------------------------------------------------

Ei niin vilkkaan tien varressa kävelee mies määrätietoisesti eteenpäin polttaen rasiansa viimeistä tupakkaa. Sytytin sai lentää ojaan. Hän on hoikahko, iältään vähän päälle kolmenkymmenen oleva mies jonka päälaelta on alkanut jo hiukset häviämään tulevaa kaljua enteillen. Päällään hänellä on Adidakset, musta verkkapuku raitoineen. Jalassaan harmaat lenkkarit. Hänen kasvonsa eivät ole mitenkään kauniit. Partaa ei ole kaiketi ajettu sen jälkeen kun hän vielä välitti ulkonäöstään.

Ne harvat autoilijat jotka ovat menneet hänen ohitseen, ovat saaneet huudattaa äänitorveaan, sillä tämä mies ei jaksa enää välittää omasta paikastaan maantiellä. Oliko se nyt oikea vai vasen reuna oikea paikka jalankulkijalle? Vai käykö hänen valitsema keskiviiva? Ne ovat kuitenkin vain kysymyksiä, joilla ei hän vaivaa mieltänsä - kulkee vaihdellen niitä vaihtoehtoja. Samoin on tehnyt teiden kohdalla. Hän lähti kotikylästään kävelemään tietä pitkin. Tutut reitit muuttuivat tuntemattomiksi. Hän ei välitä siitä.

Tie on nyt pitkä soratie, vähänliikennöity väylä pitkin syrjäseutuja. Taivas on pilvessä kuten sääennuste kertoi heille joita asia kiinnosti. Luvassa on sadekuuroja. Pilvistä sekä tuulista. Lämpötila on päivällä 12 - 15 astetta ja yöllä 3 - 10 astetta, alavilla mailla hallanvaara.

Nyt mies on kävellyt jo monta kilometriä aina vaihdellen tietä mieltymyksensä mukaan johdatellen itsensä eksymään. Hän ei enää tunne näitä seutuja. Hänellä ei ole rahaa mukanaan, eikä kännykkää. Mutta miestä ei mitenkään paina niiden tavaroiden puute. Hän on päättänyt kadota. Itse asiassa se on jo onnistunut aika hyvin. Mies nimittäin liftasi tultuaan päätien varteen ja pääsikin 180 kilometriä eteenpäin tuntemattoman kyydissä sille huoltoaselle, lähelle sitä kylää joka sovittiin matkan päätepisteeksi. Siellä hän nautti kahvit tuon tuntemattoman kanssa, olihan se juttu lentänyt matkalla ja sitä oli niin kiva jatkaa että kuski tarjosi ne virvokkeet. Sitten he erosivat, hyvästelivät ja jatkoivat matkaansa. Toisen perävalot hävisivät sumuun ja toinen kääntyi pienemmälle maantielle lukematta kyltistä sitä, että minne se tie vie. Tiedolle ei ole mitään käyttöä.

Tulee ilta ja hän poistuu tieltä ojan ylitse istumaan sille kivelle jonka hän näki tieltä. Sieltä hän jää katsomaan sitä tietä. Tuuli alkaa käymään rajumpana sekä lämpötila menee alas. Ei se pelota häntä yhtään. Sillä tänään hän on aikonut todellakin vain hävitä pois. Hän jatkaa matkaansa vielä muutaman kilometrin, kunnes tulee joku joki vastaan. Hän poistuu tieltä ja menee vesistöön - kastelee vaatteensa käyden kokonaan pinnan alla. Vesi on kylmää, muttei se häntä estä tekemästä tätä. Vastarannalta hän nousee takaisin tielle ja jatkaa matkaansa. Nyt tosin palellen ja tietäen, ettei ensi yöstä selviä. Nälkä alkaa jälleen muistuttaa olemassaolostaan. Märät vaatteet sekä kylmä tuuli voisivat lopettaa voimat keskelle pelto-aukeaa. Hän alkaa suunnittelemaan loppuaan. sitä voisi kaataa itsensä vaikka kynnettyyn peltoon jossa viime viikkoisten sateiden jäljiltä on vielä mutakuoppia, siinä likaantuisi sen viimeisen kerran. Ajatus miellyttää häntä. Sitä voisi vielä paskata vaatteensa tosi pahasti.

Mies tekee sen, hän poistuu tieltä ja asettuu makuulle mutaan - kierii pari kertaa ympäri ja sen tehtyään verkkapuku ei ole enää puhtaan musta. Mutta asia ei häiritse häntä. Tie kutsuu jälleen kulkijaa ja hän taivaltaa sitä sen peltoaukean laitaan missä metsä valtaa alaa. Mies suuntaa metsää ja alkaa rämpimään sitä pitkin syvemmälle pimeään tuntemattomaan. Välillä hän kompastuu puun juureen, muttei senkään anna itseään lannistaa. Alkaa satamaan vettä kun hän on jäänyt maahan makaamaan koska ei jaksa enää välittää mistään.

Tietä pitkin ajaa auto, Väylän molempia laitoja koristaa musta metsä. Väsynyt ajaja tähyilee tietä, tuulilasinpyyhkijät tekevät työtänsä sillä on alkanut satamaan rankemmin. Kohta tämäkin sade muuttuu rännäksi ja se tekee ajokelista huonon. Autosta ei jää muuta jälkeä, kuin sateeseen häviävät takavalot. Ja sitten on jälleen hämärää.

Viimeisillä voimillaan mies raahautuu sopivatn puun luokse, jota pystyy käyttämään itsensä nostamiseen ylös. Maisemasta eroittaa vielä jotain, ne kaikkein vaaleimmat kohdat. Hänen edessään siintää harmaa läikkä. Mies tajuaa sen joksikin vesistöksi ja hän tekee silloin päätöksensä. Hän raahaa nälän heikentämän ruhonsa kohti rantaa. Mies ei kadu hetkeäkään. Hän on eksynyt ja tietää ettei enää selviäisi. Pian hän on rantarisukossa, mies huokaa ja kaataa itsensä veteen. Vesi onviileätä ja ohuiden vaatteiden läpi sen jäykistävä vaikutus vetää hänet nopeasti hengettömäksi.

Tulee aamu. Valo siivilöityy paksujen pilvien läpi risukkoon - pienen järven rantaan. Rantarisujen alla voi havaita jotain mustaa, Verkkapuku on puoliksi veden alla ja sen sisällä makaa sininen mies. Häntä ei varmaankaan täältä löydetä heti. Ja kun löydetään, niin alkaa kysymykset. Ehkä joku lööppikin tulossa.

Mutta nyt, ennen mediaa ja löytymistä - kaikki on hiljaista ja rauhallista. Tulee uusi päivä.