Hajalle

Tuuli kahisuttaa mustuneita lehtiä noissa lepissä palaneen aitan takana. Todellakin täällä se kävi taas toteen. Se tavallinen tarina tulella höystettynä. Kaikki alkoi siitä kun tämä hyvä meidän kaveriporukka oli taas kokoontunut Jounin mökille. Aikomuksena oli viettää jälleen mukava lomakuukausi ystävien kesken. Tuo lehtiä kahisuttava tuuli kuljettaa savunhaikua pois noista raunioista. Me selvinneet emme puhu mitään. Tällä niemellä on tänään katumus vallallaan.

Kuin me saavuimme toissapäivänä niin kukin pariskunta tuli omalla autollaan pitkän, mutta luonnonkauniin mökkitien päähän aukiolle joka toimii parkkialueena Ilma oli lämmin ja mitä mainioin mitä se on nytkin. Me, minä ja Taru tulimme Fiat puntollamme viimeisenä siinä autoletkassa. Edessämme ajoi punaisella Toyotallaan Joonas ja sen tyttö Tiia. Jonon etummaisena kulki Jouni Miransa kanssa valkoisella, hieman ruosteisella Mazdallaan. Sen tavaratila kuten jokaisen auton perä oli täynnänsä ruokaa ja muita tarvikkeita. Jounin vanhemmilta peritty mökki on kyllä hieno paikka. Itse mökki on metsän peitossa järven rannassa - hirsirakennus ja rantasauna. Sitten se aitta oli tarpeeksi kaukana muista taloista ja autoparkista.

Naiset menivät ruokien kanssa valmistamaan keittiötä valmiiksi, me niiden miehet tarkistimme paikat ettei mikään ollut rempallaan. Joku eläin oli kaatanut halkopinon niin olimme sitä kasaamassa uusiksi. Olimme kasanneet sitä minuutin, siis aloittaneet homman niitä näitä jutellen ja suunnitellen mitä tekisimme kun Tiia tuli kutsumaan kahville. Aivan kuin enteenä minusta tuntui siltä kuin Tiia olisi katsonut Jounia sillä silmällä. Tosin aurinko paistoi naisen silmiin niin ehkäpä vain siksi oli viettelevä katse Joonaksen avovaimolla. No kahville siitä oli lähdettävä kun naiset halusivat miehensä sisään vaikka se pino olikin vielä puoliksi levällään. Taru tuli minua vastaan ja suuteli. Hän oli vaihtanut päällensä mökkiluukin. Rentoa ja paljastavaa. Tämä kuin muutin matkat tänne olivat täynnä kuumaa ilmapiiriä. Tänne tulimme rentoutumaan alkoholin ja hyvän seuran parissa raskaan työrupeaman jälkeen.

"Jaa, Tapio ja Taru - kahvi ensin." Tiia nauroi. Se oli hyvä hetki - kaikki kaunista ja hyväksyttävää. Pöydässä oli lähikaupungin konditorioista ostetut leivokset kahvin kanssa. Tarjoilu oli tradition mukainen. Tämä kattaus oli sattunut olemaan silloinkin kuin olimme täällä ensimmäistä kesää 4 vuotta sitten. Silloin tulimme tällä samalla porukalla katsomaan Jounin perintöä. Silloin se taisi olla juuri Taru joka silloin ehdotti. Kattaus perinteeksi, uuden ajan merkiksi. Me muut hymähdimme hänelle. Taru oli tullut Tiian mukana, olivathan he parhaat kaverukset. Jouni lähti siitä hiljaisena ulos. Ymmärsi sen koska sinä vuonna olivat hänen vanhempansa kuolleet vanhuuteen ja jättäneet huvilansa pojalleen. Minä lähdin Jounin perään katsomaan että mitään ei tapahtuisi. Se ensimmäinen kesä oli aluksi kankea mutta kyllä se siitä alkoi sujumaan. Mukavia kesiä täällä olemme sen kesän jälkeen viettäneet. Tähän asti. Ei kukaan tahdo tulla enää tänne tämän tapahtuneen jälkeen. Tuskinpa enää on meidän porukkaakaan.

Siinä sitten menimme pariskunnittain saunaan ja illanmittaan kaikki alkoi olemaan humalassa - jotenkin innostuimme horasemaan ne viikoksi varatut viinakset jo sinä iltana niin vähiin että jonkun piti lähteä ostamaan lisää sieltä täyden palvelun huoltoasemalta päätien varressa. Laituri, joka oli jo vanha oli nimittäin pettänyt ryhmäotosta ottaessa ja kaikki olivat pudonnet järveen. Kamera oli automaatilla ja sitä mitä kuva olisi niin sitä naurettiin kun kaikki menossa järveen. Tämän vuoksi oli pitänyt rakentaa laituri uusiksi. Mökillä oli työkaluja ja aitan ylisillä lautoja, kaivossa kaljaa. Minä ja Mira olimme ottaneet liikaa tuloiltana joten meillä oli huono olo kummallakin joten emme paljolti osallistuneet laituriremppaa. Olo kuitenkin parantui iltaan mennessä meillä molemmilla toisin kuin muilla. Joonas oli telonut jalkansa kun oli kompastunut lautoihin ja siinä rytäkässä Jounikin sai osansa. Joonas nimittäin kaasi hänetkin kaatuessaan. "No siinä meillä sitten on kaksi rampaa ja kaupassa pitäisi käydä!" Tiia marmatti heille kun olivat vammojaan selvittelemässä. Ei kuulemma mitään mennyt poikki, venähti vain.

"Kukas sinne nyt lähtee kun teistä tarvitsee pitää huolta ja kun te ette voi ajaa..?" Kuului kysymys. Kellään naisista ei ollut ajokorttia. Minä olin kuistilla istumassa. Mökin kuisti on L:n muotoinen ja olin järvenpuolimaisessa päässä sitä. Näin koko episodin mutta en jaksanut vielä kommentoida asiaa. Tiia tuli kysymään että koska luulisin että pystyisin ajamaan. Arvioin kuntoni olevat OK tuossa kahdeksan maissa illalla. Sovimme hänen kanssaan että lähtisimme sitten hakemaan täydennystä. Ruokaa ja muuta mitä tarvittavaa. Muut naiset suostuivat noudattamaan tätä toimintasuunnitelmaa.

Muut jäivät mökille. Kuin tunnin päästä palasimme auto täynnä ruokaa niin Joonas ja Tiia tulivat vastaan outo ilme kasvoillaan. Kuin kysyimme mitä on tapahtunut? Joonas katsoi Tiiaan joka lähti Miran kanssa menemään mökille kuin sopimuksesta. Joonas kehotti minua valmistautumaan pahimpaan. En ymmärtänyt mitä hän sillä tarkoitti. Pian se selvisi. Hän johdatti minut aitalle. Hämärässä valossa minua vastaan iski kauhea näky. Elämäni hautautui suruun ja vihaan. Onneksi Joonas pidätteli minua, etten olisi hyökännyt Jounin ja Tarun päälle. He nukkuivat - täysin alasti.

Kaveri talutti minut mökin kuistille missä Mira oli kuullut muilta tapahtuneesta. Hänkin oli vihainen, myrtynyt ja turta kuten minäkin. Tiia ja Joonas kertoivat miten kaikki oli käynyt. Kun he olivat olleet saunalla niin Jouni ja Taru olivat jääneet ylös. Saunalta tultuaan Joonas oli etsinyt heitä ja löytänyt aitasta. Jotain tälläistä hän oli heidän välillään jo kauan arvellut, muttei tietenkään ollut kertonut siitä mitään. Me menimme Miran kanssa menimme sisälle Joonaksen ja Tiian mennessä autolle hakemaan tavaroita sisään. Mira alkoi itkemään ja minä menin lohduttamaan häntä. Siinä kävi niin että saimme lohduttaa toisiamme.

Joonas ja Tiia tulivat kassien kanssa sisään ja me kaikki lähdimme toiselle puolelle taloa missä ruokatilat olivat. Nyt me Miran kanssa tahdoimme ottaa kännit. Juonin ja Tarun oletimme pysyvän aitassa. Siksi emme osanneet heitä kaivata. Kun noin puolen tunnin päästä hain jotain autoon unohtunutta, näin aitan. Katsahdin tuota rakennusta. Se oli tulessa! Liekit näkyivät kauniina avoimen oven jättämästä aukosta. Katsoin hetken sitä ja tuntui siltä että se olisi oikein jos en hälyttäisi ketään. Pettäjät varmaan olivat nukahtaneet ja se Jounin tapa polttaa savuke rakastelun jälkeen - mistä Mira oli kertonut eilisen illanvieton yhteydessä - oli varmaan sytyttänyt puutalon palamaan. Sitten kun tulin järkiini niin juoksin sisään ja tein hälytyksen. Tietty liian myöhään. Me haimme Mutta Jounin Mazda - se paloi koska mies oli sen pysäköinyt liian lähelle aittaa. Hyvä vaan ettei ollut metsäpalovaroitus voimassa.

Tänään me olemme hiljaa. Kohta varmaan lähdemme ja jätämme tämän kaiken viimeisen kerran.