Varokaa hullua mummolaumaa !

_________________________ Maija Poppaselle kävi köpelösti Jyväskylän taivaalla hänen lähdettyään torilta sateenvarjollaan lentomatkalle, kuin DC-10 matkustajakoneen ykkösmoottoriin hän ilmavirran mukana joutui. No ei lehmäkään tiennyt mitä tehdä, kuin hän asteli Jyväskylän kauppakatua pitkin. Pahaksi onnekseen hänet pongattiin Mac Donalsin ikkunasta, juuri kuin oli pikaruokalan keittiössä selvinnyt, että liha oli loppunut hampurilaisista. Mutta ravintola tyhjentyi kuin kuului radiosta ilmoitus, että Kuokkalan silta suljettu on panttivankidraaman vuoksi. Mielenhäiriöön joutuneet mummot pitivät siellä nuoria hiphoppareita vankeinaan. taas oli vanhaikodissa pelattu pilleripokeria.. No Norjan kuningas saapui pikajunalla Turusta Kaupungin rautatieasemalle ja hän pettyi kuin ei ollutkaan jyväskylä järjestänyt lehdistötilaisuutta, joten otti Norjan Kuningas kiven ja heitti sen aseman ikkunasta sisään suoraan junamaatin näyttöruutuun ja painui takaisin intercity junaan, joka vei kuninkaallisen ikkunan särkijän Seinäjoelle. Mutta Norjan kuninkaan hyväksi onneksi, hänen tekoaan oli todistamassa vain kaksi hölmistynyttä pulua, yksi iso harmaa kollikissa Miisu ja poliisin valvontakamera. Sillä koko kaupunki seurasi jännittyneinnä televisioistaan sillalla tapahtuvaa omalaatuista panttivankidraamaa Jyväskylä TV:stä. Mummojen vaatimukset olivat päästä jonnekkin, mutta dementia oli jo tehnyt tehtävänsä joten he eivät muistaneet minne piti mennä ja siksi draama jatkui. No hiphopparit räppäsivät ajankulukseen. Mummot kyllästyivät mekkalaan ja heittivät hiphoppareiden mankat Jyväsjärveen. hopparit alkoivat pelätä tilapäisesti mielenvikaisia mummoja, joten he hyppäsivät mankkojensa perään. Poliisi onki märät hopparit järvestä, eikä mummoistakaan ollut enää vastusta, sillä tuli päiväunien aika. Ja niin Selma, Irma ja kumppanit vietiin poliisisaatossa takaisin vanhainkotiin. Silta avattiin. Taas pääsivät paikallisliikenteen bussit kulkemaan Kuokkalaan. Poliisi katsoi videonsa, joilla oli tallentunut kuninkaallinen etikettivirhe. Vaikka Olisi Norjan Kuningas, niin ei saa rikkoa ikkunoita. Kuningas napattiin Seinäjoelta talteen. Asiaa käsiteltiin salassa, ettei olisi tullut skandaalia, mutta tieto pääsi livahtamaan.. iltapäivälehtien lööpit kiljuivat seuraavana päivänä: NORJAN KUNINGAS RIKKOI IKKUNAN JYVÄSKYLÄSSÄ. Uutispäivä oli muuten köyhä. Keskussairaalasta pääsi Poppasen Maija. Järkyttyi hän tapahtuneesta niin, että jätti sateenvarjonsa narikkaan ja lähti lentokoneella hermolomalle Intiaan. ____________________________________________

1999 - simopahula.fi