- - - -- - -
Pikkutarinoita ja tekstinpätkiä.
Eli ne tekstit, joille ei tule jatkoa tai
ovat liian pieniä ollakseen valmiita.
- - -- -- -- -
MONIOLOINEN
Aurinko paistoi. Puistossa linnut lauloivat. Kävelytiellä, puun alla Salla kompastui sen puun juuriin. Hän nyrjäytti nilkkansa mutta paikalle tullut Sami auttoi Sallan ylös ja tarjoutui kainalosauvaksi. Niin he tapasivat. Matkalla Sallan luo tyttö rakastui poikaan.
Viiden miljardin vuoden päästä maapallon tuhoava keskustähtemme paistoi hellästi ultraviolettisäteillään kaupungin keskuspuistoa. Siellä, erään tammen oksilla kuului Mustarastaan laulua. Se oli Sallan mielestä niin kaunis sävel, että hän ei katsonut eteensä jolloin hän kaatui sen tammen juuriin. Kipu, jonka hän tunsi tuon hetken jälkeen, hän tajusi siitä että nilkka oli nyrjähtänyt. Onneksi paikalle sattui toinen lenkkeilijä, Sami nimeltään. Hän oli nähnyt mitä oli tapahtunut ja sen vuoksi meni kyselemään että tarvitsiko maahan langennut blondi apua? Salla ilahtui avuntarjouksesta ja kelpuutti Samin kainalosauvakseen. Matkalla Sannin asunnolle he juttelivat kaikesta. Sami ei sitä tuntenut mutta Salla rakastui häneen matkan aikana. Perillä he eivät vaihtaneet yhteystietojaan.
Vettä satoi vaikka oli joulukuu. Puistossa lehdettömien puiden oksilla ei ollut lintuja, pelkkiä roskalintuja vain. Salla poltti putkeen jo toista röökiään. Hän oli vakaasti päättänyt hypätä ensi yönä junan alle. Hän mietti mikä voisi olla sopiva viesti viimeiseksi tiedonannoksi ihmisille häneltä, kun hän kompastui puun juureen. Tai ainakin hän luuli. Maassa makasi Sami. Kuolleena aineiden sekakäytöstä.
_____________________________________________________________________________
TÄLLÄISENÄ AAMUNA.
Tälläisenä aamuna,
kun tuulee, aika on varhainen.
Ihmiset heräilevät, sää on julmana.
Talvi on tulossa, sen tietää jokainen.
Ihmisillä on kiire juniin.
He seisovat asemalaiturilla kylmässä viimassa,
Toivoen että olisivat voineet unohtua uniin.
Suomen on vallannut kylmä ilmamassa.
Tälläisenä aamuna, kun rakkaus on kuollut.
Nämä kadut, nämä kylmät tiet, reitit jonnekin.
Noissa näyteikkunoissa, lasiovissa näen sen vieläkin.
Kuvajainen meistä kahdesta, suutelemassa.
Peilikuvat ovat poistuneet, niiden aika on ollut.
Tälläisenä aamuna.
Tälläisenä aamuna, kun tuuli kasvoihin lyö.
Kyllä. Taas suru minut kadottaa, postittaa pois
_____________________________________________________________________________
LÖÖPPIMATERIAALI
Täydellinen yksinäisyys. Tyhjä kaupunki, sateesta märät kadut, katulamppujen keltainen kajo asfaltin pinnalla. Hivenen tuulee. En tiedä että miksi näin, mutta minun on tehtävä jotain pahaa itselleni tänä yönä. Minun elämäni ei ollut koskaan ollut sellaista, jota haluaisin ylläpitää. Tarvitsen tuottua asumista - kuulemma. En osaa hallita asioitani siksi, koska olen yhteiskuntakelvoton. Oikeastaan en enää edes tahtoisi osata hoitaa asioitani. Olen karkoittanut tällä häiriökäyttäytymiselläni kaikki ne, jotka yrittivät välittää minusta.
Minusta on tullut väkivaltainen, kiroilen - haistattelen kaikille. Tämä kaikki johtuu, siitä, etteivät muut ymmärrä minua. Minkä minä voin sille, että ne käskevät minua tekemään sitä aina silloin tällöin. Se on sairasta, myönnän sen, mutten enää välitä. Minä vain tapan ihmisiä järjestelmällisesti - aloitin kohta kunhan tuo kännissä oleva poika tulee lähemmäksi.
Katsellessani tuota yöllistä ilmestystä piilostani, kohteeni hoiperrellessa kotiinsa päin, valmistelen hyökkäystä. Tälle vasaralle on nyt käyttöä.
"Hei!"
"Täh?"
"Tiedäks paljonko kello on?"
"Joo.. oota,, se on 2:46"
"Kiitti"
"Ei kestä"
Poika kääntyy minusta poispäin. KOPS! Johan se vähästä lyyhistyi - eipä tarvinu kun kopsauttaa vasaralla takaraivoon. Aloitan potkimisen. Kuulen luiden menevän poikki. Hakkaa vasaralla kallon rikki. Verta asfaltilla.
Juoksen paikalta pois. vielä pitää murhata ainakin 9 tyyppiä, jotta pääsen asettamaani tavoitteeseen.
_________________________________________________________________________
PAKKOYRITTÄMISTÄ
sininen taivas ja siilomaisia isoja rakennuksia. Niiden välissä menee katu. Kadulla kulkee mielisairaita tai jotenkin muutoin mieleltään heikkoja. Heidän naurunsa, sairas huutonsa kaikuu siilojen kyljissä. Noissa siiloissa säilytetään psyykelääkevuoria. He.. (??)
_______________________________________________________________________
ERÄS ELÄMÄ
Kävelen rautatien varta, sitä kävelytietä tässä syksyn ensimmäisessä myrskyssä, minä mietin täät kaikkea - ja meitä kahta. Elämämme on hyvin, asunto - molemmat töissäkäyviä ihmisiä eli hyvä toimeentulo. Taloudellisesti kaikki hyvin. Ei meitä haittaa oikeastaan mikään muu, kuin se että olen naiseni ainoa syy olla elossa. Minä olen hänelle kaikki, minkä takia hän haluaa elää. Minun täytyy itsellenikin sitä aina välillä miettiä, että miksi itse jaksan?
Minä ja naiseni Mira. Jos meihin kadulla törmää, niin näytämme aivan hyvältä parilta. Kuulumme yhteen. Niin meille sanotaan. Kuitenkin hän ei jaksa elämää, enkä minäkään. Mutta tarvitsemme toisiamme niin paljon, ettemme voi erota.
Me tapasimme kuntoutusryhmässä, sillä kuntoutettiin laitosasukkeja arkielämään - aikataulujen ja ihmissuhteiden tuntemukseen ja hallitsemiseen. Olimme samassa hoitolaitoksessa, hullujenhuoneella psyykelääkityksessä. Mira "asui" huoneessa minun vastapäätä. Tykästyimme toisiimme, kasvoimme yhteen - autoimme toisiamme. Hänellä oli traumoja lapsuudesta. Se oli meille yhteistä. Pystyimme auttamaan toisiamme paljon paremmin kuin sairaalan henkilökunta. Kuitenkin meillä oli positiivinen suhtautuminen elämään. "Tästä kyllä selvitään" oli mottomme. Se auttoi paljonkin. Osa potilastovereista ei jaksanut. Henkilökunta aina silloin tällöin "löysi" heitä huonestaan. Avo-osasto, kukin sai oman huoneen, jossa olla yksikseen.
Me nykyään asutaan uudessa kerrostalossa, minä perustin maahantuotifirman ja hän työskentelee Hotellin vastaanottovirkailijana. Meillä meni hyvin siihen saakka kunnes hänen vanhempansa kuolivat auto-onnettomuudessa. Mira oli onnistunut pitämään välinsä vanhempiinsa lapsuudesta huolimatta hyvinä. Tosin kaikkea ei sanottu. Se jäi sanomatta. Iäksi.
Olemme sopineet tapaamisesta. Minä tapaa Miran tuollam junaseisakkeella. Hän lähti vierailemaan siskonsa luona. Minä olen taas siinä mielentilassa, jossa haen itselleni jotain syytä olla hengissä. Minua häiritsee se, että en saa mistään nykyisin enää otetta. Kaikki tuntuu olevan kuin lasin takana. Rakastan Miraa yli kaiken, enkä tahtoisi aiheuttaa hänelle mitän mielipahaa - mutten pääse eroon tästä ontosta tunteesta. En saa mistään täyttymystä. Mira on kyllä sen huomannut ja hän on taas alkanut auttaa minua, koska tietää että samalla auttaa itseäänkin.
Sillä jos minä päättäisisin - niin hänkin menisi samalla. Jaksamme kuitenkin nauraa elämälle. Suunnittelemme perheenlisäystä. Meillä ei pitäisi olla mitään pahoja salaisuuksia. Mira ei koskaan pettäisi minua. Enkä minä häntä. Kuitenkin - ja tämän olen pitänyt salassa Miralta - minusta tuntuu, ettei tämä meidän rakentamamme elämä enää voi jatkua. Sen ajatteleminen on julmaa. Kertoisinko tänään sen Miralle? Juna saapuu.
___________________________________________________________________
VEDÄTYS
Minä vain en tajunnut sitä. En tiennyt, kunka paljon se voi tuhota jos leikkii aikansa herkän ihmisen tunteilla. Minun ei olisi pitänyt tehdä sitä. Se vain tuntui niin mukavalta. Vedättää naista, joka rakasti minua.
Me Riinan kanssa tapasimme täydessä kahvilassa. Annoin hänelle pyytämänsä istumapaikan pyödässäni. Polvemme koskettivat toisiaan. Hän pyysi anteeksi sitä. Minä vähättelin sitä - ei se mitään. Aloimme keskustelemaan sitten niitä näitä. Huomasin että viihdyin hänen kanssaan, vaikken siinä vaiheessa edes tiennyt hänen nimeään. Hän oli tyttö toiselta puolelta kaupunkia, oli ollut käymässä katsomassa yhtä CD-levyä täällä puolen kaupunkia ja sitten eksynyt ja päätynyt tähän kahvilaan. Kysyin mistä hän oli - ja selvisi että hän oli minulle tutusta paikasta. Olin itse muuttanut tänne sieltä. Hän kysyi voisinko minä lähteä häntä saattamaan? Ja kyllähän minä lähdin.
___________________________________________
PONIOLENTO
Suunnaton energia eksyy kaupunkiin. Toiveiden keltainen poniolento poikii lisää kauniita poniolentoja. Kyllä - tämä on helvetti. ANNA MEILLE MEIDÄN SYNTIMME ANTEEKSI!! Kenen pitäisi antaa teille syntinne anteeksi? Minulla ei ole valtuuksia tehdä sitä, joten voin antaa vain syntymänne anteeksi maailmalle. Seuraava"
Suunnaton energia saapuu puhelimen luo. Se soittaa eteenpäin..
"Tämä on suunnattoman kauniin poniolennon automaattinen matkapuhelinvastaaja. En ole nyt paikalla joten jätä viesti kuultuasi äänimerkin. "
"Täällä puhuu suunnaton energia. Minulla olisi teille, suunnattoman kauniille poniolennolle, asiaa. Asiani koskee teidän poikimianne poniolentoja. Ne rikkovat lakia. Pyydän että soitatte takaisin. Numeroni on 6"
Sitten suunnaton energia poltti puhelinkopin ja lähti eteenpäin.
______________________________________________________
TIISTAVIIKKO
herätyskelloni sanoi minulle että olisi aika herätä. Nousin ylös ja sanoin hyvät huomenet vuoteeleni, joka vastasi kohteliaasti takaisin. Sirren kävelin vessaani. Hammastahnatuubikin oli jo herännyt ja moikkasi minua. Hammastahnani on aina hyvällä tuulella. Se heittää aina kivaa herjaa shamppoopullon kanssa saippuastani. No, kyllähän minä sen tiedän että saippuani nyt on vain sellainen huumorintajuton.
Siirryin keittiööni, jossa tuolit toivottivat minut tervetulleeksi. Kahvinkeitin pahoitteli sitä, ettei kahvi ollut vielä valmista, johon kahvikuppini suhtautui nyrpeästi. Kaikilla on kasvot, kaikki on eläviä, kaikilla on sielu. Kaikilla.
Jääkaappini näytti masentuneelta, joten kysyin siltä että mikä oli hätänä? Hän sanoi että elämä on nyt tätä. Olin samaa mieltä kodinkoneen kanssa joudessani kahvia kahvikupin kertoessa taas sitä tarinaa kun oli astianpesukoneessa tavannut kauniin, vaaleanpunaisen lautasen. Kuppini oli rakastunut tähän.
Oli aika lähteä talosta ulos. Talo avasi ovensa ja sylkäisi minut ulos. Taloni on viininsininen ja sillä on punaviinimarhamehun väriset silmät. Tullessani autotalliin, koin järkytyksen. Autoni nyysti puutarhatraktoria. He lopettivat noloina rakastelun huomattuaan minun tulleeni sisään.
Moitin autoani tuosta. Eikö riittänyt se että teit sen naapurin Ladan raskaaksi?
____________________________________________________________
KAIHO
Silloin taisi sataa hieman. Taivas oli harmaana ja minä makasin maassa katsellen taivasta. Kaukaa kuului haikea musiikki. Oli kesä ja kaikilla iloinen mieli, kaikilla paitsi minulla. Olin juuri oppinut sen, että sinuun ei voinutkaan sittenkään luottaa. Kihlaus oli päättynyt. Romutit kaikki kauniit lupauksen tulevaisuudesta. Oli tupakka suussa. Olin taas alkanut polttamaan. Kaikki sinun syytäsi. Oli lämmin, hämärä kesäyö ja haitarin ääni kuului tyynen järven toiselta puolelta. Rintaa poltti suuri tuska. Kaikki hyvä oli hävinnyt elämästäni. Olin jurrissa ja siksi minä siinä maassa makasinkin, koska olin melkein sammuneessa tilassa. Taisinpa minä itkeä tihrauttaakin hivenen. Tuntui tosi pahalta, mutta silti hyvältä. Oli meidän suhde jo alkunut rakoilla, mutta mitään tälläistä lopputulosta en todellakaan olisi tahtonut. Minä itkin sinua. Join suruuni. Melkein hukuttauduin järveen. Liian matala ranta ja liian vahva nousuhumala. Minä en tiennyt selviäisinkö tuosta yöstä hengissä. Oli liian paha olo.
____________________________________________________________