Ja siitä kualemasta…



Ihminen on ainoa eläin, joka tajuaa että kuolee joskus. Se on kumma tunne. Minä tiedän kuolevani ja hauskaksi sen tekee se, etten tiedä milloin. Se voi tapahtua joko huomenna, vuoden päästä tai vuosikymmenten päästä. Haluan elää mahdollisimman pitkään, paitsi jos olosuhteiden pakosta esim. onnettomuuden tai sairastumisen takia menettäisin lopullisesti kyvyn elää normaalia elämää. Tiedämme, että elämään kuluu vielä surua, kuolemaa. Kuolema kuluu elämään. Elämää voidaan verrata päivään.

Aamulla synnyt, päivällä elät, illalla kuolet. Pitää olla valmistautunut omaan tai läheisen kuolemaan. Minä itse tiedän miltä se tuntuu kuin katsoo kuolemaa silmästä silmään. Silloin vuosia sitten olin jo päättänyt että ”Mä tapan itteni”. Minut pelasti se nainen, jonka kanssa sitten menin kihloihin. No sekin päättyi päättymättömään tuskaan. Olen hänelle siitä kiitollinen että oli silloin siellä. Olen yrittänyt itsemurhaa. Tiedän kuolemasta, itsemurhasta. Tunsin ihmisen joka pokkana sanoi että oli yrittänyt sitä. Ja sitten kerran se onnistuikin siinä.



Entäpä, jos kuolisin huomenna? Se olisi tragedia muille. Eihän se minua liikuttaisi, koska en enää eläisi.

En kuitenkaan halua kuolla nuorena, ehtiihän sitä vanhanakin. Kuten jo kerroin, kerran elämässäni minulla ei ollut mitään halua jatkaa tätä juttua jota kutsutaan elämäksi. Vieläkin on uhka olemassa, että masennun ja tapan itseni. Se ei kuitenkaan ole suunnitelmissa. Mutta silloin olin syvästi masentunut silloiseen elämääni. ”Ei täällä ole mitään tarkoitusta mulle, siitä vain kun tappais ittensä nii sitten loppuis tääkin tuska kun musta ei oo mihkään. Kaikki haluu vaan päästä musta eroon, kukaan ei välitä.” Masentavia lauseita, silloista elämääni.



Vieläkin nuo silloiset ajatukset ahdistavat, koska tiedän että jos noita alan pöyrittelemään päässäni niin se kaikki voi alkaa uudestaan. Olisi syitä masentua, mutta sitä en itselleni tee. Se aika on jäänyt taakse. Kuolema, kohtalo, luovuttaminen, lopetus.. Sille olemme keksineet monta sanaa. Minä kuolen joskus, enkä näe sitä päivää kuin mars planeetta on maan kaltainen. KUKAAN meistä ei näe kuinka seuraava jääkausi tuhoaa Suomen.

Nämä meille rakkaat paikat, tämä kaunis planeetta palaa poroksi neljän miljardin vuoden päästä.

On uusi vuosituhat, mutta kuollaan sitä vieläkin.