Hajalle
Tuuli kahisuttaa mustuneita lehtiä noissa lepissä palaneen
aitan takana. Todellakin täällä se kävi taas toteen. Se
tavallinen tarina tulella höystettynä. Kaikki alkoi siitä kun
tämä hyvä meidän kaveriporukka oli taas kokoontunut Jounin
mökille. Aikomuksena oli viettää jälleen mukava lomakuukausi
ystävien kesken. Tuo lehtiä kahisuttava tuuli kuljettaa
savunhaikua pois noista raunioista. Me selvinneet emme puhu
mitään. Tällä niemellä on tänään katumus vallallaan.
Kuin me saavuimme toissapäivänä niin kukin pariskunta tuli
omalla autollaan pitkän, mutta luonnonkauniin mökkitien
päähän aukiolle joka toimii parkkialueena Ilma oli lämmin ja
mitä mainioin mitä se on nytkin. Me, minä ja Taru tulimme Fiat
puntollamme viimeisenä siinä autoletkassa. Edessämme ajoi
punaisella Toyotallaan Joonas ja sen tyttö Tiia. Jonon
etummaisena kulki Jouni Miransa kanssa valkoisella, hieman
ruosteisella Mazdallaan. Sen tavaratila kuten jokaisen auton
perä oli täynnänsä ruokaa ja muita tarvikkeita. Jounin
vanhemmilta peritty mökki on kyllä hieno paikka. Itse mökki on
metsän peitossa järven rannassa - hirsirakennus ja rantasauna.
Sitten se aitta oli tarpeeksi kaukana muista taloista ja
autoparkista.
Naiset menivät ruokien kanssa valmistamaan keittiötä valmiiksi,
me niiden miehet tarkistimme paikat ettei mikään ollut
rempallaan. Joku eläin oli kaatanut halkopinon niin olimme sitä
kasaamassa uusiksi. Olimme kasanneet sitä minuutin, siis
aloittaneet homman niitä näitä jutellen ja suunnitellen mitä
tekisimme kun Tiia tuli kutsumaan kahville. Aivan kuin enteenä
minusta tuntui siltä kuin Tiia olisi katsonut Jounia sillä
silmällä. Tosin aurinko paistoi naisen silmiin niin ehkäpä
vain siksi oli viettelevä katse Joonaksen avovaimolla. No
kahville siitä oli lähdettävä kun naiset halusivat miehensä
sisään vaikka se pino olikin vielä puoliksi levällään. Taru
tuli minua vastaan ja suuteli. Hän oli vaihtanut päällensä
mökkiluukin. Rentoa ja paljastavaa. Tämä kuin muutin matkat
tänne olivat täynnä kuumaa ilmapiiriä. Tänne tulimme
rentoutumaan alkoholin ja hyvän seuran parissa raskaan
työrupeaman jälkeen.
"Jaa, Tapio ja Taru - kahvi ensin." Tiia nauroi. Se oli
hyvä hetki - kaikki kaunista ja hyväksyttävää. Pöydässä
oli lähikaupungin konditorioista ostetut leivokset kahvin kanssa.
Tarjoilu oli tradition mukainen. Tämä kattaus oli sattunut
olemaan silloinkin kuin olimme täällä ensimmäistä kesää 4
vuotta sitten. Silloin tulimme tällä samalla porukalla
katsomaan Jounin perintöä. Silloin se taisi olla juuri Taru
joka silloin ehdotti. Kattaus perinteeksi, uuden ajan merkiksi.
Me muut hymähdimme hänelle. Taru oli tullut Tiian mukana,
olivathan he parhaat kaverukset. Jouni lähti siitä hiljaisena
ulos. Ymmärsi sen koska sinä vuonna olivat hänen vanhempansa
kuolleet vanhuuteen ja jättäneet huvilansa pojalleen. Minä
lähdin Jounin perään katsomaan että mitään ei tapahtuisi.
Se ensimmäinen kesä oli aluksi kankea mutta kyllä se siitä
alkoi sujumaan. Mukavia kesiä täällä olemme sen kesän
jälkeen viettäneet. Tähän asti. Ei kukaan tahdo tulla enää
tänne tämän tapahtuneen jälkeen. Tuskinpa enää on meidän
porukkaakaan.
Siinä sitten menimme pariskunnittain saunaan ja illanmittaan
kaikki alkoi olemaan humalassa - jotenkin innostuimme horasemaan
ne viikoksi varatut viinakset jo sinä iltana niin vähiin että
jonkun piti lähteä ostamaan lisää sieltä täyden palvelun
huoltoasemalta päätien varressa. Laituri, joka oli jo vanha oli
nimittäin pettänyt ryhmäotosta ottaessa ja kaikki olivat
pudonnet järveen. Kamera oli automaatilla ja sitä mitä kuva
olisi niin sitä naurettiin kun kaikki menossa järveen. Tämän
vuoksi oli pitänyt rakentaa laituri uusiksi. Mökillä oli
työkaluja ja aitan ylisillä lautoja, kaivossa kaljaa. Minä ja
Mira olimme ottaneet liikaa tuloiltana joten meillä oli huono
olo kummallakin joten emme paljolti osallistuneet laituriremppaa.
Olo kuitenkin parantui iltaan mennessä meillä molemmilla toisin
kuin muilla. Joonas oli telonut jalkansa kun oli kompastunut
lautoihin ja siinä rytäkässä Jounikin sai osansa. Joonas
nimittäin kaasi hänetkin kaatuessaan. "No siinä meillä
sitten on kaksi rampaa ja kaupassa pitäisi käydä!" Tiia
marmatti heille kun olivat vammojaan selvittelemässä. Ei
kuulemma mitään mennyt poikki, venähti vain.
"Kukas sinne nyt lähtee kun teistä tarvitsee pitää
huolta ja kun te ette voi ajaa..?" Kuului kysymys. Kellään
naisista ei ollut ajokorttia. Minä olin kuistilla istumassa.
Mökin kuisti on L:n muotoinen ja olin järvenpuolimaisessa
päässä sitä. Näin koko episodin mutta en jaksanut vielä
kommentoida asiaa. Tiia tuli kysymään että koska luulisin
että pystyisin ajamaan. Arvioin kuntoni olevat OK tuossa
kahdeksan maissa illalla. Sovimme hänen kanssaan että
lähtisimme sitten hakemaan täydennystä. Ruokaa ja muuta mitä
tarvittavaa. Muut naiset suostuivat noudattamaan tätä
toimintasuunnitelmaa.
Muut jäivät mökille. Kuin tunnin päästä palasimme auto
täynnä ruokaa niin Joonas ja Tiia tulivat vastaan outo ilme
kasvoillaan. Kuin kysyimme mitä on tapahtunut? Joonas katsoi
Tiiaan joka lähti Miran kanssa menemään mökille kuin
sopimuksesta. Joonas kehotti minua valmistautumaan pahimpaan. En
ymmärtänyt mitä hän sillä tarkoitti. Pian se selvisi. Hän
johdatti minut aitalle. Hämärässä valossa minua vastaan iski
kauhea näky. Elämäni hautautui suruun ja vihaan. Onneksi
Joonas pidätteli minua, etten olisi hyökännyt Jounin ja Tarun
päälle. He nukkuivat - täysin alasti.
Kaveri talutti minut mökin kuistille missä Mira oli kuullut
muilta tapahtuneesta. Hänkin oli vihainen, myrtynyt ja turta
kuten minäkin. Tiia ja Joonas kertoivat miten kaikki oli käynyt.
Kun he olivat olleet saunalla niin Jouni ja Taru olivat jääneet
ylös. Saunalta tultuaan Joonas oli etsinyt heitä ja löytänyt
aitasta. Jotain tälläistä hän oli heidän välillään jo
kauan arvellut, muttei tietenkään ollut kertonut siitä
mitään. Me menimme Miran kanssa menimme sisälle Joonaksen ja
Tiian mennessä autolle hakemaan tavaroita sisään. Mira alkoi
itkemään ja minä menin lohduttamaan häntä. Siinä kävi niin
että saimme lohduttaa toisiamme.
Joonas ja Tiia tulivat kassien kanssa sisään ja me kaikki
lähdimme toiselle puolelle taloa missä ruokatilat olivat. Nyt
me Miran kanssa tahdoimme ottaa kännit. Juonin ja Tarun oletimme
pysyvän aitassa. Siksi emme osanneet heitä kaivata. Kun noin
puolen tunnin päästä hain jotain autoon unohtunutta, näin
aitan. Katsahdin tuota rakennusta. Se oli tulessa! Liekit
näkyivät kauniina avoimen oven jättämästä aukosta. Katsoin
hetken sitä ja tuntui siltä että se olisi oikein jos en
hälyttäisi ketään. Pettäjät varmaan olivat nukahtaneet ja
se Jounin tapa polttaa savuke rakastelun jälkeen - mistä Mira
oli kertonut eilisen illanvieton yhteydessä - oli varmaan
sytyttänyt puutalon palamaan. Sitten kun tulin järkiini niin
juoksin sisään ja tein hälytyksen. Tietty liian myöhään. Me
haimme Mutta Jounin Mazda - se paloi koska mies oli sen
pysäköinyt liian lähelle aittaa. Hyvä vaan ettei ollut
metsäpalovaroitus voimassa.
Tänään me olemme hiljaa. Kohta varmaan lähdemme ja jätämme
tämän kaiken viimeisen kerran.