Palautettu teksti vuodelta 2001

----------------------------------------

 

TALO PUNATIILINEN jossain siellä



Poissa ihmisten silmistä kaupunkimme syrjämailla on talo tuo punatiilinen. Ulkoapäin se on ihan tavallisen näköinen asuinrakennus, niin myös sisältä siitä ei uskoisi minkälaista elämää se tiilitalo pitää sisällään. Sen talon asukin ovat – mitenkä sen nyt sanoisi – hulluja. Heillä kaikilla on ongelmia. Eräs heistä on niin sulkeutunut, ettei kaupungilla voi kulkea koska pelkää muita ihmisiä mies tuo. Toinen puhuu vessakäyttäytymisestään silmät loistaen. Sen huonetoveri taas kertoilee tarinoita viime öisestä masturboinnistaan. Kolmas taas ei puhu ollenkaan, hän vain kuiskaa asiansa. On siellä lukittu huone, minne talon asukkailla ei ole asiaa. Se on lääkevarasto. On talossa tuossa myös huone hoitajille. Aina kahdeksan aikaan, kuin hoitajat lähtevät, he antavat asukkaille iltaunilääkkeet yön varalle. Joillekin se iltakahdeksan on odotettu aika. Ottavat lääkkeet vahvat heti, että pääsisivät täältä äkkiä väliaikaisesti pois. Toiset taas eivät niitä otakaan, vaan hoitajien – eli hoitsujen, kuten asukkaat heitä nimittävät – lähdettyä vetävät ne vessasta alas ja aloittavat iltaelämänsä. Se on heille päivän kokokohta. Pilkkaavat lääkäreitään, hoitajiaan ja kanssa sairaitaan imitoiden heitä. Taas kuuluu punatiilisestä talosta pelottava naururemakka. Hiljenee talo viimein, valot sammuvat. On aivan hiljaista, vain kattotuuletin humisee.


Ovi avautuu. Surullinen hahmo hiipii keittiöön. Kyyneleistä heijastuu ulkovalo. Kuuluu naksahdus, kuin keittiövalaisin aktivoidaan ja loisteputki alkaa välkkymään. Kolinaa.. hän etsii jotain laatikosta. Ei lyödä hän sieltä etsimäänsä, joten asukki avaa astianpesukoneen ja löytää mitä haki. Loistelampun valo välähtää leipäveitsessä. Hahmo tuo sammuttaa loistelampun. Talo punatiilinen yössä nököttää. Täysikuu paistaa kaakosta.

Seutu on hiljaa. Pöllö huhuilee kolkosti metsässä. Kuunvalo valaisee hiljaisen oleskelutilan lattiaa. Ovi aukeaa. Askeleita kohti keittiötä, jollekin tuli jano. Paljain jaloin keittiöön. Astuu jalka johonkin märkään.

Loistevalo syttyy. plink plink. Hiljaisuuden katkaisee säikähtäneen karjunta.

Keittiön lattialla verinen leipäveitsi. Lammikko punaista. Kohta tulee ambulanssi, mutta se saapuu liian myöhään. Eipä silti, eihän mitään olisi voitu tehdäkään, viilsi niin ettei olisi voinut ommella.

Aamulla järkyttyy kaikki. Vaikka kuitenkin tätä jo osattiin odottaa.

-------------------------------------

www.simopahula.fi