alkoi pelata afrikan tähteä. Oli hyvä iltapäivä pelata sitä ulkona, oli tyyntä. Parin pelin Jani viritti grillin ja ilta jatkui pihalla auringonlaskuun saakka, jonka jälkeen seurue siirtyi sisätiloihin viilenevän illan takia.

-----------------------------------------------------------------------
© Simo Pahula 2018