Katkaisuratkaisu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
v u o r o s a n a t _ v o i s i v a t _ o l l a _ t o t t a
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kuudennessa kerroksessa, harvakseen kalustetussa olohuoneessa. Minä nojasin parvekkeen ovea vasten, josta kävi kylmä veto. Oli pilvinen, hämärä ilta. Verhot olivat kiinni.

Kihlattuni Kirsti istui sohvalla lukien jotain lehteä jalkalampun valossa. Katsoin häntä tuntematta muuta kuin sitä tahtoa, ettei hän enää koskaan enää kuuluisi elämääni.

"Kuule, mulla olis asiaa."

Sanani saivat hänet jättämään turhanpäiväisen aviisinsa lukemisen. Lehti asetettiin pöydälle ja hän katsoi minua hymyillen rumaa hymyään.

"Kerro kulta."

"Olen vähän ajatellu täs tälläistä, että jos vetäis kännit ja sitten vaikka jäisi makaamaan ojaan, kunnes kuolema korjaisi."

Sanat kiirivät tilassa saaden seinät hetken kaikumaan ja sitten oli jäljellä vain raskas hengitys. Kirsti ei ensin saanut sanaa suustaan, mutta sitten hän tokaisi:

"ai jaa, sulla siis on joku toinen!"

Tämä oli nyt niin ennalta arvattava reaktio tuolle naiselle, mitä hän päästää suustaan. Pelkkiä vääriä sanoja. Koskaan ei mikään saisi olla Kirstin tahtoa vastaan. Jos on, niin se on hänen mielestään aina merkki siitä, että hänestä ei tykätä. Jatkoin kuitenkin hänen leikkiään.

"Et sä nyt noin voi sanoo, ei kaikki pyöri sun ympärillä. Haloo - täällä on muitakin ihmisiä. Jos sä rakastaisit mua, niin kysyisit mikä mulla on!"

"Ei. Ei tää ole niin. Sä et vaan rakasta mua ja sulla on joku toinen. Mä tapan itseni, josset rakasta mua. Saat valita: Minä vai kalja!"

Tuohon minä vastasin vihaisella katseella, kaivoin kädelläni kännykkäni taskusta ja valitsin numeron. Soitin Tumpille.

"Moi. mä täällä. Lähetäänkö ny heti ottaan muutama? Kato nyt olis sellainen hetki.. -Ei, ei toi nainen mua määräile, voin ottaa - en mä sitä akkaa rakasta.

Kirsti poistui tässä vaiheessa huoneesta makuuhuoneeseen paiskaten oven kiinni. Tumpille ryyppääminen kävi, vaikkakin päivä oli tiistai. Sovin meneväni kaverilleni puolen tunnin sisään.

Ovi avautui ja Kirsti katsoi minua kyyneleet silmissään. Tämä oli nyt niin tätä samaa mihin olin jo tottunut. Tässä tapahtuisi raju riita, lähtisin sitten pihalle ja huomenna saisin odottaa puhelua Kirstiltä. Sovittaisiin asiat ja sitten kaikki on kuten hyvin. Sama kaava kun oli jatkunut jo kuukausia. Olin yrittänyt eroa, mutta nainen oli alkanut uhkailemaan itsemurhalla - ja sillä, että viimeisessä viestissään paljastaisi asioita jotka maksaisivat minulle työpaikkani.

Kuten sanottu - olin kaavaan jo tottunut ja aloin valmistua riitelemään.

Tällä kertaa hän vaan juoksi ohitseni olohuoneeseen, kuulin parvekkeen oven narahtavan auki. Tuossa vaiheessa otin itsekin jalat alle ja juoksin hänen perässään.

Päätyäkseni parvekkeelle, jolla ei ollut ketään. Alhaalta kuului huutoa. Tuon jälkeen juoksin asunnosta ulos, hissille jonka tulo kesti ikuisuuden. Tuossa ajassa ehdin kokemaan katumuksen syviä tunteita, jotka kuintenkin upposivat suuren helpotuksen tunteeseen. Hissi tuli. Avasin oven ja mielessäni olisi mitä kertoisin ihmisille, viranomaisille. Ei meillä mitään riitaa ollut. Pientä toraa vain, hän itse sai kohtauksen ja hyppäsi.

Itku kuitenkin tuli helposti ennenkuin hissi tuli alimpaan kerrokseen. Juoksin etuovesta ulos möykyn viereen polvilleni itkeään äänekkäästi. Puhelin soi taskussa, Tumppi sai kuulla uutiset ensimmäisenä.

Ambulanssi tuli, vastailin kysymyksiin. Ei meillä ollut pahaa riitaa - tämä oli vain spontaani itsemurha, jota en ehtinyt estämään tai edes tajuamaan sen vaaraa. Hän oli kyllä uhkaillut tappavansa itsensä, hän oli herkkä ihminen joka ei vastoinkäymisiä kestänyt. Edes niin pientä, etten tätä iltaa olisi hänen kanssaan viettänyt vaan olisin lähtenyt kaverien kanssa ulos.

Poliisi tuli, kävi katsomassa asunnon ja asiat olivat heidänkin mielestään aivan kuten olin sanonut. Sain pahoittelut ja he lähtivät. Enempää en voinut auttaa tai oikeastaan hyvä, että tilanne päättyi siihen. Enempää en olisi jaksanut. Tumppi oli saapunut keskellä tilannetta, mutta jäänyt vähän taka-alalle. Soitin hänelle ja sitä
lakonista oloa lähdin siitä sitten sen kanssa selvittämään.

Sillä elämä on joskus aika tuskaa kuten nyt. Olin kuvitellut kaiken tapahtuvaksi jotenkin, mutta tämä oli toteutus. Syyllisyyden tunne siitä kuitenkin tuli. Kaiketi itse olin jotenkin ohjaillut tilannetta tiettyyn pisteeseen, jonka jälkeen se olisi rauennut tavalla tai toisella.