|
Simo Pahulan Nettipäiväkirja |
Tää O Mua |
||
|
Kesäkuu 2008
<< touko 2008
- heina 2008
>> |
Jälleen kaduttaa toi mun blogi-innostus Livejournalin
puolelle. Olisi vaan pitänyt käyttää
nettipäiväkirjaa, (mutta tein sen sitten kuntoon vuonna 2026 ja toin sen Livejuornal blogin merkinnät osaksi nettipäiväkirjaa.) LJ-varmuuskopiossa olleita tiettyjä asioita en sensuroinnut. Ne ovat osa silloista elämääni. Tämä tiedote kirjoitettu 28.06.2026
(Olen viitannut tälle sivulle muualta nettipäiväkirjastani, |
Tätä nettipäiväkirjaa ylläpidetty |
|
Tämän sivun merkinnät:
|
Poiminnat / muistot | ||
LJ-blogi merkintöjä varmuuskopiosta.(?)
3.-kesäk-2008 08:00 am - matkakuvausta [matkakuvaus]
jep. Tuli käytyä taas tuolla pääkaupungissa. Matkat meni hyvin, bussissa istumista
yhteensä 6 tuntia. Perjantaina saavuin ja eilen maanantaina lähdin -
siis sellainen mukava muutaman päivän reissu,
jonka sisään ehti tulla vaikka mitä kivaa.
Rentoutumaanhan mä sinne lähdin, ja kanssa rentouduinkin.
Perjantaina käytiin kaupan kautta ja lähettiin siitä suoraan Espooseen.
Ilta meni ulkona ollessa. Lauantaina käytiin viimein
Järvenpäässä, jossa näin vanhan
luokkakaverini joka asuu siellä.
Kivaa oli nähdä pitkästä aikaa.
Järvenpää.. viimein mä pääsin käymään sielläkin.
Vanha opiskelupaikkakunta ja kuten kotikaupunki se
on ollut mun elämässä sen - yhteensä - viisi vuotta.
Muutama paikka oli vähän muuttunut,
mutta kuitenkin melko samana pysynyt.
Mitä nyt kun vanhasta muistista olin menossa mäkkiin -
niin olin menossa vahingossa matkapuhelinmyymälään.
Siihen oli sellainenkin tullut.
Lähijunalla sinne ja takaisin. Mennessä oli istumapaikat,
mut tullessa vapautui vasta Tikkurilas.
Siis istuimia. Muistui elävästi monet matkat mieleen.
Jossain vaiheessa Kampin keskuksen R-kioskissa kun olin - niin
siinä vanhempi herra maksoi
jotain suurta ostosta ja siinä
tartti todistaa
henkilöllisyytensä.
Hän vilautti kuvallista kelakorttia, mikä ei ilmeisesti toimi
henkkarina enää. No kioskin myyjä sanoi hänelle -
ettei kuvallinen henkilöllisyystodistus enää
kelpaa todistamaan henkilöllisyyttä - mutta
kollegansa oikaisun jälkeen nauraen pyysi anteeksi.
Tietty kuvallinen henkilöllisyystodistus käy,
muttei kuvallinen kelakortti.
tai jotenkin tohon suuntaan
se episodi meni.
No bussilla takas Espooseen ja
taas vietettiin ilta ulkona
kun oli hyvä ilma.
Sunnuntaina me vietettiin koko päivä Suomenlinnassa,
mikä tosiaan on hieno paikka. Tultiin vasta joskus
ennen puoltayötä takaisin Helsinkiin missä jatkettiin
hyvää iltaa. Käytiin terassilla, istuttiin tuomikirkon rappusilla ja
ties mitä muuta. Ei kaikkea voi muistaa.
Ja se kännykkävideo joka tuli kuvattua lautalla
paluumatkalla - niin se vähän nolotti kun sen
sittemmin katsoi. hitto..
siellä oli muitaki ihmisiä.
Se kun on ärsyttävää kun aina
joku hölisee kännissä kovaan
ääneen julkisissa kulkuneuvoissa..
no mä se olin tällä kertaa.
Maanantaina sitten lähdin. Join vielä kahvit
Kampissa ja sitten liukuportailla alakertaan
kaukoliikenteen terminaaliin.
Jämsäs olin takaisin
siinä kuuden maissa.
7.-kesäk-2008 08:44 pm - la ilta [arki]
Kiihdytä nyt jotain..? ajatuksianiko? - tietty.
Nyt on lauantai-ilta. Olin mökillä pari päivää ja hyvää teki.
Samaten teki toi taannoinen Helsinginmatkakin.
Pelkkää hyvää. työasiat ovat poissa mielestä
aika loistavan hyvin.
Tosin ensi viikolla pitänee mennä
kattoon työvuorolistoja.
Paluu arkeen vain..
Vielä viikko lomaa ja sitten taas duuniin.
Tänään olisi yhet synttäribileet tuolla,
mutta en taida jaksaa lähtee.
toi allergialääke väsyttää..
No - jos vaikka kutsu tulee
niin ehkä sitten vois lähtee.
Ensi viikoksi on luvassa sadetta.
Hyvä vain, ettei paikat pala pois. Tosin kauniissa
auringonpaisteessa olisi vissiin mukava kattoo
kun metsäpalo polttaa kotikyläsi pois maailmankartalta.
Kysymykseen, että nautinko nyt -
niin vastaus on totta kait.
Kävin kaupassa ja ottaessani kinkkusiivupakettia -
onnistuin irroittamaan sen naulan jossa ne olivat kiinni.
Seuraus että kaikki meni sekaisin hyllyssä.
siis kinkut ja leikkeleet. sitten mä menin ostamaan maidon,
pari banaanijokurttia sekä kaurahiultalepakkauksen.
Mutta miksi tosta kerron ny?
Mä voin iha hyvin täl hetkel. Kattoo minne
tää yö mut vie.
Tokkopa minnekään. Ensi viikosta
alkaen uusi elämä alkaa.
8.-kesäk-2008 12:30 pm - Luvassa vesisadetta :-D [uni, unikuvaus]
Lähdin sittenkin kavereiden kans ulos.
Vietettiin mukava ilta, ei mikään baari-sellainen
vaan kesäyöstä nauttien.
Oli oikein kivaa,
nautittavaa.
unipäiväkirjaa sitten..
Koska se muuten unohtuis.
Kas mä näin unta, että toi kaveri oli ostamassa
maatilataloa Jämsänjoen toiselta puolelta.
Unessa oli kolme henkilöä. mä, toi kaverini
ja sen nainen. Joku alkoi kertoilemaan että
joki on tärkeä liikenneväylä.
Toi kaveri kattoi jokea - talo oli vastarannalla -
ja sano et pääseehän tästä kahlaamalla yli.
Sitten se kahlas vaatteet päällä sen
joen yli ja se oli kuten oja.
Mä ihmettelin et miten tost pääsee
laivalla ku vesi ei ylettäny kaveria kun
mahaan. Jossain vaiheessa kaveri kuitenkin
oli vastarannalla tutkimassa taloa,
jonka piha ja pellot oli päällystetty jollain
alumiinilevyillä. Nainen..
( ei muistikuvaa kuka)
..huuteli sit siinä et tule jo
pois sieltä kun olis vessahätäkin.
Kaveri otti talon selkäänsä jotta
voisi tutkia paikkoja kotonaan.
muuta en siitä unesta
muistakaan.
Mut tosiaan.. mä tykkään tästä nyt.
Huomenna se sitten alkaa. Uusi elämä.
Vielä viikko lomaa jäljellä.
Ja tällä tietoa ei tartte
hikoilla vasta kun ensi perjantaina.
Musiikki:** 6. Anssi Kela - Mikan Faijan BMW
9.-kesäk-2008 06:36 am - kesäaamunseisaus [aamu, kesä, maailma]
Viime yönä heräsin primitiiviseen pelkoon.
Siis olin valmistautunut hyppäämään sängystä ja
puolustamaan itseäni keinoja kaihtamatta.
Syy tuohon oli kaiketi kova ukkosenjyrinä avoimesta tuuletusikkunasta,
josta en tuolloin muistanut mitään mutta
ulkoa kuuluva sade yhdistettynä siihen että
tulin kylliksi tajuihini tajutakseni tilanteen - rauhoitti mieleni.
Kyseessä oli vain ukkonen, mutta oloni sain
rauhoittumaan vasta minuuttejen jälkeen.
Kuuloaistihan se ihmisellä on päällä - oli hän kuinka syvässä unessa tahansa.
Ärsykkeet vain voivat olla blogatut tajunnasta.
Pohjimmiltaan me ihmiset olemme eläimiä.
Ja eläimethän toimivat aistien varassa.
Kuten.. Asuntoon yksin jäävä koira
ei tajua että tulet takaisin,
vaikka itse tiedät asian.
No, jätetään Musti koppiinsa ja
tutkitaan maailmaa. Suomi kastuu tällä
viikolla, joten suuri metsäpalovaara
halvenee pois. Avataan internet.
Vuonna 1988 syntynyt
Lahtelaismies on kuollut
ulosajossa.
9.-kesäk-2008 12:12 pm - sadepäivä [arki]
Kävin tossa aamusta hammaslääkärillä.
Paikattiin yks iso reikä ja jotenkin - puudutuksesta
huolimatta - ei auttanu. Siis se sattui ja raa'asti.
En ynissyt, vaan puristin penkkiä
rystyset valkoisina.
Ajattelin että nyt KESTÄ TÄÄ.
No nyt on ollut alahuuli sekä kieli turrat.
En ole puhunut mitään sen jälkeen.
Kävin kaupassa ja jotain muutaman sanasen
sain sanottua. Mutta ei enempää.
Mä kielsin kivut ja siitä jäi jotenkin heikko olo..
Siis sellainen että tekis mieli itkee,
muttei kuitenkaan itke.
Olo on vieläkin jotenkin hauras.
Onneksi tossa illalla mä näen
rakkaani, joten hänelle mä
voin kertoa ja olla vain sen kanssa.
Vaikkei hän kenties ei
ymmärrä mua, mutta
onhan hän siinä
lähellä. kun mä tartten
nyt häntä. Jokanen
joskus tarttee
jonkun.
Vaikkei siltä saiskaan mitä hakee.
Tälläinen typerähkö olo.
No kyllä tää tästä.
Aamullakin se ukkonen kolisi.
Kaiketi kolisee vielä, mut ilma
on mukavan raitis. ei siitepölyä tai
ole liian kuuma. Kyllä se helle ehtii
takaisin sitten joskus.
pitäis tässä vielä kunhan tää puudutuksen v
aikutus on poissa -
niin mennä ostaan kengät.
11.-kesäk-2008 05:27 pm - TAIvas Ei vAlUta vEttä [Elämä, arki, elämä, kesä]
Keitin kahvia, tänäänkin vissiin menee aika myöhään -
kuten on mennyt oikeastaan joka päivänä tällä viikolla.
Eilen kävin kavereiden kanssa roaldtripilla.
Päädyttiin vesisateessa Saarijärvelle
pyyhkien huuruisia ikkunoita.
Samalla siinä otin muutaman, takaisin Jämsään tossa jossain..
oliko se ny sitä puolta viittä tai neljää.
Eli vähän myöhemmin mitä olin alustavasti luvannu.
No kyllähän Jämsästä tuli puheluita ja viestejä et missä ootte.
Kuulemma täällä ukkosti,
siel ei vaik se ukkonen
olisi ollut kiva lisä.
No sitten - oliko se Äänekoskea vai Petäjävettä -
kun soitin et mee sää vaan nukkuun.
Nähään sittenkin huomenna.
tääl menee viel aikaa.
Ja tossa maanantainakin meni yöhön kun pääsin kämpilleni.
En antanut sen häiritä, että naiseni tais loukkaantua
kun vietin kavereidenkin kanssa aikaa joskus
ja en mä mitään aikataulua ollut antanut paluusta.
Mutta annoin sen mennä ohi, sillä...
Ah, kun se ilta oli upea. No kait ny tääki
ilta sujuu hyvin. Taivas ei valuta vettä.
Tosin kesäsade ei haittaisi yhtään.
Kävin kaupalla katsomas ens ja seuraavan
viikon työvuorolistoja. joo.. no hyvä tietää
miten on jussina töissä. Mut täs on viel
muutama päivä lomaa jäljel.
En ole varma et lähenkö mökille.
Jotenkin mä haluisin pitää loman
lopettajaisetkin. 3 viikkoa silkkaa lomaa.
Ja tuntuu et se on
tehny mulle hyvää.
13.-kesäk-2008 10:28 am - Tänään . jotain [arki, kesä]
Viimeinen viikonloppu ennen lomaa. Sama se, pääseehän töihin ens
viikolla ja on se juhannuskin. Kaljaa menee siis,
sanon sen suoraan.
Kalja maistuu tälläisinä aikoina.. .. .
Koska porukat lähtee pikkumatkalle, niin eivät ole mökillä.
Voisin siis tehdä tosta Spilknotista CD:n sinne.
Heavy metallia, rockkia sen pitää olla.
Mitään iskelmäradioo mä en ala kuunteleen lomilla.
Onko havaittavissa jotain tiettyä suuttumusta ?
Kyllähän sitä. Hällä väliä.. ei vaan kelaa asioita liikaa -
vaan antaa niiden olla. Mädäntyä paikoilleen.
Sanon vaan, että jos ei ymmärretä sitä
että tahdon pitää muitakin ihmisiä
elämässäni, niin vitun hienosti menee.
Onneksi on ennustettu erittäin
rankkoja sateita tälle kesälle,
Trombeja on jo menny Helsinki-Vantaan läpi.
Niin.. eteläsuomessa säät olisivat
mahtavempia kun täällä sisämaassa.
Kesää on vielä jäljellä.
Jep.. hajanaisia lauseita joiden takaa voi kai lukea
jotain. Tarvitseeko kaikkeen salasanoja.
Sama se... (näytä ne)
Hyvää viikonloppua.
Nauttikaa olostanne.
Mä ainakin aijon tehdä niin.
15.-kesäk-2008 02:42 pm - valitettavasti meillä ei.. [ajatukset, kuva, maailma]
Valitettavasti meillä ei tänään sitä ole, mutta huomenna tulee.
töihin paluu siis odottaa. Kesäloma on ohitse,
viimeisiä tunteja tässä vedellään. Ja vielä kaiken päälle -
multa on maito lopussa.
Kaupassa pitää käydä ja minä
suosin lomallakin s-markettia loistavan
ja palkitsevan bonusjärjestelmän vuoksi.
Mutta kyseessä on vain laatikkomainen rakennus
jonka edessä on suuri parkkipaikka.
Osa asemakaavaa jota Jämsäksi kutsutaan.
Satelliittikuvassa tämä seutu - kaupunki näkyy kuten
jokea puristavana paiseena. Siis joki
on kapeimillaan juuri keskustan kohdalla.
No niin taitaa olla Seinäjokikin. Ja monet muut oumat
joissa vettä virtaa. Maanmuotoja,
joita oli jo ennen ns. sivistystämme digitaallisen
maailman edessä. Petyin YLE:n uutisiin lauantaina.
Siis Japanissa on sattunut voimakas maanjäristys,
muttei siitä sanaakaan.
Vissiin jos se olisi sattunut Kiinassa,
niin uutisarvoa olisi ollut enempi.
Kysymyksessä on vain yleisradio,
jonka tehtävä on lisätä tietoa ihmisten
tajuntaan, vaikka toisaalta liika tieto
lisää tuskaa. Pompitaan mediatalosta toiseen,
Almamedian radio Novahan hokee
ennen uutisia
"Kun me tiedämme, niin sinäkin tiedät"
Mutta kuka kysyy että tahtooko
henkilö välttämättä tietää?
Tiedonvälitys on rajua nykyään, kiitos internetin joka
vain sekoittaa soppaa entisestään.
Eri kulttuurit, uskonnot, asenteet ja arvot
kohdatessaan toisensa ovat hyviä sytykkeitä uusiin
sotiin. Tosin ilmastonmuutoskin johtaa uusiin
rähinöihin, mutta se on vasta
tulevaisuuden ongelma.
Vissiin tuota lausetta käytettiin joissain
piireissä jo 80 vuotta sitten.
Puhutaan ajasta ja paikasta, kuitenkaan matkustelematta ajassa.
Tukkani alkaa harmaantumaan, charmia?
Vanhenen ja aikuismaiset ongelmat alkavat
osumaan lähelle. Draamaa.. surua ja murhetta,
mutta kuitenkaan mä en ala
menemään rikki.
Ulkona on kesäistä, ehkä sataa vähäsen - mikä on vain hyväksi.
Kesäsade ei tee mitään pahaa -
vaikkakin on ihmisiä jotka
taistelevat pilvistä taivasta vastaan
sateensuojilla.
Viimeinen kesälomapäivä alkaa kohta
olla pulkassa.. ja ei taatusti niin.
Vielä on aikaa pitää
kesälomanpäättäjäisiä.
Se saakoo eräälle vain käydä.
Musiikki:(ChroniX Aggression -
Loud & Clear - www.chronixradio.com)
17. päivän kolmen merkinnän kollaasi kesäkuulta 2008
17.-kesäk-2008 04:50 am - Mitäs täs [ajatukset, maailma, tekniikka]
Jep.
Tosiaan.. mitäs tässä. Seitsemäks töihin, kyllä mä sielä tykkään olla -
vaikkakin kolmen viikon lomakin oli mukavaa.
Jonkunhan se on tehtävä. Nautinnollinen aamutila ulkona,
lämpötila on yhdeksän astetta nollan yläpuolella.
Viime yönä en tainnut nähdä sellaisia unia,
joista voisi kertoa sanoin.
Sääli.. unikuvauksiaan kun
olisi kiva lukea
myöhemminkin.
En ole vielä tutkinut maailman tilannetta,
kerta sain kahvit keitettyä ja sähkölasku on maksettu -
niin siitä voi päätellä ettei Suomen
sähkönjakeluverkolle ole yöllä mitään tapahtunut.
Teleyhteydetkin pelittää, sain en
yhtäkään sähköpostia - mutta
yhteys palvelimelle toimii.
"..Sonera vauhdittaa lankaverkon alasajoa.."
Ote uutisista. Siitä vain, kyllä se seuraava aurinkomyrsky
on vissiin tulossa joka katkoo kaikki meitin
langattomat yhteydet vähäks aikaa. Ja
miten oli sen tutkimuksen kanssa, että mitä yhteistä on
syöpäkasvaimilla ja langattomilla radioyhteyksillä?
No aika näyttää. Aika on viisas ja
sitten loppuun lähes
välttämätön sanaleikki:
aika on aika viisas.
17.-kesäk-2008 05:39 pm - Vettä sataa, ihanaa vettä [arki]
ukkonen on vain sähkövarausta ja riittävän suuri sähkövaraus kohdistuessaan
ihmiseen voi tarjota hänelle äärettömän suuren vapauden.
Mutta hei, ei tänään kannata
lähtee siis ulos, jos
paikkakunnallanne ukkostaa.
Sillä jos salama osuisi teihin ja kuolisitte pois - niin
se olisi tragedia ja sitä surua ja murhetta ei
kerta kaikkiaan haluta. Joten pysytään elossa.
Pyörivät sähkökoneet kanssa on
loistava kappale yhtyeeltä
CMX.
Pitkästä aikaa kuuntelen jälleen kyseistä bändiä.
Koska se on vain hyvä. Työpäivä alkoi seitsemältä ja kesti kahdeksan tuntia.
tunti on 60 minuuttia ja minuutti on tunnetusti 60 sekuntia.
Aikamäärteiden kertauskurssi päättyy tähän.
Helpottaakseni työtäni kurssinvetäjänä -
kaikki saavat todistuksiinsa I
joka tarkoittaa
ykköstä.
Huomenna on keskiviikko, sitten torstai ja juhannus.
Hiki. on erite jota taatusti tulee eritettyä töissä tuolloin.
Kuten teidänkin lähikauppanne henkilökunta erittää.
Hikeä. Hiki on ihmisruumiin yksi eritteistä,
vaikkei sitä yleensä sanota ääneen
siihen kohdistuvan vastenmielisen
leiman vuoksi.
Sain puhelinlaskun, maksan sen. Saan myös ensi kuussa puhelinlaskun,
maksan senkin. Kahden kuukauden kuluttua saan
uuden puhelinlaskun. Maksan sen silloinkin.
Tähän rituaaliin yhtyy melkein kaikki.
Vettä voi sataa tänään. Elämä tällä planeetalla on riippuvainen vedestä -
mutta silti ihmiset taistelevat sitä vastaan sateensuojilla,
vaikka itse koostuvatkin melkein 70 prosenttisesti
vedestä. Onko siinäkään järkeä? Ei taida.
Avaa näköradio ja katso maailmaa
uutisten silmin. Muodosta oma
mielipiteesi.
Tai ainakin sateenvarjosi.
17.-kesäk-2008 07:57 pm - I l ta [ajatukset, arki, pullonpalautus]
Kävin tyhjentämässä tyhjiä pulloja pullonpalautukseen. Se on siis aika märkä nyt.
Jos korjataan ajatusvirhe käyttämättä askelpalautinta - niin kävin äsken viemässä tyhjät
pullot pullonpalautukseen ja koska hoidan sitä työkseni,
niin tiedän mikä sitä kastelee.
Siis kun ihmiset ei tyhjennä pakkauksiaan nesteesta
ennen palauttamista, niin se pehmittää
sitä pahvilootaa - jonne se kone murskaa ne tölkit..
Oli edellisen palauttajan jäljiltä lattia märkänä -
joten pehmeää tavaraa on
nyt siellä se tölkkilaatikon pohjakin.
Vaan. Miksi uusia perunoita pitäisi laittaa kiehumaan?
Kysymys saattaa olla suunnattu joko
tämän tekstin lukijalle tai sitten sen on
tarkoitus olla rivien välistä luettavaa.
Minne paha haudattiin? Ehkä tänne, juuri siihen
minne tämä kerrostalo rakennettiin 1970 - luvulla.
Kas, vanha linnoitusvuorihan tää on.
Kenties joku paha ihminen tapettiin tänne jossain
vuoden 1400 tiennoilla. Kenties hän oli
aikamatkustaja Konsta Möttönen
vuodesta 2145, mutta sillä asialla
ei nyt ole mitään käytönnön
merkitystä. Palataan arkeen,
tiistaihin - tähän päivään.
Vettä sataa tihuttain, pieni kesäsade ei tee muuta kuin hyvää.
Ja juuri sellaista nautintoa toi juuri kokemani luonnonilmiö oli.
Se edusti juuri sellaista mukavaa kävelysäätä,
jolloin sitä valitaan pisin mahdollinen suorahko
reitti kaupasta kotiin jotta matkalla ehtisi
upota ajatuksiin. Toisinaan
se tekee hyvää.
Sami (nimi muutettu) oli kenties oikeassa yhdessä asiassa.
Suosittelemani juoma kenties ei olekaan niin hyvää -
mitä ensin päätin. Sanotaan että kyse on kaljasta.
Kokeilin Lapin kultaa. No.. ei oikein nappaa.
Koff tai Sandels menee. Olvia en ole maistanut.
Karhukin menettelee. Tämä riittäköön
kaljamerkkiluettelosta. Ja toi lapin kulta on
vähän petollinenkin, ja ihan
kieliopin taholta.
Jos ilmaisisin suomeksi, että
pidän siitä merkistä -
niin lause voisi mennä vahingossa näin:
"Joo, mä tykkään lapin kullista.."
Sama ilmiö kuten oli taannoin Virpin kulta -
nimisen kultakaupan mainoksessa.
Kas, kyseisiä liikkeitä on kaksi tuolla
Jyväskylässä päin. Ja mainos sujui näin:
"Edulliset sormukset Virpin kullista!"
Oikea taivutusmuoto sanalle Kulta,
jos se laittaa monikkoon, olisi Kullasta.
Mutta puhekielessä se vääntyy väärin.
Ei voi mitään - suomi
on erikoinen kieli.
Päätän tämän kertaisen
iltasadun lauseeseen:
"Ja kaikki elivät onnellisina
elämänsä loppuun asti"
Olen huomannut että ainakin illat ovat rentouttavampia,
kun pitää puhelinta äänettömällä. Ehtii ne viestit aamullakin lukee.
Musiikki:CMX - Minne paha haudattiin
19.-kesäk-2008 06:22 am - Gently [arki]
12 tunnin päästä vissiin olen väsyneenä kassajonossa.
9 tuntia ja sen jälkeen pääsee Juhannuksen viettoon.
Nyt aamulla.. käytin viimeisen suodatinpussin kun keitin kahvia.
Pitää muistaa ostaa niitä lisää, mutta kuitenkin
unohdan asian joten sunnuntaina palatessani töistä,
käännyn takaisin kun muistan asian.
Mutta hyvät kahvit taas itselleni keitin.
Tulipa toi paikallislehtikin sopivaan aikaan, eli 6.15 -
ihan kivaan aikaan, jos mulla olisi sattunu olemaan
työvuoro alkaen kuudelta.
Eipä tässä mitään muutakaan, pidetään ittemme elossa
tänkin juhannuksen yli. Vettä sataa, mutta
grilleissä yleensä on jokin katos ettei tuli sammu.
kehnoa säätä luvassa, eipä ole
niin paljon hukkumisia. kait..
jep. eipä muuta.
25.-kesäk-2008 06:40 am - tajuamisia [ajatukset, evulaatio, irroittelu]
Jos evoluutio olisi antanut ihmisille sentin pidemmän nenän,
jossa sieraimet olisivat sen ulokkeen päässä -
niin mukeja ei olisi koskaan keksitty tai ne
olisivat toisenmuotoisia.
Syystä ettei meinaisi hukkua kun juo.
Tämän tajusin tossa aamusta, kun tuli niistettyä
nenää vähän liian voimakkaasti, jolloin se alkoi vuotaan verta.
No, mä tein paperitupon ja tukin sillä sieraimen
jotenka vuotokohta voisi parantua,
siis mennä umpeen.
Samalla join kahvia mukista ja tajusin siinä tuon
ylös nostamani seikan evoluutiosta.
Siis kun yritin vältellä paperitupon kastumista,
niin kahvin juonti vaikeutui huomattavasti.
kokeilkaa itse. Luokaa nenäänne sentin
pituinen paperituppo. Suosittelen tarkoitukseen
vessapaperia koska se on pehmeää - ettekä viiltele
nenäänne seulaksi talousrullalla.
Kun sitten yritätte juoda vältellen
juoman imeytymistä siihen
paperituppoon - niin todistatte tämän asian:
ihmisen nenän pituus on juuri
sopiva juomien nauttimiseen mukeista.
Nettipäiväkirjan oman merkinnät kesäkuulta 2008:
21.06.2008
Kesäkuun annos..
Jep. eipä tässä ole tullut kirjoitettua tätä kirjaa piitkään aikaan. se on toi http://tapiomies.livejournal.com/ eli alias ZimCam weB LOG joka päivityy useammin. Joskus sieltä voisi napata merkintöjä turvaan tännekin. "Turvaan" siksi, koska ne ovat vain jonkun blogipalvelun muistissa ja se palvelu saattaa lakata tosta vaan.
Mitäs tässä.. eipä paljon mitään. Into kirjoittaa on kadonnut, tietenkin mä kaipaan niitä nk. "nettipäiväkirjafiiliksiä" joita olen toisinaan saanut kun olen kirjoittanut tätä kirjaa. Miksi pitäis lopettaa kokonaan? Saattaa tosiaan olla että päivitysväliksi muodostuu pari kertaa kuussa. Elämäntilanne, nääs voi vaihtua ja silloin pitää karsia jotain pois. Sääli sinänsä.
Jos loisi katsauksen menneeseen ja sitten kommentoisi niitä löytyneitä asioita. 7 vuotta nettipäiväkirjaa. saavutus sinänsä, mutta kuitenkin aika muuttuu ja samalla muuttuvat henkilön kiinnostukset, ajankäyttö sekä tärkeysjärjestykset. Ajankäyttö. joo, myönnetään, töiden jälkeen on vain väsynyt eikä paljon jaksa mitään kirjoitella.
Mutta mitä oli 21.6 edellisinä vuosina. Siis joko tää päivämäärä tai muu läheltä:
| Vuosi | ote merkinnästä | mahdollinen linkki |
| 2002 |
"..kastuin vähän paljon kun kävelin töistä bussiasemalle .." | 24.06.2002 - En tarvitse sateenvarjoa - kostuttava virhearviointi. |
| 2003 |
"..jotenkin sitä kaipaa jotain mitä Jämsässä ei ole tarjota. .." | 19.06.2003 - Torstai yö |
| 2004 |
"..Tänään oli muuten vuoden pisin päivä. Tästä lähtien ne lyhenevät, noi päivät .." | 21.06.2004 - Mikä ettei.. |
| 2005 |
"..olen käsitellyt tänään pääosassa kuvia. Rakennellut kotisivuja uuden näköiseksi .." | 21.06.2005 - tunnelmia. |
| 2006 |
".. Olen huomannut puiden perintömetässä kasvaveen pituutta elinaikanani.." | 21.06.2006 - Tuuli |
| 2007 |
"..tahtoisin kirjoittaa jälleen tuskaisia tekstejä..." | 19.06.2007 - Päivän aatto |
Onhan tässä asiaa, kaksi vuotta sitten tää kirja vielä kukoisti. Sitä se tais tehdä tossa vielä vuosi sitten.
Nyt mä lopettelen tältä erää - siis kuukaudelta. Myönnetään rehellisesti. ehkä vasta jossain vaiheessa heinäkuuta tulee uutta tähän nettipäiväkirjaani. Huomenna sunnuntai ja mulla on töitä.
- ja vielä noista poiminnoista. Vuoden 2003 ajatus on vielä jollain tasolla voimassa.
28.06.2008
Ajatussysteemiä
KoRn - Tearjerker. Kaunis kappale, sellainen hitaasti raastava. On kesäaamu, ensi viikoksi luvassa kait hellettä. Paljoa väliä silläkin - töissä taas tänkin kesän samas paikkaa missä oon ollut joulusta 2006.
Keitin kahvia, kello oli siinä kuuden. nyt se on seitsemän.
Hajanaisia ajatuksia jotka vain taitavat todistaa sitä suurta väsymystä, jonka edessä olen nykyään. Tai mitään "väsymystä" ei ole ilmapiirissä. Mutta kuten kerran kuulin toisen ihmisen sanovat "en mäkään aina oo onnellinen"
hei, en minäkään. kuka olisi.
uusi fontti, uusi tyyli ja kahvikin kupissa vaihtui uuteen suoraan pannusta. Suljin keittimen, sain pisaran otsaani. KoRn soi edelleen. Suorituspaineitako tässä.. siis että kirjoittaisi jotain hienoa. ok.
Telkasta tuli uutta tietoa ilmastonmuutoksen tilasta. Jäätiköt sulavat ennätysvauhtia ympäri maailmaa ja se saattaa nostaa merien pintaa jopa 40 metriä - joka aiheuttaisi monen asutun seudun muuttumisen elinkelvottomaksi merenpohjaksi. Päästöjä pitäisi vähentää ja jyrkästi, heti nyt. mut nykyiset päättäjät eivät sitä tajua, katsovat vain talouskasvun nimeen. Se on hyvästä, raha pyörittää tätä maailmaa.
Pitää vain sitten joskus rakentaa uudet talot pörssille, kun vanhat jää veden alle. Ihmiskunta taatusti panostaa avaruustekniikkaan kun maa-ala vähenee tällä kivellä. Köyhistä päässee eroon jättämällä ne tälle kivelle, kyllä rajumpi ilmasto ne hoitaa pois.. Se on väärin, mutta hei - niinhän täällä käy. No onneksi pitää muistaa, että kyllä loistoristeilijän presidenttisviititkin kastuvat laivan upotessa..
Meret nousevat seuraavan 50 vuoden aikana sen 7 metriä ja sekin jo aiheuttaa ongelmia. Tosin ne ovat mun sukupolven - 30 vuotiaiden - lapsien ongelma. Eli ikiaikainen perinne jatkuu.. Siirretään ongelmat tuleville sukupolville.
..uusimpien tietojen mukaan ( katsottu ympäristöuutiset ) Pohjoisellä jäämerellä ei ole enää jäätä vuoteen 2030 mennessä. Siis kahdenkymmenen vuoden päästä toteutuu yksi ennustus ilmastomuutoksen vaikutuksista planeettaamme. ELäimetkin kuolevat ekosysteemin muuttuessa. Liikakansoitus uhkaa planeettaa - mutta kai jonkun kannalta katsottuna on hyvä, että tauditkin leviävät. eli ihmisiä myös kuolee.
tosin kun uutisia kattoo, niin onko se ny nii iso haitta..
Päiväkotilapset oli pakotettu syömään omaa oksennustaan Suomessa. Niin luki lööpissä.
sairas maailma. no, täytyy kai sitä kestää.
kaikki maksaa rahaa täs maailmas. syntyminen maksaa, eläminen maksaa, kuoleminen maksaa ja jopa haudan ylläpito maksaa..
jep. nii kai sen pitää mennä..
LJ-blogi merkintöjä varmuuskopiosta.(?)
30.-kesäk-2008 06:10 am - 404 [internet, nykyisyys, teknologia]
IRC-galleria, toi http://irc-galleria.net ,
ei toimi nyt. Ongelmat alkoivat jo eilen. sivua ei löydy.
Suomen suosituin internetyhteisö on pois pelistä kunnes
ylläpito heräilee, kiroaa ja
tutkii taas asiaa. internet ei toimi.
Tulee mieleen eräs Shout Parkin jakso jossa internet
on yhtenä aamuna poissa ja ihmiset ovat pakokauhun
vallassa. talo vailla nettiyhteyttä on kuin se olisi palanut
raunioiksi ja sitä ollaan naapurin ovella
itkemässä kuten olisi ollut tulipalo.
Parodia kultakuumeesta.
Katso uusia jaksoja osoitteessa http://www.southparkstudios.com/guide/
Mutta älä katso kaikkia putkeen,
katso vain muutama sieltä täältä -
jotta tulevaisuudessa telkastakin vois tulla
ihan uutta.
Sarjasta on 12 tuotantokausi menossa.
Mutta elämä vailla internettiä.
Kassajärjestelmät lakkaisivat olemasta, ruokaa ei saataisi ruokakauppoihin
koska tilauksia ei saisi tehtyä. Joten kaupat olisivat kiinni.
Uutisten saatavuus takkuilisi,
digitelkka kai pimenisi sillä
se lähetysverkko on
kohta kiinni netissä.
On sangen pelottavaa, että elämämme ilman nettiä ei enää onnistu.
Olemme rakentaneet kaiken verkkokaapeleiden varaan.
Kännyköillä voi googlata. Tiedon hankkiminen on
helppoa, vaikka tunnettu tosiasia
on se - että liika tieto
aiheuttaa tuskaa.
404 - sivua ei löydy.
mutta iha oikeesti, onko sen löydyttävä? On ja hitossa.
Enää ei voi nauttia olostaan siten, että ei olisi netin kanssa missään
tekemisissä. Riittää kun maksaa kortilla tai palauttaa pullonsa.
Avaamalla kännykkäsi saat aikaan monimutkaisen tietoteknisen
asian aikaan - jolla matkapuhelinverkko löytää
sinut. Se tietää tarkasti
minkä tolpan vaikutusalueella olet.
no - tää o meitin hieno maailma.
nautitaan ny siitä sitten viel ku voidaan.
Ainakin itse saa nauttia jälleen
vähän aikaa radiohiljaisuudesta.
Taas tuli ero. Mutta ei se mitään.
ulkona on kuitenkin kesä.