Hyvästi julma maailma.

TH 14-8
6:50 AM

"Hyvää huomenta" kertoi miesääni kelloradiosta. "Tänään on verrassaan loistava päivä. Aurinko paistaa ja on luvattu taas hellettä" Pamautin laitetta nyrkillä että se hiljeni. Huone oli vieläkin tyhjä vaikka olikin täynnä roskaa ja vaatteita. En ollut jaksanut siivoilla aikoihin tai asettaa kuteita kaapistoon. Minulle se oli aivan sama minkä näköiseksi tämä kämppä oli muuttunut hänen lähtönsä jälkeen. Onneksi oli ollut töitä että mielenterveys oli säilynyt jotenkin reilassa. Tänään oli viimeinen työpäivä. Sopimus loppui eikä mahdollisuutta uusia sitä preiviä. Mutta johtaja vihjaisi sellaista että jos joku muu nyt lopettaa niin sitten minulla olisi mahdollisuuksia jatkaa sopimusta. Tämä tauko piti ottaa palkattomana lomana. Mutta tiedän ettei kukaan hyvää duunipaikkaa luovuta toiselle. Ei varsinkaan jos oli muu elämä sekaisin. Kirosin mielessäni koko firman.

Radiopersoona taas aloitti onnesta hoilaamisen. Olin lyönyt näemmä vahingossa torkkukytkintä. Tällä kertaa vedin johdon pois seinästä ja toivoin tosissani että se mies siellä radiossa saisi vaikka syövän niin lopettaisi turhanpäiväsen onnesta laulamisen. Olin hereillä ja istuin vuoteeni laidalla. Taas oli vähän flunssainen oli ja niskat olivat jumissa huonon tyynyni jäljiltä.

Nousin ylös ja avasin ikkunan päästääkseni uutta ilmaa käyttämäni tilalle. Kadun äänet ja etäisen junan muodostama äänimaailma tulvahti sisään. Keräsin lattialta vaatteet päälleni ja suunnistin keittiöön onnistumatta tällä kertaa eksymättä asuntooni. Kahvinkeittimen ääni rauhoitti taas tätäkin pientä huushollia. Jotakin hyvää oli tulossa.

Aukaisin television uutisten ajaksi. Eurooppa hukkuu kuraveteen ja maailma menossa päin helvettiä.. Sitä tuttua turinaa matkatelevisio taas paasasi ja näytti itkevistä ihmisistä jotka olivat menettäneet kaiken. Tunteisiin vetoaviksi tarkoitettuja kuvia. Minuun ne eivät vaikuttaneet millään lailla. Tuskaa on omassa elämässänikin ihan tarpeeksi. Kuittasin hellettä lupaavan säätiedotuksen ampumalla televisiooni infrapunasäteen kauko-ohjaimesta joka käski sen mikroprosessoria sammuttamaan itsensä. Tuli hiljaisuus jonka rikkoi Ikkunasta kuuluvat huudot ja voimakas jarrutus sekä tömäys. Tietenkin tiedonhalu voitti ja menin katsomaan mitä siellä oli tapahtunut.

Uusi järkytys - hyvä ystäväni ja työkaverini Olli oli jäänyt auton alle. Katsoin ettei minun läsnäoloa alhaalla tarvittaisi. Voisin itse myöhemmin lähteä turhaan sairaalaan kyselemään tietoja hänestä joita ei kuitenkaan minulle annettaisi koska en ollut omainen. Vasta kun on kulunut tunti niin tajuan että tuo onnettomuus oli hyvä. Minä saan Ollin aseman töissä. Siitä se kiikasti oikeastaan tämä kaikki. Ei niinkään että oikeastaan olisin ollut itseäni murhaamassa nyt seuraavana yönä vaan että olisi edelleenkin jokin paikka missä kokisi itsensä hyödylliseksi. Pitäisi kiittää sitä autoilijaa...