Ja siitä kualemasta
Ihminen on ainoa eläin, joka tajuaa että kuolee joskus. Se on
kumma tunne. Minä tiedän kuolevani ja hauskaksi sen tekee se,
etten tiedä milloin. Se voi tapahtua joko huomenna, vuoden päästä
tai vuosikymmenten päästä. Haluan elää mahdollisimman pitkään,
paitsi jos olosuhteiden pakosta esim. onnettomuuden tai
sairastumisen takia menettäisin lopullisesti kyvyn elää
normaalia elämää. Tiedämme, että elämään kuluu vielä
surua, kuolemaa. Kuolema kuluu elämään. Elämää voidaan
verrata päivään.
Aamulla synnyt, päivällä elät, illalla kuolet. Pitää olla
valmistautunut omaan tai läheisen kuolemaan. Minä itse tiedän
miltä se tuntuu kuin katsoo kuolemaa silmästä silmään.
Silloin vuosia sitten olin jo päättänyt että Mä tapan
itteni. Minut pelasti se nainen, jonka kanssa sitten menin
kihloihin. No sekin päättyi päättymättömään tuskaan. Olen
hänelle siitä kiitollinen että oli silloin siellä. Olen yrittänyt
itsemurhaa. Tiedän kuolemasta, itsemurhasta. Tunsin ihmisen joka
pokkana sanoi että oli yrittänyt sitä. Ja sitten kerran se
onnistuikin siinä.
Entäpä, jos kuolisin huomenna? Se olisi tragedia muille. Eihän
se minua liikuttaisi, koska en enää eläisi.
En kuitenkaan halua kuolla nuorena, ehtiihän sitä vanhanakin.
Kuten jo kerroin, kerran elämässäni minulla ei ollut mitään
halua jatkaa tätä juttua jota kutsutaan elämäksi. Vieläkin
on uhka olemassa, että masennun ja tapan itseni. Se ei
kuitenkaan ole suunnitelmissa. Mutta silloin olin syvästi
masentunut silloiseen elämääni. Ei täällä ole mitään
tarkoitusta mulle, siitä vain kun tappais ittensä nii sitten
loppuis tääkin tuska kun musta ei oo mihkään. Kaikki haluu
vaan päästä musta eroon, kukaan ei välitä. Masentavia
lauseita, silloista elämääni.
Vieläkin nuo silloiset ajatukset ahdistavat, koska tiedän että
jos noita alan pöyrittelemään päässäni niin se kaikki voi
alkaa uudestaan. Olisi syitä masentua, mutta sitä en itselleni
tee. Se aika on jäänyt taakse. Kuolema, kohtalo, luovuttaminen,
lopetus.. Sille olemme keksineet monta sanaa. Minä kuolen joskus,
enkä näe sitä päivää kuin mars planeetta on maan kaltainen.
KUKAAN meistä ei näe kuinka seuraava jääkausi tuhoaa Suomen.
Nämä meille rakkaat paikat, tämä kaunis planeetta palaa
poroksi neljän miljardin vuoden päästä.
On uusi vuosituhat, mutta kuollaan sitä vieläkin.