KOTIUTTAMINEN

Ihmiset, jotka luottavat minuun, mutteivät enää tunne minua.
Tässä kaikessa oli todellakin tarpeeksi järkeä. Olen hiljaa ja katson ikkunasta. Nyt on se palaveri jota en pelännyt.

"Väliinputoamisen vaara on ilmeinen. Teidän pitää katsoa Markun perään, ettei se tee mitään typerää"

"Tiedän, sillä kun on nyt niitä taipumuksia.. Entä lääkitys? Ottaako se ne pillerit itse vaiko pitääkö sitä valvoa?"

"Meidän kokemuksiemme mukaan, olisi tietenkin hyvä jos katsoisitte että ottaako Markku ne. Mutta tietenkin olisi hyvä, jos hän ottaisi ne itse. Joskus Markku saattaa 'unohtaa' asian."

"Miten hän käyttäytyy silloin jos ei ota lääkettä? Tuleeko se väkivaltaiseksi vaiko mitä? Onko teillä siitä kokemusta?"

"Ei, ei Markku ainakaan mitenkään väkivaltaiseksi ole koskaan tullut. Hän on kuitenkin ilmaissut sen että on kyllästynyt lääkkeisiinsä. Hän ei ymmärrä omaa parastaan. Siksi onkin hyvä, että te katsotte nyt Markun perään. Työ voi olla raskasta - Markku ei ole ollut vuosiin laitoksen ulkopuolella. Jos tuntuu siltä että kaipaatte apua niin älkää epäilkö ottaa yhteyttä."

"Kiitos. Oliko sitten muuta mikä olisi hyvä tietää?"

"Ei. Eiköhän tässä ollut kaikki. Teillä on papereissa meidän yhteystietomme ja meillä teidän. Toivotan hyvää jatkoa"

"Kiitos. No. Markku - lähdetään kotiin. Onhan sulla kaikki? Tahdotko kysyä lääkäriltäs mitään?"

Ei, en mä siltä mitään halua kysyä. On vain hyvä että pääsen tästä paikasta pois. Anteeksi, mutta en tahdo tulla kotiin. Tai kyllä minä tulen koska en kuitenkaan pysty sanomaan vastalausettani. Minulle ei ole mitään paikkaa. Sinullekin minusta tulee vain taakka. Sitähän te siinä puhuitte. Älä katso minua noin - en mä voi mitään sille, että mua itkettää. Älä sääli mua. Ja miksi hitossa mä en pysty puhumaan tästä? Ei tietenkään tule mitään muuta kuin.

"e- ei mul mitää o- oo."

"No, sehän on vain hyvä että kaikki on selvää. Toivotan sinulle, Markku, kaikkea hyvää!"

"- - -"

"Joo, sitten me lähdemme tästä.. Onko kaikki jo autossa? Jäikö sulta mitään?"

Hölmöä tuokin kyselee. Ei multa tietty mitää jääny. Ei mitään sellaista, mitä haluaisin ottaa mukaani. Mä tiedän tasan tarkkaan mitä mä en tarvitse - tälläistä elämää. Viimeisen kerran kyllä kuljen tästä ovesta, tulen tähän käytävään. Vastaan vaisulla hymyllä hoitajien hyvästelyihin. Tiedän, että silmäni ovat punaiset liiasta itkusta. En mä kyllä tiedä että tahdonko tavata niitä kavereita siellä kotikylällä? Niiden sortaminenhan mut tähän laitokseen alunperin toi. Tiedän mitä teen. Joo, kyllä mä laitoin turvavyön kiinni - älä siitä, isä, huoli.

"Toivottavasti sä et enää päästä itseäs siihen kuntoon, että sut pitäis tuoda takaisin. Aina suakin saa hävetä!"

"e - en mä tahallain.."

"Tiedän kyllä sen, anteeksi. Mutta tänään aamulla taas sain kylällä kuulla vittuiluja siitä että 'taasko sun pitää mennä kattoon sitä hullua' Kerron tämän nyt sulle, että osaat varautua siihen mikä sua odottaa kotona."

Kyllä - tuli selväksi. Kukaan ei tahdo minua. No, kunhan ens yö koittaa niin.. Ainakin se on hyvä juttu että tiedän mitä maailma minusta ajattelee. Sehän voisi tehdä niin että tarttuisi nyt tuohon rattiin ja kääntäisi vastaantulevien kaistalle. Joo, ja sen kun tekis ennen rekkaa. Loistavia suunnitelmia. Tiedän etten sitä tee koska en uskalla. Saatanan pelkuri mäkin oon!

"Kohta ollaan perillä. Sä varmaan osaat viedä matkalaukkusi itse huoneeseesi? Meinaan, pystytkö?"

"joo. kyl mä sen teen."

Takaluukku, sana Volvo. Musta matkalaukku ja yksi iso laukku. Talo, kaksikerroksinen omakotitalo. Osaan kyllä tien huoneeseeni. Portaat, äiti ja sisko. Tuttu ovi ja huone. Siivottu. Istun sängylle.

"Tervetuloa kotiin"

"kiitos. sua onkin ollu ikävä."

"Saako tulla sisään?"

"sä aina saat. istu mun viereen."

"Mitä nyt ajattelet?"

"sitä miten jaksan."

"Sä voit aina puhua mulle, sähän tiedät sen?"

"joo, kyl mä tiiän sen. kiitos."

"Leena, älä häiritse Markkua - tule auttamaan keittiöön. Markku, ruoka on puolen tunnin päästä"

Siskoni lähti. En muistanutkaan sitä, kuinka hyvä olo minulle tulee hänen läsnä ollessaan. Vanhemmilleni olen taakka. Minä syön kyllä ja sitten pyydän luvan lähteä kävelemään. Minun pitää mennä vanhalle aitalle. Mulla on ikävä sitä paikkaa. En tule takaisin. Voin tehdä sen mitä olen täksi päiväksi varannut. Minusta tulee se hullu, joka hirtti itsensä sinne.

Mukava titteli. Kirjoitetaankohan se hautapaateeni?