VARJO
Kaksikymmentäkahdeksan kilometriä lähimmästä suuremmista
kaupungista. Uutinen tullut keskussairaalasta puhelimitse 16
tuntia sitten. Asioita on nyt tapahtumassa. Sata metriä maantien
alikulusta. Aikuisia molemman miehet. Ei enää vanhempia,
hirvikolari.
On palattu sairaalasta. Hautajaisjärjestelyt pitäisi tehdä.
Rannekello näyttää aikaa 12:04 Toinen veli nukkuu sisällä
yliväsyneenä ja toinen on päättänyt ettei halua enää yrittää.
Empii vielä.
uni. Talon sisällä huoneessa on sänky. Vanhempi veli nukkuu.
Olen koneessa jonka ikkunoista vilisevät maisemat itseänsä
pakoon nopeasti. Olinpaikkani muistuttaa junaa. Tämä on juna.
Kaikki on jotenkin tuttua, deja vu - uudelleen eletty. Tahdon
pois mutta en pääse. Aavista pahaa.
Yritän huutaa, en saa ääntä tai suutani auki. Muut vaunussa
olevat ihmiset.. Heillä ei näytä olevan kasvoja. Vaunu on
junan ensimmäinen. Näin ikkunasta julman näyn.
Itseni verisenä. Vauhti on hidastunut, pysähtynyt.
Aika palautuu normaaliksi. Juna on siirtynyt taakse ajan mukana.
Minä olen siirtynyt veturiin. Minä näen veljeni seisomassa
radalla. En voi pysäyttää junaa. Jarrut eivät toimi. Eivät
ne enää auta. Veturissa ei ole ketään muita. Näen itseni
taas. Minä työnnän veljeni pois radalta. Ajan itseni päälle
junalla. Junan äänet häviävät.
Maisemat alkoivat vilistä taaksepäin vauhdilla. On hiljaista
Olen vaunussa. Ahdistus valtaa mieltäni koska aavistan että
jotain pahaa on tapahtumassa. Näin tulevaisuuden mutten muista
sitä.
Katson taas maisemia: luonnonmetsää ja taas peltoaukeata.
Niiden jälkeen verenpunainen aitta, likaisenkeltainen talo, kyntämätön
pelto ja lanaamaton tie. Jotenkin ne tuntuvat olevan tuttuja. Sää
on muuttunut kesästä talveksi. Kaikki. aika, vauhti on
hidastunut äärimmilleen. Talon pihassa on lippu puolitangossa.
Jotenkin havaitsin sen mitä tapahtui sekunti ennen kun se
tapahtui. Aurinko paistoi alhaalta ja varjo ennen junan varjoa näkyi
pitkänä lumessa. Sitten tuli toinen varjo. Isompi varjo kohtasi
pienemmän ja siitä pienempi varjo pieneni ja sitten se hävisi.
Kuului huutoa. Juna kulki normaalivauhtia. Onnettomuus oli jo käynyt
muutama sekunti ja sata metriä sitten. Juna jatkoi toiseen
suuntaan ja minä jatkoin matkaa jonnekin pimeään paikkaa missä
mikään ei ollut mitään. Kuulin vain ääntä.
Piipitystä.
Herätyskelloni soi. Sammutin sen avaamatta silmiäni. Oli aamu
ja minä täysin hereillä. Ajatukset vain eivät saaneet rauhaa.
Uneni pyöri mielessäni. Uutinen. Olen orpo. Kuinka tästä
eteenpäin?
Harri.. Uneni.. Ei hitto!
Varjo kuului hänelle.
Jotenkin tiedän minne lähteä estämään tragediaa. Radalle.
Juoksen mutta juna on nopeampi. Ehdin radan luo ja hyökkään
penkan yli, työnnän Harrin pois edestä mutta kaadun itse
kiskoille. Se tulee.. Varjo. Näin unessani kaksi varjoa. Pilli
huutaa. Meteli menee ohi mutta minuun sattuu. Juna repi vasemman
jalkani irti polvesta. Harri tulee ja auttaa.
"Älä kuole, kestä. Mä haen apua. Sidon vaan tämän. Älä
kuole. Haen apua.."
Kello on 13:19. Harri on pysäyttänyt tiellä kulkeneen linja-auton.
Apua tulossa pian. Ei.. minä.. tahdon.. elää.. älä anna..
mun.. nukaht.