VIHAUTTAJA

Työkyvyttömyyseläkkeellä olijan asunnossa oli hiljaista. Yön petollinen vaippa oli peittänyt sen sisäänsä. Ainoa valo oli aukeavan pakaste-arkun valo. Pauli, asunnon toinen asukas, otti pakastimeen aikaisemmin asettamansa leipäveitsen. Hän pani sen rannettaan vastaan. Jääkylmä ruostumaton teräs ihoa vasten oli miehen uusinpia kiinnostuksen kohteita. Liian monta valvottua yötä ja liian monta rajua riitaa takana olivat sekoittaneet Paulin mielen. Tuonakaan yönä hän ei muuta tehnytkään kuin leikki puukolla kunnes veitsi oli lämmennyt lainalämmöstä. Kylmä veri virtasi suomissa jälleen saaden mukavia tunnetiloja liikkumaan tuon idiootin mielessä. Joskus sitä voisi tehdä paremmin. Ajatukset katkesivat siihen, kun huoneen valot sytytettiin Hannan toimesta. "Mitä sä taas siellä oikein leikit? Me takas maate!" "Ole sä vain hiljaa kun et tiedä mistään mitään! Tää on mun asunto ja mä saan tehdä täällä mitä mä itse haluan." "No, kertoisit sitten mulle missä me oikein ollaan? Voin mä lähteä lopullisesti jos sä saatana sitä haluat!" "Anteeksi, sulla on kyllä täysi oikeus tietää. Musta vain tuntuu siltä etten mä täällä elä kauaa enää. Siksi mä leikin tämän puukon kanssa. Anteeksi vielä.. Palaa vain nukkumaan sinne, mä menen takaisin sohvalle.." "Hyvä on. Että niin asiat ovat. Mä lähden sitten huomenna. Anteeksi, mutta mä en sekoa kestä." "Hyvä on sitten. Takaisin ei tarvitse enää sitten tulla. meidän kummankaan." Alaston nainen ei ymmärtänyt mitä mies sönkötti, mutta lähti takaisin nukkumaan. Jätkä voisi kyllä aivan hyvin kuolla. Oikeastaan Hanna ei ymmärtänyt sitäkään että miksi hän yhä pysyi Paulissa kiinni vaikka se ei enää näyttänyt välittävän naisesta vaikka tämä tyrkytti itseään miehelle. Pauli oli kanssa mennyt maate olohuoneen sohvalle. Tämä olisi siis viimeinen yö tässä nukkumajärjestyksessä. Huomenna hän pääsisi vapaaksi. Aivan kaikesta. Pauli katsoi jälleen josko se linja-auto olisi jo tulossa. Mutta siitä ei ollut merkkiäkään. Pian olisi liian myöhäistä, hän mietti, jos se auto ei kohta tulisi niin hänelle kävisi huonosti väärässä paikassa. Pysäkki oli se josta tästä lähiöstä lähti ne vuorot kaupungin keskustaan päin. Ilma oli syksyisen kylmä ja harmaa. Se auto kääntyi viimein siitä risteyksestä ennen pysäkkiä. Pauli heilautti kättään merkiksi siitä, että tahtoi kyytiin vaikka se tiesikin sen kahden euron poistumista lompakosta. Mies kulkeutti itsensä auton perälle, mahdollisimman kauaksi kuskista. Häntä väsytti. Niiden vaikutus oli jo alkanut. Tämä olisi viimeinen matka keskustaan. Kun auto kääntyisi keskustan kaduilla niin Pauli olisi kuollut nauttimaansa ateriaan. Hän oli ottanut yliannoksen unilääkkeitä juuri ennen kun oli hakeutunut pysäkille venttaamaan linja-autoa. Minuutti ennen sen saapumista keskustaan - autossa oli yksi matkustaja vähemmän. --------------- 2004