Katkaisuratkaisu
- - - - - - - - - - - -
- - - - - - - - - - - - - - - - -
v u o r o s a n a t _ v o i s i v a t _ o l l a _ t o t t a
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kuudennessa kerroksessa, harvakseen kalustetussa olohuoneessa.
Minä nojasin parvekkeen ovea vasten, josta kävi kylmä veto.
Oli pilvinen, hämärä ilta. Verhot olivat kiinni.
Kihlattuni Kirsti istui sohvalla lukien jotain lehteä
jalkalampun valossa. Katsoin häntä tuntematta muuta kuin sitä
tahtoa, ettei hän enää koskaan enää kuuluisi elämääni.
"Kuule, mulla olis asiaa."
Sanani saivat hänet jättämään turhanpäiväisen aviisinsa
lukemisen. Lehti asetettiin pöydälle ja hän katsoi minua
hymyillen rumaa hymyään.
"Kerro kulta."
"Olen vähän ajatellu täs tälläistä, että jos vetäis
kännit ja sitten vaikka jäisi makaamaan ojaan, kunnes kuolema
korjaisi."
Sanat kiirivät tilassa saaden seinät hetken kaikumaan ja sitten
oli jäljellä vain raskas hengitys. Kirsti ei ensin saanut sanaa
suustaan, mutta sitten hän tokaisi:
"ai jaa, sulla siis on joku toinen!"
Tämä oli nyt niin ennalta arvattava reaktio tuolle naiselle,
mitä hän päästää suustaan. Pelkkiä vääriä sanoja.
Koskaan ei mikään saisi olla Kirstin tahtoa vastaan. Jos on,
niin se on hänen mielestään aina merkki siitä, että hänestä
ei tykätä. Jatkoin kuitenkin hänen leikkiään.
"Et sä nyt noin voi sanoo, ei kaikki pyöri sun ympärillä.
Haloo - täällä on muitakin ihmisiä. Jos sä rakastaisit mua,
niin kysyisit mikä mulla on!"
"Ei. Ei tää ole niin. Sä et vaan rakasta mua ja sulla on
joku toinen. Mä tapan itseni, josset rakasta mua. Saat valita:
Minä vai kalja!"
Tuohon minä vastasin vihaisella katseella, kaivoin kädelläni kännykkäni
taskusta ja valitsin numeron. Soitin Tumpille.
"Moi. mä täällä. Lähetäänkö ny heti ottaan muutama?
Kato nyt olis sellainen hetki.. -Ei, ei toi nainen mua määräile,
voin ottaa - en mä sitä akkaa rakasta.
Kirsti poistui tässä vaiheessa huoneesta makuuhuoneeseen
paiskaten oven kiinni. Tumpille ryyppääminen kävi, vaikkakin päivä
oli tiistai. Sovin meneväni kaverilleni puolen tunnin sisään.
Ovi avautui ja Kirsti katsoi minua kyyneleet silmissään. Tämä
oli nyt niin tätä samaa mihin olin jo tottunut. Tässä
tapahtuisi raju riita, lähtisin sitten pihalle ja huomenna
saisin odottaa puhelua Kirstiltä. Sovittaisiin asiat ja sitten
kaikki on kuten hyvin. Sama kaava kun oli jatkunut jo kuukausia.
Olin yrittänyt eroa, mutta nainen oli alkanut uhkailemaan
itsemurhalla - ja sillä, että viimeisessä viestissään
paljastaisi asioita jotka maksaisivat minulle työpaikkani.
Kuten sanottu - olin kaavaan jo tottunut ja aloin valmistua
riitelemään.
Tällä kertaa hän vaan juoksi ohitseni olohuoneeseen, kuulin
parvekkeen oven narahtavan auki. Tuossa vaiheessa otin itsekin
jalat alle ja juoksin hänen perässään.
Päätyäkseni parvekkeelle, jolla ei ollut ketään. Alhaalta
kuului huutoa. Tuon jälkeen juoksin asunnosta ulos, hissille
jonka tulo kesti ikuisuuden. Tuossa ajassa ehdin kokemaan
katumuksen syviä tunteita, jotka kuintenkin upposivat suuren
helpotuksen tunteeseen. Hissi tuli. Avasin oven ja mielessäni
olisi mitä kertoisin ihmisille, viranomaisille. Ei meillä mitään
riitaa ollut. Pientä toraa vain, hän itse sai kohtauksen ja
hyppäsi.
Itku kuitenkin tuli helposti ennenkuin hissi tuli alimpaan
kerrokseen. Juoksin etuovesta ulos möykyn viereen polvilleni
itkeään äänekkäästi. Puhelin soi taskussa, Tumppi sai
kuulla uutiset ensimmäisenä.
Ambulanssi tuli, vastailin kysymyksiin. Ei meillä ollut pahaa
riitaa - tämä oli vain spontaani itsemurha, jota en ehtinyt estämään
tai edes tajuamaan sen vaaraa. Hän oli kyllä uhkaillut
tappavansa itsensä, hän oli herkkä ihminen joka ei vastoinkäymisiä
kestänyt. Edes niin pientä, etten tätä iltaa olisi hänen
kanssaan viettänyt vaan olisin lähtenyt kaverien kanssa ulos.
Poliisi tuli, kävi katsomassa asunnon ja asiat olivat heidänkin
mielestään aivan kuten olin sanonut. Sain pahoittelut ja he lähtivät.
Enempää en voinut auttaa tai oikeastaan hyvä, että tilanne päättyi
siihen. Enempää en olisi jaksanut. Tumppi oli saapunut keskellä
tilannetta, mutta jäänyt vähän taka-alalle. Soitin hänelle
ja sitä
lakonista oloa lähdin siitä sitten sen kanssa selvittämään.
Sillä elämä on joskus aika tuskaa kuten nyt. Olin kuvitellut
kaiken tapahtuvaksi jotenkin, mutta tämä oli toteutus.
Syyllisyyden tunne siitä kuitenkin tuli. Kaiketi itse olin
jotenkin ohjaillut tilannetta tiettyyn pisteeseen, jonka jälkeen
se olisi rauennut tavalla tai toisella.