Anna itsesi jäätyä ja viiman pohjoisesta hyydyttää. Tiedän pääsi sisällä soivan hiljaisuuden äänen. Se pakotti sinut ulos ilman pipoa tai kännykkää. Sinusta oltiin huolissaan ja nyt heidän huolensa on käynyt todeksi. Sinä et palaa. Sinut pitää hakea. No ainakin yrittää. Sinä olit vauhkona ja yritit saada meitä muitakin lähtemään. Suutuit ja lähdit pakkaseen takki ja farkut päällä. Sanoit että se koituu turmioksemme jos jäämme sisälle. Emme tietty uskoneet. Näin kyllä huolen muiden kasvoilta. Pitäisikö soittaa jonnekin? Mutta minä lähdin perään. Joku sai minut lähtemään. Jokin.
Raivo jota et pystynyt hallitsemaan tai mistä helvetistä mä tiedän mitään. Tuli painostava olo ja minä lähdin - olin yksi huolestuneista - minä lähdin perääsi. Tämä ei ole kaupunki vaan yksinäinen monen talon ryhmä urheilukenttineen ja ruokaloineen sekä internet-yhteyksineen ATK-luokista. Vain yksi tie ulos ja toinen takasin. Kaupunkiin on viisitoista kilometriä. Vaatetuksessasi pääsee tällä ilmalla niistä vain yhden. Kaukana näkyy hahmo joka olet sinä. Mieleni on yhä sekava niistä juomista. Kummallista kuinka 5 batteryä saa sekaisin. Katson ympärilleni koska pysähdyin arvioimaan kannattaako minun tulla lähemmäksi. Toisaalla mutta kaukana näkyy valoviiva. Se on kuin jättimäinen Nokian matopelin käärme. Silmänä sininen hehku. Katson sitä hetken ja sitten huudin nimeäsi.
Se pysäyttää sinut. Olemme kuunvalossa. Taivas on kirkas ja pohjoisessa näkyy revontulia. Valkoisia himmeitä leimuja. Lähimpään metsään tai puuhun on sata metriä. Viima, suuri tuuli alkaa taas puhaltamaan. Lumi kuulostaa jalkojen alla siltä kuin se olisi pinnoitettu joidenkin näkymättömiin tappeihin kalvon lailla. Kuulen sen askeleideni alla kuin kuljetan itseäni sinun luokse. Olen luonasi. "Mikko, miks sä lähit?" Sinä katsot minua ja vastaat "Koska tiedän että jos olisin jäänyt niin olisin kuollut. Hyvä että sä seurasit. Ainakin toinen pelastuu." Kysyn ihmeissäni että miksi sinä puhut levottomia vaikka emme ole elokuvassa joka kuvattiin Turussa. "Ne tulevat avaruudesta tänä yönä." Uskon sinua ja pyydän sinua selventämään näkökantaasi, mistä tiedät tämän?
Sinä vastaat "Olen saanut varoituksen. Viikko sitten kuin kävelin tästä niin tuohon yläpuolelleni ilmestyi sininen valo josta kuului ääntä. Se oli englanninkielellä puhuttua. Sain selville että oppilaitoksemme on rakennettu kohtaan joka on vaarassa tuhoutua. Alienit kävivät täällä tuhat vuotta sitten ja valitsivat tämän paikan sen peruskalliossa olevien arvometallien takia. Ne tulevat aluksellaan ja säteilyttävät koko hehtaarin maan vaippaan asti pois." Kysyn sinulta paleleeko sinua ja vastaat ettei sinua ole palellut sen jälkeen kuin se valo tuli pääsi yläpuolelle.
Sinä et ole itsesi vaan aivan kuin jonkun voiman vallassa. Mutta silti minua ei pelota, on turvallinen olo. Olemmehan kaverit. Sinä jatkat:
"Siis tuohon mistä tulimme ja missä sijaitsee oppilaitos - niin siihen jää iso kuoppa täynnä laavaa?" Minä kysyn ja sinä vastaat myöntävästi. "Tänä yönä se tapahtuu joten meidän olisi syytä lähteä kauemmaksi. Emme voi varoittaa muita. Matkapuhelimesi ei toimi. Katso tuonne ylös tuota Venusta kirkkaampaa keltaista pistettä. Se on se alus. Sen säteily on lopettanut matkapuhelinverkon toiminnan väliaikaisesti. Tuon edessämme olevan metsän reunasta vielä sata metriä ja olemme turvassa." Sinä olet vaimea hetken kuin kävelemme eteenpäin kiireesti. Kysyn miten käy kaikille heille jotka jäivät oppilaitoksen asuntoloihin sekä muualle - mitä heille käy?
"He kaikki poistuvat maapallolta siis emme koskaan enää näe heitä. Kaikki tavarat ja rakennukset, puut, lumet, sähköjohdot sekä tietokoneet - sekä se kallioperä - ne kaikki siirtyvät siihen avaruusalukseen suurena kuutiona." Kysyn taas tiedustelemalla että mistä sinä tiedät tämän kaiken. Vastaat "En tiedä. Kaikki tämä tieto ikään kuin tulee jostain. Teidät tunteen kuin osaat jotain sitä koskaan tietämättä että hallitset kyseisen asian."
Ymmärrän sen mitä sanot.
Olemme sen metsän reunassa ja siitä sata metriä eteenpäin juoksemme. Maisema kirkastuu. Maa tärisee ja aukeaa takanamme. Maasta nousee tuo palanen maata valkoisen, kirkkaan valon nostattamana. Olen aivan sanaton. Maa tärisee jälleen. Tietä pitkin alkaa tulemaan autoja. Seinä nousee irti ja alkaa kohoamaan yhä nopeammin. Ihmisiä alkaa tulemaan autoistaan ulos. He kysyvät meiltä mitä on tapahtunut. Huudamme heille että täältä pitää poistua heti. Laava nousee. Neliökilometrin kokoinen aukko maan vaippaan asti on nostattanut tuulta.
Maa tärisee jälleen. Lumi sulaa aukosta tulvivan kuuman ilman tähden. Ilmassa on rikkiä. Siinä missä oli oppilaitos on nyt valtava kuoppa. Kaikki ovat poissa. Ilmassa on myrkkykaasuja. Olemme turvassa niiltä - pohjoistuuli kuljettaa hitaasti tappavaa pilveä etelään. Matkapuhelinverkko ei toimi edelleenkään. Laava on noussut jo melkein pintaan. Huippupakkanen jähmettää onneksi sitä ettei se ala purkautumaan. Meidät kuljetetaan pois noissa autoissa. Kaikki ovat hiljaa. Kukaan ei ymmärrä tapahtunutta. No ehkä Mikko tietää.