MURHEELLINEN SUVI

Kesäyö. Kuikka uikuttaa jossain kaukana. Taivaanrannassa
auringon hehku horisontin takana valaisee ne muutamat pilvet,
jotka ovat siinä. Sumua alkaa nousta vedestä. Keskellä selkää on
suotuvene. Kukaan ei suoda sitä eteenpäin. Siellä on kaksi
kaveria. Kaksi nuorta kaveria. Ovat juoneet rankasti ja sitten
päättivät lähteä hakemaan sitä katiskaa järvestä ja ovat nyt
päätyneet keskelle järveä. Elämästä on puhuttu ja tunnelma on
haikea. Tämä on viimeinen oikea kesä toiselle heistä.

He, Pauli ja Aleksi, ovat olleet kavereita jo lapsesta saakka.
Osaksi siksi, että ovat aina ymmärtäneet toinen toistaan.
Tilanteista on aina selvitty, niin kotona kuin kouluissa. Jos
toinen oli pulassa niin toinen tuli auttamaan - jos vain oli
mahdollista. Tätä ei voi muuttaa. Aleksin sairautta ei voi enää
hoitaa ulkona laitoksesta. Pauli tietää sen. Ymmärtää tämänkin.
Kaveria ei voi auttaa, ehkä lääkitys voi auttaa. Tai sitten ei. Paulilla itselläänkin on ajattelemista. Kuuli sen vasta viime viikolla. Hän tietää nyt ettei elä vanhaksi.

Mutta nyt he makaavat puuveneen pohjalla kännissä. Jutunaiheet
sivuavat sitä mistä ei puhuta. Veneen pohjalla on vähän vettä,
tappi ei ole kunnolla kiinni. Ei se heitä haittaa. Vesihän on
yhtä lämmintä kuin ilmakin. On aivan tyyntä, mutta järvessä on
virtauksia. Pojat luottavat siihen että ne vievät heidät rantaa
aikanaan. Aleksi nimittäin heitti airot menemään kun suuttui
elämälleen. Pauli ei sanonut mitään, hän nauroi kaverin
tempausta keskellä järveä. Vauhti hiljeni, nopeus vei heidät
pois airojen luolta. Vanhoilla puuveneillä on taipumus kulkea
suoraan. Jossain välissä ennen pysähdystä he valahtivat veneen
lattialle. on hiljaista. Vain kuikka huutaa siellä jossain
kaukana. Lentokone vetää korkeuksiin viivaansa. He katsoivat
sitä viivaa. Aleksi alkaa taas kertomaan tilaansa.

"She.. she on kuin tuo ton koneen viiva.."

"Ai, mikä"

"No mun elämä.. Sähän tiiät siitä. Ei musta enää mihkään oo.."

"Nii.. Tosi paska homma et sulle tuli se."

"Muistaks shä ne meitin suunnitelmat, et meishtä tulish isiä?
Kuka mut ny haluaish..? "

"Joo. Aika naivia.. siis uskoo ett kaikill ois joku. Mut,
saatana.. Jos vain se olis.. helvetti!"

"Niih, se Kati vai?"

"Nii - sehä sen huoran nimi on. Siltähä mä tän sain."

"Hei, anna shen shaatanan mennä. Shul o parempi ilman shit.. Mä
kyl tiiän et mikä mulle oish parashta? Josh mä vaan hukkuishin
- tai shitten me?

"Äläs ny sitä puhu. En mä kai haluu kuolla? Mutta oishan se
komeeta., Hölläänkö tappia? Onha meil tuo ankkuri..
Painolastina?"

Jotenkin se oli surullista, se että he puhuivat menostaan.
Aleksi alkoi itkemään. Eikä Paulikaan voinut olla itkemättä. Ei
sen jälkeen kun tappi oli höllätty ja heitetty pois. Vene
täyttyi hiljakseen vedellä. Kaverukset vain katselivat ylös
taivaalle minne ensimmäiset tähden jo syttyivät.

"Hei! tuki se reikä jollain! En mä haluu shittenkää mennä.. Pauli, tuli she.."

"Milhän mä sen tekisin? Ei saatana.. se on tukittava. APUA, ME HUKUTAAN TÄNNE!!"

Huuto aiheutti vain kaiun. Niin metsä vastaa kun sille huudetaan. Epätoivo, katumus, elämänhalu, humala.. Ja kaikki veneessä keskellä suurta järveä.

"Ei taia kannattaa shun huutaa. Ei shieltä ketään tuu.. Ei jumalauta, Me taietaan hukkua. Ei helvetti. "

"Heitä ankkuri meneen!"

"Ai nii, she toshiaan.. Shinne she nytte meni."

"Hei, anna lippikses, äkkiä! Siitähän saa tukon tohon reikään."

"Joo.. Täshä. Onnishtuko?"

"Joo, hillitsee se vähän.. Mitäs nyt?"

"Maataan täsh pohjalla veeshä ja katotaa taivashta.."

"Ei kai täs muutakaa voi.. heh."

"Mikäsh nytte naurattaa?

"No, mä sain mielestäni sen Katin. 'near deth ekspiriense' näemmä autto.."

"Joo, HAH! Me ishtutan nyt täsh vaatteet märkänä, täsh veesh. Muute - mennääkö kuitenki?"

"Mihi?

"Pohjaan.. Ei mun lakki taia kauaa pitää niin et shinnehä täsh varmaa mennää kuiteki."

Kaverin katsoivat toisiansa hymy huulillaan. Pauli kiskoi lippalakin pois tulpan paikalta ja ojensi sen omistajalleen takaisin. Saapui kesäyön sininen pimeys ja hiljaisuus. Sumu verhosi veneen. Aamulla vene oli ajelehtinut rantaan. Sukka. Kaverin nukkuivat märkinä rannalla. Veneen tapin paikalla oli Paulin toinen sukka.

Lintujen aamukonsertti soi kauniina.