TEA
Kaunis elämänhalu oli vain harhaa.
Tea tahtoi olla yksin, kaikki turhaa.
Pettynyt rakkaudessa,
jo luovuttanut kaikessa.
Katselee huoneensa ikkunasta lumisadetta.
Ei voi olla hautomatta tätä aatetta.
Jos huomenna ei sitä enää olisi,
ei näkisi kun taas puro solisi.
Ei auta aatteet, on aika ottaa psyykelääkkeet.
Repii tyttöä demonit oman mielen.
Tää on elämäsi, Tea Manninen, sinä sen teet.
Sinä sen terapiassa kuulit eilen.
Huomenna…
Klaus, se Tean ainoan rakkauden kohde.
Vietti kaunista elämää kanssa oman rakkaan.
Oli siitä mielisairas Tea, todella kade.
Alkoi miestä piirittämään, luuli että niin miehen saan.
Klaus halusi päästä piinaavasta häiriötekijästään,
juuri näin lähellä kuin on parantumistaan.
Kertoi hän hoitohenkilökunnalle kaiken, säästelemättä mitään.
Auttoi se hieman, annettiin puhuttelu syylliselle:
Lopeta tai sut siirretään toiseen sairaalaan.
Tea kuitenkin piiritti Klausia vieläkin ja oli hänen vika
se että erosivat mies ja sen nainen Mika.
Häiriintynyt häiriintyi edellistä tasoaan enemmän,
kun kuuli että tykkäsi pojista hänen suurin rakkautensa tän elämän.
Ei tyttöä siirretty mihinkään, vahvempi lääkitys vain päälle.
Se kai sitten oli syynä siihen mikä tapahtui tälle tytölle.
Klaus ja Mika tekivät sovinnon ja lähtivät ulos huoneestaan.
Yö mielisairaalan osaston, missä ei yöpäivystystä – ja tästä puhutaan.
Mielisairaalan yössä kaksi toisiinsa rakastunutta poikaa nyt,
Tean oven takana koputtavat. Tyttö avaa, vaikka on heihin pettynyt.
Iltalääkkeen on juuri ottanut, siksi ei tajua tapahtuvaa.
Ei muistikuvia jää tuosta kolmestaan olosta.
Mika ensin Tean raiskaa, sitten Klaus tappaa vainoojansa.
TV-sarjojen tietotaito tulee käytetyksi,
Tean itsemurha hyvin lavastetuksi.
Aamulla kauhistuu osaston kansa.
Klaus ja Mika pitää huoneessansa hauskaa,
Tean löytäjä oven ulkopuolella huutaa.
Verta lattialla, siemennestettä tytön siellä.
Tarkemmat tutkimukset paljastavat.
Mika rakkaalleen tunnustaa:
On hän pettänyt miestään, ja sitten vähän taustaa.
Petti hän tuon Akin kanssa, sillä on AIDS.
Siispä, kulta, sinullakin se jo on – sinä Adidas..
Klaus alkaa hakata naistaan.
Meteli houkuttelee henkilökuntaa.
Silloin salailu on turhaa.
Mika paljastaa: Klaus tappoi Tean – ja mä autoin.
Molemmat joutuvat vankimielisairaalaan,
Molemmat joutuivat mielivankisairaalaan ja
molemmat hukkuivat vankimielisairaalaan.
Molemmat onnellisina toisistaan
-------------------------------