Ei Pekkoa voinut sanoa komeaksi mieheksi, normaaliksi kuitenkin. Ei hän mikään
ruma ollut. Eikä huonotapainenkaan. Itse asiassa hänestä pitivät kaikki jotka tunsivat. Hän työskenteli lähikaupassa. Välillä hän oli kassalla ja välillä hyllyttämässä mutta aina hän ehti tervehtiä asiakkaita ja jopa vaihtaa muutaman sanan. Pekon positiivinen asenne elämään oli kovin tarttuvaa lajia, ehkä liiankin.
Harvat noista puhekumppaneista edes tiesivät pojan nimeä, heille jäi hänestä mieleen vain tummat hiukset, jotka tunkivat itseään otsan yli silmien eteen.
Hän kertoi S-etukortin eduista monelle, sai jopa muutaman ottamaan sen etukortin.
Ei siihen tarvittu kuin yksi varomaton ilta kaupungilla. Pekko joutui väijytykseen ja hänet hakattiin tuntemattomien toimesta. Tuon jälkeen Pekko jotenkin muuttui. Se ehkä johtui niistä potkuista päähän, ehkä järkytyksen aiheuttmasta shokista mutta tuon jälkeen miehen persoonallisuus muuttui. Hän alkoi käymään asiakkaiden kimppuun ja sai potkut hyvin pian sen tapauksen jälkeen.
Hänen tyttöystävänsä Tanja ei enää kestänyt vaan jätti Pekon oman turvallisuutensa takia. Tuona samana iltana Pekko pisti koko asunnon säpäleiksi ja katosi jäljettömiin. Viimeiset silminnäkiähavainnot Pekosta tehtiin tuon yön aikana moottoritiellä hortoilemassa. Hän jäi siellä mustan pakettiauton alle. Kuski ilmeisesti keräsi Pekon mukaansa ja lähti menemään kohti pohjoista.
Tämä ilmeni valvontakameroiden kuvista. Tuo musta pakettiauto katosi jäljettömiin.
Joidenkin silminnäkiä havantojen mukaan, olisi tuo musta paku ikäänkuin irronnut tiestä ja lähtenyt lentämään jonkun raketin voimalla ylös pilviin missä emoalus oli odottanut. Mutta niitä lausuntoja ei uskottu.
Tuota autoa tai Pekko ei ole löydetty tähänkään päivään mennessä. Epävirallisten lähteiden mukaan, tuolla pohjoissuomessa on tehty havaintoja kahdella jalalla kulkevasta ihmissudesta. Kukaan ei tiedä niiden lausuntojen todenperäisyyttä.