Johdanto Tekstiarkistoon

Eli myös elämänkertani sivuamista

Tekstiarkistoni muodostui vuonna 2001. Tuolloin se sisälsi enemmän hyvin tummia tekstejä. Miksi? Mistä minulle tuli tarve kirjoittaa? Miksi tykkään kirjoittaa? Varhaisin muisto kirjoittamisesta oli Kaipolan ala-asteella tehty koululehti, johon me oppilaat kirjoitimme tekstejä. Mitä mä siihen lehteen kirjoitin, on luettavissa tekstiarkiston puolella. Vuosi oli 1987. Tuosta tekstistä näkee jo, että mulla oli taitoa jo tuolloin kirjoittaa.

Vuonna 1989 Kaipolan ala-asteella oli sellainen kun ATK-huone. Jossa oli pari Amigaa ja mikro-Mikko jossa ensimmäinen koskaan käyttämäni tekstinkäsittelyohjelma: FAS TEKO. Se mikro-Mikko oli mun suosikkikone kaikista niistä. Siinä oli vihreää tekstiä mustalla pohjalla oleva näyttö. Sillä tuli kirjoitettua. Mitään vaan ei ole säilynyt, vaikka kyllähän niitä pistematriisikirjoittimella tuolloin tulostettiin.

Mutta miten elämä sitten heitteli - eli miksi tekstiarkistoni täyttyi tummilla teksteillä?

1990 luvun alku

Olin koulukiusattu ja itsekin sorruin koulukiusaamiseen. Oppimisvaikeuteni ja tuolloin vielä elämää hankaloittanut vauva-iässä sairastettu aivokalvon tulehdus teki minusta sulkeutuneen. Ahdistus kasvoi ja masennus syntyi.

Olin syksystä 1993 - kesään 1996 nuorisopsykiatrisessa sairaalassa hoidossa vakavan masennuksen vuoksi, jonka aiheutti lukihäiriöt ja siitä alkaneet vaikeudet. (Jyväskylä, Tuomiojärven ranta) Siellä koki kaikenlaista.. Pahaa. Pidin sitä kaikkea pääni sisällä vuoteen 1999 saakka.

1995 - 2000

Vuodet 1996 - 1998 opiskelin Järvenpäässä. Toi aika aikuisti minut, piti itse hoitaa junamatkansa välillä Jämsä - Järvenpää. Menin suoraan Jyväskylästä Järvenpäähän. Se oli suuri elämänmuutos. Sain ensimmäisen päiväkirjani, johon aloin kirjoittaa tunnelmia. Kirjoittaminen auttoi..
Järvenpäässä pääosin olin yksinäinen, olihan koulusta kavereita - mutten niiden kanssa paljon tehnyt vapaa-ajalla mitään. Pelkäsin vielä uusia ihmisiä. Kirjoittaminen oli keino pärjätä. Vuonna 1998 valmistuin merkantiksi. Oli aika palata Jämsään ja siellä Kaipolaan.

Järvenpään jälkeen.

Kaipolassa ei ollut paljon vanhoja kavereita, kun sinne palasi. Osa oli jatkanut elämäänsä, kuten nuoret tuolloin tekevät. Muuttavat omilleen, pois Kaipolasta. Niille harvoille vanhoille kavereille - joita vielä siellä oli - niin sitä oikeasti häpesi kertoa - missä oli ollut vuodet 1993 - 1996. Noihin aikoihin myös sekavaksi muuttunut ihmissuhde alkoi vaikuttamaan kirjoittamiseeni. Aloitin uuden paperisen päiväkirjavihkon. Vasta 1999 avauduin hivenen kokemuksistani, pidin niitä siis sisälläni. Tuolloin pääsin Jyväskylässä pidettyyn "nuorten polku työelämään" kurssille, jossa sitten asioista avauduin. Me kun tutkittiin, että miksi ei työllistytä - niitä syitä. Oppilaitoksessa, jossa toi järjestettiin sai myös ajettua ATK-ajokorttia. Eli pääsin tietokoneelle ja tekstiarkiston ensimmäiset tekstit kirjoittuivat. Tekstiarkisto syntyi tarpeesta purkaa ulos päästäni sitä kaikkea saastaa, mitä olin kokenut.

Tuntui, että hukuin ajatuksiin joita ei tahtonut paperiseen päiväkirjaan kirjoittaa.

Vuonna 2001 kun sain ekan tietokoneeni, niin kirjoittaminen alkoi. Se oli Soneran vuokratietokone, jonka palvelupakettiin kuului myös kotisivutilaa. Tuli paikka teksteilleni, loin siis kotisivut ja niille syntyi ensimmäisenä juuri tekstiarkisto. Minulla oli paljon asiaa päässäni, kaikki kokemani pyöri mielessä. Siksi tekstiarkistoni alkoi täyttyi aluksi synkistä tarinoista, joissa käsiteltiin kuolemaa ja itsetuhoisuutta. Eli ns. itsemurha tarinoista. Päähenkilö joko itse teki itselleen kehnosti tai sitten se oli kertomus, joka päättyi jonkun kuolemaan oman käden kautta. Tämä siksi, että purin tosiaan asioita niiden tekstejen kautta.

Terapiakirjoittamisesta harrastukseksi

Kirjoittamiseni kehittyi pikkuhiljaa. Kun olin kirjoittanut kymmeniä itsari-tarinoita, niin niihin alkoi kyllästymään. Psykologinen arviohan tuosta itselläni on se, että työstin kokemaani. Elämä alkoi näyttämään pikkuhiljaa valoisammalta. Aloin kirjoittamaan kevyttä, huumori tekstiä.

Tuohon aikaan löytyi myös sfnet.harrastus.kirjoittaminen - uutisryhmä, jonne tekstiarkiston tekstejä laittelin ja sain palautetta. Ja se oli hyvää. Sieltä löytyi hyviä kirjoittajia. Nykyään jaan tekstini vain tekstiarkistossani.

Pohdinta kirjoittamisesta nykyään, suhtautumiseni siihen.

En ole koskaan mieltänyt kirjoittamista projektiksi. Se ei ala päätöksellä eikä lopu valmiiseen tekstiin. Se kulkee arjen mukana: säästä, muistoista, teknologiasta, ärsytyksistä ja pienistä havainnoista, jotka tarttuvat mukaan ennen kuin ehdin päättää, ovatko ne kirjoittamisen arvoisia. Usein ne ovat.

Kirjoitan osissa. Raakatekstiä, muistiinpanoja, sivupolkuja, jotka eivät aluksi tunnu liittyvän toisiinsa mitenkään. Varsinainen teksti syntyy vasta myöhemmin, kun alan muokata, yhdistellä ja karsia. Silloin kirjoittaminen muuttuu rakentamiseksi. Se vaihe on minulle vähintään yhtä tärkeä kuin itse kirjoittaminen – ellei tärkeämpi.

Aika on olennainen osa tätä kaikkea. Palaan vanhoihin teksteihin, joskus vuosikymmenten takaisiin, en korjatakseni niitä paremmiksi vaan ymmärtääkseni, missä olen ollut ja mihin olen päätynyt. Tekstit eivät ole irrallisia hetkiä vaan jatkumoa. Arkistoa, jota saa avata, penkoa ja käyttää uudelleen.

Kirjoittamiseni on myös muuttunut. Aiemmin synkkyys oli helpompi purkaa teksteihin, ja huonot loput tulivat luonnostaan. Nykyään huomaan tekeväni toisenlaisia ratkaisuja, jopa hyviä loppuja, ja se tuntuu välillä ärsyttävältä. Ehkä siksi, että kirjoittaminen on aina ollut tapa käsitellä sitä, mikä ei ole helppoa. Mutta en voi kirjoittaa tunnetta, jota en koe – enkä enää halua teeskennellä sellaista.

Teknologialla ei ole minulle vastakkaista roolia kirjoittamiseen nähden. Käytän työkaluja, editoreita, hakutoimintoja ja apuvälineitä, koska ne helpottavat ajattelua ja muokkaamista. Teksti syntyy silti käsin, hitaasti, ajatuksen tahdissa. Apua voi ottaa, mutta vastuu tekstistä pysyy minulla.

Jos näissä teksteissä on jokin yhteinen nimittäjä, se on ehkä tämä: kirjoitan, koska maailma ei pysähdy muuten. Kirjoittaminen on tapa pysyä mukana – ja joskus myös tapa hidastaa.

Suhde synkkyyteen on muuttunut – ja se ärsyttää minua. Joskus kaipaan kirjoittaa vanhalla paatoksella, muttei se enää onnistuisi. Et voi kirjoittaa masennuksesta ja itsetuhoisuudesta - ellei niitä itse tunne. Muuten tekstistä tulee latteaa.