TONIRA


Ira oli ihastunut yhteen mieheen tässä kylässä. Hän rakasti Tonia salaa, vaikka he tuskin olivat edes tutut. Mitä nyt olivat kaupassa ja kylillä nähneet. Ira oli rakastunut Toniin kun siitä oli tullut komea ja jotenkin synkkä ilmestys joka sai naisen hoivavietin päälle. Ira tunsi Tonin jo kouluajoilta. Ei tietenkään ollut silloin yhtä kaunis kuin nyt aikuisena. Finninaama ja sekä raudat olivat tuolloin suussa. Silloin hän oli katsonut paksujen, punasankaisten silmälasien läpi Tonia joka oli luokan kovin poika. Silloin oltiin kaksikymmentä vuotta nuorempia. Mutta nyt aikuisena hänellä oli omasta mielestään mahdollisuuksia Tonin suhteen. Olihan tämä kerran kehunut Iran ulkonäköä kun tämän oli sattumalta tavannut kuitenkaan tuntematta naista. Siitä oli Ira alkanut haaveilla että kuinka ihanaa se sitten olisi kun saisi Tonin omakseen. Sehän olisi kuin jostain romanttisesta elokuvasta.

Taas olisi takana vuosi työttömyyttä. Tämä olisi jo toinen tasapaksu ja puuduttava vuosi Tonille ilman mitään järkevää tekemistä. Kaikilla kavereilla oli töitä ja sen tähden niitä ei näkynyt muuta kuin ehkä joskus viikonloppuisin. Jos silloinkaan kun osa niistä oli saanut itselleen vaimon ynnä lapsia. Eli sellaisen perheen minkä Tonikin tahtoi itselleen, muttei sellaista tietenkään, hänen onnellaan, eteen ollut tullut. Ei ketään jonka kanssa sellaisen perustaisi. Ei rakkaus ollut häntä varten. Kerran siinä kuin oli pettynyt – vaikka siitä olikin muutama vuosi aikaa – niin se oli tuhonnut kaikki mahdollisuudet kokea rakastuminen uudestaan. Kyllähän sen nyt kestäisi tietää että yksin saa olla, jos vain olisi niitä töitä. Olisi jotakin mielekästä tekemistä. Asunto kerrostalossa ahdisti. Onneksi tämä oli pikkukaupunki - maaseutua ympärillä. Pystyi ainakin aina silloin tällöin lähtemään kävelemään.

Ira oli seurannut Tonia. Tiesi tämän kävelyretkistä. Oli alkanut itsekin kävelemään. Tosin kiertoteitä niin että kohtasi Tonin kun se tuli vastaan. Tosin ei siinä muuta kuin moikattiin sen sekunnin aikana. Mutta se riitti Iralle. Monesti hän mietti mitä jos uskaltaisi puhua enemmän. Katsoa numero luettelosta ja soittaa ”väärään numeroon” että vain voisi vaihtaa muutaman sanan ja toivoa että mies tunnistaisi ja siitä tulisi sitten hauska juttutuokio. Mutta ne olivat vain ruusunpunaisia haaveita. Ei Iralla ollut rohkeutta niitä toteuttaa. Nainen tiesi että missä Toni asui. Oli hankkinut asunnon vastapäisestä talosta että pystyisi vahtimaan miehen liikkeitä.

Kai tämä oli surullisen onnellista elämää. Ainakin niin Tonista joskus tuntui kuin ei ollut mitään odotettavissa, ei ollut mitään suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Töitä aina silloin tällöin kävi kyselemässä Työkkärissä mutta yleensä sieltä sai ”eioota”. Kyllä tämän hieman yksinäisen elämän kesti. Mutta nyt tänään oli taas tuntunut siltä että pää sekoaa.

Eipä se työkkärin muijakaan ollut soittanut. Se oli kertonut että ehkäpä niintä töitä olisi nyt tarjolla. Oli luvannut soittaa viimeistään tänään kun se ei vielä varmaa ollut. Puhelin pysyi mykkänä koko päivän. Viimein iltaseitsemän jälkeen Toni oli tajunnut, ettei sen soittoa enää kannattaisi odottaa. Kaikki epäonnistumiset muistuivat mieleen. Mies alkoi soitella kavereilleen, nyt ei olisi kiva olla yksin. Eipä kenelläkään ollut aikaa. ja viimeinen tovereista noista löi luurin korvaan. Mutta nuo muut lupasivat - no ainakin yksi niistä viidestä - lupasi huomenna että voisi tulla. Toni on vahva ja iso mies. Ei sillä mitään ole hätänä. Toni lähti kymmenen aikaan menemään. Ei ottanut avaimia mukaan.

Ira näki ”sattumalta” Tonin lähtevän taas matkalleen. Oli hetken miettinyt ja päättänyt taas lähteä. Kuin oli hämärää, niin eipä varmaan Toni huomaisi seuraajaa.

Ei sitä kukaan kuitenkaan olisi ymmärtänyt että miksi nyt kovin yksinäinen jätkä halusi mennä ja häipyä maisemista. Siksipä Toni ei kertonut aikeistaan kenellekään tahi sitten yrittänyt laittaa jotakin varsin typerää paperille viestiksi. olisihan sitä voinut tietty kirjoittaa jotakin anteeksipyynnön kaltaista ja siitä oli tullut jotakin sellaista mistä oli tietysti luettu väärin ja luultu että se teki sen koska ei jaksanut enää. Siksipä Toni ei sellaista tehnyt. Tietty hän ei jaksanut elää enää muttei halunnut kenenkään sitä tietävän. Eihän se nyt imagoon kävisi. Kas kun on kovan tyypin kuvan itsestään luonut.

Toni käveli tietä pitkin kädet takin taskuissa ja tupakka suussa. Oli kolea yö ja tuuli hieman. Sataa tihutti. oli lokakuu ja maaseutu hiljainen. Toni katsoi pimeätä kotiseutua ja tiesi minne oli menossa. Vielä puoli kilometriä ja tulisi rautatie tien päälle sillalla. Puoli kolmen yöpikajuna tulisi sitten ja veisi hänet pois.

Toni suuttui itselleen kun päästi kyyneleen valumaan poskelle. Ei tätä pitäisi surra. Mies sylkäisi tupakan savuamaan tielle. Hän oli jo tullut määränpäähänsä. Toni kiipesi ylös penkerettä ja aidan yli raiteille. – Ajoissa. Kaukaa näkyivät pikajunan valo. Toni sytytti uuden tupakan ja käveli keskelle siltaa. Valo tuli lähemmäksi ja lähemmäksi. Junan pilli huusi, veturissa ei voitu tehdä mitään mikä olisi pysäyttänyt monta tonnia rautaa. Juuri ennen yhteentörmäystä Toni näytti keskisormea junalle. Ei mies mitään tuntenut kuin joutui koneen murskaamaksi. Tonin mielessä ei enää ollut mitään kuin se veturin keulaa koristi. Pää poksahti rikki kuin kananmuna. Neljätoista vaunuparia rusensi Tonin ruumiin sadan metrin matkalle kiskolle.

Ira jähmettyi katsoessaan sillalle. Siellä oli hahmo. Junan valo paljasti sen Toniksi. Ira ei voinut muuta kuin katsoa miten pikajuna murskasi miehen. Iran huuto häipyi junan kolkkeeseen. Junan mentyä tuli täysin hiljaista. Liian hiljaista. Ira alkoi tajuta hiljalleen että mitä oikein oli tapahtunut kun se laite tuli aika nopeasti ja hidastui. Ainakin siltä Irasta tuntui kuin juna tuli ja pyyhkäisi Tonin pois tästä maailmasta. Silta oli tyhjä. Vain kaukainen kolke kuului.

Ira juoksi sillalle ja sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä sillä häntä odottanut näky oli karmea. Tonin ruumis oli palasina pitkin raiteita. hänen rakkautensa kohde murskana. Nainen pyörtyi raiteille. Tämä kaikki oli liikaa. Sitten se tavarajuna tuli. Ira heräsi - liian myöhään Hän ei ehtinyt siirtyä raiteilta tahi sillalta. Hän koki Tonin kohtalon. Nyt he aikakin olivat yhdessä - palasina.

Aamu valkeni ja Tonin tyhjässä asunnossa soi puhelin. Se oli työkkäristä. Eipä saanut nainen vastausta kysymykseen että koska voit aloittaa?