VARJO

Kaksikymmentäkahdeksan kilometriä lähimmästä suuremmista kaupungista. Uutinen tullut keskussairaalasta puhelimitse 16 tuntia sitten. Asioita on nyt tapahtumassa. Sata metriä maantien alikulusta. Aikuisia molemman miehet. Ei enää vanhempia, hirvikolari.

On palattu sairaalasta. Hautajaisjärjestelyt pitäisi tehdä. Rannekello näyttää aikaa 12:04 Toinen veli nukkuu sisällä yliväsyneenä ja toinen on päättänyt ettei halua enää yrittää. Empii vielä.

uni. Talon sisällä huoneessa on sänky. Vanhempi veli nukkuu.



Olen koneessa jonka ikkunoista vilisevät maisemat itseänsä pakoon nopeasti. Olinpaikkani muistuttaa junaa. Tämä on juna. Kaikki on jotenkin tuttua, deja vu - uudelleen eletty. Tahdon pois mutta en pääse. Aavista pahaa.

Yritän huutaa, en saa ääntä tai suutani auki. Muut vaunussa olevat ihmiset.. Heillä ei näytä olevan kasvoja. Vaunu on junan ensimmäinen. Näin ikkunasta julman näyn.

Itseni verisenä. Vauhti on hidastunut, pysähtynyt.

Aika palautuu normaaliksi. Juna on siirtynyt taakse ajan mukana. Minä olen siirtynyt veturiin. Minä näen veljeni seisomassa radalla. En voi pysäyttää junaa. Jarrut eivät toimi. Eivät ne enää auta. Veturissa ei ole ketään muita. Näen itseni taas. Minä työnnän veljeni pois radalta. Ajan itseni päälle junalla. Junan äänet häviävät.

Maisemat alkoivat vilistä taaksepäin vauhdilla. On hiljaista

Olen vaunussa. Ahdistus valtaa mieltäni koska aavistan että jotain pahaa on tapahtumassa. Näin tulevaisuuden mutten muista sitä.
Katson taas maisemia: luonnonmetsää ja taas peltoaukeata. Niiden jälkeen verenpunainen aitta, likaisenkeltainen talo, kyntämätön pelto ja lanaamaton tie. Jotenkin ne tuntuvat olevan tuttuja. Sää on muuttunut kesästä talveksi. Kaikki. aika, vauhti on hidastunut äärimmilleen. Talon pihassa on lippu puolitangossa. Jotenkin havaitsin sen mitä tapahtui sekunti ennen kun se tapahtui. Aurinko paistoi alhaalta ja varjo ennen junan varjoa näkyi pitkänä lumessa. Sitten tuli toinen varjo. Isompi varjo kohtasi pienemmän ja siitä pienempi varjo pieneni ja sitten se hävisi. Kuului huutoa. Juna kulki normaalivauhtia. Onnettomuus oli jo käynyt muutama sekunti ja sata metriä sitten. Juna jatkoi toiseen suuntaan ja minä jatkoin matkaa jonnekin pimeään paikkaa missä mikään ei ollut mitään. Kuulin vain ääntä.

Piipitystä.

Herätyskelloni soi. Sammutin sen avaamatta silmiäni. Oli aamu ja minä täysin hereillä. Ajatukset vain eivät saaneet rauhaa. Uneni pyöri mielessäni. Uutinen. Olen orpo. Kuinka tästä eteenpäin?

Harri.. Uneni.. Ei hitto!

Varjo kuului hänelle.

Jotenkin tiedän minne lähteä estämään tragediaa. Radalle. Juoksen mutta juna on nopeampi. Ehdin radan luo ja hyökkään penkan yli, työnnän Harrin pois edestä mutta kaadun itse kiskoille. Se tulee.. Varjo. Näin unessani kaksi varjoa. Pilli huutaa. Meteli menee ohi mutta minuun sattuu. Juna repi vasemman jalkani irti polvesta. Harri tulee ja auttaa.

"Älä kuole, kestä. Mä haen apua. Sidon vaan tämän. Älä kuole. Haen apua.."

Kello on 13:19. Harri on pysäyttänyt tiellä kulkeneen linja-auton. Apua tulossa pian. Ei.. minä.. tahdon.. elää.. älä anna.. mun.. nukaht.