ehkapä

Aurinko nousee kohta mutta silti jo ulkona näkee. Autot ajavat ohi väsynein kuskein mutta silti pysyvät oikeilla kaistoilla. Junat kuskaavat nukkuvia ihmisiä Helsinkiin. Tietty tähän aikaan aamusta kaikki tietynikäiset ovat suurimmassa vaarassa saada sydänkohtaus ja kuolla kesken aamutoimiensa. Yksittäisen ihmisen kuolema on tragedia mutta usean tilasto.

Käytössäni olevasta Ikkunasta näen kuinka ajoneuvojen aiheuttama valo heijastuu tien pinnasta. Pian kaikkien eteläsuomen kaupunkien ja kylien katulamput sammutetaan päivän lähestyvän kirkkauden vuoksi. Sähköverkon kuormitus laskee hetkeksi ennen kuin kulutus palautuu - ihmisten on päästävä internettiin. Taivas on pilvessä vaikka paikallisradioiden tekopirteät toimittajat povaavat aurinkoa tänäänkin. Ei vielä väisty metsäpalovaara. Kaikki heräilee ja yötyöläiset menevät nukkumaan.

Liikennevalot määräävät tahdin ja sama tapahtuu tuhansissa risteyksissä. Kadut sykkivät. Punainen, keltainen, vihreä. Tule, tule, tule, älä tule, älä tule, odota, odota, tule, tule.. Hissit taloissa liikkuvat ylös ja alas, askeleita portaissa. Systeemi toimii kuin kone.

Planeetta avaruudessa vain jatkaa matkaa 200 kilometriä tunnissa kolmostien moottoritietä pitkin. Kiihdytä, kiihdytä, kiihdytä. Sinisiä vilkkuvaloja ja radiopuhelimien kohinaa. Paloautoja ja ambulansseja sekä poliiseja. Onnettomuus tapahtui. Mutta planeetta jatkaa kolhun saaneena matkaansa.

Ehkäpä elämä onkin sitä miltä se tuntuu.