Hyvästi julma maailma.
TH 14-8
6:50 AM
"Hyvää huomenta" kertoi miesääni kelloradiosta.
"Tänään on verrassaan loistava päivä. Aurinko paistaa
ja on luvattu taas hellettä" Pamautin laitetta nyrkillä
että se hiljeni. Huone oli vieläkin tyhjä vaikka olikin täynnä
roskaa ja vaatteita. En ollut jaksanut siivoilla aikoihin tai
asettaa kuteita kaapistoon. Minulle se oli aivan sama minkä näköiseksi
tämä kämppä oli muuttunut hänen lähtönsä jälkeen.
Onneksi oli ollut töitä että mielenterveys oli säilynyt
jotenkin reilassa. Tänään oli viimeinen työpäivä. Sopimus
loppui eikä mahdollisuutta uusia sitä preiviä. Mutta johtaja
vihjaisi sellaista että jos joku muu nyt lopettaa niin sitten
minulla olisi mahdollisuuksia jatkaa sopimusta. Tämä tauko piti
ottaa palkattomana lomana. Mutta tiedän ettei kukaan hyvää
duunipaikkaa luovuta toiselle. Ei varsinkaan jos oli muu elämä
sekaisin. Kirosin mielessäni koko firman.
Radiopersoona taas aloitti onnesta hoilaamisen. Olin lyönyt näemmä
vahingossa torkkukytkintä. Tällä kertaa vedin johdon pois seinästä
ja toivoin tosissani että se mies siellä radiossa saisi vaikka
syövän niin lopettaisi turhanpäiväsen onnesta laulamisen.
Olin hereillä ja istuin vuoteeni laidalla. Taas oli vähän
flunssainen oli ja niskat olivat jumissa huonon tyynyni jäljiltä.
Nousin ylös ja avasin ikkunan päästääkseni uutta ilmaa käyttämäni
tilalle. Kadun äänet ja etäisen junan muodostama äänimaailma
tulvahti sisään. Keräsin lattialta vaatteet päälleni ja
suunnistin keittiöön onnistumatta tällä kertaa eksymättä
asuntooni. Kahvinkeittimen ääni rauhoitti taas tätäkin pientä
huushollia. Jotakin hyvää oli tulossa.
Aukaisin television uutisten ajaksi. Eurooppa hukkuu kuraveteen
ja maailma menossa päin helvettiä.. Sitä tuttua turinaa
matkatelevisio taas paasasi ja näytti itkevistä ihmisistä
jotka olivat menettäneet kaiken. Tunteisiin vetoaviksi
tarkoitettuja kuvia. Minuun ne eivät vaikuttaneet millään
lailla. Tuskaa on omassa elämässänikin ihan tarpeeksi.
Kuittasin hellettä lupaavan säätiedotuksen ampumalla
televisiooni infrapunasäteen kauko-ohjaimesta joka käski sen
mikroprosessoria sammuttamaan itsensä. Tuli hiljaisuus jonka
rikkoi Ikkunasta kuuluvat huudot ja voimakas jarrutus sekä tömäys.
Tietenkin tiedonhalu voitti ja menin katsomaan mitä siellä oli
tapahtunut.
Uusi järkytys - hyvä ystäväni ja työkaverini Olli oli jäänyt
auton alle. Katsoin ettei minun läsnäoloa alhaalla tarvittaisi.
Voisin itse myöhemmin lähteä turhaan sairaalaan kyselemään
tietoja hänestä joita ei kuitenkaan minulle annettaisi koska en
ollut omainen. Vasta kun on kulunut tunti niin tajuan että tuo
onnettomuus oli hyvä. Minä saan Ollin aseman töissä. Siitä
se kiikasti oikeastaan tämä kaikki. Ei niinkään että
oikeastaan olisin ollut itseäni murhaamassa nyt seuraavana yönä
vaan että olisi edelleenkin jokin paikka missä kokisi itsensä
hyödylliseksi. Pitäisi kiittää sitä autoilijaa...