JOKI
Tuuli heittelee iloisesti erivärisiä vaahteranlehtiä
pihatielle, jolle kääntyy punainen Toyota Corolla. Sisällä
autossa ei ole yhtä pirteä tunnelma - mitä ajokin väritys
voisi antaa ymmärtää. Tämä seurue on tulossa hautajaisista,
Äiti, kaksi pientä lasta ja vainajan paras kaveri. Auto pysähtyy
ja ovet avautuvat. Ensin talon pihaan astuu pieni tyttö pidellen
pikkuveljeään kädestä. Aikuiset yrittivät matkan aikana pitää
toisiaan koossa, ettei lapsilla olisi turvatonta. Mutta nyt kun
on jatkettava elämää niin äiti itkee.
Taivas on selkeänä, aurinko paistaa iloisesti, on kaunis
ulkoiluilma kuten televisio eilen kertoi.
Laite oli vain päällä tottumuksesta, Laura ei sitä katsonut,
hän katsoi surullisena ikkunasta ulos jokea miettien samalla
kuinka tämä elämä tästä eteenpäin järjestyisi. Nainen oli
ottanut rauhoittavia, jotta voisi toimia äitinä - ettei pienet
lapset säihkähtäisi liikaa. Tiia - neljä vuotta - piti
onneksi seuraa veljelleen Joonalle - kolme vuotta. Sisko jo
tajusi jotain, ehkä hän oli se perhettä koossapitävä voima
silloin. Tiia piti Joonan rauhallisena, tyttö tajusi ettei äiti
nyt jaksaisi kun isä kuoli pari päivää sitten. Hän auttoi
Joonaa hampaiden pesussa ja sitten laittoi tämän nukkumaan.
Tuon jälkeen tyttö meni toivottamaan hyvää yötä äidilleen
ja meni itsekin maate. Tiian mielessä oli aamupalan teko. Äiti
ei varmaan nyt jaksaisi kun isi ei tule enää kotiin.
Viikko sitten lasten ollessa naapurissa synttäreillä Laura
katsoi televisiosta saippuaansa, eikä noteerannut ilmi selviä
merkkejä siitä - että mies tahtoi viimein puhua asioistaan
edes vaimonsa kanssa. Antti, vahvalta vaikuttanut mies ei sitä
loppupelissä ollutkaan. Hän asteli vaimonsa ohi pari kertaa
ääneti, saaden vain kommentin siitä - että oli telkan edessä.
Ainoa kontakti jonka hän Lauraan sai oli väkinäinen dialogi.
"No mitä? Älä oo siinä edessä!"
"Sielt ol maito lopuss, mä lähen kauppaan. Tartteeko mitään
muuta tuua?"
"Ei, ei tartte. Mee ny siitä vaan pois.."
Ja Antti lähti, otti takkinsa, käveli hiljakseen autolleensa ja
ajoi hiljaa pois - kääntyi kirkonkylän suuntaan ja ajoi sen
ohi tervehtimättä vastaan tulleita tuttujaan.
Kuski oli jo pitkän aikaa hiljalleen hajonnut sisältä päin -
Ja viime viikon tapahtumat työpaikalla vain syvensivät kuilua hänen
ja elämäntahdon välillä. Asioista Antti ei ollut kertonut
kotonaan. Voisi käydä niinkin, ettei firmaa sittenkään
lopetettaisi, joten miksi huolestuttaa perhettään. Hän näytti
kyllä lujaa kuortaan kaikille muille - mutta silti tiesi itse
totuuden. Antti kääntyi satamatielle, jyrkähkölle tielle
satamaan ja pysäytti autonsa mäkeen, veti käsijarrun ylös.
Murtumiskohta oli lähellä jo ennestäänkin. hän ei tahtonut näyttää
perheelleen kuinka itkee. Antti häpesi itseään kun itki.
"Miehet eivät itke!" oli isä poikansa tajuntaan
teroittanut useasti. Lapsuudenmuistot katkesivat puheluun.
"Antti"
"Hei, mä täällä. Olisi ikäviä uutisia. Firma kaatui
sittenkin ja nyt me kaikki ollaan töitä vailla."
"Heikki, onko tämä nyt sitten täysin varma tieto?"
"Valitettavasti on. Antti, pääsetkö tänään kun me
poikien kanssa vietetään tämän asian vuoksi ryyppyilta?
"En, en pääse. Minulle tuli juuri muuta. Kiitos tiedosta.
Huolehdi ihmisistä, varsinkin Laurasta. moi"
"Mitä sä tolla tarkoitit?"
"Kyllä se sinulle, Heikki, selviää aikanaan. Moi."
Tuon jälkeen Antti sulki puhelun, asetti kännykän taskuunsa.
Huokaisi, puristi rattia, tarkisti turvavyön, avasi ikkunan ja
painoi käsijarrun kahvan alas.
Loiskahdus kyllä noteerattiin ja apua tuli paikalle melko pian,
mutta kylmä jokivesi oli tehnyt tehtävänsä. Tunnin kuluttua
Lauran puhelin soi ja hänen maailmansa romahti.
Keskellä yötä Tiia herää äitinsä itkuun ja lähtee
katsomaan mikä on hätänä. Samassa tyttö tajuaa lapsenmielessään,
että roolit ovat vaihtuneet. Lapsi halaa Lauraa ja hokee:
"Älä, äiti itke.."