KATU
ASKELEITA. OHIKULKEVIA LAUSEITA JOILLA EI OLE ALKUA EIKÄ LOPPUA.
JOKU JUOKSEE, SEN TÄYTYY EHTIÄ JONNEKIN. LIIKENNEVALOJEN
ÄÄNIÄ, AUTOJEN KATKUA SEKÄ VANHEMMISTAAN EKSYNEITÄ LAPSIA.
Minä olen matkalla pois ennen kuin ne saa mut kiinni. Eilen
sytytin sirkusteltan palamaan. Eilen sytytin lastenvaunut
palamaan. Eilen sytytin vanhan puurakennuksen palamaan.
Ihmisuhreja. En kadu, ei ne saa minua kiinni. Minä juoksen että
pääsen bussiin. Menen sillä vanhainkodin luo ja sytytän sen.
KATULAMPUT VALAISEVAT TIETÄ. SILLÄ ON JO OKSENNUSTA SEKÄ
VIRTSAA. JOKU ON KAATUNUT EIKÄ TILASSAAN PÄÄSE YLÖS.
ASKELEITA, TAKSEJA JA MATKAPUHELINSOITTOJA. LAPSISTAAN EKSYNEITÄ
VANHEMPIA. SATUNNAISIA VÄLIVALLAN TEKOJA.
minuun sattuu.. tämä taitaa olla minun loppuni. Eilen sain
potkut työpaikastani. Eilen naiseni petti minua. Eilen
luottotietoni menivät. Eilen hakkasin naiseni siniseksi. Eilen..
Tänään minulta ryöstettiin kaikki jäljelle jäänyt ja
pahoinpideltiin. Kukaan ei välitä. Ne vain kusee mun päälleni.
Tänään minua puukoitettiin..
AUTIOTA, SUMUA JA TIHKUSADETTA. AMBULANSSI SEKÄ POLIISIAUTOJA.
KAUHISTUNEITA ILMEITÄ. LIIKENNEVALOT VILKKUVAT KELTAISTA. VERTA
JA ERI ERITTEITÄ TIELLÄ. KALJAPULLON SIRPALEITA SEKÄ
HUUMERUISKUJA JALKAKÄYTÄVÄLLÄ LEIKKIPUISTON VIERESSÄ. EI
LAPSIA.
minä sen löysin kun olin aamulenkillä. Että tämäkin seutu
on mennyt pilalle. Minä tahtoisin muuttaa täältä pois. Kyllä
- huomenna minä panen asuntoni myyntiin. 4 kertaa puukoitettu.
Se oli se Jokisen Teemu.
Mitähän minä laitan päälleni sen hautajaisiin..
PUNTAANAPITOLAITOS. LIIKENNELAITOKSEN LINJA-AUTO, IHMISIÄ
MENOSSA TÖIHINSÄ, KATULAMPUT OVAT SAMMUTETUT. LIIKENNE
VILKASTUU. LAPSET ALKAVAT EKSYÄ VANHEMMISTAAN. KOULUKYYTEJÄ.
KAUPPOJEN OVET AUKEAVAT JÄLLEEN.