Pitkät tekstit
2011 - 2014
LAGO MORTE
Paras tähänastisista (05-2014) teksteistäni! Matkakertomus
pakenemisesta. Tässä ensimmäisen kerran aloin käyttämään
kuten oikeita aikataulutietoja, karttoja ja google street viewiä
tekstissä mukana. Googlen katunäkymät saavat tekstiin lisää
todellisuutta aikaan, sillä silloin voi kuvata tapahtumapaikkoja
- joissa itse ei ole käynyt koskaan. sitä tapaa tulen suosimaan
tulevissa teksteissänikin.
17.09.2014 - 01.06.2018
ÄRA JÄTA MIND ÜKSI (2018)
Pitkä teksti. Olen monessa tekstissä tehnyt tarinan isästä
pahan. Tässä vaihtelun vuoksi se äitihahmo ei ollut mikään
kivoin. Veljestarina. Pikkuveli lähtee etsimään isoveikkaa.
19.10.2014
YKSI ILTA
Tarina kaveriporukasta, hajonneesta ihmissuhteesta ja illan
tapahtumista.
18.01.2012
Pullonkaula
Tämä edustaa uutta tuotantoani (2010 - nykyhetki ). Julkaistu
vuonna 2012. Kertoo tarinan eroista ja ystävyydestä. Ja kyllä
- kuvitteellinen tapahtumapaikka on Jämsä. Elämässä asioita
niin paljon, joiden pitäisi tulla ulos, mutta pullonkaulasta ei
mahdu koko pullon sisältö kerralla ulos. Tämä oli
ensimmäinen, jossa käytin tätä kaupunkia tapahtumien
tapahtumispaikkana. Tämä taisi olla ensimmäinen, jossa käytin
lukuja ja niiden otsikoita.
29.12.2010
Riipus
Edustaa uutta tuotantoani, jossa olen kielioppiin kiinnittänyt
paljon huomiota ja tekstiä työstin oikoluvun kanssa. Kertomus
kahdesta kaveruksesta ja yhdestä parisuhteesta. Ensimmäinen,
jossa käytin jämsää tapahtumapaikkana. Tekstissä vain
joukkoliikenteen aikataulut ovat todellisia.
02.06.2001 - 07.06.2001
Palautettu teksti : Mustajärvi
kun paholainen muuttaa kaupunkiin. tämän tekstin alkuidesta sen
verran muistan, että olin jostain nähnyt /kuullut / lukenut
tarinan, jossa pienessä kaupungissa oli alkanut tapahtumaan
outoja. Lieköhän tämä joskus kirjoitettu vihkoon 1990 luvulla?
Hämärä muistikuva tuosta on.
29.07.2005
TIKKUJA
Ne korkeat kerrostalot Tikkurilassa, rautatien varressa.. Tarina
siitä, että miten erämailla voi tapahtua pahaa ja sitä
pidetään onnettomuutena. Muutoinhan se järjestely on hyvä,
mutta ne omantunnontuskat..
25.10.2004 - 06.12.2004
LIIKANAINEN RAKKAUS
Tämä teksti syntyi kun mietin itse sekavaa ihmissuhdetta. Ja
sitä kuinka vaikeaa se voi olla lopettaa. Teksti on kuitenkin
pelkkää fiktiota. Päähenkilöt rakastuivat ja muuttivat
yhteen.
30.06.2003 - 12.08.2004
YSTÄVYKSET
Tarina ihmisistä, joita yhdistää rautatieonnettomuus -
ketäkin omalla tavallaan. No ainakin se oli alkuidea tähän
tekstiin, ja joissain kohdissa se seuraakin sitä kaavaa.
Silloinen usin pitkäsoitto
25.05.2004 - 10.07.2004
SIEDETTY
Novelli. Kertomus siitä miten voi käydä jos sekoittaa asiansa.
06.01.2002 - 30.08.2003
KYLMÄSTI
Pitkästä aikaa sain kirjoitettua todella pitkän kertomuksen.
Kertomus tuskasta joka ei satu. Suunnitelmissa oli tehdä
kertomus junamatkasta pikajunalla P61 Helsinki - Kemijärvi.
Tämä tapahtuu Tammikuussa 2003. Mukana arkipäiväisiä uutisia
ja unijaksoja. Mutta eteenpäin koko ajan mennään kun
lähdettiin. Kylmästi.