Se aamu valkeni, musta yö vaihtui niin kuin vaivihkaa kirkkaaksi päiväksi. Siis aurinko paistoi. Oppilaat kokoontuivat luokkatilaan eräässä Jämsänkoskelaisessa oppilaitoksessa. He tervehtivät toisiansa iloisesti ja kyselivät mahdollisuuksia saada toisiltaan tehtyjä kotiläksyjä, jotta ne ehtisi kopioita omaan vihkoon ennen seuraavan, matematiikan tunnin alkua. Tunti alkoi. Kaikki olivat paikalla, vain yksi istuin oli tyhjänä.
Kukaan ei ollut kuullut Samista mitään. Oikeastaan ketään ei edes kiinnostanut sen tyypin menot, sama se heille oli että oliko Sami edes elossa vaiko kuollut. Sami oli yksi heistä, yksi ryhmästä. Ylimääräinen osa muutoin loistavasti toimivaa kokonaisuutta. Sami oli otettu ryhmään ulkopuolisena - hän oli liittynyt ryhmään vasta myöhemmin kuin muut. Ja sen takia hänet koettiin ylimääräisenä haittana, vaikkei Sami paljonkaan puhunut. Ei käyttänyt puheenvuoroja, istui vaikeana huoneen nurkassa. No, eipä kukaan edes kysynyt häneltä mitään.
Samista tiedettiin vain se, että hän tuli kouluun aina omalla autollaan, joko myöhässä tai sitten ei. Ketään muista ryhmän miehistä ei kiinnostanut tuon auton ominaisuudet. Ei kyselty. Tavallinen Opel Kadett, sininen auto. Menestys ryhmässä oli ailahtelevaa. Välillä Sami sai ryhmän parhaan tuloksen kokeista, vaikkei osallistuminen tunneilla ollutkaan mitenkään arvosanan antamisen arvoista. Opettajistakaan kukaan ei jaksanut kiinnittää Samiin mitään huomiota - ei edes kysynyt oliko kaikki kunnossa. Hän oli vain yksi kahdestakymmenestä.
Tuona kyseisenä aamuna Sami ei tullut kouluun. Hän ei ollut sellainen mies joka omista asioistaan olisi puhunut kenellekään, vaikka ilmeistä tarvetta olisi ollut. Hän asui Mäntän suunnalla, maalaistalossa. Sen perheen keskimmäisenä lapsena hän ei ollut vanhempien mielessä yhtään mitään. Isoveljeä kyllä kehuttiin ja nuorimmaiselle annettiin kaikki, mitä se vain pyysi. Autonsa Sami oli ostanut isoveljeltään vielä silloin kuin oli ollut puheväleissä sen kanssa. No eihän se enää asunut kotona. Se oli päässyt hyväpalkkaiseen duuniin Helsinkiin. Sami oli oppinut, ettei kannattanut olla äänessä kotonaan - heti käskettiin olemaan hiljaa. Sami oli riidellyt vanhempiensa kanssa useaan otteeseen ja kahdeksastoista syntymäpäivä lähestyi. Samin isä oli luvannut että majoitus päättyisi siihen - eli alappas poika hakeen muuta kämppää. No, eihän sellaista ollut. Eikä liiemmin töitäkään kroonisien vaivojensa takia, jotka tämä rakas isi totesi vain laiskuudeksi ja yleiseksi haluttomuudeksi olla hyödyksi. Siis pani synnynnäiset vaivat Samin omiksi syiksi. Pojan äiti tuki miestään kaikessa, myös mielipiteissä pojasta. Sami oli lähtenyt tuona aamuna kotoaan, mutta sittemmin hänestä ei ollut havaintoa.
Kaipa se on tappanut itsensä.