KOTIUTTAMINEN
Ihmiset, jotka luottavat minuun, mutteivät enää tunne minua.
Tässä kaikessa oli todellakin tarpeeksi järkeä. Olen hiljaa
ja katson ikkunasta. Nyt on se palaveri jota en pelännyt.
"Väliinputoamisen vaara on ilmeinen. Teidän pitää katsoa
Markun perään, ettei se tee mitään typerää"
"Tiedän, sillä kun on nyt niitä taipumuksia.. Entä
lääkitys? Ottaako se ne pillerit itse vaiko pitääkö sitä
valvoa?"
"Meidän kokemuksiemme mukaan, olisi tietenkin hyvä jos
katsoisitte että ottaako Markku ne. Mutta tietenkin olisi hyvä,
jos hän ottaisi ne itse. Joskus Markku saattaa 'unohtaa' asian."
"Miten hän käyttäytyy silloin jos ei ota lääkettä?
Tuleeko se väkivaltaiseksi vaiko mitä? Onko teillä siitä
kokemusta?"
"Ei, ei Markku ainakaan mitenkään väkivaltaiseksi ole
koskaan tullut. Hän on kuitenkin ilmaissut sen että on
kyllästynyt lääkkeisiinsä. Hän ei ymmärrä omaa parastaan.
Siksi onkin hyvä, että te katsotte nyt Markun perään. Työ
voi olla raskasta - Markku ei ole ollut vuosiin laitoksen
ulkopuolella. Jos tuntuu siltä että kaipaatte apua niin
älkää epäilkö ottaa yhteyttä."
"Kiitos. Oliko sitten muuta mikä olisi hyvä tietää?"
"Ei. Eiköhän tässä ollut kaikki. Teillä on papereissa
meidän yhteystietomme ja meillä teidän. Toivotan hyvää
jatkoa"
"Kiitos. No. Markku - lähdetään kotiin. Onhan sulla
kaikki? Tahdotko kysyä lääkäriltäs mitään?"
Ei, en mä siltä mitään halua kysyä. On vain hyvä että
pääsen tästä paikasta pois. Anteeksi, mutta en tahdo tulla
kotiin. Tai kyllä minä tulen koska en kuitenkaan pysty sanomaan
vastalausettani. Minulle ei ole mitään paikkaa. Sinullekin
minusta tulee vain taakka. Sitähän te siinä puhuitte. Älä
katso minua noin - en mä voi mitään sille, että mua
itkettää. Älä sääli mua. Ja miksi hitossa mä en pysty
puhumaan tästä? Ei tietenkään tule mitään muuta kuin.
"e- ei mul mitää o- oo."
"No, sehän on vain hyvä että kaikki on selvää. Toivotan
sinulle, Markku, kaikkea hyvää!"
"- - -"
"Joo, sitten me lähdemme tästä.. Onko kaikki jo autossa?
Jäikö sulta mitään?"
Hölmöä tuokin kyselee. Ei multa tietty mitää jääny. Ei
mitään sellaista, mitä haluaisin ottaa mukaani. Mä tiedän
tasan tarkkaan mitä mä en tarvitse - tälläistä elämää.
Viimeisen kerran kyllä kuljen tästä ovesta, tulen tähän
käytävään. Vastaan vaisulla hymyllä hoitajien hyvästelyihin.
Tiedän, että silmäni ovat punaiset liiasta itkusta. En mä
kyllä tiedä että tahdonko tavata niitä kavereita siellä
kotikylällä? Niiden sortaminenhan mut tähän laitokseen
alunperin toi. Tiedän mitä teen. Joo, kyllä mä laitoin
turvavyön kiinni - älä siitä, isä, huoli.
"Toivottavasti sä et enää päästä itseäs siihen
kuntoon, että sut pitäis tuoda takaisin. Aina suakin saa
hävetä!"
"e - en mä tahallain.."
"Tiedän kyllä sen, anteeksi. Mutta tänään aamulla taas
sain kylällä kuulla vittuiluja siitä että 'taasko sun pitää
mennä kattoon sitä hullua' Kerron tämän nyt sulle, että
osaat varautua siihen mikä sua odottaa kotona."
Kyllä - tuli selväksi. Kukaan ei tahdo minua. No, kunhan ens
yö koittaa niin.. Ainakin se on hyvä juttu että tiedän mitä
maailma minusta ajattelee. Sehän voisi tehdä niin että
tarttuisi nyt tuohon rattiin ja kääntäisi vastaantulevien
kaistalle. Joo, ja sen kun tekis ennen rekkaa. Loistavia
suunnitelmia. Tiedän etten sitä tee koska en uskalla. Saatanan
pelkuri mäkin oon!
"Kohta ollaan perillä. Sä varmaan osaat viedä
matkalaukkusi itse huoneeseesi? Meinaan, pystytkö?"
"joo. kyl mä sen teen."
Takaluukku, sana Volvo. Musta matkalaukku ja yksi iso laukku.
Talo, kaksikerroksinen omakotitalo. Osaan kyllä tien huoneeseeni.
Portaat, äiti ja sisko. Tuttu ovi ja huone. Siivottu. Istun
sängylle.
"Tervetuloa kotiin"
"kiitos. sua onkin ollu ikävä."
"Saako tulla sisään?"
"sä aina saat. istu mun viereen."
"Mitä nyt ajattelet?"
"sitä miten jaksan."
"Sä voit aina puhua mulle, sähän tiedät sen?"
"joo, kyl mä tiiän sen. kiitos."
"Leena, älä häiritse Markkua - tule auttamaan keittiöön.
Markku, ruoka on puolen tunnin päästä"
Siskoni lähti. En muistanutkaan sitä, kuinka hyvä olo minulle
tulee hänen läsnä ollessaan. Vanhemmilleni olen taakka. Minä
syön kyllä ja sitten pyydän luvan lähteä kävelemään.
Minun pitää mennä vanhalle aitalle. Mulla on ikävä sitä
paikkaa. En tule takaisin. Voin tehdä sen mitä olen täksi
päiväksi varannut. Minusta tulee se hullu, joka hirtti itsensä
sinne.
Mukava titteli. Kirjoitetaankohan se hautapaateeni?